Krzysztof Dydo

Krakovan vanhasta kaupungista löytyy pikkuruinen galleria, joka on erikoistunut julisteisiin. Sitä pitää  Krzysztof Dydo, jonka kohdalla keräily muuttui ennen pitkää harrastuksesta työksi.

Puolalainen julistetaide oli pitkään lähes salatieteen ala. Harvat tiesivät siitä mitään muuta kuin että puolalainen juliste piti hallussaan maailman julistetaiteen ykkössijaa ja että suurin nimi alalla oli Henryk Tomaszewski. Kirjoja puolalaisesta julisteesta ei ollut, kuvia ei saanut edes postikortteina. Varsovalaisen Wilanowin julistemuseon Japaniin vuonna 1993 järjestämästä näyttelystä (100 Years of Polish Poster Art) tehtiin näyttelyluettelo, joka oli ensimmäinen suuren yleisön saatavilla oleva teos puolalaisesta julistetaiteesta. Eikä siinäkään ollut kehumista, sillä kirja on pitkä ja kapea eli hankala käyttää, ja kuvat ovat pienenpuoleisia.


Mutta sitten ilmaantui tämä Krzysztof Dydo.


Kaikki sai alkunsa siten, että jo Krzysztof Dydon lapsuudenperheessä esiintyi keräilyharrastusta — Dydon isä keräsi postimerkkejä. Tauti osoittautui perinnölliseksi. Lapsena Dydo piti kovasti elokuvista, ja siinä kymmenen korvissa Krzysztofille muodostuivat lähes pakkomielteeksi puolalaiset elokuvajulisteet. Näinä sosialismin vuosina oli nimittäin tapana, että olipa elokuva kotimainen tai ulkomaista tuotetta, siihen tehtiin Puolassa aina itse juliste. Koska nämä rikokset ovat jo ajat sitten vanhentuneet, rohjetaan tässä nyt julkaista tieto, että ensimmäiset julisteet Krzysztof Dydo hankki kokoelmiinsa yksinkertaisesti varastamalla. Hän repi salaa julisteet irti kiinnityspaikoistaan. Sittemmin hän reipastui ja alkoi hiippailla julisteenliimaajien kintereillä kerjäämässä näiltä julisteita. Joskus hän joutui jopa hiukan maksamaan. Hiljalleen hänen kiinnostuksen kohteensa laajeni myös teatteriin, ja varsinkin Teatr Wielkin julisteet sulkeutuivat hänen suosioonsa.


Lapset kasvavat, ja eipä aikaakaan kun Krzysztofimme piti alkaa harkita ammatinvalintaa. Hän päätti lähteä teit isäin astumaan, eli tulla isona insinööriksi. Nämä opinnot kuitenkin keskeytyivät ja vaihtuivat matematiikan ja fysiikan opintoihin. Valmistuttuaan Dydo toimi kuusi vuotta matematiikan ja fysiikan opettajana.


Mutta Dydon lempiaine koulussa oli kuitenkin ollut maantieto eikä matematiikka, ja tätä sivuten ammatti vaihtui. Dydo siirtyi matkailuviraston palvelukseen kymmeneksi vuodeksi. Kaikkien näiden vuosien aikana julistekokoelma karttui karttumistaan. Hiljalleen Dydo alkoi pitää kokoelmistaan näyttelyitäkin, aluksi opiskelijaklubeissa ja sen sellaisissa paikoissa. Sitten alkoikin jo näyttää siltä, että julisteista voisi kenties repiä leipänsä. Nyt Dydolla on ollut galleriansa jo parikymmentä vuotta.


Näyttelyiden järjestäminen on tärkeä osa Krzysztof Dydon toimintaa. Ensimmäisen ulkomaisen näyttelyn hän sai aikaan yli kymmenen vuotta sitten. Tämä tapahtui Saksassa Heilbronnissa. Sen jälkeen näyttelyitä on ollut tiuhaan niin kotimaassa kuin ulkomaillakin esim. Saksassa, Japanissa ja Englannissa.


Dydo julkaisutoiminta liittyy näyttelyihin, varsinkin kotimaassa Puolassa pidettyihin. Ensimmäisen palveluksensa puolalaisen julistetaiteen kansainvälisen tunnettavuuden hyväksi Dydo teki järjestämällä neljän krakovalaisen julistetaiteilijan kiertävän näyttelyn ja tekemällä kaikista neljästä taiteilijasta oman näyttelyluettelonsa, joiden kuvat olivat postikorttikokoa eli sellaisia, että niistä saattoi saada jonkinlaisen käsityksen. Tämä tapahtui vuonna 1995, ja esitellyt julistetaiteilijat olivat Piotor Kunce, Wladyslaw Pluta, Miroslaw Gara ja Mieczyslaw Górowski. Esitteissä oli jonkin verran esittelytekstiäkin, myös englanniksi. Ja näitä näyttelyluetteloita oli kaupan Dydon galleriassa eikä vain näytelypaikoilla. Tämä merkitsi, että oli saatavilla tietoa kunnollisin kuvin varustettuna.


