Pietarin Manifesta

Manifesta 10
• Eremitaasin hallintorakennus (General Staff Building) palatsiaukiolla Talvipalatsia vastapäätä
• Vanha kadettikoulu Vasilin saarella, rannassa niiden kahden sillan välissä

Erarta, 29-linja 2 (Vasilin saarella)

Didi Art Gallery, Bolshoy Prospekt 62 (Vasilin saarella)

Novy Museum,  6-linja 29 (Vasilin saarella)

Varsinainen syy meidän mennä Pietariin oli kiertävä taidebiennale nimeltä Manifesta, jonka kymmenes pitopaikka oli nyt siis Pietari.

Tapahtuman tiedotus on surkeaa ja sen nettisivut ovat aivan paskat. Se käy kyllä selvästi ilmi, että tapahtuman venäläinen järjestäjätaho on Eremitaasi, mistä luulisi seuraavan, että näyttely olisi Eremitaasin pääpaikassa Talvipaltsissa. Jostain syystä annettiin kuitenkin vaikutelma, että päänäyttely sijaitsisi Hallintorakennuksessa (eng. General Staff Building). Maailmakaikkeuden epämääräisimmistä esittelyteksteistä sai myös kuvan, että mukana olisi joitain eurooppalaisen nykytaiteen suurnimiä kuten Gerhard Richter, Joseph Beuys ja ranskalaisyntyinen joskin jenkeissä uransa tehnyt Louise Bourgeois.

Siispä kävimme päin tätä mainittua hallintopytinkiä, joka oli justiinsa renoveerattu. Useampien erillisten rakennusten välisen piha-alueen päälle oltiin tehty yhdistävä lasikatto, jolloin rakennusten välisestä alueesta oltiin saatu lisää sisätilaa. Hienoksi aulaksi tämä piha oltiin saatukin, kuten kuvasta näkyy.

 



 

 

 

 

Nykytaiteen kriisiä kuvannee hyvin tämä sveitsiläisen Thomas Hirschhornin teos, jota paikallinen taideyleisön edustaja meille tässä esittelee. Luultavasti tässä on monienkin mielestä vain sikin sokin ja sekaisin teipin, pahvin ja harmaaksi muka betonin näköiseksi maalattua styroksia. Tässä kuvassa ei näy, että yläosassa läjää on vanhanaikaisia huoneita. Arvelisin, että taiteilija on yrittänyt sanoa jotain sellaista kuin että entisaikain kotoisuus on mennyttä ja idylliä yritetään väkisin pitää kasassa, vaikka koko homma on kaiken aikaa romahtamaisillaan ja vaatii aina vain enemmän ja enemmän pakkausteipiä. Mutta varma en ole. Maailmassahan ei ole varmaa mikään...

Hallintorakennuksessa olivat näyttävästi esillä Venäjän 80-luvun lopulla eli vielä Neuvotoliiton päivinä jonkinlaisen myöhäispunkin voimalla nousukiitoon lähteneet omat pojat, Timur Novikov ja Vladislav Mamyshev-Monroe.

Novikovilta oli Manifestassa esillä huoneellinen hänen tyypillisiä lippumaisia kankaitaan, joissa on usein maalattuna jokin pieni juttu kuten merkkimäinen laiva tai puolikas merkkimäistä aurinkoa. Näitä näkee muuallakin, vaikkapa nyt Erartassa.

Perusteellisempaa informaatiota hänestä sai tänä sesonkina muualta kuin Manifestasta, nimittäin Vasilin saarella sijaitsesvasta Didistä, myöhäisen neuvostoajan taiteeseen erikoistuneesta galleriasta. Vuonna 1958 syntyneen Novikovin kerrotaan kuolleen pitkälliseen sairauteen, jonka takia hän oli ensin sokeutunut ja lopulta menehtynyt vuonna 2002 tuberkuloosiin, joten taudin nimeä voi arvailla. Didissä häneltä oli esillä jotain aivan muuta kuin niitä tavanomaisia lippuja, nimittäin seinällinen tällaisia kauniita 80-luvun lopun uusekspressionismiin viittaavia sekatekniikkamaalauksia, jotka on tehty jollekin jätelevylle. Levyt vaikuttivat lipaston laatikoiden etupaneeleilta tai pieniltä kaapinovilta tms. Venäläinen uusekspressionismi erosi mielestäni saman ajankohdan eurooppalaisesta vastineestaan juuri tässä, että monet työt ovat kauniita (tai sitten huomoristisia), kun eurooppalaiset ovat totisen raakoja elleivät suorastaan väkivaltaisia. Novikov myös kirjoitti ja opetti; hän oli tekemisissä myös äänen kanssa, missä yhteydessä hän teki yhteistyötä 'yleismiestaiteilija' ja myös säveltäjä Sergey Kuryotkhin kanssa. Kuryothkin teki - mennyt aika muoto on paikallaan nytkin, sillä tämä 1954 syntynyt veikko kuoli kohtalaisen nuorena, hänkin, vuonna 1999 - esimerkiksi erilaisia vempeleitä, joihin liittyy usein ääni. Näitä on esillä Erartassa näytelyssä nimeltä Understanding the Other. Po. näyttely on Manifestan oheistapahtuma.

