Lumi ja Sally Mann

Sally Mann on kuvannut Virginian kesien kuumuutta. Karuutta paratiisissa. Elämänhallinnan pakkoa keijukaisten maassa, jossa kuolema leyhyttelee siipiään kaiken yllä, ikään kuin jatkuvasti harjoitellen ollakseen valmis, kun aika koittaa.

Piti käynnistämäni auto sitten viimeksi Pohjanmaalle tulon vasta kolmen viikon päästä siitä, mutta vilkaisu kalenteriin osoitti, että jos aikoo käydä kotipuolessa ennen maaliskuun alkua, se on tehtävä nyt. Siispä suuntasin tänään autolle kaivaakseni sen hangesta. Lunta oli tullut kahden viikon aikana n. puoli metriä. Ryhdyin toimeen alustavasti jo eilen illalla, kun naapurin lumilapiota lainaten koversin auton ympärille sen verran syvennystä, että ovet sai auki.

 

Tänään jatkoin työntelemällä lumet itse auton päältä.

 

Kun yritin päästä pois parkkiruudustani, kävi ilmi, että olin kovertanut lliian kapeat käytävät auton ympärille. Auto juuttui hankeen. Jouduin leventämään toista laitaa, että sain autoa vähän käännettyä.

 

Ja nyt olen sitten taas Savossa.

 

Televisiosta vilkaisin pätkän ties miten moneen kertaan uusitusta dokumentista Sally Mannistä. Olen kirjoittanut hänen valokuvistaan epälukuisen määrän lehtijuttuja, joten en nyt enää jaksa ruotia niitä, semminkin kun niissä ei minun käsitykseni mukaan ole mitään ruotimista. Siinä, mikä kohu lapsikuvista pari kymmentä vuotta sitten nostettiin, sen sijaan olisi paljonkin, ja minä teen pitkälle meneviä johtopäätöksiä ihmisistä, jotka esittävät epäilyksen, että joskohan ne ovat lapsipornoa. Eivätkä ne johtopäätökset ole imartelevia.

 

Minun näkökulmastani Sally Mannin kuvat ovat Amerikka, josta on vähennetty viihteellinen pintaliito. Hän on ääripragmaatikko - jalat niin maassa kuin ikinä kenelläkään, ja rahaankin hänellä on raadollinen suhde. Kuvista pitää saada rahaa. Ja Amerikka miinus viihde on sekin loppujen lopuksi aika kovanoloinen tulos, jos on Amerikka kokonaisuutenakin, mutta kovanoloinen samassa mielessä kuin luonto on julma.

 

Ihmisten ulkonäkö on mielenkiintoinen tarina. Valokuvat Sally Mannista itsestään pienenä ovat kuvia mahdottoman kauniista lapsesta. Valokuvissa parikymppisenä hän vaikuttaa jokseenkin tavanomaiselta, ja elokuvanpätkissä, joissa hän kuvaa lapsiaan, hän on arkipäiväisen ja mitäänsanomattoman näköinen. Dokumenttia kuvattaessa hän on ollut 52-vuotias, ja siinä iässä hän oli jälleen viiltävän kaunis ihminen.

 

Mutta jotain hirvittävän kovaa ja kylmää hänessä on. Tai ehkä kylmä on väärä sana - miten olisi leppymättömän fyysistä? Joka tapauksessa jotain, mikä on suunnaton vastakohta hänen kuviensa romantiikalle. (21.1.2011)