Dekoraation lempeys

Kirsi Neuvonen. Silkkiä & satiinia. Galleria12, Kuopio.

Koska säät viilenivät, rupesin oikein nauttimaan kylmyydestä enkä lisännyt vaatteita, vaikka selvästi palelsi. Ja kuinkas sitten kävikään? - Sain flunssan. Alkoi toissa iltana; eilen kävin ostamassa goji-marjoja, tänään lisää Finrexiniä niiden pussien tilalle, jotka olin joutunut nyt juomaan, vaikka olin jo pakannut ne matkaevääksi Kiinaan… Eilen soittelimme H:n kanssa, ja hänkin oli flunssassa. Että semmoista matkakuumetta.

Mutta onneksi kaupungissa on menossa paraikaa eli vielä ensi viikon torstaihin asti Galleria12:ssa Kirsi Neuvosen näyttely Silkkiä & satiinia. Se on sopivaa flunssataidetta, turvallista ja romanttista.

Ja sillä ja hilkulla, ettei ole kitschiä. Tai ehkä onkin... Mutta elämän suuri traaginen paradoksi on, että huono taide on parempaa kuin hyvä. Traaginen siksi, että on paljon hyviä taiteilijoita, jotka eivät myy. En tosin tiedä, miten Kirsi Neuvonen myy, mutta sanottakoon, ettei hän minun kategoriossani kuulu suuriin taiteilijoihin. Mutta hän kuuluu niihin, joista on paljon lohtua. Hänen työnsä ovat vähän kuin lämmin sadepäivä mökin vintillä. Eli tavallisen taiteen kuluttajan kannalta Kirsi Neuvosen kaltaiset taitielijat ovat tärkeämpiä kuin vaikkapa megatähti Ai Weiwei.

Neuvosen työt ovat siis romanttisia. Niissä on paljon ornamentiikaa. Ja sitten niissä on rustiikkisen oloista rösöä, ornamenttista sekin, joka ei ole seurausta esim. tekniikan luonteesta tai tekijän hienomotoriikan puutteesta vaan asiakseen kuviin piirrettyä 'ikään kuin' rösöä. Sitä onkin saanut oikein väsäämällä väsätä näihin isoihin metalligrafiikan töihin, koko 60cm x 100cm, sillä tähän kokoonhan ei näkyvää rösöä saa kuin oikein isolla otteella eikä missään tapauksessa vahingossa eikä edes puoli-. Tämä tekemällä tehty rösö on tietenkin falskia, minkäs sille voi, mutta se luo nostalgisen vaikutelman, ehkäpä eritoten juuri falskiuttaan.

Aiheena ovat edelleen vielä 25 vuoden jälkeenkin iltapuvut, nuo Neuvosen tutut ihmisestä tyhjät hihattomat, leveähelmaiset leningit, joiden koristelu ei ole vain ikään kuin painokuosia tai kirjailua vaan se leviää ympäristöön tai päinvastoin ympäristöstä pukuun. Jonkinlainen uutuus näissä ovat laveat maisemat helmoissa. Toki niissä aiemminkin on ollut esimerkiksi tapahtumia. Mutta yleensähän niiden rehevyys on ollut peräisin kasveista, kukista tai muista, sekä muista naisellisista elementeistä kuten perhosista.

Pukujen lisäksi mukana on useampia kuvia naishahmoista takaa päin.

 

Tällaisissa aiheissa on aina se vika, että ne tuovat mieleen sen, joka teki tämän jutun aikaisemmin, eli tässä tapauksesa ne toivat minun mieleeni Gerhardt Richterin 'niskakuvan' tyttärestään. Richterin jutussa on sangenkin syvällinen pointti, sehän on epätarkan näppäysvalokuvan näköiseksi öljyvärimaalattu - rajaus on kuin klassisessa muotokuvassa konsanaan, mutta henkilö on kääntänyt päänsä pois päin, mikä on öljyvärimuotokuvan genrelle vierasta mutta näppäysvalokuvan genrelle ei… Tämä 'media is the message' -aspekti jää tietenkin puuttumaan Neuvosen 'niskakuvista', joiden sisällöksi jäävät koristeelliset kampaukset ja vaatteet. Tällaisia olivat mielestäni työt Poissa, Läsnä ja Sade. Oheissa kuvassa Läsnä (2014) - kuva on Galleria12:n nettisivuilta (http://www.galleria12.fi/fi/G12+KUOPIO/N%C3%A4yttelyt+Kuopio.html). Mutta joskus on tilanteita, joina liika älyllisyys vie viimeisetkin voimat, ja silloin saattaa hyvinkin olla lohtua dekoratiivisuudesta, jonka ainoa sisältö on satukirjamainen nostalgia.

