Painotuotekeräilystä

Pelkään olevani maailman ainoa kaupallisia painotuotteita edes hiukan kerännyt sielu, ja luulen, että jos luovun niistä, ne häivypyvät lopullisesti maailmasta.

En ole koskaan ollut innostunut tavaroista siinä mielessä, että haluaisin niitä itselleni, läheskään siinä mitassa kuin lähimmäiseni. Tavarat kylläkin ovat kiinnostavia kulttuurisen kielen lajina.

 

Taidehistoriassakin kiinnostavin alue on kitschi. Kitschiä on monenlaista: saksalainen kitschi on ihan erinäköistä kuin ranskalainen, amerikkalaisesta puhumattakaan. Kitschi ei ole ainoastaan kansallista vaan kenties jopa nationalismiin kallellaan, ja se on siis massojen taidetta. Se kertoo, millainen maailman pitäisi olla ns. suuren yleisön mielestä, ja millaiset ovat sen arvot. Kitschi onkin vaarallista, ja pitää varoa loukkaamasta kansakuntien kitschiä. Kansakuntien 'hyviä' taiteilijoita voi hyvin arvostella, mutta ei kitschiä.

 

Minulle on vuosien saatossa kertynyt joitain ’kokoelmia’, vaikken olekaan keräilijä luonteeltani. Minulla on esim. joitain kansallisia kitschikuppeja ja mukeja.

 

Pitäisi lopettaa tämä vähäinenkin keräily. Ja luopua vanhoista kokoelmista, joita en oikeastaan tarvitse mihinkään. Eilen puheena olleille lehdille löytyy joskus käyttöä, mutta puolalaisten julisteiden kokoelmani on osoittautunut jokseenkin turhaksi. Museoiminen on joidenkin aivan muiden tahojen asia kuin minun. Mutta olen jotenkin kauheasti säälinyt noita mainittuja painotuotteita, olen pelännyt, että ne häviävät täysin koko maailmasta, joka ei suuremmin arvosta tuollaisia kaupallisia painotuotteita. Niille löytyy helposti loppusijoituspaikka polttouunista.

 

Yritän jatkossa pidättäytyä entistä tiukemmin minkäänlaisten tavaroiden hankkimisesta. Enkä enää tässä elämässä keräile painotuoteita! (11.8.2010)