Mattotehtailua

Jouduin jälleen toteamaan, etten ole läheskään niin älykäs kuin luulen. Sitä tapahtuu aika usien.

Ruusukas

 

Olen aloittanut ikääntyneiden emäntäin lemppariharrastuksen eli rättimatonkudonnan.

Olin kuvitellut, että se sujuisi 9 vuoden jälkeen vähän kuin polkupyörälläajo tai uiminen, mutta ei. Tai varmaan olisi sujunut, jos palttina olisi kelvannut, mutta sehän olisi ollut minun korkealle henkiselle arvolleni täysin sopimatonta. Siispä käytin ensimmäisen päivän ruusukas-nimisen sidoksen kertailemiseen.

Ai hitto…Älykkyyteni osoitautui vaatimattomammaksi kuin olin kuvitellut.

No, olen saanut aikaan oheisennäköistä jälkeä. Kyseessä on meidän joulumatto. Meillähän ei ole ollut koskaan kuin yhdet matot. Ne on pesty aina kesällä, jos niikseen on tullut. Mutta arvelin, että nyt voisi tehdä keittiöön vaihtomatot.

Joulumatto koostuu yksistä Heinolan ajan vihreistä intianpuuvillaisista olohuoneen verhosta, jotka ovat sittemmin palvelleet meillä Kuopiossa parvekkeen korituolien pehmusteissa. Punaiset ovat suurimmalta osaltaan työpaikan muuton kaatopaikkajätteestä 'varastetusta' punaisesta materiaalista. Suurin osa on oikein vyyhdellä ollutta keinokuituista matonkudetta, jotain trikoota. Pieni osa on leikattu palasta, jossa luki kulmassa 'käsitelty paloturvalliseksi'. Ja lisäksi mukana on ekaluokan aikaisen tonttupukuni hame. Olen vaihdellut eri punaisen materiaaleja sen mukaan, miten haalistunut kohta vihreästä on ollut menossa. Ja vihreähän on ollut paikoin melkein valkoista, koskapa parvekkeemme on paahteinen ja kangas on paistunut siinä jo 8 kesää.

Eli hyvin kierrätetty keittiön joulumatto. (13.6.2013)

 

Keittiön arkimatto

 

Minä olen saanut valmiiksi keittiön arkimaton ja Iran uuden presidentin.

 

Ja Iranissakin tehdään mattoja, mutta aika erilaisia kuin tämä meikäläisen.

Matonkudonta ei ollut niin hauskaa kuin muistelin.

Yhteen aikaan non 10 vuotta sitten kudoin valtavasti. Toiminnanlaji aiheutti silloin minussa hurjan flow'n. Tämä tapahtui Heinolan silloisella kudonta-asemalla - sillä oli muistaakseni joku erityinen nimi, sitä tosin en muista, mikä. Aivan huippupaikka, joka lopetettiin sitten typerästi. Sitä veti Marle Federley -niminen huipputyyppi; kangaspuita oli kahdessa kerroksessa useissa huoneissa per kerros, ja niihin vaihdeltiin loimia aivan solkenaan ja mitä tahansa saattoi tehdä.

Kenellekään ei juolahtanut mieleen, että säästöjä olisi voinut hakea enemmänkin, esimerkiksi lopettamalla vaihtoehtoisesti jäähallin. Oletan, että tässäkin lopettamispäätöksessä oli joku gender-näkökulma.

No, aika aikaa kutakin.

Viikko minulla meni nyt kahdessa matossa, kun otti huomioon, että päät oli solmittava, ja solmimistahan oli, sillä mattoni ovat 120cm leveitä.

Iraniin valittiin nyt sitten suoraan ensimmäisellä kierroksella Hassan Ruhani. Al-Jazeeran keskustelupalstoilla äänestettiin eniten Jalilia, joka on konservatiivisempi. Kaikki ehdokkaat tosin olivat konservatiivisia, mutta valittu on maltillisin sitä lajia, kuulema.

Al-Jazeeran keskustelupalstat ihmetyttävät minua, sillä niillä pyörivät samat kommentoijat. He kommentoivat näköjään vuorokaudet ympäri, mikä ei minun käsittäkseni normaalilta työssäkäyvältä ihmiseltä onnistu, paitsi jos se työ on nimenomaan tuo kommentointi. Tokihan jo traditoinaalisen painetun lehdistön aikakakudella toimittajat kilpailivat kahvipöydässä, kuka kirjoittaa parhaat lukijakirjeet; joillakin ihmisillä oli toimituksen ulkopuolella sopimuksia lukijakirjeiden kirjoittamisessa, meidänkin perheessä oli. Joten se, että lukijain kommentit ovat maksettuja, ei ole mitenkään ihmeellistä, päinvastoin.

Tosin epäilen, että kaikki Al-Jazeeran kommentit eivät välttämättä ole suoranaisesti Al-Jazeeran maksamia.

Esimerkiksiki nimimerkki WALin puuhista näkee, milloin hänellä on vapaapäivät. Monet kommentoijat epäilevät, että hän on amerikkalainen. En kyllä ymmärrä, millä perusteella, sillä hän esimerkiksi copy-paste'ailee pitkiä artikkeleita eurooppalaisista lehdistä, eivätkä amerikkalaiset lue eurooppalaisia lehtiä. Mielipiteiltäänkin hän on sellainen, että hänen palkkansa varmaan tulee jotenkin Israelin valtiolta. Mutta hänen kommenttinsa ovat hyvin formuloituja. Hän on älykäs ja ilmeisen koulutettu, ja vaikka hän on selkeästi omalla puolellaan, hän ottaa huomoon vastapuolen, mihin muut Al-Jazeeran kommentoijat eivät pysty. (16.6.2013)

 

Lisää mattotehtailua

Olen siis tässä kutonut seitsemisen metriä käytävänmattoja.

Rättimatto on mielestäni aivan erityinen esteettis-eettinen asia, jolla ei ole mitään tekemistä sievien kotiateollisuustuotteiden kanssa. Rättimattoon minun normieni mukaan kierrätetään kaikki rätti, lajiin tai väriin katsomatta, mikä kulloisenkin maton tekemisen aikoihin on kyseisessä huushollissa saavuttanut tilan, jossa sitä ei voida enää muuhun käyttää. Hajonneet kalsarit. Rikkinäiset sukat. Ohentuneet tai ratkenneet T-paidat. Lahkeista tai hihansuista rispaantuneet verkkarit ja 70-luvulta peräisin olevat hupparit. Keskeltä puhkikuluneet lakanat. Täydellisesti muodista poistuneet blaserit ja jo kertaalleen maalaushommissa kierrätetyt housut. Valikointia saa suorittaa vain siinä vaiheessa, kun päätetään, mitä kuteita pannaan loimien väliin keskenään rinnakkain.