Naissarja jatkuu kuvilla, joihin Neuvonen oli lisännyt itselleen uudenlaista sotkuista paksuviivaista pintarakennetta. Tähänkin tekee mieleni tehdä sellainen reunahuomatus, että samannäköistä viivaa, joka nyt siis oli metalligrafiikassa, käytettiin minun - ja Neuvosen - nuoruudessa valokuvissa, mikä saatiin silloin aikaan käsittelemällä negatiiveja, ts. sotkemalla niitä huopakynillä tai musteella ja tussiterällä. Koska juttu oli tuolloin taanoin niin tavanomainen ja siksi edelleen muistissa, hyvin samannäköinen viiva nyt toisessa tekniikassa vaikuttaa keinotekoiselta, vähän kuin sisustusesineet, joissa huopaa on leikattu pitsin näköiseksi, paitsi että materiaaliero ei ole yhtä selvä eikä heittäytyminen materiaalista toiseen muodostu osaksi sisältöä. Eli jälleen kerran käsillä on jotain vähän falskia - ja jälleen kerran tämä on katsottava ikään kuin todisteeksi siitä, että huono taide on parempaa kuin hyvä. Sillä kyseessä on vähän kuin petos, sellainen lievä petos, joita elämässä tarvitaan, ettei se olisi liian karua elää.

Kolmas uusi laji töitä ovat 'eläinnaiset', joskin niissä mielestäni saattoi olla ja vähän liikaakin pakoa söpöyteen.

Lisäksi Neuvonen oli 'kierrättänyt' hutivedoksia leikaamalla niistä isojen töidensä juhlpukujen mallisia pikkupukuja. No jaa…

Myynnissä galleriassa oli runsaasti postikortteja Neuvosen tuotannon eri kausilta, ja saattaapa olla, että Neuvosen työt toimivat paremmin postikorttikoossa kuin noina jättiläisvedoksina. Niiden joukosta erottuivat kuvat, joiden eläimet ja kasvit tuovat mieleen keskiaikaisen islamilaisen/persialaisen tieteellisen kirjallisuuden kuvituksen. Näitä en ole koskaan nähnyt varsinaisina grafiikanlehtinä, mutta kerrassaan mukavia postikorttejahan ne ovat. Enkä minä graafisen suunnittelijana halveksi postikortteja. Toisekseen taidepostikortit ovat monille ainoa muoto taidetta, johon heillä on varaa.

 

Kaupan oli myös kierreselkäisiä muistikirjoja, joissa oli Neuvosen työ kansilehdellä, mutta jos saan sanoa, niin kuvan ja valkoisen reunan suhde näissä on kertakaikkiaan väärä. Lisäksi sisäosat ovat tavallista puhtaanvalkoista päällystämätöntä off set paperia. Ideaa kannattaisi kenties kehittää = tehdä kovakantinen sidottu kirja ja töistä, vaikkapa juuri persialaisvaikutteisista 'kuvituksista' tai kuvapareista ylivetopaperit ympäri. Sekä vaihtaa sisuksiksi joku kunnon paperi.

Mutta näillä Neuvosen kuvilla kannattaa aina käydä lohduttamassa itseään, jos suinkin mahdollista. Suuria nykymaailman käsitteellisiä ongelmia pohtivat tuotannoissaan eri tyypit, mutta niiden töiden katsomiseen pitää älyn aina olla täydessä terässä. Neuvosen kuvat ovat kuvia, joita katsotaan nimenomaan, kun täysi terä on jostain syystä mennyt ja pitää levätä. (22.8.2014)