Lehtiarvostelu

Minä saan arvostella tämän julkaisun ulkoasua niin paljon kuin haluan, sillä olen tehnyt tämän itse.

Tuossa taannoin kirjoitin tällä blogillakin käväisseeni koiranäyttelyssä. Reissu liittyi Bichon Frisé -lehteen, jonka tekemisen talkoisiin olin päättänyt osallistua. Minua nimittäin hotsitti kokeilla joitain juttuja sen ulkoasuun.

Siltä varalta, että joku alkaa kuvitella minun ymmärtävän jotain koirista, totean heti, että minä en ymmärrä niistä tuon taivaallista. Minulla on itselläni ollut elämässäni tasan yksi koira, ja se sattui kyllä olemaan bichoni, mutta valuvikaisuuttaan (alapurenta) rekisteröimätön. Isoja koiria minä pelkään ja vältän henkeen ja vereen; pienet ovat kivoja, ja niiden puolestaan kannattaa välttää minua, sillä minä syötän niille niin paljon suklaata ja makkaraa kuin ne vain suostuvat syömään, ja paljonhan ne suostuvat - henkensä uhalla.

Kyseessä on yhdistyslehti, mikä merkitsee sitä, ettei lehden ulkoasulla ole väliä sen olemassaolon ehtona - sitä ei myydä tällä ulkoasulla. Lehti menee vain jäsenille, ja heidän näkökulmastaan on parasta, että yhdistyksen lehti on sen näköinen kun se oli heidän liittyessään yhdistykseen. Ulkonäön jatkuvuus kuvastaa yhdistyksen toiminnan pysymistä sellaisena, jonka takia siihen on aikanaan liitytty. Ulkoasun muutos on siis aina täyskatastrofi. Mutta elämä on riskibisnes.

Yhdistyslehden kuuluu olla 'meidän' lehti. Siispä yhdistyslehtien kuuluu olla vähän kotikutoisen näköisiä. Jos ammattimaista graafista suunnittelua lisätään kohtuuttomiin, graafinen suunnittelu syö 'meidät'. Suostuinkin tähän talkootyöhön juuri siksi, että halusin katsoa, miten pitkälle graafista sunnittelua voidaan lisätä ilman, että häviää tuntuma 'meidän' lehdestä.

Yhdistyksillä on myös usein selkeä funktio, jonka liian ammattimainen graafinen suunnittelu voi syödä suihinsa, senkin. Ja rotuyhdistysten lehtien funktiohan on edistää kyseisen koirarodun asiaa. Toiminnalla esimerkiksi on oma etiikkansa, jonka uusimpia normeja välitetään jäsenille samalla kun jo aiemmin voimaan tulleista muistutetaan. Esim. tähänkin lehteen tuli sijoitettavaksi uusi sitoumuskasvattajalomake – ja tulipa vielä yllärinä aivan siinä viime hetkillä ja teetti aika tavalla ylimääräistä työtä meikäläiselle siksi, että tuli niin myöhään. Se kun vei kaksi sivua, ja jos nidottuun lehteen joudutaan lisäämään sivuja, niitä pitää lisätä neljä. Eli kahden sivun lisäys yleensä sotkee koko lehden, ja sotkee myös siinä tapauksessa, että sivuja ei lisätä vaan muuta tavaraa pitää tiivistää. Mutta kuten sanottua, se lomake kuului selkeästi lehden elämän tarkoitukseen ja oli välttämätön sekaan survottava, tuli myöhään tai ei.

Vuoden ensimmäisen Bichon Frisén kannessa on perinteisesti kuva erikoisnäyttelystä – jostain siellä kirjavahkolla seinustalla huonossa valossa otettu valokuva näyttelyn parhaista koirista parhaassa mahdollisessa seisoma-asennossa, tuomari keskellä ruusukkeet ojossa ja kukkapuskat jossain kulmassa pilkottamassa. Nämä kuvat ovat usein aika huonoja syystä, että olosuhteet ovat valokuvaamistarkoitukseen huonot – itse koiranäyttelytarkoitukseenhan ne voivat olla vaikka miten hyvät. Mutta kun kyseessä on yhdistyksen vuoden tärkein ponnistus, arvelin, että vähän seksikkäämpikin kuva voisi olla paikallaan.

