Kiinalaista nykytaidetta etsimässä 8

Onko Moganshan Lusta tulossa katoavaa kansanperinnettä?

Meillä oli toinenkin kokonainen päivä viettää Shanghaissa, joskin illalla piti aika varhain olla kämpillä, sillä kamppeet lentokoneen ruumaan ja käsimatkatavaroihin piti järjestää Suomeen paluuta varten. Suomessa nimittäin oli jo syksy pitkällä, kun taas Shangaissa oli 30 asteen helle.

 

Muutenkin alkoi olla jo hiukan matkaväsymystä. Siispä emme suunnanneet kulkuamme mihinkään kovin eksoottiseen kohteeseen kuten Shanghain seksimuseoon, vaan menimme jo parin vuoden takaa tutuille kulmille Moganshan Lulle.

 

Mutta siellähän oltiin kahdessa vuodessa saatu tehdyksi päätös panna hyrskynmyrksyn. Pisti kovin silmään, että alue, jolla ennen oli ollut taiteilijoiden koteja ja työhuoneita, oli laitettu matalaksi. Kysyimme asiasta heti enimmäisessä galleriassa, mihin nenämme työnsimme, ja saimme kiireesti vastaukseksi, että ihmisille oltiin kyllä annettu asunnot muualta. Mutta tämä ihmisoikeuskysymys ei lainkaan ollut meidän pointtimme, vaan se, että jotain hyväksi havaittua ryhdyttiin taas virkamiesvoimin 'parantamaan', eikä siitä yleensä ole hyvä seurannut. Missään. Eli mitä suurimmalla todennäköisyydelä nämä olivat hyvästit Moganshan Lulle…

 

Siipä teen tässä yhteenvetoa sitä, miltä kiinalainen nykytaide minusta nyt näyttää:


On olemassa hyvin kapea, vahvasti esillä pidetty kärki, jonka määrittymisen menetelmää en tiedä. Millä nämä modernien installaatioitten ja muiden tila-, video- ja multimediateosten tekijät valikoituvat parhaille esittelypaikoille? En ole edes yrittänyt päästä jyvälle gallerioiden omistajista enkä sikäläisistä näyttelykuraattoreisita, mutta henki tuntuu oelvan, että mitä samanlaisempaa kuin Länessä, sen parempi.

 

Mutta minusta parasta tällä korokkeele nostetulla linjalla oli se, mikä oli kauimpana Lännestä. Lempparini tätä reissulta oli toissapäiväisessä jutussa mainittu vuonna 1962 syntynyt käsitetaiteilija Geng Jianyi, jonka suuressa retrospektiivisessä näyttelyssä nimeltä 无 知 / Wu Zhi kävin. Näyttelyn nimi voitanee kääntää juuri tähän hätään keksimälläni termillä 'ei-tieto'. Oletan näyttelyn nimen viittaavan taolaiseen termiin wu wei, joka tarkoittaa ei-tekoa.

 

Näyttelyn kaikkien valtavien teossarjojen yhteisenä tekijänä oli mielestäni hakea hyvin tiedetyistä ja tunnetuista asioista niiden nurjaa puolta. Netissä olevissa teksteissä Geng Jianyin väitetään tutkivan identiteettejä. En ymmärrä, mihin väite perustuu, paitsi kenties siihen, että nettiin voi kirjoitella mitä hyvänsä eikä siihen kukaan koskaan puutu. Minusta vihoviimeinen asia, mistä Geng Jianyi on kiinnostunut, on identiteetit. Sen sijaan näissä töissä käännellään etuperin ja takaperin ja keskeltä alkaen välineitä, joilla asioita yhteiskunnallisessa kontekstissa merkitään ja mitä ennakoimattomia merkityksiä merkeistä sitten paljastuu, kun aika kuluu.

 

Nettitietojen mukaan Geng Jianyi oli 80-luvulla suuri tähti. Tällöin hänen maineensa perustui isoihin nauraviin pärstiin, jollaiset Yue Minjun sittemmin omaksui tavaramerkikseen. Nyt tämän suurnäyttelyn aikaan hänen haastattelunsa ulkomaisille toimittajille peruttiin. Syynä oli se, että hän oli maksansiirtonsa seurauksena huonossa kunnossa. Kiinan kyseessä ollessa tosin tulee mieleen, että toivottavasti tämä oli ainoa syy.

