Milloin tuli mekaanisuus taiteeseen?

Ajatella, etten ole

ennen tullut ajatelleeksi tätäkään...

Mistähän se alkoi, käden jäljen hävittäminen taiteesta? Ensin tulee mieleen, että varmaan siinä abstraktin ekspressionismin vastaisen kapinan huumassa. Mutta oikeastaan jo Jackson Pollock häivytti käden jäljen, ja hän oli abstrakti ekspressionisti. Hän valutti maalin suoraan purkista tai roiski tikulla. Hän ei koskenut yhtaikaa sekä väriin että kankaseen siveltimen tai minkään muunkaan välityksellä.

Mutta sitten hermostuttiin abstraktin ekspressionismin herkistelyyn, ja varmaan se sitten oli Frank Stella, joka halusi ensimmäisenä maalausjäljen näyttävän siltä kuin se ei olisi tehty koneella. Ja sitten tulivat pop-taiteilijat kuten Andy Warhol, jotka alkoivat käyttää teollisia kuvan monistamisen muotoja kuten silkkipainoa ja tuottaa kuvia isoina sarjoina. Ja tuli Yayoi Kusama, tuolloin 60-luvun lopussa koko näyttelytilan kokoisine punaisine, valkopalloisine installaatioineen, joiden kuosi oli teollisesti tuotettu. Ja tulivat kaikki muutkin menetelmät, joissa kädenjälki oli jo teknisestikin mahdoton kuten neonputket, videot yms. Ja siitä sitten eteenpäin kohti 80-lukua ja hyvinkin koneellista ja mekaanisesti tuotettua taidetta…

Tämä onkin nyt ensimmäinen kerta sitten 80-luvun alun, kun alkaa vaikuttaa siltä, että taiteessa saattaa sittenkin tapahtua jotain. (19.12.2015)