Tämä kansi on siis vallankumouksellinen. Uskalsin laittaa tällaisen kuvan - jonka otti Ville Jolkkonen - mutten rohjennut laittaa tekstejä kuvan päälle, sillä se olisi jo ollut liian vallankumouksellista. Koirien pitää näkyä aina kokonaan. Luultavasti tämäkin kansi on jo saanut yhdistyksen jäsenkunnan pyörryksiin epäasiallisuudellaan. Koirathan eivät seiso, eivätkä siis ole asennossa, jossa rotuominaisuudet näkyvät parhaiten. (Mutta ei huolta, molemmista koirista on riittävästi toisenlaisia kuvia muualla lehdessä.)

Logo on muuten sama kuin aina ennen, paitsi että se on musta ja ympärillä on tuollaiset bichoninpalleroiset valkoiset kehykset. Mustavalkoisia logoja on lehdissä aika harvakseen. Tämän riskin otin itselleni tekopalkkana, ja ilmoitin porukalle etukäteen, että en aio ottaa huomioon ehdotuksia noiden kehysten poistamisesta.

Minä en ole kovin innokas laittamaan artikkelien avausaukeamille leipätekstiä. Saatoin pitää pääni vain tässä yhdessä avausaukeamassa. Kuva on Heidi Piiroisen, joskin olen käsitellyt sitä reippaahkosti muutenkin kuin vain syväämällä ja upottamalla.

 

Muuten jouduin tinkimään omista ihanteistani, mutta mahdollisuuksien mukaan yritin pitää kiinni intohimostani brassailla kuvan ja typografian integroimiseen. Piirroskuva tässä on omani. Mitään hirveän raflaavaa en uskaltanut tehdä, sillä yhdistyslehdet nyt kertakaikkiaan ovat yhdistyslehtiä, mutta pieniä vapauksia siis otin.

Lehdessä on aika paljon palstatyyppistä matriaalia, mihin on varmaan johtanut tarve jakaa tehtäviä, ja niiden jakaminen palsta per toimittaja on yksinkertainen ja selkeä. Palstaksi voitanee lukea myös perinteinen vuoden ensimmäisen numeron erikoisnäyttelyosuus, jonka jostain sieltä välistä oheinen aukeama. Erikoisnäyttelyosuus oli jo edellisen vuoden ykkösnumerossa ikään kuin keskeltä lehteä irrotettavana liitteenä, ja siitä mielestäni kannatti pitää kiinni, vaikka teinkin sen nyt visuaalisesti erilailla. Aukeaman kuvat ovat minun ja Ville Jolkosen (kuvateksteissä merkittynä SS tai JV). Tämä osuus on sivumäärältään yllättävän laaja ja käsittää koko joukon erillisiä, vakiintuneita osia, jotka aiemmin olivat varsin hatarasti sekä yhteennivottuja että eroteltuja - jonkinlainen mössö, siis. Yhdistyksen jäsenet ovat toki saaneet siitä aina oikein hyvin selvän, joten se ei ole millään muotoa ollut ongelma. Mutta yhdistin ne nyt kuitenkin visuaalisesti vihreällä puolittaisella kehyksellä ja erottelin osia tämän osuuden sisällä toisistaan aika jämerästi (mihin käytin itselleni epätyypillisesti jopa linjoja, joskin hiukan erikoisia, sekä tietenkin typografisia ja sommittelullisia ratkaisuja vaihdellen esim. taiton väljyyttä). En ole aivan varma, mitä tuloksesta pitäisi ajatella.