 

Koska sellainen taide, jota Geng Jianyi tekee, edellyttää leipäpuuksi opetusviran, monet kiinalaistaiteilijat joutuvat etsimään kaupallisempia taiteen tekemisen tapoja.

 

Yksi tyypillinen on modernisoitu perinteinen kiinalainen maalaustaide. Esimerkiksi tuossa laidan matkamuistoläjässä näkyy pinkki-vihreitä pikkukuvia Moganshan Lun omassa lehdessä (Shanghai Moganshan Meishu Bao), jotka muistuttavat muuten paitsi väreiltään kiinalaisia perinteisiä maalauksia. Tekniikkakin tosin on eri. Ne nimittäin ovat öljyväritöitä. Perinteinen kiinalainen maalaus tehdään tussilla tai vesi/guassiväreillä. Tekijä on nimeltään He Da.

 

Toinen ilmeinen kaupallinen menestys on kiinalainen poptaide, jota edustaa vaikkapa tuon matkamuistoläjän yhden esitteen kannessa oleva punainen lasikuituveistos. Pulskan sarjakuvamaisen pojanpalleron - haukottelemassa vai huutamassa? - lelutankin selässä on tehnyt  Guo Qipeng. Tämäntyyppisiä näkee valtavasti, ja Beijingistä mainitsin taannoin Luo Brothersin modernisoidut uuden ajan uudenvuodenlapsia esittävät lasikuituveistokset, jotka mielestäni uppoavat tähän samaan genreen.

 

Miten näkynee näin pienestä kuvasta, mutta toinen mielestäni hyvä esimerkki kiinalaisesta poptaiteesta on tuossa yhden gallerian, Outstanding Artin johtajan käyntikortissa oleva kuva, jonka tekijä on Zhang Yinghua. Hänen työnsä ovat koomisia, sarjakuvamaisia tai lastenkirjamaisia, melkein naivistisia, ja aina niissä on turpeahuulisia hahmoja. Toinen hyvä  esimerkki samasta genrestä on jo edellä mainittu Yue Minjun.

 

Kolmas kaiketi kaupallisesti menestyksekäs lajike on eräänlainen lännestä muodollisesti matkitut modernismin eri suunnat. Usein nämä työt ovat selvästi taiteellisesti lahjakkaiden ihmisten tekemiä, ja näyttää siltä, että tähän on päädytty, koska ei haluta ärsyttää ketään. Esimerkki tästä on tuossa matkamuistoläjässä the galleryn esitteessä näkyvät A Hain työt, jotka ovat ikään kuin eurooppalaista surrealimia ja sisältävät vieläpä kommentteja länsimaiseen taiteeseen - vasemmalla momento mori -perinteeseen, oikealla Marcel Duchampin versioon dadaismista ja hänen pisuaari ready made'iinsa. Pisuaarimaalaukseen on jopa huolellisesti jäljennetty Duchampin MUTT-signeeraus, eräs hänen pseudonyymeistään.

 

Joskus tämä modernismiplagiointi on ihan virkistävääkin. Etenkin, jos se kohdistuu selvästi kiinalaiseen aihepiiriin. Matkamuistoläjässäni ei nyt ole esimerkkiä, mutta samassa galleriassa kuin A Hain töitä oli myös Yu Qipingin oikein klassisen modernistisen näköisiä, tasojen kuvaamisessa pitkällä jatkumolla Cezannen, Braque'in tai  de Chiricon mieleen tuovia maaluksia, joissa sitten useinmiten seikkaili jotain aivan epäeurooppalaista, nimittäin maopukuisia äijänköriläitä, joilla oli takin rintataskussa aina hieno kynä! Ja tämä kynä symboloi mahdollisuutta. Niin väitti yhden teoksen nimi.

 

Tähän länsimaista imitoituun modernismiin, etenkin sen surrealismia pinnallisesti matkivaan lajiin, kuuluvat mielestäni Kiinan nykytaiteen huonommat tekeleet. Ne ovat pinnallisia, toritaulumaisia. Mutta niistäpä en esitäkään esimerkkiejä…

 

Aiemmin pidin tuon matkamuistoläjän yhden postikortin kaltaisista kuvista. Näitä vain on sitten käynyt ilmi mahtuvan useampia satoja tusinaan. Tuo postikortti on Lin Yun maalauksesta. Koko tälle genrelle on tyypillistä esittää vanhoja kommunismin ideoita modernissa kontekstissa, ironisoiden ja vahvasti, kenties ei aivan tahallisesti, kitschahtaen. Juuri sen takia, etten ole varma tuon ktschahtavuuden tahallisuudesta, en laske näitä töitä edellä mainittuun kiinalaisen popin genreen. Ja kuten sanottua, näitä on paljon. Puolet Kiinan taiteilijoista näyttää tekevän isoja mustavalkoisia öljyvärimaalauksia, joissa on punaisia, pinkkejä tai oransseja aksentteja.