Kaikkea ei siis saa valita, kuten ei elämässä yleensäkään. On vähän niin kuin tyydyttävä siihen, mitä on sattunut kertymään.

Tulos on sitten esimerkiksi oheisenlainen.

Aivan käyttämättömästä kankaasta leikatusta ostokuteesta tehtyjä rättimattoja en ymmärrä olenkaan. Ne ovat koko rättimattofilosofian vastaisia. (10.9.2013)

 

 

 

 

 

Lentävä matto ja muita lentoja

 

Viime viikonloppuna sain solmituksi lopultakin päät räsymatosta, josta on palanen oheisessa kuvassa. Kutsun sitä 'lentäväksi matokseni', sillä sille ei ole toistaiseksi paikkaa. Se on 170cm leveä. Pituudessa tähtäsin kolmeen metriin, mutta se jäi johonkin 240cm:n paremmalle puolelle. Ripsisidos kun vie aika paljon enemmän kudetta kuin rättimatoissa tavallisin palttina. Eli arviointivirhe. Matto odottaa, että saan joskus lentokonehallin kokoisen työhuoneen, ja sinne matto sitten lentää. Muuten se mätänee varastossa hamaan kuolinpäivääni.

Luen todella vähän kaunokirjallisuutta. Se nimittäin on riskibisnes. Romaanin lukemiseen menee aika paljon aikaa, ja kun tulee vanhaksi ja edessä on päivä päivältä vähemän aikaa, haluaa sijoittaa arvokkaat viimeiset elinminuttinsa johonkin kohtalaisen varmasti hyvään tai edes jotenkin kiinnostavaan. Romaanien houkuttelevutta vähentää, että niistä suurin osa on lastenkirjallisuutta. Tämä johtuu rakenteellisista syistä. Meidän kulttuurissamme taidetta pidetään vain lapsille ja nuorisolle sopivana, ja tästä syystä kustantajat julkaisevat vain nuorten kirjailijoiden tälle kohderyhmälle kirjoittamaa kirjallisuutta. Siispä kaunokirjallisuudella ei ole vuosikymmeniin ollut mitään annettavaa aikusväestölle, ja minunkin viimeimmäksi lukemani kaunokirjallisiksi laskettavat teokset ovat Xiu Xiaolongin dekkari Kuoleman järvi, joka on kiinnostava, koska kertoo Kiinasta, ja Bulgagovin Saatana saapuu Moskovaan, jonka tiesin olevan hyvä, etenkin hauska, edellisestä lukukerrasta.

Nyt olen varannut oikein varaamalla kirjastosta romaanin, viime vuotisen nobelistin Mo Yanin tänä vuonna suomennetun Seitsemän elämääni. Kun puhuin siitä muutama päivä sitten puhelimessä H:n kanssa, hän kertoi olleensa sitä koskenella varauslistalla Tampereella ties monesko kymmenes, mutta minä olen Kuopiossa sijalla 2. Tästä näkee hyvin näiden kaupunkien sivistystason eron. (13.11.2013)

 

Geneettinen mattoratkaisuhyppäys

 

Rupesin tuossa kaivelemaan varastoja, josko löytyisi mattoja, jotka voisi sotkea maaliin. Olen nimittäin tuonut tänne Suonenejoelle mökiltä epämääräisessä kunnossa olevia ylijäämämattoja siihen tarkoitukseen.

 

Pisti sitten silmääni oheinen, jota en sitten raaskinutkaan panna maalaussuojaksi. Tämän maton lienee tehnyt äitini täti Emma, ja se on suurimmaaksi osaksi palttinaista rättimattoa, mutta lisänä on koristeraitoja, jotka on kudottu ruusukas-nimisellä sidoksella villalangasta. Eli on jostain syystä ollut pieniä määriä luonnonväristä ynnä ilmeisesti luonnonväreillä värjättyä punaista, keltaista ja vihreää paksua villalankaa, joille on sitten löytynyt erinomainen hyötykäyttö tämän muuten valjun räsymaton koristeraidoiksi.

 

 

Tässä sitten minun ratkaisuni samaan ongelmaan. Minulla oli epämääräisiä pieniä keriä villaisia mattolankoja, ja kun tein kokeiluita 'lentävää mattoani' varten, yksi kokeilu oli viereisenlainen. Siinä on pistetty ripsisidokseen rättiä yhteen viriöön useitakin kerroksia, ja toiseen viriöön vain yksi lanka. Lankojen värit olivat jotakuinkin nuo samat punainen ja keltainen kuin Emmalla, vihreää ja luonnonväristä siis ei. (16.11.2013)

 

Punainen matto

Kankuri on ollut koko viikon kylällä kutomassa. Kun ei ole omia kangaspuita, eikä ole syytäkään olla, sillä minuun iskee kudontavimma noin 8-9 vuoden sykleissä.

Pääasiallinen projekti oli käytävän matto. Edelliset tekeleet osoittautuivat liian kevyiksi. Varsinkin olohuoneeseen tuova käytävän pätkä oli ongelmallinen, sillä siinä ei kestä oikein matto meidän perheen vauhdissa paikoillaan. Nyt tein oheisenlaisen kokonaan ripsisidoksella. Eli on mahdottoman paksut ja jäykkä. Ja valitettavan painava, semminkin kun on 3.5m pitkä.

Mukana on esimerkiksi sillahuivia. Silla on selluloosakuitu, jota sota-aikaan käytettiin. En tiedä, mistä puusta sitä Suomessa tehtiin, mutta villit arvaukseni ovat kuusi ja koivu. Minulle ajautui muutama sillapöytäliina muinaisen kämppäkaverini olikohan se enon vaimon jäämistöstä. Kaksi oli ruskeaa, yksi vähän erikoisempi punertava, ja viimemainittua käytin opiskeluaikoihin huivina kera äidin vanhan turkin. Kerran Helsingissä siinä postin kulmalla joku hieno rouva kuiskasi minulle, että "teiltä roikkuu turkista vuori". Vastasin, että tiedän. Siinä turkissa oli koko joukko muitakin puutteita. Ihmettelin, että joku vaivautui kantamaan siitä noin huolta, semminkin kun minulla oli pöytäliina päässä.

Yhtä kaikki, nyt leikkasin yhden ruskean sillahuivin tähän mattoon. En tiedä, miten se mahtaa pysyä loimien välissä. (22.2.2014)

 

Loput matot


Viereinen on traditionaalinen rättimatto, jossa jokainen kudenattura on käytetty sen pituisena kuin se on sattunut olemaan, eli kudetta on jatkettu aina vaikka sitten keskellä riviä.