 

Ylipäätäänkin käytin tässä aika paljon kehyksiä ja linjoja. En yleensä käytä niitä. Lehdessä nimittäin oltiin aiemmin viljelty niitä runsaasti, oikein moninkertaisia linjoja ja mitä ihmeellisempiä kehyksiä, joten hyödynsin tätä perinnettä niiden kokeilemiseen omalla tavallani.

 

Lehden jokaisessa numerossa on vakiintuneen tavan mukaan pyhitetty kokonainen sivu toivotuksille. Ensimmäisessä numerossa toivotetaan perinteisesti hyvää kevättä, ja minä käytin tilaisuuden piirtämiseen. Piirtäminen kun on niin lystiä.

Puutteiksi on laskettava huono oikoluku. Jouduin onnettomien olosuhteiden vuoksi toimimaan myös väliaikaisena päätoimittajana ja toimitussihteerinä, ja hommassa tuli kahteen otteeseen kiire, viimeisimmän kerran siinä vaiheessa, kun oli tosiaankin saatava sekaan se kahden sivun lomake, mutta tämä ei ollut ainoa kriisi. Vedosvaiheessa löytyi vielä kämmejä, ja lehden pullahdettua painosta niitä varmaan löytyy lisää, sillä kun tekstejä joudutaan vemputtamaan edesakaisin, siinä herkästi sattuu ja tapahtuu.

Yhdistyslehtien ominaisuus on myös se, että kuvia pyritään saamaan jäseniltä. Se on hyvä ja kannatettava asia tällaisessa tapauksessa. Yhdistyslehti on 'meidän' lehti ja silloin siinä pitää olla 'meidän' valokuvat. Seurauksena on sitten vaikkapa valkoisia koiria kuvattuna hämärissä kotioloissa valko-ovisen ja -seinäsien eteisen pintoja vasten tai harmaana talvipäivänä lumihangessa. Ja siitä ei sitten painotekniikka ota vaalean pään sävyjä irti vaan kuvasta jää pilkottamaan lähinnä pelkät mustat silmät ja kirsu. Kuvan ottajan omalla tietokoneella kuva saattaa olla omasta mielestä ihan selkeä, mutta kun painettaessa keskisävyt menevät yhteen ja vaaleasta päästä häviää pistettä, niin eihän siitä sitten oikein mitenkään niitä sävyjä irti revitä. Minua siis harmittaa, etten saanut joidenkin kuvien vaalean pään sävyihin enempää kontrastia. Toki kuvat ovat nyt paremmin käsiteltyjä kuin tässä julkaisussa kaiketi ikinä aikasemmin. Mutta silti.

Jouduin jättämään pois ennen lehden joka numeroon kuuluneen, puolen sivun laajuisen Infotaulu-palstan. Se olisi ollut hyvä. Asiantuntemattomuuttani en kyennyt sitä laatimaan, ja se varmaan palautuu jatkossa takaisin.

Jos olisin saanut vaikuttaa asioihin, olisin ottanut sisäosiin hitusen jämäkämmän materiaalin, sillä tästä nyt käytetystä näkyy pahasti läpi. Se, että paperi on mattapintaista päällystettyä offsetpaperia, on ihan jees, hitusen paksumpaa kun vain olisi ollut, vaikka minä olisin pärjännyt aiempien vuosin päällystämättömälläkin juuri siitä syystä, että päällystämättömissä on parempi opasiteetti. Kansi on jotain kiiltävää päällystettyä paperia, ja nehän ovat kaikki samanlaisia merkistä riippumatta. Minä olisin valinnut joko jonkun täysin päällystämättömän, tosi bulkkisen kartonkivahvan materiaalin ja liimaselän, jos taivas olisi ollut rajana, tai jos raja olisi kulkenut jossain matalammalla, niin mattapintaisen päällystetyn paperin siihenkin ja lisäksi kiiltävän kohdelakan. Mutta tämä asia ei kuulu minulle.

 

Painopaikka oli Sepon paino/Lprint Lappeenrannassa. Oikein mukavia ihmisiä ovat siellä. (10.4.2015)