Kirjakyläpäiville?

...verestämään vanhoja muistoja.

Tuli kutsu Sysmän Kirjakyläpäiville. Kilttiä. Tosin huomiotani kiinnitti, että kyseessä olisivat Sysmän Kirjakyläpäivien 30-vuotisjuhlat. Minun muistaakseni Sysmään perustettiin kirjakylä vasta 1997, tai niin minä ainakin kirjoitin Sysmän kirjakylälehden ensimmäisen numeron pääkirjoitukseen tuolloin. Eikä siitä näin ollen ole edes kahtakymmentä vuotta. Ilmeisti laskeminen on aloitettu Kertun kirjapäivistä.

Kirjakylälehden nimi koostui graafisista erikoismerkeistä  <[{(*)}]>, eikä Helsingin Yliopiston kirjasto antanut sille näin ollen ISSN-numeroa. Sen jälkeen on paljon muuttunut taivaan alla, ja meillä on jopa vakuutusyhtiö, jonka nimi on If… ja jonka nimeen siis kuuluu graafinen erikoismerkki 'kolme pistettä'. Muistan eloisasti, kun Yliopiston kirjaston virkailija perusteli kielteistä päätöstään sillä, että tuonnimistä lehteä ei voi markkinoida.

Kirjakyläpäivät olisivat 8.-10.7. Olisi siis realistista piipahtaa siellä lauantaina ja yöpyä edellinen ja seuraava yö jossain. Olisi hauskaa nähdä joitain tuttuja, mutta liekö siellä enää kovin montaa. Kutsukortissa vaaditaan vastauspyyntökin jollekin Pirjo Aartolahdelle, josta en ole ikinä kuulut.

Mutta kilttiä, että muistivat... (20.6.2016)

 

...ja lopulta Kirjakyläpäivillä

 

Eilen illalla päätettiin, että jos aamulla (9.7.2016) ei sada ja jos herätään riittävän aikaisin, lähdetään Sysmään, missä olivat  menossa Kirjakyläpäivien ikään kuin 30-vuotisjuhlat, joskin – kuten juhlapaikalla kaikki myönsivät – oikeat Kirjakyläpäivien synttärit ovat kyllä vasta ensi vuonna, ja ne ova 20-vuotisjuhlat. Ennen Kirjakyläpäiviä oli kyllä Kertun kirjapäivät, joiden nimi vaihdettiin, kun Sysmän kirjakylä perustettiin vuonna 1997.

Tapasimme pikaisesti Tarja Tapiolan, jonka nimi tuolloin 20 vuotta sitten oli Tarja Laattala ja joka äitinsä Kerttu Tapiolan kanssa johti kirjakylähanketta sen alkuaikoina. Kuvassa keskellä Tarja, vasemmalla noiden aikojen Sysmän kirjaston johtaja Terttu Koivisto ja oikealla isäntä, tuolloisen kirjakylälehden urheilukriitikko Aulis Koivistoinen. Yllään Tertulla ja Tarjalla ovat Kirjakylä-paidat vuosimallia 1997.

Tarjan ja Kertun taidekauppaa ja antikvariaattia ei enää ole, ja Heikki Oksanen, joka piti tuolloin uusien kirjojen kauppaa, on myynyt liiketoimintansa Kirjakylä Oy:lle. Jo Oksanen oli muuttanut kaupan toisiin tiloihin ja alkanut renoveerata erästä vanhaa rakennusta tähän tarkoitukseen. Seinistä kaivettiin hirret esiin, ja viereisen kuvan kaltainen interjööri on nyt saatu aikaiseksi. Tähän kirjakauppaan hankitaan tavaraa monenlaisista paikoista, mistä seuraa, että valikoima on toisaankin erilainen kuin ketjukirjakaupoissa; kuvassakin etäällä häämöttävä Sanni Honkanen kertoi, että 'oheistuotteiden' osalta pyritään suosimaan paikallisia, ja esimerkikiksi Kuusipohja-nimiseltä firmalta on myynnissä tupaantuliaiskortteja, joissa on laserkaiverrettu avaimenperä mukana. Itseäni jäi harmittamaan, että emme kerenneet ennen kirjakaupan kiinni menoa käymään siellä toistamiseen, sillä näin jäi dominokeksin näköinen muistilappunivaska saamatta, kun vasta myöhemmin älysin, että olisin halunnut sellaisen sittenkin…

 

Kaupan hittituote on kuitenkin 'Sika säkissä', eli kiinni niitattu paperikassi, jossa on yllätyskirjoja…

Oli nimittäin käytävä vanhojen aikojen tähden myös esimerkiksi Sysmän kirjastossa. Se oli siirtynyt kunnantaloon, missä oli lukusali nimetty Kertun kammariksi Kerttu Tapiolan muistoksi, ja varsinaisessa kirjastosalissa oli kaksi Marjatta Tapiolan näyttävää maalausta.

 



Kirjastossa piipahtaessamme oli kirjaston johtaja Riitta Kuisma par'aikaa ratkaisemassa ongelmaa nimeltä 'mitä tehdä poistokirjoille'. Ohessa eräs ratkaisumalli: kirjansivut taiteltuna telineeksi niin, että väleihin voi laitella vaikkapa maksetavat laskut tms.