Tarkoitus oli korvata tällä jugend-tyylinen työhuoneen villamatto, jonka olen jo melkein pilannut tuolin pyörillä, mutta tästä tuli nyt kertakaikkiaan liian pitkä siihen tarkoitukseen. Palttina on niin hitsin nopeaa tehdä ja sihen menee niin vähän kudetta, että sitä ei huomaakaan, kun on jo tullut kudottua liian pitkästi…Tämä taitaa mennä meille mökille tupaan.


Tämän toisen maton ruskea kude on jotain ostokudetta, joka löytyi Aililta saadun leikattavain matonkuteiden säkin pohjalta. Ihan kapea, näkymätön välikude ruskean välissä on pieleen mennyt kangasprintterin nelivärikartta, ja näkyvä kapea vaalenapunainen raita on anopin lähes matonkuteeksikin käyttökelvottomaksi haurastunutta pussilakanaa, josta paremmat osat käytin punaiseen käytävän mattoon. Päätyy mökille saunan pukuhuoneeseen.


Nyt olen sitten käyttänyt kaikki matonkuteet. Seuraavan kerran minua hotsittanee matonkudonta noin 8-9 vuoden kuluttua. (24.2.2014)

 

Raitamatot

 

Havaitsin tänään, että minulta oli jäänyt tykkänään dokumentoimatta loppukesän mattoprojektista esimerkiksi nämä eteisen käytävien sinipunabeiget raitamatot, 2 kpl à 3m.

Tein silloin myös erityisen pääsiäismaton keittiöön, mutta siihen palaamme pääsiäsen alla, kun laitan sen lattialle. (25.2.2014)

 

 

 

Täällä sitä ollaan jälleen runsain allergialääkkein varustautuneina Suonenjoella viikonlopun vietossa. Eilen illalla tultiin ja kylmää oli. Tänä aamuna paistoi aurinko, kun heräsimme, mutta pyrytti ankaristi, kun me joimme aamukahvia ukkoteeren aamiaistaessa huterannäköisesti pajun oksassa lumisateen seassa. Ja jälleen paistoi, kun läksimme kylälle ostamaan multaa ja istukassipuleita.

Koska en saanut aikaiseksi hakea pääsiäsimattoani kotikeittiön lattialla pääsiäiseksi, toin sen nyt vapun jälkeen tänne Suonenjoelle. Ohessa siitä huononpuoleinen kuva - jouduin turvautumaan iPadin vapaamielisesti kontrasteihin suhtautuvaan kameratoimintoon. Matto on tosiasiassa leveä, mutta iPadin kamera valottaa ja tarkentaa epäjohdonmukaisesti, joten tähän on rajattu kelvollisin suikale.

Allergialääkkeiden voimalla olemme siirtäneet kaksi kompostia. Olen myös kylvänyt osan siemenistä, joita pussien tekstit komentavat kylvämään avomaalle toukokuun alussa. Jatkuu huomenna...

Onko kevät nyt aikaisessa vai myöhässä, en totisesti osaa sanoa. Viime vapuntienoo oli aika hitsisti lämpimämpi… (3.5.2014)

 

 

 

 

Syksyisiä harrasteita eli jälleen matonkudontaa...

 

 

Eilen oli urakkana, kun sattui kuiva keli, raivata parveke. Meillä on siellä aina melkoinen viidakko kesäisin, joskin nyt oli ehkä hiukan tavanomaista vähemmän, sillä - kuten moneen kertaan todettua - minulta paleltuivat alkukesän pakkasissa kahdet kurkun ja kesäkurpitsan taimet. Siispä niitä ei ollut nyt siivottavana. Mutta kyllä parvekkeelta nytkin tuli kaksi jätesäkillistä kasviroskaa. Meillä on mittojen mukaan teetetyt puulaatat, jotka ovat pysyneet tämän 10 vuotta kunnossa, koska ne otetaan aina pois talveksi. Ja on iso päivänvarjo, jonka kokoonpaneminen on joka kerta sama taiteen- ja voimankäytön yhdistävä tominnanlaji. Ja mööpelit on pakattaja jne, jne.

Onneksi tuli tehdyksi se eilen, sillä yöllä satoi, ja nyt parvekkeen betonilattia lainehtii…

Koska kaikki muut kuuluivat jo vaihdattaneet renkaat, rupesin tänä aamuna soittelemaan rankaanvaihtoaikaa. Pikaisin saatavissa oleva oli ylihuomenna klo 16 jälkeen. Kun huudahdin, että "Vasta!", tyttö ajanvarauksessa sanoi, että monissa toimipisteissä ajan saa aikaisintaan kahden viikon päästä.

Sain viikonloppuna solmituksi ja punotuksi päät parin edellisen viikon kuluessa kutomistani matoista. Kaikki ovat 120cm leveitä.

Ylimmässä kuvassa yritin saada aikaan sen vaikutelman, joka oli viimeksi mökillä, kun sananjalat olivat kuolleet ja sää oli aurinkoinen ja kolea.

 

 

 

 



Keskimmäinen on yksinkertaisesti vain oranssi. Kuva ei ole suoraan ylhäältä päin vaan pitkin mattoa, joten perspektiivi vähän himmentää loistoa…

 

 

 

 

 

 

 

 

 



Alimmaisena on ruusukkaan sovellutus. Pelkäsin, että siitä tulee vaalenpunaisempi. Kuvioissa on kaikki matonkudesäkeistä löytyneet vaaleanpunaiset lakanat ja tyynyliinat ynnä yksi pöytäliina. Raidoissa kuvioiden tausana on esim. oranssi-ruskeakuvioisia kukkaverhoja. Siihen nähden aika siisti tulos. (20.10.2014)

 

 

 

 

 

 

 

 

Mökkitietä muistellen

 

Toin juuri kotiin viime viikkoisen rättimattoterapian tuloksen. Minähän en kudo kuin kierrätysmattoja, eli kaikki kude on käytetystä vaatetavarasta. Oheinen matto kuuluu Uukuniemi-sarjaani, ja olen päättänyt, että sen nimi on Mökkitie. Siinä ennen kuin meidän mökkitie sukeltaa tuomitunneliin, sen keskellä kasvaa mahtavasti lemmikkiä.

Joulu tuntuu jäävän tänä vuonna minulta väliin, mutta sentään uusi jouluinen header muka tunnelmaa kohottamaan... (9.12.2014)

 

 

Tuomi-matto

 

Kuopion kansalaisopiston Tähtituisku-tapahtuma sujui mainiosti ainakin sikäli kun kävijämäärällä mitataan. En tiedä eksakteja lukuja ja pelkään, ettei kukaan edes laskenut kävijämäärää. Toivottavasti kutienkin laski, sillä laskematta jättäminen olisi ollut melkoinen strateginen virhe - sitäkin numeroa voisi käyttää mahdollisissa kanasalaisopiston toiminnan supistamista koskevissa neuvotteluissa.

