Kulttuuri lähestyy taas kulttia?

Kohtaamisia – suomalainen usko. Erikoisnäyttely Kuopion ortodoksisessa kirkkomuseossa Riisassa 12.5.- 30.12.2017. Avoinna ti-la klo 12-16.

Eilen oli Kuopiossa 'taiteiden yö', viralliselta nimeltään Kuopio juhlii. Uskonnollinen ohjelman määrä kasvaa tilaisuudessa vuosi vuodelta. Ehkä kulttuuri on palaamassa juurilleen kulttiin, tai sitten mieltymykseni vain ajavat minua tiettyihin ohjelmanumeroihin, kun niitä nyt sattuu olemaan tarjolla.

Kuopion ortodoksisen kirkkomuseon, Riisan, pääsymaksu on korkea. Tilannetta helpottaisi museokortti, mutta emme ole saaneet aikaiseksi sellaisten hankkimista. Nyt saattoi kuitenkin juhlan kunniaksi päästä tässä museossa osallistumaan pääsymaksun hinnalla opastetulle kierrokselle, joka koski lähinnä erikoisnäyttelyä jonkun itäuomalaissuvun keräämästä modernista(kin) uskonnollisesta taiteesta jonkin verran rinnastettuna museon omiin kokoelmiin. Näyttelyn nimenä onkin Kohtamisia.

Opasta oli opastettu interaktiivisuuteen yleisön kanssa, mutta hän rohkaisi yleisöä kommentteihin vain sellaisten teosten yhteydessä, joiden tulkinnassa ei ollut jykeviä kirkollisen ja maallisen ristiriitoja. Esimerkiksi oheisen Onni Ojan (1909-2004) Elämänkulku-teoksen kohdalta edettiin nopeasti eteenpäin oppaan todetessa lyhyesti teoksen aiheen ja että ensimmäinen kohtaus kuvassa esittää kastetta.

 

Minun mielestäni teos on medikalisaatiokriittinen. Minusta ensimmäinen kuvan osa esittää syntymän jälkeistä tilaa, kun lapsi on lääkärin tarkastuksessa, ja viimeisessä kohtauksessa ihmisielo päättyy myös terveydenhotoalan kontrollin alaisena. Mitään kristillistä en näe tässä missään, pikemminkin arvostelua sitä kohtaan, miten valkotakit päsmäröivät elämiämme paitsi ehkä sinä lyhyenä aikana, jona yhteiskunta kenties tarvitsee palveluksiamme. Mutta näin katsojan omat mielipiteet vaikuttavat kuvataiteellisten teosten tulkintaan.

En muista nähneeni oheista korsun ovea Riisassa ennen. Se on kotoisin Salmista. Alkujaan se on ikoni, joka sattui sijaitsemaan sikäläisen Pyhän Nikolaoksen kirkossa niin korkealla ikonostaasissa, että sitä ei ehditty evakuoida sodan jaloista. Niinpä se jäi neuvostolittolaiseen kierrätyskäyttöön korsun ovena. Ikoni on saatettu ajoittaa vain melko löyhästi eli 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen.

 

 

 

 

 

 



Jo aiemminkin olen nähnyt viereisen kuvan ikonit, mutta en ollut tullut kiinnittäneeksi huomiotani riittävästi siihen, mistä ne ovat peräisin. Nämä eivät kuuluneet opastetun kierroksen ohjelmaan, joten turvauduin museon opasteteksteihin, jotka ovat kenties hiukan epäselvät. Minun tulkintani tekstistä nyt sitten on, että suurimmat tämän ikonostaasimaisesti esillä olevan kokonaisuuden ikonit ovat sijainneet Suonenjoen vuonna 1957 valmistuneessa Kristuksen kirkastumisen tsasounassa, josta ne poistettiin, kun se vihittiin kirkoksi. Ja keskellä alhaalla olevat pienemmät ikonit, jokta nyt tulkitsen tekstin tarkoittamiksi kuninkaanovien ikoneiksi, ovat  Nurmeksesta. Museon opasteteksti luonnehtii näitä Veikko Marttisen maalaamia ikoneita karuiksi. Minusta ne eivät sitä ole vaan pikemminkin poikkeuksellisen yleviä. Useinhan orotdoksisia ikoneita leimaa jonkinasteinen kiiltokuva- tai rihkamamaisuus, mikä toisiaan on näistä kaukana.

Kävimme tasapuolisuuden nimissä välillä katsomassa Varanasin aarteita ja Kalevala koruja, mutta palasimme kultillisen taiteen pariin vielä Kuopion Pyhän Nikolaoksen kirkkoon, missä pappi, jonka nimeä en muista, vastaili yleisön kysymyksiin. Välillä mahtava nelihenkinen kuoro lauloi ortodoksisia veisuja. Ortodoksissa kirkoissahan seurakuntaa ei päästetä hoilailemaan jumalanpalveluksissa, vaan soittimiksi ensinnäkin riittävät pelkät ihmisäänet, mutta ihmisten pitää sitten olla niitä, joille sitä ääntä on annettu.

Yritin kysellä ortodoksisten liturgisten tekstien ajoituksista, mutta ilmeisesti tällaisista asioista ei pidetä ortodoksipuolella niin suurta lukua. Minulle kyllä kerrottiin, että niitä on toki sanottakoon nyt 400-luvulta lähtien 'kehitetty'. Kysymykseni perustui kokemukseeni noiden tekstien vaikuttavuudesta, joka ei siis johdu pelkästään resitoinista vaan myös sisällöstä. Kun 1900-luvun alkupuolesta, kun ortodoksinen kirkkokin sai valtionkirkon aseman ja joutui muuttamaan jumalanpalveluskielensä suomeksi, tämä jo merkitsi melkoista muutosta. Sittemmin tätä uutta suomenkielistäkin teksiä on ajanmukaistettu. Esimerkiksi erään rukouksen kohta, jossa aiemmin on toivottu 'suotuisia ilmoja' toivotaan tätä nykyä 'hyviä säitä'. Pidän muutosta huononnuksena, vaikka asia ei minulle kuulukaan.

Saapa nähdä, joko seuraavina syysjuhlina esittäytyy myös paikallinen islamilainen yhteisö. Nythän siihen olisi ollut vähän heikko ajankohta… (26.8.2017)