Kirjan kuolema - taas

Kirjan kuolemaa sitä jaksetaan povata.

Kello alkaa olla kymmenen illalla, ja tässä on tehty lauantaipäivänä 14 h työnantajan määräämiä tehtäviä. Mutta jotain näkyvääkin on päivän aikana syntynyt: kaksi kurkkua ja yksi kesäkurpitsa ovat itäneet.

Tulinkohan kylväneeksi ne liian aikaisin? Aika äkkiä itivät. Ei kyllä montaa päivää mennyt.

Uusimmassa Wired-lehdessä oli taas brassailtu 1-kannessa, jossa oltiin neliväripainon keltainen korvattu PMS-pronssilla ja magenta jonkinlaisella erikoisella fluoresoivalla aika tummalla punaisella, jota PMS-kartta ei tunne. Mutta mikäpä sitä estää kehittämästä fluoresoivillekin väreillekin omia reseptejä. Kuva esitti ihmistä. Aika hienot sävyt. Pitää itsekin joskus kokeilla… Hyvä idea kannattaa aina varastaa niin pitkään, kun liian monet eivät ole sitä varastaneet.

Lehdessä oli myös juttu kirjateollisuudesta. Ollakseen oman ilmoituksensa mukaan digitaalisen median propagandaväline, Wired kantaa paljon murhetta painotekniikasta ei vain brassailemalla kansiensa painotekniikoilla vaan myös kirjoittamalla painetun median tilasta. Jälkimmäisessä se tosin muistaa sentään suhtautua asiaan jonkinlaisella halveksunnalla. Tämänkin Evan Hughesin jutun ingressissä lukee "…the publishing industry is desperately trying to write its next chapter".

Ja varsinaisessa jutussa sanotaan, että jos kirjakaupat häviävät, häviävät myös kirjat.

Jutussa nimittäin kuvataan sitä samaa ilmiötä, josta olen tällä blogilla ja itse ainakin kahteen kertaan kirjoittanut. Ihmiset eivät halua maksaa kirjoista, mutta he haluavat kylpeä niiden aurassa. He haluavat ensin nähdä kirjan kirjana ennen kuin ostavat sen. Törkeimmillään homma menee niin, että kirjallisuuden ystävä menee kirjakauppaan hipelöimään kirjaa, kuvaa sitten kannen/bibliografiset tiedot kännykällä ja menee tilaamaan sen netistä halvemmalla.

Kirjakaupoista on ikään kuin tullut ilmaisia tiedotus- tai markkinointikanavia. Myynti tapahtuu muualla, muiden kerätessä rahat. Vaan entä kun kirjakauppa näin sitten muttuu kannattamattomaksi? No, silloin koittaa Wired-lehden riemun päivä ja kirjat katoavat.

Jutun varsinainen ydin on uusissa kirjallisuuden pikatähdistä. Jutussa on puhetta vaikkapa nyt J.K.Rowlingista, mutta se alkaa jostain sci-fi -nikkarista, joka oli ensin julkaisut yhden kirjan jonkun pienen painon kautta, mutta halusi julkaisita lisää suuremmalla volyymilla mutta niin, että pysyttelisi kompromissittomissa oloissa. Siispä hän alkoi myydä juttujaan digitaalisesti ladattavina sekä painolaitoksina Amazonin kautta, ja myi ensimmäisen puolen vuoden aikana 14 000 tekelettä.

Jutun kirjoittaja näkee paljon vaivaa tehdäkseen selväksi, että hänellä ei ole mitään kirjoittajia ja lukijoita vastaan, ainoataan kustannustoimintaa ja painamista. Hän mäkättää paperista, jonka takia tapetaan puita. Odottelen, että joku tekee laskelman siitä, mitä luonto kärsii tietokoneiden sun muiden lukulaiteiden valmistamisesta niistä syntyvästä romusta ja tämän jätteen käsittelystä nyt puhumattakaan.

Hughes ei kuitenkaan kiinnittänyt huomiota oheistuotteisiin. Hän mainitsee elokuvat, joskaan ei problematisoi ilmiötä mitenkään. Mutta minusta elokuvat ovat oheistuotteita. Jotain, millä ikään kuin loismaisesti tehdään rahat riistämällä fiktiivistä kirjallisuutta.

Elokuvientekijät tehkööt itse omat käsiksensä. Sitä mieltä minä olen.

Ennen kaikkea Hughes ei kiinnittänyt huomiota, nörtti kun on, kirjoihin esineinä. Ja minä puolestani olen sitä mieltä, että kirjan pitkää olla kunnolla tehty esine. (20.4.2013)