En siis tiedä, onko moisia neuvotteluja käynnissä, mutta luulisin, että on, ja olen sitä mieltä, että kansalaisopistojen toiminnan supistaminen ilman selkeitä, niiden palveluiden käytön laskua osoitavia lukuja, on väärää toimintaa.

Nimittäin ennenhän se oli kirkko, joka pakotti ihmiset säätyyn katsomatta keskenään samaan tilaan vähintään kerran viikossa, mikä on mielestäni jopa aika usein. Nyt on meneillään todella voimakas yhteiskunnan kerrostumisprosessi, jossa eri yhteiskuntaluokkien väliset taloudelliset erot kasvavat samalla, kun niiden keskinäinen kanssakäyminen vähenee. Korkeintaan eri luokkien ihmiset jotuvat tekemisiin toistensa kanssa ammattillisen työnsä yhteydessä, jolloin he suhtautuvat toisiinsa välineinä elleivät suorastaan riesoina, kun toisen yhteiskuntaluokan jäsentä on siedettävä, koska siitä maksetaan palkaa tai siitä laskutetaan.

Kansalaisopistot ovat vielä jonkinlaista sellaista yhteiskunnan intressissä olevaa toimintaa, jossa eri yhteiskuntaluokkien jäsenet vapaaehtoisesti toimivat yhdessä omien henkilökohtaisten päämääriensä tavoittelemiseksi tavalla, jossa eivät suhtaudu puolentoista metrin päässä olevaan henkilöön objektina, jonka kanssa samassa huoneessa olemisesta heille pitää maksaa. Nämä henkilökohtaiset päämäärät läpi yhteiskunnan kerrosten ovat sellaisia kuin erilaisten käsityötaitojen ja kielten opettelu, liikunnan ja musiikkin harrastaminen yms., mutta niissä edistymistä ei arvostella kuten muodollisessa koulutuksessa. Kerrassaan loistava järjestelmä, eikä näitä munia pitäisi mielestäni nyt tänä kriisiaikana rikkoa vaan päinvastoin kaikki keinot yhteiskunnan kiihtyvän kerrostumisen ellein nyt estämiseksi - mihin en usko - niin ainakin hidastamiseksi pitää käyttää.

Oheisesssa kuvassa ne kangaspuut, joilla eilen kudoin. Puissa on kaksi paria polkusia, joilla viriötä suljetaan ja avataan - yksillä polkusilla toisesta laidasta ja toisilla toisesta. Tämä on välttämätöntä, jos matto on niin leveä, ettei viriötä muuten saa kunnolla koko leveydeltä auki. Näissä puissa polkusten määrä on vielä tästäkin kaksinkertainen, sillä näillä puilla voi kutoa kahta sidosta, ripseä ja palttinaa. Minä kudoin ripseä.

 



Ja tässä alapuolella palanen tätä 150cm leveää ja hitusen alle 250cm pitkää mattoa, joka sisältyy Uukuniemi-sarjaani ja jolle olen määrännyt nimeksi Kukkivat tuomet ja kirsikkapuut. (12.12.2014)

 

 

 

 

 

 

Lisää Uukuniemi-sarjaa

 

Ohessa matonkudontamaniani uusin valmis tuotos. Kuuluu Uukuniemi-sarjaan, ja on nimeltään Ahomanskioita Sirkeellä. Aineksina ovat valkoinen T-paidanteosta ylijänyt materiaali, jota sain Suonenjoen naapureilta, jotka myivät talonsa, sekä kaikenlainen punainen sun muu punaoranssi rätti, mitä on sattunut milloin kenenkin nurkista löytymään. (5.2.2015)

 

  

 

Uukuniemen innoittamaa: Pyhäjärven aaltoja.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uukuniemen innoittamaa tämäkin: Tervakukkaa Värtsintien varressa.

(11.2.2015)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ja taas vähän kutomassa

 

Maleksin viime viikolla jälleen kutomossa, ja tulokset ovat oheisenlaiset.

Viereinen valkonen matto on vessanmatto, johon survoin kaikki valkoiset tai lähes kuteet. Kyse on palttinasta, mutta kudoin niin, että laitoin toiseen viriöön aina kaksi kerrosta valkoista, pyykissä värjäytyneitä, molemmat vähän erisävyisiä, ja toiseen viriöön kaksi kalalankaa kaksoissukkulalla. Tällaista pientä ruutua siitä sitten tuli.

Alempi on jämämatto, johon survoin loput muun väriset kuteet palttinaan tavallisesti kolmella sukkulalla. Näistä jämämatoista tulee aina kaikkein parhaat, ja nytkin harmittaa, ettei ollut saatavilla levämpää lointa. Matto on vain 80cm leveä. (24.3.2015)

 

 

 

 

 

 

 

 

Poppana matonkuteesta ja 'kukkapenkki'

 

Tänään loppui kansalaisopiston kevätnäyttely, ja minäkin sain valmiiksi ne projektit, joista toista eli poppanaloimeen kaksinkerroin kudottua ripsipalttinaista sängynpeittoa olin siellä näytillä tekemässä. Kangas syntyy siis puihin kaksinkerroin, ja on syytä muistaa sukkuloita käsitellessään, että toisen reunan (kuvassa) pitää pysyä auki kun taas toisen laidan, ikään kuin siis taitoksen, pitää sulkeutua tasaisesti. Sängynpeitosta tuli 270 cm leveä ja saman verran pitkä, ja toisena kuteena oli kapeaksi suoraan leikattu kangassuikale, ei oikeaoppinen vinoon leikattu poppanakude, ja toisena kalalanka. Näin pinta tuli muodostumaan pikku ruudokosta eikä se siis siksi näytä tavan poppanalta. Ongelma oli aluksi se, että polkeminen ei tässä tapauksessa mene suoraan järjestyksessä kuten menisi, jos tehtäisiin yhdellä tai kolmella sukkulalla, mutta ennen pitkää opin sujuvasti näkemään, milloin aukeaa ala- ja milloin yläkankaan viriö ja mille kuteelle ja miten väliin voi kulloinkin heittää ilman, että kankaastani alkaakin muodostua putki.

 

Koska sängynpeiton kutominen oli paitsi keskittymistä vaativaa myös ikävystyttävää, siinä kun ei ole mitään varsinaista värillistä kuviota, sain käyttööni toiset puut, jossa kudoin kaikista tämän vuoden matonkudontahommista yli jääneet kuteet aina aivojani sängynpeitosta lepuuttaessani. Matossa on mm. neljä tällaista sinistä kuvioraitaa, joista naapuripuiden kutoja käytti nimitystä 'kukkapenkki'. (12.4.2015)

 

 

Meinasivat unontua dokumentoida nämä matot!

