Keskustelua perinteiden kanssa

Erarta, 29-linja 2 (Vasilin saarella) Pietari

The Guild of Masters ,Nevsky Prospect 82, Pietari

Borey Art Center, Liteiny prospect 58, Pietari

Minä en voi mitään sille, että kyllä mieli lepää tällaisissa vähän alakuloisissa rehellisissä maalauksissa kuin tämä Aleksandr Pesterevin Vihreä asetelma vuodelta 2007 pietarilaisen yksityisen nykytaidemuseon Erartan vakituisessa kokoelmassa. Tavallaanhan se on kummallista, että impressionismin ja eksperessionismin jälkikasvusta tuli tällaista vähän runollista, kun vanhemmat olivat pikemminkin älyllisiä ja jälkimmäinen jopa yhteiskuntakriittinen.

Vielä viime vuonna Erartan seinällä erikseen kehotettiin ottamaan valokuvia ja levittämään niitä netissä. Nyt tämä teksti oli poistettu, mutta rohkenen silti laittaa tähän kuvan toisestakin Pesterevin työstä, joka esittää luostaria.

1900-luvun alussa, kun venäläinen avantgarde eli synnytystuskiaan Vitebskissä, kuvataieilijat riitelivät reippaasti sitiä, mitä se on, se sosialismin taide. Häviäjiksi noina suurina päivinä sitten päätyi Marc Chagall, joka edusti muodoltaan ekpressionistiselta vaikuttaavaa symbolismia. Samaan läjään joutui myös Kandinsky, sillä kyllähän hänen varhaisisssa töissään erottuivat tietyt symbolit - kuten soutajat myriskyssä ja äiti-Venäjää kuvaavat sipulikupolit - vielä hyvinkin selvästi. Symbolismi on ollut aina vähän huonossa huudossa, ei vain Venäjlää vaan ylipäätään, sillä sitä on pidetty epäterveenä. Ja sosialimin taiteen piti tietenkin olla äärimmäisen tervettä ja järkiperäistä.

Alla kuitenkin jotain Chagallin ja varhaisen Kandinskyn symbolistisesta perinteestä ammentavaa, mutta hyvin ekpressiivistä muotokieleltään. Ja jotenkin hyvin rublevilaista samalla. Maalari on Gelya Pisareva.

 

80-luvun uusekspressionismi, joka assosioitui ettenkö sanoisi yhteiskunnan aluskasvillisuuteen, maltillistui maalaustyyliksi, joka varmaankin on nyt sitten ikuinen tästä pitäen. Sitä sen sijaan en tiedä, riittääkö kaunis sivellintekniikka kovin pitkälle. Esimerkiksi nämä Masha Tregupenkon maalaukset ovat kiistatta kauniita, mutta en ole ollenkaan varma siitä, miten taiteilija niillä mahtaa leipänsä tienata. Mutta kiinnostava piirre näissä on epätavanomainen kevyt naisnäkökulmainen eroottinen lataus. Oheinen kuva on nimetään Fellow Traveller, ja se on vuodelta 2009.

Erotiikkahan on sitten ollut usein se, mikä symbolismissa on monia ärsyttänyt, sillä se on symbolismissa usien jotenkin vieraantuntunutta tai vääristynyttä. Mutta aina koristeellista. Tämän päivän esimerkkejä löytyi Pietarista galleriasta nimelta The Guild of Msters, joka on Pietarin ensimmäinen yksityinen taidegalleria, perustettu vuonna 1988.

Alla olevassa kuvassa pari Armen Gasparyan (s.1966) maalausta, joissa ollaan koristeellisuudessa linjalla, joka on jonkinlainen Gustave Moreaun ja Gustav Klimtin hybridi.