Manifestassa esillä olevat Vladislav Mamyshev-Monroen työt kiinnittävät huomiota siksi, ettei katsoja oikein tiedä, miten niihin pitäisi suhtautua. Yksi teoksista on niin sanoakseni näytelmällinen elokuva, joka kertoo Marilyn Monroen kuolemaa edeltäneistä tapahtuista, etenkin siitä, miten Kennedy petti Monroen. Elokuvan pääosaa esittää itse Vladislav Mamyshev-Monroe. Taiteilija on siis oli ottanut nimeensäkin osan tämän erikoisella tavalla ihailemansa filmitähden nimestä. Elokuva on olevinaan koominen enkä ihmettelisi, jos alkoholilla olisi ollut osuutta asiaan, mutta nyt on kylläkin niin hullusti, että katsoja joutuu sitä katsoessaan epämääräisen kauhun valtaan.

Asian syvin olemus alkaa selvitä vasta Novy Museumissa. Novyn näyttelystä en kylläkään nähnyt minkänlaista mainontaa missään, vaan menimme sinne vain katsomaan, millainen mahtaa olla tämä yksitynen nykytaidemuseo. Kävi ilmi, että se ilmeisestikin kutsuu itseään museoksi gallerian sijaan voidakseen periä pääsymaksun. Yhtä kaikki, siellä oli yllätykseksemme Mamyshevin näyttely, vieläpä hyvin ripustettu, ja enimmäisenä vieraan eteen pärähti tämä työ.

Leningradissa 1969 syntynyt Vladislav Mamyshev-Monroe nimittäin oli lapsena rakastanut politbyroota yli kaiken ja opetteli aina kaikkien jäsenten nimet ja kuvat ulkoa. Hänen äitinsä oli puolueen työntekijä, joka oli kasvattanut poikansa sydänjuuriaan myöten kommunismin aatteeseen.

 

Mutta sitten kaikki muuttui. Tuli Gorbatsov. Hänen myötään koko maa päätettiin gallerian seinällä olevien Mamyshenkon sanojen mukaan saattaa ulos tuhoavasta miehisestä hallinnosta luovaan naiselliseen hallintoon. Ilmaus saattaa olla jotenkin savolainen. Turvallinen miehinen kommunismi joka tapauksessa vaihtui länsimaiseen maailmaan, jossa ei enää ollut sääntöjä, kuria eikä järjestystä. Uudessa maailmassa kaikki neuvostoajattelun mukaan arvostettu tuli osoittautumaan käyttökelvottomaksi, arvottomaksi, korkeintaan halveksunnan arvoiseksi, mitä kuvannevat nämä Bilibin-kehyksiä sisältävät kuvat. Bilibinhän oli merkittävä venäläisten kansansatujen kerääjä ja kuvittaja, jonka töille olivat tyypillisiä näyttävät talonpoikaistyyliset koristekehykset. Tässä osassa näyttelyä seinä oltiin peitetty kullanvärisellä muovilla, mikä näkynee tästä kuvastakin reunoilta hiukan.

Mamyshev on ottanut itsestään runsaasti omakuvia erilaisissa rooleissa, vähän kuin Cindy Sherman ikään, mutta sävy on toinen. Kuvista, joissa hän on kuvannut tai kuvauttanut itsensä eri vallanpitäjinä, herää kysymys, mitä tässä itse kukin olisi, jos tosiaan olisi jostain syystä joutunut noihin asemiin. Esillä on myös kolmoismuotokuva nimeltä Pyhä kolminaisuus, valokuva, jossa vessan peilkaapin ovista keskimmäisestä heijastuu Mamyshev itse; vasemman puoleisesta pelistä näkyy Marilyn Monroe ja oikeanpuoleisesta Adolf Hitler. Selittävässä tekstissä Mamyshev pohtii, että hänessä on nämä ääripäät, joita hän opettelee sovittamaan yhteen omaksi itsekseen. Tai opetteli, sillä Mamyshev hukkui Balilla uima-altaaseen 2013.