 

Eli ohessa varmaan meidän keittiöön päätyvä musta-valko-harmaa matto. Kaikki maton kude on kierrätystavaraa, eli vanhoja huppareita ja T-paitoja yms.  sekä välissä yhdet ilmeisesti alkujaan vanhat pussilakanat. Kudetarpeet ovat monesta lähteestä. Osa on toki ihan kyllä kotinurkista, mutta välikuteesta kiitokset Sinikalle Uukuniemelle, ja suurimmasta osasta mustia T-paitoja kiitän serkkuani ja hänen aikamiespoikiaan Helsingissä.

 

 

 

 

  

Ja mitä ilmeisimmin mökin tupaan päätyvä eksemplaari. Tähän mattoon on kudottu 80-luvun verkkareita yms. saumoineen, joten tässä on jonkin verran tupsukoita, jotka kyllä kuuluvat rättimaton luonteeseenkin. Jos tämä matto mökille vielä tämän elämäni aikana tulee, vaihdan verhotkin limen vihreiksi. (21.9.2015)

 

 

 

 

 

 

Laatokan laineet 2

 

Voi elämän syksy! Tänä aamuna kävi huoltomies vihdoin vaihtamassa kolmen kaapin saranat.

 

Muinaisina aikoina saranat kestivät kauemmin kuin itse talo, mutta nykyaikana kaikki on huonompaa niin kuin nyt saranat. Huoltomiehen mukaan sama kuin sananoita vaivaa nykyisin sälekaihtimia. Nekin ovat huonontuneet. Enää ei kannatkaan ostaa kuin vanhoja tavaroita. En tiedä, mität tämä talouden kannalta yleisemmin merkitsee, kun uusi tavara on niin huonoa, etteivät ihmiset voi ostaa sitä.

Eilen hain vihdoin ja viimein venäjän ja viron tunneilla käydessäni viimeisimmän mattoni, jo toista viikkoa sitten kudotun Laatokan laineet. Ylälaidassa näkyvä vaalea osa on periaatteessa keskikohta, mutta se nyt ei sitten sattunut ihan keskelle. Aika dramaattinen, mitä? Vien tämän Suonejoelle tupaan, mutta voin myös antaa hyvään kotiin, sillä meillä alkaa olla mattoja… Maton leveys on 120cm ja pituus 230 cm. Tässä on keltaista, enkä minä satu pitämään keltaisesta väristä, mutta kyllä tämä Suonenjoen tuvassa menee.

Olen saanut kertaalleen kirjoitetuksi kaikki Kiinan-matkamuisteloni, joista teen, jos Luoja suo, pikkuisen kirjasen joulukortiksi. Olin jo viime syksynä tehnyt siitä koetaittoa sun muuta. Käytin samaa pohjaa, mutta mm. vaihdoin värejä. Kuvia ei tule niin paljon kuin tuolloin aioin, ei kaikkia erilaisia tekstilajeja eikä paljon muutakaan työlästä, mitä vuosi sitten kaavailin..

H lupasi lueskella tekstejäni ja huomauttaa virheistä, joita on varmasti. Laitan hänelle niitä kahden luvun paketeissa, sillä tokkopa niitä enempää kerralla jaksaa lukea. Sitten jääkin ongelmaksi se laserprintterin hankinta, mikä on pieni ongelma, mutta mistä saan käyttööni paperileikkurin, sitä tässä pitää ruveta pohtimaan. Joukukorttikirjasia tulee alta kymmenen, joten tokkopa saan paperinleikkuutani ostopalveluna, semminkin kun olen vanha nipo ja halua itse painaa leikkurin nappuloita omassa joulukortissani.

 

Jos tämä jotenkin sujuu, seuraavaksi teen samalla menetelmällä niteen isännän blogiteksteistä. Niitä hän voi sitten jaella ihailijoilleen. (11.11.2015)

 

Ruusuilla tanssimista

 

Tästä matosta tuli nyt niin ruusuinen että! Elämäni ei ole viime aikona ollut mitään ruusuilla tanssimista, mutta ehkä se tästä alkaa. Kutomossa kysyttiin, tuleeko matto olohuoneeseen. Keittiöön taidan laittaa. Siskon ja velivainajan akryyliset neulepaidat ovat tuossa pohjakuteessa, kudottuna yhteen ketjusilmukalla pitkäksi pötköksi. Kuvio on äitivainaan lakanoita, paitsi yksi, joka on anoppivainaan. Anopin hautajaiset ovat ylihuomenna…



Äidiltä jäi paljon kaikenlaista valkokirjailtua kuten oheinen pussukka, liekö käsityöpussiksi aiottu. Äitikään ei ollut käyttänyt valkokirjailtuja pöytäliinoja sun muita miesmuistiin. Nämä arvokäsityöt paljatuivat kellarin loukoista. Eli kukaan ei ole käyttänyt niitä ainakaan puoleen vuosisataan. Mitä ihminen voi näinä aikoina tehdä valkokirjailluilla pöytäliinoilla? Kutomon ohjaajan vastus: värjää ne! Eilen kävinkin sitten tilaamassa lähikäsityökaupasta oliivinvihreää värjäys- ja kiinnitysainetta. Kuulemma saan ne jo huomenna, eli heti anopin hautajaisista selvittyä rupean värjäämään äitini arvokäsitöitä sen värisiksi kuin minua sattuu huvittamaan. Värjäisin ne limetinvihreiksi, jos sitä väriä olisi ollut saatavilla.

Kuvassa on myös varrettomien virkattujen sukkien suurprojektiani. Virkkaan sukiksi äitini pitsiliinoja. Nämä tosin ovat verhokapasta, joka meillä oli joskus 70-luvulla kotona keittiössä. Toisen vastaavan, poltetun sienan värisen, olen jo virkannut kahdeksi sukkapariksi, ja ne sukat ovat jo maailmalla. Minusta nämä ovat hyviä tupasukkia. Ei minulla ainakaan sisätiloissa ikinä nilkkoja palele vaan nimeomaan varpaita.

 

Saattaa siis olla, että saan elämäni jälleen ainakin jossain mitassa omaan haltuuni.