Jossain välissä jouduimme käymään syömässä välttyäksemme vihaisiksi tulemiselta. Tarja ja Terttu suosittelivat ravintola Oliivia ja erästä tosista paikkaa. Menimme jälkimmäiseen ensin. Päädyimme kuitenkin Oliiviin, jossa olikin erinomainen lounas. Se oli aika hintava, mutta yhtä kaikki, niin hyvä, että ihmettelimme, kun jotkut tilasivat pizzaa.

Kaiken kaikkiaan vietimme Kirjapäivilllä yhtensä 4 tuntia, joista antoisin aika oli se, kun rupesi satamaan ja muut kaikkosivat, minkä seurauksena myyjille ja muille viran puolesta paikalla olleille vapautui aikaa jutella kanssamme. Ensinnäkin olimme käyneet Harmonikkamuseossa, missä sen pitäjällä, Tauno Ylösellä, ei silloin ollut ollut aikaa, mutta hän etsi meidät käsiinsä sateen alettua kirjamyyntialueelta, ja isäntä kävi elämänsä keskustelut harmonkkatuotannosta maassamme.

Savukeitaan kojulta ostin Bulgagovin novelleja. Viereisessä myyntipisteessä majaili osuusliikkeessä vaikuttanut nainen, jonka Savukeitaan toinen eli Sysmässä paikalla ollut omistaja Erno Selänne tuomitsi jyrkästi, sillä hän arvostaa yksityisyrittäjyyttä, sitä, että joku vissi henkilö ottaa riskin; itse hän tienaakin varsinaisen elantonsa K-kauppiaana kustannustoiminnan ollessa elämän tarkoitus, jonka hyväksi eläminen vain pitää jotenkin rahoittaa.

Mutta viereisen myyntipisteen nainen oli kiinnostava, hänkin, ja jopa yrittäjäkin huolimatta osuuskuntatoiminta-aktiivisuudestaan. Tuulikki Juusela on tehnyt uransa sangen erikoisella alalla. Hän nimittäin on koulutukseltaan ekonometrikko. Kuka tietää, mikä se on? – No, ei kukaan, joten minäpä kerron, mitä tällainen ekonometrikko on opiskellut: matemaattista kansantaloustiedettä. Eli kansanomaisesti sanottuna Tuulikki Juusela on tehnyt aikaisemman uransa tilastotieteen parissa. Tämähän kiinnosti minua suuresti, sillä olen kiinnostunut datavisualisoinnista. Käytän siis nyt tätä nimitystä, kun informaatiografiikaksi kutsuttu toiminta on viime vuosina vesitetty pelkäksi huuhaaksi. Nyttemmin Juusela yhtäältä myy vanhaa tavaraa eli perikuntien käsiin jääneitä jäämistöjä (Vanhat Unelmat, joka sijaitsee Vääksyssä) ja toisaalta harjoittaa koulutusalan yritystoimintaa (Tuulikki Juusela Oy, joka sijaitsee Vantaalla) antaen esimieskoulutusta pohjautuen esim. omaan EU- ja YK-kokemukseensa.

Että sellaista.

Ennen pitkää läksimme ajelemaan takaisin Suonenjoelle. Vaikka matkaa kotiin oli enää vajaa 50 km, poikkesimme Tiinan Tupaan. Tämähän oli kirjallisuusretki, ja Risto Isomäki mainitsee Tiinan Tuvan viime talvena ilmestyneessä teoksessaan. Tiinan Tupa nimittäin sijaitsee merkillisen syvän järven rannalla, ja tämä taas liittyy Isomäen uuteen teoriaan/hypoteesiin jääkaudesta. Mutta kaikki tässä paikassa ei ole jääkaudelta peräisin, väitetään Tiinan Tuvan kahvilan lasikon kyltissä.

Tiinan Tuvan isännältä vaikuttavalta henkiöltä kysyi meidän talouden isäntä, että miten järvestä mahtaa kalaa saada. Kyseinen mieshenkilö oli kuuemma kysynyt eräältä järvellä 40 vuotta kalastaneelta kalastajalta, että missä järvellä on parhaiten kalaa, ja vastaus oli ollut, että kalat ovat ehtineet levitä koko alueelle. Mutta tämä järvi sijaitseekin Savossa… Kuvasa A. Koivistoinen, Teräsmies-lehti, jonka hinta on 4€ sekä Suomen syvin järvi. Tiinan Tuvalla on runsaasti kaupan erilaista kirpputoritavaraa, esimerkiksi huomasin yhden Lomonosovin astiaston. Lomomosov oli Neuvostoliiton aikaan nimeltään se pietarilainen posliinitehdas, joka sitä ennen ja nyt sen jälkeen on nimeltään Imperial Porcelain Manufactory.

Kun läksimme Tiinan Tuvalta, alkoi taas sataa.

Sitten tuli näkyviin sateenkaari. Aika harvoin nälkee, mihin sateenkaari päättyy, mutta nyt sen saattoi havaita tarkasti: se päättyi siihen tiehen.

Sade lakkasi hyvissä ajoin ennen kuin käännyimme kotipihaan.

Olipa mukava kesäretki Itä-Hämeeseen. (9.7.2016)