Nämä Mamyshevit siis Novyssa. Mutta palatkaamme Manifestaan, missä kaiken nykytaidehärpän seassa, oli yhtäkkiä kolme huoneellista Matissea. Ei minulla mitään Matissea vaastaan ole, päinvastoin, oli oikeastaan virkistävääkin nähdä hyvin varhaista Matissea kuten tämä asetelma vuodelta 1906, mutta mitä nämä täällä tekivät?

Ennen pitkää hallintorakennuksen näyttely oli käyty läpi, mutta en ollut nähnyt Beuysia, Richteriä enkä Bourgeois'ta. Kun palasimme inforpisteen tienoille, vilkaisin pöydällä olevia maksullisia näytelylueteloita tarkastaakseni, olinko mahdollisesti ymmärtänyt jotain väärin. Löysin kuvia po. taiteilijain teoksista, joten kysyin pöydän takana lukevalta ensimmäisen vuoden opiskelijalta näyttävältä tytöltä, että missä esimerkiksi on tämä Richterin Portaita laskeutuva alaston, kun en ollut nähnyt sitä. Tyttö vastasi, että aprillia! - Kaikki suuret kansainväliset nimet ovatkin Talvipalatsissa!

Jos tyttö olisi ollut kolme vuotta vanhempi, olisin pistänyt pystyy raivokohtausperformanssin. Niissä oloisaa päätin vain, että lähdemme nyt sitten yksinkertaisesti tiehemme. Mennessämme vastaan tuli kaksi elegantisti harmaantunutta amerikkalaisrouvaa, jotka kysyivät kiukkuisella äänellä, että missä on Matisse. Sillä suurin osa turisteistahan menee Talvipalatsiin katsomaan Matissea, jota Eremitaasissa on poikkeuksellisen runsas kokoelma, etenkin vähemmän Euroopan taideyleisön nähtävillä olevaa varhaista tuotantoa fauvismin synnyn ajoilta. Rouvat olivat varmaan Talvipalatista tulossa...

Eli voittojen maksimoimiseksi Matisset, jotka ovat Eremitaasin vetonaula, oltiin siirretty päätiloista hallinorakennukseen Manifestaan, jolloin ihmisten olisi pakko ostaa Manifestan liput Talvipaltsin lippujen lisäksi, jos halusivat nähdä museon vetonaulat; vastaavasti ne, jotka olivat tulleet Manifestaan Richterin ja kumppaneiden takia, joutuisivat ostamaan Manifesta-lippujen lisäksi Talvipalatsin liput, jos halusivat Richterinsä, Beyusinsa ja Bourgeoisinsa. Varsinainen huijaus, en muuta sano. Yksiselitteistä kusetusta.

Kusetuksen huippu on kuitenkin se, että paras osa Manifestaa on paikassa, jota ei mainosteta vähän vähää, ja mekin osuimme sinne sattumalta, koska hotelli (Sokos Hotel Vasilievsky), jossa aina olemme Pietarissa käydessämme, sattuu sijaitsemaan niin, että kuljimme tämä Vanhan kadettikoulun ohi. Portikongista nimittäin sattui pilkottamaan kaukana sisäpihalla Manifestan kyltti. Kadulla ei ole mitään, mikä viittaisi minkäänlaiseen taidenäyttelyyn. Porttikongin sisäpuolella, kadulta näkymättömissä, oli raakalaudasta tehty koju, jossa oli kaksi nuorta englannintaidotonta tyttöstä, jotka vastasivat ihmetteleviin kysymyksiimme vain viittaamalla että tuonne noin, ensin vasemmalle ja sitten siitä oikealle.

Heti alussa oli valtava aula ja sen yhdessä nurkassa loistava taidekirja- ja lehtikauppa. Suoritimme siellä palatessamme runsaasti ostoksia.

Sisäänkäynnissä varsinaiseen näyttelyyn osoittaa näyttelyvierasta aseella elävää kuvaa oleva iltapukuinen nainen. Mutta ei ammu. Tässä ylemmässä kuvassa oikealla näkyvän Dmitry Gutovin bampukeppimetsikön takana on samalta tekijäpariskunnalta, Misha Leykiniltä ja Masha Sumninalta, toinenkin kiinnostava työ, naureskellen nuoteista hoilaavat, liehuvat lippunaamiot, joiden laulua ei kuitenkaan kuulu. Kuva siitä tuossa alempana.

Täälläkin törmätään Timur Novikoviin, jonka uran rockvaiheista kertova lyhyt filminpätkä looppaa yhdessä auditoriossa.

 

 

 



Vielä yhtenä kadettikoulun näyttelyn työnä mainittakon Tatiana Akhmetgalievan ompelemalla toteutettu instllaatio The Pupal Stage, ihmisiä käärimässä langasta kuoria ympärilleen. (12.7.2014)