 

Viime perjantaina vein äitini perukirjan liitteineen postiin menemään päin verottajaa. Sitä ennen keräilin kuukausitolkulla kaiken maailman papereita perunkirjoittajaa varten, ja kun perukirja valmistui, alkoi toinen kierros pankeissa, vakuutuyhtiöissä sun muissa. Minua hämmästyttää tämä, minkä verran yhteiskunta näkee vaivaa kuolleiden omaisuuden takia. Minä vielä jotenkin ymmärtäisin sellaisen kuolemankultin, joka perustuisi jonkinlaiselle dekadentille kuolemanromantiikalle, mutta kuolleiden ihmisten omaisuuden kulttia minun on hiukan vaikea käsittää. Mieleeni onkin juolahtanut, että jos yhteiskunta mobilisoisi saman määrän virkamiehiä ja toimihenkilöitä ja läheiset energiaansa elävien ihmisten elämään kuin näiden kuoltua näiden omaisuuteen, veljenikin saattaisi vielä olla elossa. (14.4.2016)

 

Lisää terapiamattoja

 

Olen jälleen tällä viikolla käynyt vähän kutomossa, ja eilinen meni matonpäitä solmiessa – minulla kun on oma työläs punontasysteemini, joka vie noin kaksinkertaisen ajan normaaliin nähden. En tietenkään tee näitä mattoja siksi, että tarvitsisin tässä elämässä enää yhtään mattoa. Kukaan muukaan ei halua mattojani johtuen niiden terapialuonteesta eli viestinnällisestä sisällöstä.

Tämä ylin matto on aivan äidin näköinen. Äiti olisi tykännyt tästä. Äidillä oli kaikki mahdolliset sairaudet, mutta myös elämänhalua, ja hän oli aina kiitollinen kaikesta siitä, mitä hyvää oli sen sijaan, että olisi ollut katkera kaikesta siitä, mikä oli huonosti. Ja aina oli jotain hyvää. Viimeisinä kuukausinaan veljeni ihmetteli, miten äiti oli aina tyytyväinen. Luonnekysymys. Olin kuvitellut, että veljelläni olisi ollut äidin luonne, sillä nuorena siltä tosiaankin näytti, mutta tämä osoittautui – niin, kuvitelmaksi. Yhtä kaikki, olisin toivonut, että olisin itse perinyt geneettisesti äidiltä tuon ominaisuuden. Pääsisin vähemmällä joogaamisella ja matonkudonnalla.

Matossa on jonkun äidin ystävän äidille käsin kuvioimista pussilakanoista ja tyynyliinoista (parit) valkoiselle kuvioidut puolet. Vaaleanoranssille kuvioidut ovat viime kudontaerässä tehdyssä 'ruusumatossa'. Seassa on vihreäksi värjätty yksi oma lakana ja osa vanhasta äidin visusti säilyttämästä Emma-tädin pellavalakanasta, joka sai saman käsittelyn. Nimikoinnin leikkasin viimemainitusta ennen värjäystä irti ja säilytin, joskaan minulla ei ole suuria luuloja siitä, mihin se nimikointi päätyy sen jälkeen, kun minusta aika jättää, mikä toivoakseni tapahtuu 20 vuoden sisällä. Po. tekstiilit värjäsin siinä samassa pesukoneellisessa kuin valkokirjaillut pöytäliinat sun muut, joista oli puhetta taannoin. Tasainen vaalean punainen on kotoisin Suonenjoen entisen naapurin lahjoittamasta kudesäkistä.

Tämä matto, todella lyhyt, reilun kolmisenkymmentä senttiä, menee Suonenjoelle kynnysmatoksi. Siinä on tätini Liisan ja äitini varastoista pinkahtavan punaista fleeceä ja veluuria ja Uukuniemen entisen naapurin Ailin keltaista lakanaa. Tähän pyyhimme nyt sitten jalat ja kaikki myrkylliset muistot.

Tämä matto näyttää sovinnaisuudessaan jopa käsityölehden mallilta. Tämä on meidän tuleva vessanmatto. Seassa ovat minun vanhat kirkkaankeltiset housuni, joista en vielä tänäkään päivänä käsitä, miksi olen moiset ostanut, mutta tämä tapahtui asuessamme Heinolassa, mikä varmaan selittää asian. Ultramariini on tyynynpäälliset, jotka meillä olivat makuuhuoneessa sängyn päällä noihin Heinolan aikoihin. Äiti kävi miellä Heinolassa muutaman kerran ja ikävystyi aina lähes kuoliaaksi, sillä me olemme ikävystyttäviä ihmisiä. Usein äiti tuli nimenomaan pääsiäisenä, johon kuuluu runsaasti joka tapauksessa ikävystyttäviä pitkiä pyhiä. Kaksi kärsimystä yhdellä iskulla. Mukana on myös yhtä vaalenaviolettia hajonnutta lakanaa, jonka äiti antoi minulle matonkuteeksi jo eläessään, ts. joskus edellisenä talvena.

Tämä matto voisi olla nimeltään 'Hidas, klönttinen toipuminen veljen ja äidin kuolemasta ja tilanteista, jotka niitä edelsivät'. Tuo pinkki ovat kahdet äidin verkkarihousut, joista toiset hänellä olivat jalassa, kun hänet vietiin viimeisen kerran sairaalaan ja jotka sitten hain sieltä, kun hän oli kuollut. Ne haisivat lääkkeiseltä virtsalta vielä kangaspuiden ääressä, vaikka olin pessyt ne ennen leikkaamista. Seassa on harmaa-puna-raitainen oma puseroni, jota käytin usein siinä mainostoimistossa, johon menin töihin, kun muutimme Kuopioon. Karmeimpia tietoja, joita veljeni kuolemaa edeltävistä tapahtumista hänen kuolemansa jälkeen sain, oli se, että hän oli alkanut puhua itsemurhasta jo tuolloin toista kymmentä vuotta sitten, ja kun olen pohtinut, mistä minun olisi pitänyt voida se päätellä, kun minulle ei eksplisiittisesti sanottu mitään (tapasimme, mutten, tuolloin todella harvoin ja jokseenin aina ilman hänen perhettään), niin muististani on pulpahtanut joitain ilmeitä, joita ihmettelin, ilmeitä, joita en ikinä ennen ollut veljeni kasvoilla nähnyt. Esimerkiksi silloin, kun kysyin häneltä, pääsisikö hän auttamaan meitä muutossa Kuopion päässä ja hän vastasi, että ei. Yleensä veljeni ei koskaan sanonut ei, ja nyt, kun hän sanoi, hänen kasvonsa vääntyivät merkillisen tuskaisiksi ja hän katsoi alas lattiaan. Tuosta minun olisi pitänyt osata vetää johtopäätöksiä, mutta jostain syystä kieltäydyin vetämästä niitä. En edes kysynyt, onko jokin hätänä. Muistan arvelleeni vain, että hän on väsyksissä, ja keskityin huolehtimaan pelkästä omasta muutostani. Mätin mattoon myös mm. yhden äidin mökillä käyttämän huivin, peräisin 70-luvulta, jonka sisareni oli viime kesänä laittanut roskiin menevään säkkiin periaattessa ihan syystä. Ja mukana ovat äidin ruokailukaluston päälliset. Äiti oli rempannut ja sisustanut huushollinsa uusiksi meidän häivyttyä lopullisesti omille teillemme, ja kun projekti oli melkein päätöksessä, hän alkoi pelätä, että nyt hän sitten varmaan kuolee eikä ehdi nauttia uudistetusta kodistaan. Ettei homma tulisi aivan valmiiksi, hän verhoili ison ruokapöydän tuoleista vain istuinosat. Minua ihmetytti, ettei äiti koskaan verhoillut niitä loppuun, sillä remontti valmistui hänen ollessaan täysissä sielun ja ruumiin voimissa yli 20 vuotta sitten, mutta ilmeisesti hän tällä esteettisellä uhrauksella halusi varmistaa kuolemattomuutensa. Oli miten oli, me irrotimme isännän kanssa nuo päälliset ensi töiksemme, missä oli tietenkin oma askareensa, sillä mööpelithän piti purkaa – äidin verhoilutyö oli sangen asiantuntevaa. Ja nuo verhoilukankaat ovat nyt tässä matossa.