Samana vuonna, joskin vasta myöhään syksyllä, ilmestyi Dydon teos Masters of Polish Poster Art. Teos oli ensimmäinen merkittävä kokonaiskatsaus puolalaiseen julistetaiteeseen. Kirjan ensimmäiset sivut on varattu tekstille puolalaisen julisteen historiasta, ja sitä seuraavat pienet, koko historian kattavat kuvat aina vuoteen 1995 asti. Kuvasarjasta näkee helposti jo ensi silmäyksellä, että puolalainen juliste saavutti itsenäisen aseman 50-luvun viimeisinä vuosina. Sitä ennen se oli voimakkaasti ensinnäkin sosialistisen realismin ja toisaalta lähinnä ranskalaisen konstruktivismin ja kubismin vaikutuksen alainen. Paikoin ennen 50-luvun loppua esiintyy jopa juuttumista kuvalliseen kieleen, joka läntisemmässä Euroopassa sivuutettiin julisteessa jo vuosisadan alussa. Mutta 50-luvun lopulta suunta on selkeän omaperäinen, ja julisteet alkavat perustua puolalaisille julisteille ominaisiin syvällisiin visuaalisiin oivalluksiin.


Tätä historiallista katsausta seuraavat taiteilijoiden tuotannon esittelyt. Jokaiselta julistesuunnittelijalta on mukana useampia töitä, mikä auttaa hahmottamaan itsekunkin tyyliä. Tässä osassa erottuu puolalaisen julisteen seuraava murroskausi. 70-luvun lopun julisteissa alkoivat nimittäin näkyä ensimmäiset merkit dekadentista romantiikasta, 80-ja 90-luvun muotisuunnasta, ja jonkinlaisen kulminaation tämä tyyli saavuttaa Wiktor Sadowskin ja Wieslaw Walkuskin tuotannossa.


Masters of Polish Poster Art käsittää kaikenlaiset julisteet, mutta vuonna 1996 puolalaisia elokuvajulisteita esittelevän näyttelyn yhteydessä julkaisussa kirjassa Dydo on vanhan rakkautensa kimpussa. Teos Polish Film Poster sisältää useita esseitä puolalaisesta elokuvajulisteesta, ja tämä on edistystä, sillä jos teoksesta Masters of Polish Poster Art haluaa löytää jotain huomautettavaa, huomautus koskee juuri analyyttisen tekstin vähäisyyttä. Elokuvajulistekirjan esseet ovat riittävän erilaisia, edustavat eri näkökulmia ja eri asenteita julisteeseen. Tosin näistä teksteistä jotkut ovat aika tavalla parempia kuin jotkut toiset. Ehdottomasti lukemisen arvoinen on Dydon oma sympaattinen, omakohtaisiin kokemuksiin perustuva kirjoitus. Tieotpohjansa tähden ansiokas on Jaroslaw Wojciechowskin historiallinen essee otsikolla Film Poster in Post-War Poland.


Näiden teosten jälkeen Dydo on julkaissut lukuisia uudempia teoksia, paitsi pari uutta yleisteoteosta, myös teoksia puolalaisten julisteiden sllaisista erikoisrymistä kuin vaikkapa teateri- ja opperajulisteet.


Puolalaisen julisteen tulevasta taiteellisesta kehityksestä on spekuloitu. Teoksen Polish Film Poster kirjoittajiinkin kuuluva Jacek Szelegejd on verrattain pessimistinen. Szelegejd on huolissaan sellaisten puolalaiselle julisteelle tyypillisten piirteiden kuten käsin tehtyjen tekstien häviämisestä ja korvautumisesta ns. painokirjaimilla. Tietokoneet ovat valtaamassa alaa, ja sekin saattaa olla uhka puolalaisen julisteen omaperäisyydelle. Niiden myötä puolalainen juliste alkaa kenties näyttää läntiseltä mainokselta, semminkin kun aiemmin puolalaisesta julisteesta jokseenkin tyystin puuttunut valokuvakin saattaa pullahtaa esiin. Uuden polven taideopiskelijat ovat Puolassakin osoittautuneet laiskoiksi opiskelemaan piirtämistä.


Krzysztof Dydo on optimistisempi kuin Szelegejd. Dydo toteaa, että puolalainen juliste oli kerran niin korkealla, että siihen verrattuna mikä tahansa näyttää tason laskulta. Lausuntoaan Dydo perustelee sillä, että esimerkiksi Walkuski tekee näinä päivinä kauniimpia julisteita kuin koskaan.


