Luultavasti maailman hienoin kirja

Lommen, Mathieu (ed.). the book of books - 500 years of graphic innovation. Netherlands 2012.

Tämä Mathieu Lommenin toimittama teos the book of the books - 500 years of graphic innovation (kaikki gemenalla), särki sydämeni. Tämä on niin upea!

Jälkisanojen mukaan tämä kirjatypografian historia on kohdennettu graafisille suunnittelijoille, suunnittelun opettajille, bibliofiileille ja kirjojen keräilijöille. Ihanaa lukea ja katsella tällaista kirjaa, jossa ei tarvitse tapaa aikaansa ratakiskostavääntelyn lukemiseen! Esitellyt kirjagrafiikan historian esimerkit on valittu Amsterdamin yliopistonkirjaston erikoiskokoelmasta. Kyseinen kirjasto, entinen Kaupunginkirjasto, syntyi, kun protestantit vuonna 1578 otettuaan haltuunsa Amsterdamin kaupungin hallinnon takavarikoivat luostareiden kirjastot. Tämä merkitsi sitä, että kaikki kaupungin oppineet ja opiskelijat pääsivät tästä pitäen käsiksi tähän materiaaliin.

Kirja on jaettu muutamaan teemaan, ja teemoista on lyhyet, isolla lihavalla Adrian Frutigerin piirtämällä Avenirilla ladotut esittelyt. Jokaisesta kirjasta on esittelyteksti tarkkoine tietoineen tekijöistä ja muutama kuva. Kuvissa on aina po. kirjan nimiö, joistain myös kansi, sisäaukeamia ja ehkä kiintoisimpana kaikista pienehkö kuva, johon on suurennettu palanen leipätekstiä. Leipätekstisuurennoksen yhteydessä olevassa tekstissä on selitetty, kuka kirjaimen on leikannut, mikä versio/miltä vuodelta se on kulloisenkin kirjakeleikkaajan tuotannossa, mitä olivat sen esikuvat, mistä se kenties on hankittu ja miten tämä nyt käytetty eroaa muista kyseisen leikkaajan tuotoksista. Samoin on usein kerrottu, mitä muita ja kenen valmistamia kirjaintyyppejä tuon kirjan painaja mahdollisesti käytti.

Kohderyhmän makutottumuksien mukaan kirjoista on aina aukeamakuvat. Kirjoja katsotaan aukeamittain, ja se, että kuvituksia ei esitelty kokonaisilla aukeamilla taannoin lukemassani Leikolan Norsusta nautilukseen -teoksessa, häiritsi minua suuresti; viimemainitussa teoksessa kuvia oli syväilty ja ripoteltu miten sattuu vieläpä vähän tyttömäiseen taittoon, jopa Maria Sibylla Merianin työt, vaikka Merian ei ollut mikään tyttö vaan kaikkien kriteerin nojalla hyvä jätkä.

Mutta tässä teoksessa sitten nähdään sivuilla 186-187 neljä kappaletta täysiä aukeamia Maria Sibylla Merianin (1647-1717) teoksesta hyönteisten muodonmuutoksesta (Over der voortteeling en Wonderbaerlyke veranderingen der Surinamische insecten) vuodelta 1719. Kirja ei ole se aidoin ja alkuperäisin, joka on vuodelta 1705. Tässä ei vielä olla käännetty kuvaa kolibria syövästä tarantellasta peiluvakseen kuten seuraavissa laitoksissa, esimerkiksi siinä vuoden 1726 versiossa, jota on käytetty Leikolan Norsusta nautilukseen -kirjassa. Noin ylipäätäänkään kirjasta ei pitäisi erottaa kuvitusta erikseen, sillä kirjaan kuvituksett ehtiin pitkään tosiaankin vissiin tarkoitukseen, teittyihin kirjan kohtiin, ja vuorovaikuttamaan typografian kanssa. Tässä tapauksessa typografia on Granjonin medievaaliantiikvaa vuodelta 1570.

Osa esitellyistä kirjoista on sellaisia, että tilan olisi ehkä voinut säästää johonkin vähän vähemmän tunnettuun. Esimerkiksi Aldus Manutiuksen Hypnerotomachia Polifili (1499) on kokonaisuudessaan netissä ihan hyvälaatuisina kuvina. Samoin Schedelin Maailmankronikasta/Nürnbergin kronikasta on parempiakin kuvia nähtävillä kuin nämä tässä olevat.

