Kirjoitus on näkymätöntä

Kirjaimia ei enää huomaa kukaan.

Töissä on aika kiireistä, enkä kerkeä paljonkaan pohtimaan omiani. Mutta muutama päivä sitten kirjoitin Beierin luettavuutta käsittelevästä kirjasta, ja siitä jäi mieleeni itämään kysymys kirjoituksen muuttumisesta näkymättömäksi.

 
Beierin mukaan kirjoitus on muuttunut näkymättömäksi siten, että kirjoitukseen sinällään ei kiinnitetä mitään huomiota. Sisältö vain paljastuu tekstistä ikään kuin itsestään. Beier arveli kirjassaan, että vaikkapa keskiajalla ihmiset tosiaankin töllistelivät kirjaimia. Lukeminen tapahtui usein ääneen eli hitaasti, ja lisäksi kirjat olivat harvinaisia ja kirjoitus niissä katsomisen väärti jo siksikin. Kirjoitus pysyi suppean eliitin harvinaisena herkkuna lähemmäs 1900-lukua. Kirjoitusta oli pitkään vain kirjoissa ja lehdissä, joista molemmat piti joko ostaa itse tai lainata joltakulta, jonka tunsi henkilökohtaisesti.
 
Nykyisin kirjoitukseen törmää väksin jo katukuvassa, halusi tai ei, ja tekisi mieli joskus kysyä, paljonko pitäisi maksaa, että voisi joltain kirjoituksen muodolta välttyisi.
 
Nykyisin siinä, että törmää kirjoitukseen, ei siis ole tosiaankaan mitään eksoottista. Päinvastoin kirjoitus on niin arkista kuin olla voi. Kirjoitus on jotakuinkin yhtä itsestään selvää ja siksi näkymätöntä kuin puhe. Tässä(kin) mielessä elämme hyvin erilaisessa maailmassa kuin missä ihmiset elivät vaikkapa pari sataa vuotta sitten, jolloin kirjoituksen ulkoasuun vielä kiinnitettiin suurta huomiota. (17.1.2013)