 

Nyt lopetan kutomisen tässä elämässä tähän ja rupean väsäämään uutena harrastuksena blogikirjaa paremman puoliskoni blogiteksteistä. Ne ovat paljon, paljon hauskempia kuin nämä minun tekstini, jotka itse asiassa eivät ole hauskoja vähääkään. Siippani tulee julkaisemaan kirjan omakustanteena. Olen nimittäin juuri löytänyt digipainon, joka tekee paino- ja sidontatyön verrattain edullisesti. (29.4.2016)

 

Isännän pyynnöstä: pääsiäismatto

 

Viikonloppu sujui mukavasti kangaspuiden ääressä.

Isäntä on joskus huomauttanut, että meiltä puuttuvat joulu- ja pääsiäismatot. Kyseesssä on ollut sarkasmi, mihin isännän on stimuloinut se, että meillä on kyllä jo aika tavalla kaikenlaisia rättimattoja viime vuosilta.

Tätä edeltäneiltä kudontabuumeilta on villakangasmattoja…

Tämä viereinen sopii mielestäni pääsiäismatoksi. Hauskaa, että täkäläisellä kansalaisopistolla on innostuttu laittamaan (yleisön pyynnöstä) näitä vanhoja perinnemallien loimia. Tämä sidos on nimeltään tähkä, mikä on sattuvasti sanottu. Muodissahan nämä eivät edelleenkään ole, vaikka kapearaitaiset räsymatot ovatkin. Tämä on kudottu säntillisesti kolmella sukkulalla, kaikki kuviopolkusilla.

Samalla sidoksella, kun vain eri tavalla polki, sai tällaistakin. Minulle nimittäin jäi sukkuloille räsykudetta tuosta varsinaiseta tekeleestä, kolmemetrisestä käytävänmatosta, enkä viitsinyt purkaa niitä kerille, kun ne samalla vaivalla heittelee loimien väliin. Olin tämän mahdollisen tilanteen ennakoiden ottanut mukaan nassakan, jossa olivat kolmenkymmenen vuoden takaisista villamatoista yli jääneet pikkunatturat. Viereisen kuvan kynnysmatossa käytössä on ollut kaksi sukkulaa, rätti on mätetty loimien välin kuviopolkusia käyttäen, villalanka on palttinalla. (21.9.2016)

 

 

Auto ja takki korjattu! – matot kylläkin menivät vähän keturalleen...

Voi hyvänen aika, kun minä olen taas ollut ehtoisa emäntä!

Auto ei toissa viikolla mennyt läpi katsastuksesta. Viime viikolla en ehtinyt tekemään asian hyväksi mitään, ja suoritin laskelmia siitä, mistä saisi sen vaaditun korjauksen tavalla, joka veisi vähiten omaa aikaa. Suurin osa Kuopion autohuolloista sijaitsee Leväsellä tai Neulamäessä tai jossain muussa paikassa kaukana meikäläisen kotinurkilta, ja kun minä en mielelläni liiku kuin jalan, auton huollattamiseen liittyvät autottomat matkat muodostuvat helposti ongelmaksi ja ruljanssi vie sitten helposti kokonaisen päivän minun ainoasta elämästäni, jota en enää vähän jäljellä.

Satuin saamaan 'välipala-ajan' Erkki Väätäiseltä tuosta olisiko parin kilometrin päästä. Auto piti viedä sinne eilen aamulla, ja se oli määrä fiksata jossain varattujen aikojen välissä päivän kuluessa. Tämä sopi minulle, ja kas, iltapäivästä kävin hakemassa kotteromme. Ja kävelymatkoilla ja korjaamon pihassa rannassa näki vielä upeita syysmaisemiakin samaan rahaan.

Hallissa oli vaalen punainen auto, joka näytti vähän kuin pahvista väsätyltä ja hatarasti koossa pysyvältä. Kysyin yrittäjältä, että onko se taidetta. Hän vastasi, että sillä ajetaan jokamiesluokan rallia. Kerroin, että meidän viikonlopunviettopaikkamme nurkilla Suonenjoella on yhden talon pihassa vähän samantapaisia, mihin minulle vastattiin, että Pellisen Pekan autot ovat kirkkaamman värisiä. Aivan, niinpä ovatkin.

Auton korjaus oli suuri helpotus, mutta jotakuinkin yhtä suuri ilo oli se, kun samaisena eilispäivänä sain valmiiksi takinvuoritukseni. Kuten olen monesti tällä blogilla todennut, teollisuuden näyttää olevan mahdotonta valmistaa takkia, joka kelpaa minulle, mikä mielestäni on eräs lukuisista kapitalismin toimimattomuuden merkeistä. Minulla on ollut kaiken aikaa varastossa mainio takki vuodelta 1990. Jossain vaiheessa siitä hajosi vuori, vaikka olin käyttänyt sitä vain seitsemän vuotta, mikä seurauksena jouduin ostamaan uuden takin (jota sitäkin sitten käytin seitsemän vuotta). Sitä paitsi takki oli jäänyt pahasti muodista. Olen sen jälkeen ostellut kaiken maailman takkeja, joilla kapitalistit ovat vain riistäneet rahat lompakostani, sillä takit ovat olleet aivan käyttökelvottomia, mutta kapitalistien kieroutta onkin se, että he valmistavat kaikki aivan samalaisia takkeja, joten kaikkien on pakko ostaa niitä hirvityksiä, jolleivät halua palella. Eräänlainen kartelli, siis.

Viime vuonnakin ostin taas takin…Apua! Se on niin hirveä, ettei kukaan usko, ja kuitenkin paras, mikä markkinoilla oli.