Mutta tosiasia on, että mainostoimistot isoine rahoineen vetävät yhä enemmän puoleensa nuoria suunnittelijoita. Vaikka esimerkiksi juuri Szelegejd pyrkii syyttämään nimenomaan tätä nuorta, yhä länsimaistuvampaa suunnittelijakaartia, ei nuorison arvomaailma sinänsä ole ainoa syy suunnan muutokseen. Sosialismin aikana kulttuuritapahtumat, ei vain elokuva vaan monet muutkin, rahoittivat julistetuotantoa, ja tämä on yhteiskuntajärjestelmän muutoksen myötä mennyttä. Julisteiden tekemiseen on yhä vähemmän tilaisuuksia, ja koska tilaajien resurssit ovat markkinavoimien alla ainakin suhteellisesti vähentyneet, tilaajat pyrkivät käyttämään nimensä vakiinnuttaneita suunnittelijoita. Nuorilla suunnittelijoilla ole juuri mahdollisuuksia kiilata väliin.


Tätä tilannetta Krzyszyof Dydo pyrkii auttamaan tarjoamalla tilaisuuksia valmistumassa oleville Krakovan taideakatemian opiskelijoille. Hänellä on useitakin kykyjenetsinnän menetelmiä. Ensinäkin hän tuntee kaikki akatemian opettajat, ja niinpä hänellä on erinomaiset mahdollisuudet vakoilla opikelevan nuorison lahjakkuutta. Toiseksi hän käy säännöllisesti taideakatemian näyttelyissä, joissa opiskelijat esittelevät aikaansaannoksiaan. Kolmanneksi Dydo järjestää silloin tällöin julistekilpailuja. Vakuututtuaan jonkun mahdollisuuksista Dydo tarjoaa tälle henkilölle jonkin työtilaisuuden. Eräs tällä tavoin Dydon esiinnostama uusi julistetaiteilija on Wieslaw Grzegorczyk. Joskaan ei hänkään enää kovin nuori ole, nyt jo nelissäkymmenissä.


Dydo siis toimii myös julistekustantajana. Hän kustantaa useita julisteita vuosittain, ja yksi niistä on aina hänen oman galleriansa vuosijuliste. Kirjojen, näyttelyesitteiden ja julisteiden lisäksi Dydo kustantaa myös postikortteja julisteista. Kaikki tämä on mahdollista vain siksi, että Dydolla on hyvät suhteet niin julistetaiteilijoihin kuin painajiin yms. ihmisiin, joiden palvelukset pelkkien kaupallisten realiteettien nojalla olisivat tällaisen kustannustoiminnan ulottumattomissa.


Länsimaisen kapitalismin kasvatille saattaa puolalaisia julisteita katsellessa juolahtaa mieleen, että niillä ei juuri ole tekemistä kaupallisen viestinnän kanssa. Tämä on kysymys, joka saa rauhallisen Dydonkin hiukan kuumenemaan. Hän on toki törmännyt tilanteisiin, joissa kaupallisiin päämäärin pyrkivä asiakas haluaisin myytävän tuotteen kuvan julisteeseen. Dydo ei kuitenkaan ymmärrä, miksi sellaisen julisteen tekemiseen tarvittaisiin julistetaiteilijaa. Dydo tokaiseekin, että tällaisessa tapauksessa kauppias pankoon poikansa tekemään julisteensa tietokoneella.


Puolalainen juliste onkin merkillinen saareke taiteen ja viestinnän rajamaalla. Toisaalta näillä julisteilla on selvä viestinnällinen tarkoitus. Ne kertovat yleisölle kulttuuritapahtumista. Mutta toisaalta niissä näkyy tekijöidensä vahva sisäinen näkemys, eikä tämä näkemys liity suoraan vain ja vain viestitettävään asiaan, vaan on hyvinkin maailmankatsomuksellinen tulkinta. Näin ollen juliste ei ole Puolassa vain tapa välittä asiakkaan määräämää viestiä vaan myös keino taiteilijan ilmaista itseään ja välittää näkemyksiään verrattain laajalle — gallerioiden ja museoiden ulkopuolella.


Meikäläisistä oloista katsoen tällainen on aivan mahdotonta. Kunhan 80- ja 90-luvun vaihteen tapahtumiin saadaan ajallista etäisyyttä ja sosialismi lakataan näkemästä pelkästään kukistettuna petona ja sen ansiot alkavat erottua, eräs näistä sosialismin kiistämättömiksi hedelmiksi tunnustettavista seikoista tulenee olemaan juuri sodanjälkeinen puolalainen julistetaide. Se on ilmiönä jotain, mihin markkinataloudessa ei koskaan pystytä. (30.11.2009)