 

Yllä puolestaan toinen kuvapari samasta gallerista. Tekijä Vera Pavlova kuvittaa myös satukirjaoja, eikä tällainen naivismiin kallistuminen ole symbolismissa kovinkaan epätavallista. Naivistisluonteisessa symbolismissa maailma on jähmettynyt pysyväksi asiaintilaksi. Sitä edustavaissa kuvissa ei tapahdu mitään eikä odotettavissakan ole mitään muutosta, ja lähes säännönmukaisesti aiheena on yksinäisyys. Ero on dramaattinen verrattuna vaikkapa yllä oleviin, ekspressiviisiin symbolisitisiin Pisarevan töihin, joissa nimenomaan tapahtuu, vieläpä jotain erittäin käänteentekevää.

Väline on viesti, sanoi jo McLuhan aikoinaan, ja Erartan galleriapuolella oli meneillään monen muun näytelyn ohella KGB-ryhmän näyttely, jossa väline on poikkeuksellisen voimakkaasti osa viestiä. Näissä kuvissa tekniikka oli kirkkotaiteesta tuttu, erittäin vanha ja arvostettu mosaiikki, jota on nyt sovellettu seksuaalisväritteiseen kuvastoon. Osa kuvista on sellaisia, että meidän perheen juridinen osasto katsoi, että niistä saisi Suomessa syytteen. Tällaiseksi meillä kenties luokiteltaisiin työ, jossa pikkutyttö riisuu alushousujaan. Minä en tietenkään julkaise sellaisia kuvia, mutta ohessa maltillisempi näyte. Kuva siis vaikuttaa pikseliseltä kuin olisi tietokonetuotantoa, mutta ei, tässä tapauksessa pikselisyys johtuukin jostain tarkalleen päinvastaisesta eli käsityöteknikasta, erityisesti Bysantin uskonnollisessa taiteessa suositusta mosaiikista.

 

Kultauskin on perinteinen tekniikka, joka yhdistetään kirkkotaiteeseen ja ylipäätäänkin ikuisuusasioihin. Alexey Belyaev-Gintovy on vuonna 2012 kullannut punatähden taustan tässä teoksessaan Leningrad star.

 

 

 



Käsitetaidekin alkaa olla vanhanaikaista. Onhan silläkin ikää jo yli sata vuotta, jos Duchampista asti lasketaan. Erartan käytävällä on lasiovisia kennoja, joihin kuulema kuka tahansa saa käydä laittamassa omia teoksiaan. En päässyt selville, kuka tai ketkä olivat tehneet tämän kennoryppään sisukset, mutta tekstinpätkät olivat mielenkiintoisia. "Miksi ne, jotka arvostelevat meidän sukupolveamme, unohtavat, kuka sen kasvatti?" on vähän kulahtanut, mutta kyllä jotain särmää on kysymyksessä "Miksi toiminta puhuu voimakkaammin kuin sana, jos kynä on mahtavampi kuin miekka?" Edellisten väliltä ovat kysymykset "Jos vegetaristit rakastavat eläimiä niin paljon, miksi he syövät niiden kaiken ruoan?" ja "Jos elämä on epäreilua kaikille, eikö se tee elämästä reilua?"

 

Taiteen jatkumoita pohdittiin Erartassa myös näyttelyssä, jossa oli printattu kuvapareja, joissa molemmissa osapuolissa oli jotain samaa. Ohessa suuren klassikon Serranon Lehmän pää vuodelta 1998 ja vastavanlainen jalustalle asetettu eläimen pää venäläiseltä vähemmän tunnetulta Makarevitsilta vuodelta 2001.

Perinteitä ja niiden merkitystä voi pohtia myös Borey-taidekeskuksessa, jossa siellä piipahtaessamme oltiin juuri avaamassa Larissa Gasparyanin valokuvanäytelyä. Kuvat ovat niin klassista ja oikeaoppista mustavalkokuvausta kuin ikinä toivoa saattaa. Ne tuovat mieleen taidekoulun harjoitustehtävät. Mutta jotenkinhan siihen on päädytty, että taidekouluissa teetetään pikkuisia visuaalisia oivalluksi sisältäviä valokuvia. Kai niissä haetaan jotain kaiken suhteellisuudesta kertovaa tai jotain. Ehkä senkin pohtiminen on tarpeellista, nyt ja aina, vaikka tätänykyä pitää olla alituiseen tekemässä jotain muka uutta ja merkillistä. (14.7.2014)