Nyt olen tullut sihen tulokseen, ettei ole muuta keinoa kuin joko korjauttaa vanhoja vaatteita ompelualan yrittäjillä tai opetella homma itse. Olen nyt yrittänyt turvautua kohteen ompelijaan. Toiselta sain yhden takin takaisin käyttökelvottomana, minkä hän kyllä itse myönsi eikä vaatinut rahaa, ja toisen kanssa aikataulut eivät pidä kutiaan lainkaan. Luultavasti joudun jälkimmäiseltäkin hakemaan toisen työn pois, koskapa sekään ei valmistu…Toisen olen saanut, ja minua laskutettiin siitä 100 euroa!

 

Ehkä pitäisi palata mestari-kisälli-oppipoika -järjetelmään. Esimerkiksi tuo jälkimmäinen ompelija oli perustanut firman heti valmistuttuaan koulusta, mikä ei selvästikään ole hyvä idea, sillä koulussa ei opi rutiineja eli nopeutta. Nyt typykkä, joka on kokematon, laskuttaa kokeneen ompelijan tuntitaksan, mikä on mielestäni huijausta, mutta itsepähän menin sisään sen firman ovesta. Tätä käsityöläisten kouluttamista kannattaisi kuitenkin vakavasti harkita keskiaikaisella menetelmällä, sillä teollisuus ei toisaankaan pysty tuottamaan kunnollisia vaatteita. Sille näytetä voitavan mitään, ja nyt on jo riittävästi kokeiltu sitä lajia. On palattava käsityömäiseen valmistustapaan. Käsityöläisyyttä pitää vain kehittää, eli opettaa käsityöläiset tekemään käsityötä työnä, kun he nyt näyttävät tekevän sitä jonkinlaisina elämäntapaintiaaneina.


Sain kansalaisopistolta vinkin mennä kahden päivän ompelupäiville, joilla ohjaaja opastaa niissä hommissa, joita kurssilaiset sattuvat haluaamaan tehdä. Voisin kuulemma siellä vuorittaa itse sen ysäritakkini. Olin epäluuloinen, sillä jo koulun käsityötynneilla olin pyrkinyt suoriutmaan kaikista tehtävistä piirtämällä, mikä onnistuikin aika hyvin. Siispä en osaa ommella.

Menin kuitenkin ompelupäville. Ne olivat elämässäni nyt toissapäivä ja eilinen. Ja sain vuoritettua takkini. Noiden aikojen hyntteidenhän piti olla ylimitoitettuja. Joka suhteessa. Nyttemmin minua häiritsivät liian pitkät hihat, joten lyhensin nekin.

Voitteko kuvitella! Minulla on nyt takki! Järjellä käsitettävä takki! Se on alkujaan teollisesti valmistettu, mutta aikana, jona teollisuudessa oli vielä ihanteena tehdä hyviä tuotteita, joten minulla on hyvä takki! Ensimmäsen kerran tai sitten uudelleen sitten 1990-luvun alun! Kiitos, opettaja-Katja! (Jätän sukunimen pois, sillä pelkään, ettei tämä mainio nuori opettaja halua tulla yhdistetyksi minun omituisiin poliittisiin mielipiteisiinini, ja nuorena tuollaiset ikään kuin omasta tahdosta riippumattomat yhdistymiset vääriin ideologioihin vielä häiritsevät.)

Huppua en vuorittanut. Se olisi kuulemma ollut työlästä, ja toisekseen sen vuori ei ollut rikki. Lisäksi se on irrotettavaa mallia eli ei välttämätön. Sain kuitenkin alustavan ohjeen, miten on järkevää alkaa purkaa sitä, joten jos hyvin käy, ilmoittaudun vielä yksille ompelupäivlle, joita on muutamia pitkin vuotta.

Kyllä kansalaisopistot ovat loistavia laitoksia.

Viime viikolla olin siis aika paljon kutomossa, ja ohessa vielä sen rupeaman näytteitä. Viereisen kuvan matosta opiston henkilökunta loihe lausumaan, että se tuo mieleen banaanitoffeen. Mutta siihen meni paljon äidiltä perittyä rättiä, ja sitä voi hyvin käyttää joko Suonenjoen työhuoneessa tai mökin tuvassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 



Ja viereinen matto on edellisestä ylijääneistä kuteista tavan palttinalla heitelty perusmaton pätkä, joka ajautuu mökille saunan eteiseen tai muuhun vastavaan tarkoitukseen.

Eli mattojen suhteen viime viikolla ei syntynyt mitään kuolematonta. Huiveista tuli kyllä hyviä.

 

 

 

 

 

 



Iltapuhteina päättelin vielä oheiset hempeät sukat, toiset itselle, toiset isännälle, kaikenlaisista langanlopuista. Langanloppuja, etenkin purkulankaa, on edelleen niin hyvin jäljellä, niin että tokkopa minun tarvitsee suorittaa sen lajin ostoksia enää tässä elämässä. (15.9.2016)

 

 

 

Rupeavat matonkuteet loppumaan

 

Matonkudontaprojektini rupeaa tältä erää loppumaan. Ensi viikolla on vielä edessä yksi kolmen metrin urakka samaa mallia kuin ja aiemmin tekemäni tähkämatto, eli teen sille parin.

 

Nyt kävin heittelemässä loimien väliin kaikki kummallisen väriset kuteenloput, ja tuloksena oli vähän kolmatta metriä pitkä riemujen kimara, josta ohessa pätkä. (12.1.2017)

 

 

 

 

 

 

Lisää tähkämattoja

 

Amerikassa tapahtuu niin outoja, että sen kanssa kilpailee vain Suomessa eilen uutisoitui tapahtuma, että joka mieshenkilö oli antautunut 250-kiloisen karjun astutavaksi Suomen 'amerikassa' eli Pohjanmaalla, mikä on mielestäni vähintäänkin kummallista paitsi siltä osin, että tämä tapahtui Pohjanmaalla.

Maailma on alkanut muistuttaa John leCarrén dekkaria. Jos leCarrén dekkareissa on jollain miljardöörillä itäeurooppalainen vaimo tai muu nainen, lukijan on tarkoitus tehdä siitä paljon johtopäätöksiä, joskaan edes leCarrélle ei juolahtaisi mieleen kirjoittaa miljardöörille suorastaan kahta peräkkäistä itäeurooppalaista vaimoa, koska se olisi jo ratakiskosta vääntämistä ja lukijan aliarvioimista.

Mutta ehkä maailma ei ole leCarrén dekkari – toivottavasti ei, sillä nyt mittakaava olisi kyllä hirmuinen.

Joten viis maailmanpolitiikasta. Olenkin tehnyt taas pari uutta mattoa. (22.1.2017)