 

Kuuluuko Gao Xiaoyun tähän genreen vain ei? Ehkä ei, sillä hänen aiheensa ovat tiukemmin ajassa kiinni, eivät aivan niin kliseisiä kuin vaikkapa Lin Yunin. Viimeksi Moganshan Lulla käydessämme kiinnitin huomiota hänen jättiläsimäistä nyrkkiä esittävään työhönsä, jossa ilmoitettiin, että nyrkin omistajalla on auto ja asunto, nyky-Kiinan ihmisarvon mittarit. Nyt taiteilija - esiintyy viereisessä kuvassa - oli vaihtanut aihepiiriä, ja töihin olivat ilmestyneet erilaiset aseet.

 

Eli sodanpelko näyttäisi nostavan Kiinassa päätään. Kiinalla ei ole voitokkaita kokemuksia sotimisesta juuri kenenkään kanssa, eikä kiinalaisilla ole illuusioita armeijansa korruptoituneisuudesta. Menestyksekkäimpiä Kiinan sotia ovat olleet valtiovallan/puolueen organisoimat veriset sodat valtakunnan omia kansalaisia vastaan, ja näistä, etenkin kulttuurivallankumouksen ajoilta, on joka perheessä erittäin ikäviä tarinoita liikkeellä. Kiinan kansantasavallan kansalaiset ovat erittäin tietoisia siitä, että jos Kiina jostain syystä johonkin sotaan joutuu, eniten siitä kärsivät Kiinan kansantasavallan omat kansalaiset.

 

Silmäänpistävän yleinen joskin myös ymmärrettävä aihe, olipa tekniikka tai tyyli mikä hyvänsä, on markkinatalouden Kiinan-valloitus. Edellisessä jutussani oli arvotelussani Shanghain taidemuseon alakerran näyttelystä esimerkkinä Fang Lijunin maalaus. Vastaavia näkyy runsaasti. Useimmat ovat ilmiasultaan ikään kuin poptaidetta tai vähän halpahintaista muka-surrealismia. Moganshan Lulla, galleriassa, jonka nimeä en jostain syystä kirjoittanut ylös, oli Cao Chunhuin käsitetaiteeseen luettavia töitä po. aihepiiristä. Isoja - jälleen kerran - mustavalkomaalauksia, joissa värillisiä aksentteja. Mutta kuvat esittivät Maoa, jonka päälle oli maalattu ikään kuin EAN-koodi. Koodissa oli alussa vuosiluku, ja sen vieressä rivi (kiinaksi) kulloisenkin alkuperäisen, mallina olleen valokuvan ihan maantieteellisestä ottamispaikasta, paitsi viimeisessä, jossa sanotaan, että hän on sydämissämme aina.

 

Valokuvaaminen oli galleriassa kielletty, mutta H puhui meille kyllä kuvausluvan. Mutta koska gallerian vahtina olevan tytön näytti olevan todella vaikea myöntää sitä, jätän kuvan nyt julkaisematta.

 

Ilmeisesti taiteilija on nuori. Hänestä ei löydy mitään nettitietoja. Usein tiedot taiteilijoista löytyvät galleristien sivuilta, mutta kuten sanottua, häpeäkseni en nyt sitten kirjoittanut sitä muistiin.

 

Viimeiseksi kuva Moganshan Lun ilmeisesti nyt sitten katoavaksi kansanperinteeksi muodostuvaa miljöötä eli erään työhuoneen ovi.

 

H:n kommentti:

"EAN-koodatut Maot olivat muistaakseni X-Power galleriassa, jonka kaupasta ostimme taidenaulakot. Osoite oli 1F, Bldg. 13 & 17, No. 50 Moganshan Rd.
http://www.shanghai247.net/venue/x-power-gallery"

(syyskuu 2012)