Infografiikkaa eri näkökulmista

Katz, Joel. Designing Information - Human factors and common sense in information design. USA 2012.

Visual storytelling. Klanten, Robert, Ehmann, Sven & Schulze, Floyd (eds.) Berliini 2011.

Olen tässä yrittänyt lueskella eri näkökulmia edustavia informaatiografiikkaa käsitteleviä kirjoja.

Joel Katzin Designing Information on perusoppikirja. Se perustuu sille informaatiografiikan määritelmälle, jonka minä aikanaan opiskelin, ja sen mukaan informaatiografiikalla tarkoitetaan muuten vaikeasti hahmotettavien faktasisältöjen visualisoimista, ja se sisältää osa-alueita kartoista ja diagrammeista ynnä erilaisista havainnekuvista aina opastejärjestelmien ja lomakkeiden suunnitteluun.

Koska kirja on oppikirja, tässä kiinnitetään huomiota vaikkapa siihen, miten jotkut diagrammimuodot vääristävät tietoa. Tämä voi olla myös tahatonta, vaikka mitä ilmeisimminkään ei usein ole. Klassinen esimerkki on informaatiografiikan äidin Florence Nightingale'in Nightingale'in ruusuksi kutsuttu diagrammi, joka ylidramatisoi faktoja. William Playfair (1759-1823) keksi useita diagrammityyppejä: viiva- ja pylväsdiagrammit sekä piirakka ja ympyrädiagrammit. Piirakkadiagrammissa on hiukan Nightingalen ruusun piirteitä, ja ympyrädiagrammilla, vaikka sillä olisi mahdollista ilmaista asiat eksaktistikin, usein valehdellaan. Kirjassa on jälkimmäisestä havainnollinen kuvasarja, jossa näkyy, että ympyrädiagrammin uloimman kehän paksuudesta tehdään usein liian leveä ja keskustan kokoa puolestaan liioitellaan eli näille osille ei lasketa todellista pinta-alaa. Kaikkein eniten huijataan kolmiulotteisilla pyramididiagrammeilla. Niissä ei oteta huomioon sitä, miten raju tilavuuden pieneneminen on huippua kohti. Jos kolmiulotteisen pyramididiagrammin mittaamisessa käytetään vain yhden sivun mittoja, syntyy varmaan monen mielestä käyttökelpoisia, mielipiteitä tarkoitushakuiseen suuntaan ohjaavia tuloksia, kun väitetään vaikkapa, että tietty pikkuinen huippu on 2% kun se todellisuudessa kuvan mukaan olisi 0,2%. 2%:a vastaava huippu pyramididiagrammista on oikein piirrettynä aika hitsin iso.

Saksalaisen designkirjallisuuteen erikoistuneen Gestaltenin julkaisemassa teoksessa Visual Storytelling puolestaan lähdetään siitä, että informaatiografiikka on graafista suunnittelua eli propagandaa ja aina tarkoitushakuista. Esimerkiksi Jan Schwochow, berliiniläisestä Golden Sectioin -toimiston johtaja, vastaa kysymykseen siitä, miten heidän toteuttamansa toimeksiannot jakautuvat eri alueille, että he jakavat ne alueiksi puhdas journalismi, BtoC-viestintä ja BtoB -viestintä; jako perustuu Schwochowin kukaan sille, "…missä ovat rajat totuuden kertomisen ja ihmisten manipuloinnin välillä".

Schwochow ehkä käytti sanaa manipulointi aika toiveikkaassa merkityksessä. Manipuloitaessahan viestin vastaanottaja on tietoinen siitä, että häneen pyritään vaikuttamaan. Usein miten graafisessa suunnittelussa pyritään vaikutelmaan, että manipulointia ei tapahtuisi, vaikka tietenkin tapahtuu, ja keinovalikoima pyritään valitsemaan sellaista, joita vastaan viestin vastaanottaja ei esimerkiksi havaintojärjestelmän ominaisuuksien takia pysty puolustautumaan.

