Kirmo Wilenin Kiina-ongelmista

Jos joku diksurssi on kovin vakiintunut ja hierarkinen, kuten ns. taidevalokuvaus, ei diskurssiin kuulumattoman ja tarvittavan initiaation kokemattoman pidä mennä hakkaamaan päätään siihen seinään.

Viime kesänä poikkesin Parikkalassa käydessäni Kirmo Wilenin Valolassa, Kirjavalassa sijaitsevassa valokuvagallerian ja työhuoneen tilavassa yhdistelmässä. Esillä oli silloin China Dailyn valokuvaajaan Huang Yimingin valokuvia naisista, jotka Hainanin saaren japanilaiset miehittäjät olivat pakottaneet ns. seksiorjikseen toisen maailmansodan melskeisinä vuosina.

 

Radio86.fi eli nykyisin fi.gbtimes.com on muutaman päivän sisällä tehnyt parikin pääjuttuaan Wilenistä ja hänen vaikeuksistaan saada tuota näyttelyä kiertämään Suomessa.

 

Pelkään, että julkisuus gbtimesissa ei edistä asiaa vaan pikemminkin päinvastoin, sillä vaikka on hyvin vaikea saada selville, kuka sen saitin loppujen lopuksi omistaa (tai omistaa sen omistajan FutuVisionin) on viitteitä siihen, että ainakin sitä saattaisi rahoittaa Kiinan kommunistinen puolue. Kun tämä vielä yhdistetään siihen faktaan, että Huang on kuvannut China Daylille, joka on puolueen lehti, on jokseenkin varmaa, ettei kukaan ota sitä näyttelyä enää kuuna kullanvalkeana. Toinen näistä seikoista oltaisiin ehkä vielä voitu antaa anteeksi, muttei molempia… Vaikuttaa melkein siltä kuin Wilen vastoin sanojaan itse asiassa pyrkisi estämään näyttelyn esittämisen Suomesta.

 

Diskurssit ovat mielenkiintoisia, ja valokuvataiteen diskurssi on hyvin hierarkinen ja suljettu. Siihen, että Wilen ei luultavasti koskaan saa näyttelyä valokuvagallerioihin esille, on lukuisia syitä edellä mainittujen epämääristän Kiina-suhteiden lisäksi. Osin ne liittyvät itseensä Wileniin ja Huangiin. Näiltä osin syyt ovat seuraavat:

 

1. Wilen ei ole ammattivalokuvaaja itse. Hän on hankkinut ilmeisesti kohtalaisen omaisuuden atk-alalla, minkä seurauksena on voinut sijoittaa rahaa valokuvakokoelmaansa sekä jäädä eläkkeelle nuoren puoleisena harrastamaan päätoimisesti valokuvausta. Päätoimisesta harrastuksesta huolimatta hänen kuvansa ovat harrastelijatasoa eli eivät omaperäisiä.


2. hän tykkää ottaa kuvajournalistisen perinteen innoittamia kuvia. Se perinne ei ole muodissa - paitsi jos kuvaaja on todellakin kuvajournalisti ja jos kuvissa on jonkinlaista omaperäisyyttä. Hyväkään tyyli á la Henri Cartier-Bresson ei kertakaikkiaan enää mene. Huangin kuvat edustavat tätä mainittua genreä.


> valokuvagalleriat eivät halua leimautua jälkijättöisiksi. Ne voivat esitellä dokumentaristikuvaajien teoksia, mutta niiden pitää olla siltä ajalta, jona se oli ’se’ juttu. Missään tapauksessa galleriat eivät halua leimautua harrastelijakuvaajien temmellyskentäksi, sillä jos ne sellaisiksi leimautuvat, ammattilaiset eivät enää halua esittäytyä niissä. Ne eivät siis kaipaa näyttelyvinkkejä harrastelijoiksi mieltämiltään tahoilta, esim. Kirmo Wileniltä. Moiset vinkit ovat niille suoranaiseksi haitaksi.

 

Wilenin pitäisikin nyt päättää, haluaako hän näyttelyn esille vai haluaako hän, että hän ja Huang tulevat mielletyiksi valokuvauksen asiantuntijana ja ammattilaisena. Jälkimmäistä hän ei käsittääkseni voi saada.

 

Hänen pitäisi alkaa markkinoida asiaansa jollain muulla kanavalla – ryhtyä osallistumaan johonkin muuhun diskurssiin, sellaiseen, johon hänen on mahdollista päästä osallistumaan. Ja painopiste viestissä pitää saada valokuvataiteen ulkopuolelle.

 

Näillä eväillä tässä olisi useampikin väylä, jota yrittää. Varmojahan nekään eivät ole – maailmassa kun ei ole varmaa mikään. Mutta nämä muut vaihtoehdot ovat kuitenkin todennäköisempiä.

 

Wilen on vielä silläkin tavalla raskautettu, että hän menee pitämään loppusyksyksi muutaman muun suomalaisen kanssa näyttelyä Hainanille paikallisen tahon kutsusta. Lainataksieni Wilenin sanoja fi.gbtimes.comilta: ”He ovat pyytäneet jo useamman vuoden ajan näyttelyä ja nyt oli sitten ikään kuin pakko semmoiseen suostua.” Sanasta ’pakko’ voisi päätellä, että hän on huomannut, että suhteet Kiinaan ovat muodostumassa hänelle rasitteeksi. Mutta ne voisi kyllä yrittää kääntää voitoksikin… Myöhemmin samassa haastattelussa Wilen väittää, että tämä tuleva näyttely tulisi herättämään laajaa keskustelua. Missä? Ainakin Suomessa se kyllä vaietaan kuoliaaksi, ellei hän ota lusikkaa kauniiseen käteen ja siis toista otetta markkinointiinsa.

 

Henkilökohtaisesti kannatan kaikkea valtadiskurssien ulkopuolisista yrittelemistä. Siksi vähän harmittaa, että Wilen hakkaa päätään turhan takia valokuvauksen valtadiskurssin seinään. (17.5.2012)