Mutta toisaalta se, että kaikki merkkiteokset ovat jonossa paikoillaan, auttaa havaitsemaan monia tekijöitä, joiden ilmaisemiseen kirja formaattina on aivan ylivoimainen. Tätä kun plärää, niin näkee selvästi, miten nykäyksittäin ja epätasaisesti eteni jopa Etelä-Euroopassakin antiikvan ja rotundan välinen kissanhännänveto. On niin helppoa sanoa, että Nicolas Jenson leikkasi maailman ensimmäisen painokirjainantiikvan vuonna 1470, mutta tästä näkee jokseenkin yhdellä silmäyksellä, että leikkasi hän rotundojakin, ja sen, miten rotundat ja antiikvat vuorovaikuttivat ja elivät yhtaikaa. Samoin näkyy, miten riviväli muuttui. Antiikvoissakin käytettiin alkuun - jopa Aldus Manutius - usein aika pientä, goottilaisuudesta kielivää riviväliä. Niinpä Jensonin ladelma Lorenzo Vallan Elegantiae linguae Latinaessa on modernimpi kuin Manutiuksen melkein 30 vuotta uudempi ladelma Hypnerotomachia Polifilissa. Gotiikan ja uuden antiikvojen ajan välimuotoa edustaa hyvin niinkin 'myöhäinen' teos kuin mm. Leonardon kuvituksilla varustettu Luca Paciolin Divina propostione vuodelta 1509, jossa on käytössä eräänlainen kohtalaisen matalapidennyksinen gotiko-antiikva kohtalaisen pienellä rivivälillä, mistä seuraa tumma tekstipinta.

Hämmästyttävän tummia ladelmia saivat aikaan myös Estiennet, vaikka ovat niin kuuluisia… Kun sitten vihdoin päästää Glaude Garamondiin (jonka nimestä tässä kirjassa käytetään t-loppuista muotoa), on kuin taivas kirkastuisi. Niin avonaista ja valoisaa on tämä ehta Garamondin tuotanto jo varhaisimmassa vaiheissaan, vaikka olisi pienikin riviväli.

Kirjassa on myös yksi esimerkki, jossa teksti on painettu Robert Granjonin piirtämällä civileité-kursiivilla, joka on aika merkillinen kirjain näyttävine yläpidennyksineen. Kirjain kehitettiin goottilaisesta bastardasta 1500-luvun lopussa, ja ranskalaiset yrittivät sillä kävellä italialaisten antiikvoiden yli, mutta eivät onnistuneet.

Typografia on kiistatta tämän kirjan pointti, mutta on tässä kuvitettujakin teoksia. On esiteltynä esimerkiksi useammalla aukeamalla Mark Catesbyn The Natural History of Carolina, Florida and Bahama Islands. Kirja on vuodelta 1729-47, mutta jäykkine, vähän koruompelumallien näköisine kuvineen se on huonompi kuin Merianin melkein puoli vuosisataa aiempi teos, jonka kuvissa elämä on raakaa peliä. Mutta tämän kirjan koko aukeaman kuvana on magnolian esittely, jonka kuva lienee viivähtänyt useimpien taideopiskelijoiden muistiinpanovihoissa tms. Se on upea mystinen kukka mustalla taustalla ja mustataustaisuuttaan avantgardistinen. Mustataustaisia kirjankuvituksia ei noihin aikoihin oikeastaan oltu nähty. 

Tästä kirjasta voisi kirjoittaa aivan rajattomiin, mutta todettakoon enää vain, että loppupäästä kirjaa tekijöiden ote kenties herpaantuu. Ilmeisesti jutut ovat liian lähellä. Parempiakin esimerkkejä nimittäin olisi ehkä voinut löytää. Mutta onhan se hieno, tuo Sagmeisterin itsensä designaama, Peter Hallin monografia Sagmeisterista. Ulkoasuratkaisu on kiertänyt graafisen suunnittelun kuvakirjat ja ammattilehdet moneen kertaan. Kirja nimittäin on punaisessa kotelossa. Siellä ollessaan kannesta näkyy tyyni schäferi. Mutta kun kirjan vetää ulos, koira paljastuu raivohulluksi.

Teknisessä mielessä huippua on Joost Grootensin tuotanto, joka ei pääse oikeuksiinsa tällaisessa neliväripainetussa kirjassa. Hän nimittäin painattaa itse omat kirjansa kyllä neljällä(kin) värillä, mutta ne eivät ole nelivärisarjan värit vaan setti PMS:iä, jotka ovat usein fluoresoivia tai metallivärejä.

Mutta kyllä tämä on hieno kirja, että saa vallan kyyneliin.

Hienointa ihmiskunnan historiassa ovat ihmiskunnan tuottamat kirjat. (19.1.2013)