 
Ihminen on sosiaalinen ja intentionaalinen eläin, joka tavoitellessaan päämääriään käyttää välineenä valtaa. Kun Katz kirjoittaa, että informaatiografiikassa keskitytään viestinvastaanottajan kannalta oleelliseen ja jätetään hahmottamisen helpottamiseksi yksityiskohtia pois, herää kyllä kysymys, miksi minun pitäisi uskoa jostain infograafisesta tuotoksesta, että siitä on jätetty nimenomaan viestinvastaanottajan eli minun näkökulmastani asioita pois? Ehkä pois on jätetty jotain, minkä viestin lähettäjä haluaa salata? Esimerkiksi Katz kehoittaa jättämään joitain kadunnimiä pois, koska tavallinen turisti ei kuitenkaan mene noille alueille. Ehkä noiden katujen nimien poisjättämisen syy voi olla sekin, ettei turistien haluta menevän sinne? Hän arvostelee erästä kaupunginkeskustan karttaa ja sanoo, että valtateiden tunnukset niille johtavilta teiltä olisi pitänyt jättää kartasta pois, koska kukaan ei Katzin mukaan lähde ajamaan halki maan sellaisen pienen kartan avulla. Ehkä ei, mutta ehkä joku haluaisi sen kartan avulla kaupungista ulos.

 

Tämä kritiikkini ei tarkoita, että Katz olisi jotenkin sokea tilastollisen keskivertojen puutteista suhteessa täsmällisiin yksityiskohtiin. Luku, jossa selitetään kvantitativisten aineistojen visuaalista esittämistä, alkaa vitsillä tilastotieteilijöistä, jotka olivat metsällä. Ensimmäinen ampui viisi jalkaa saaliin eteen, toinen viisi jalkaa sen taakse, minkä jälkeen he huudahtivat: "Saimme sen!"

Katzin kirjasta löytyy kohtia, joista en ole samaa mieltä hänen kanssaan, mutta yhtä kaikki, tämä on hyvä oppikirja. Esimerkit ovat osuvia ja selventävät tosiaankin sitä, mistä on puhe. Erinomaisia ovat myös esimerkit niistä projekteista, jotka eivät ole menneet läpi suunnitellussa muodossa vaan käyttöön on otettu vesitetty versio. Näissä esimerkeissä on aina otsikkona 'every silver lining has a cloud'.

Katzin tekstin tyyli on jutustelevaa, samaa lajia kuin aiemmin tällä blogilla esittelemässäni Middendorpin typografian oppikrjassa Shaping text. Tämä on ilmeisesti joku muoti… Tarpeetonta mainitakaan, etten pidä tästä muodista. Haluaisinpa nähdä jutustelevaan sävyyn kirjoitetun lääketieteen tai oikeustieteen oppikirjan.

Visual storytelling sen sijaan ei ole oppikirja, vaan siinä esitellään alan ammattilaisille toisten alan ammattilaisten tuotoksia. Ote on pääasiallisesti rehellisen kaupallinen, ja suurin osa tuotoksista menee meikäläisen kategoriaan 'kuvitus'. Osa näistä kuvituksista on luonteeltaan jopa vain ja vain dekoratiivisia. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi Vesa Sammaliston kartat, jonka tyylisiä kuvituksia tekee yksi jos toinenkin ja jotka eivät suoraan sanottuna kerro mitään faktasisältöä, kunhan ovat söpöjä.

Parhaasta päästä informatiivisia kuvituksia ovat tässä teoksessa Sarah Illenbergin työt. Näppärä on esimerkiksi esteettistä kirurgiaa käsittelevään juttuun tehty kuvitus, jossa maalaustaiteen klassikoita on muokattu nykyisiä kauneusihanteita vastaaviksi. Itse olisin toivonut voivani käyttää ainoan elämäni sen tyyppisiin asioihin kuin National Geographyn jotkut julisteet esimerkiksi suurista eläinten vaelluksista tai jo edellä mainitun Jan Schwochowin  ja Tatiana Lysenkon yhteistyö, Museum Island -kuvitus Lufthansa Magaziniin. Mukavia ovat myös Katja Güntherin liikennekarttamaiset esitykset eri aistimien toiminnasta.

Vähän samaa lajia kuin Illenbergin kauneusleikkauskuvitukset ovat Wataru Yoshidan kuvitteelliselle näyttelylle tehdyt julisteet, joissa vähän vanhoihin kuparikaiverruksiin viittaavalla, mutta usein negatiivisella, tyylillä piirretyt luurangot on sijoitettu eläinten valokuviin siten, että luurangon rakenne suhteessa koko eläimeen tulee ilmi. Kyseessä on aasialaiseen tapaan 'personal project'… (22.4.2013)