Israelilainen huippusarja

Raff, Gideon. Sodan vangit.

Toissa syksynä ostin hienot villapaitalangat. Minulla oli hieno suunnitelma, mitä tehdä niistä. Hieno kirjoneule.

Siitä olisi tullut mahdottoman hieno villapaita, ellei sen tekeminen olisi ollut mahdottoman tylsää. Niin, sen tekeminen oli suorastaan tuskallista, vaikka jälki oli koko ajan upeaa.

Sitten hermostuin puuhaan ja ajattelin, että minkä ihmeen takia minun pitää kiduttaa itseäni sen tyylikkän villapaidan kanssa. Purin villapaidanalun ja tänä syksynä aloitin uudelleen selkeällä kitschilinjalla. Ja että on hauskaa neuloa sitä. Vallan pelottaa, milloin se loppuu.

Siitä tulee aivan hirveä. En usko pystyväni käyttämään sitä koskaan julkisella paikalla. Siitä ensimmäisestä versiosta sen sijaan olisi tullut suoranainen palvonnan kohde.

Kuten on monesti todettu, en erityisemmin välitä minkään lajisesta sähköisestä viestinästä eikä minulla ole Pohjanmaan pätkätyöläiskämpälläni televisiota. Verkkoviestintä on aivan erityisesti ympäristörikos, tai ainakaan minulle ei ole kyetty selvittämään, ei olla itse asaissa koskaan edes yritetty selittää, miten nämä vehkeet, tietokoneet, iPadit, älypuhelimet sun muut häviävät tältä planeetalta, jolle niitä syydetään jatkuvasta uutta mallia uuden mallin perään, niin että koko maapallo on pian kuorrutettu tuollaisilla laitteilla.

Joskus televisiosta tulee jotain kiinnostavaakin, ja isäntä olikin nauhoittanut minulle kolme osaa israelilaisesta, Gideon Raffin käsikirjoittamasta ja ohjaamasta sarjasta Sodan vangit.

Siinä kaksi heppua, Nimrod ja Uri, normaalit, modernit, maallistuneet juutalaismiehet, palavat kahdestaan 17 vuoden sotavankeudesta, mutta vangittaessa ryhmän koko oli ollut kolme. Juutalaiset muistuttavat savolaisia siinä, että he eppäilevät koko ajan kaikkea, ja niinpä nytkin on suuria eppäilyksiä siitä, miten kolmas sotavangeista, Amiel, on kohdannut tiensä pään. Nimittäin kahden päivän kuulustelujen jälkeen, Nimrodin ja Urin jo päästyä kuulustelukeksuksesta kotiinsa, armeijan psykiatri kuulee töistä lähtiessään keskuksen pihalla asevelvollisen mollaavan jotain idols-tyyppisen tv-sarjan esiintyjää samalla termillä, jota Uri ja Nimrod olivat käyttäneet Amelista. Että tämä näytti teityssä yhteydessä penikseltä. Psykiatrin päänupissa vaikuttaa syntyneen ajatus, että Nimrod ja Uri ovat tappaneet kaverinsa. Tätä ei sanota, mutta siltä vaikuttaa. Että tämä ei kenties kuollutkaan kidutukseen.

Urin ongelma on, että hänen heilansa on seitsemäntoista vuoden aikana mennyt naimisiin hänen veljensä kanssa. Kaikki luulevat, ettei hän tiedä sitä. Hän tietää, ja seikkaa on käytetty hyväksi hänen kidutuksessaankin. Tämä asian syvin olemus saattaa jäädä meikäläiselle katsojalle epäselväksi, silla sarja on tehty Israelin markkinoille eikä tätä yksityiskohtaa selitetä. Leviraattiavioliitto nimittäin on ollut juutalaisuudessa normi ja on sitä edelleenkin ortodoksijuutalaisuudessa, eli veljen pitää naida velivainajansa leski. Toisena aikana, toista juutalaista ryhmää edustavina, syntynyt uusi pariskunta olisi ollut ideaalin mukainen, mutta hepä eivät nyt satu olemaan ortodoksijuutalaisia. Niinpä Urin ex-tyttöystävää halveksitaan suuresti sen johdosta, ettei hän pysynyt uskollisena miehelle, joka joutui 17 vuodeksi sotavankeuteen heidän ollessaan parikymppisiä vaan nai tämän veljen.

 

Nimrodin eukko halveksii Urin ex-heilaa kenties ennemmän kuin kaikki muut yhteensä, sillä hän on  taistellut ympäri maailmaa sotavankien vapauttamisen puolesta ja kasvattanut perheen kaksi lasta nyt jo aikuisuuden kynnykselle niin kuin jiddische mamen kuuluu. Kun Nimrod on ensimmäistä päivää kotona, vaimo komentelee tätä, ja Nimrod vastaa 'kyllä äiti'.

Varsinaiset lapset suhtautuvat epäluuloisesti uuteen perheenjäseneen, kunnes Nimrod palaa kuulusteluista. Jiddische mame on tietenkin tehnyt tilaisuuden kunniaksi kelpo illallisen, mutta perheen istuuduttua pöytään Nimrod toteaakin, että oikeastaan hänen tekisi kyllä mielensä pizzaa. Lapset kannattavat ajatusta ja toteavat, että siihen aikaan löytyy vielä aukioleva pizzeria Tel Avivista. Äiti on närkästynyt, mutta suostuu tuumaan. Viimeisissä kuvissa isä ja perheen nuoret mutustavat keskenään pelehtien pizzaa, äiti tuijottaa tyhjyyteen. Aika on ajanut jiddische mamenkin roolimallin ohi.

 

Vankeudessa kuollut Amiel on pitänyt eläessään koiria, joita hänen sisarensa Jael on sittemmin hoitanut. Koira ei ole mitenkään erityisen juutalainen eläin. Ettenkö sanoisi: päinvastoin. Naapurit valittavat Jaelille koirista jatkuvasti. Amiel kummittelee Jaelin elämässä, ja hän on kaljupäinen kuin skin head.

 
Kiinnostava henkilö on myös vapaaehtoistyöntekijänä sotavankien omaisia auttava Ilan. Altruismi on juutalaisuuden näkökulmasta itsestään perkeleestä, ja esimerkiksi Singerin teoksessa Satan in Goray tuhon aiheuttaa juuri epäitsekäs henkilö, joka siis on kirjan saatana.
 
Onpa mielenkiintoista nähdä, mikä keitos se sarja tulee jatkossa olemaan...
 
Toivottavasti isäntä jaksaa ja muistaa nauhoitella minulle jäljellä olevatkin viisi osaa. (27.1.2013)
 
Ensimmäinen tuotantokausi oli päättynyt siihen, kun kävi ilmi, etteivät kaksi juuri vapautettua israelilaista sotavankia olleetkaan ottaneet hengiltä kolmatta, kuten olivat pelänneet.

Tämä paljastuu oudosti, mutta yhtä kaikki, loppupelissä paljastavan CD:n miehille antaa vastikään edesmenneen Mossadin pomon vaimo. Mies oli käskenyt antaa po. levyn sisältävän kirjakuoren miehille, kun nämä tulevat. Miehet ovat äimänä, sillä he ovat saapuneet paikalle kautta, jonka ei olisi luullut johtavan Mossad-johtajan vaimon tykö…

Sarja on monimutkainen juttu. En ole millään muotoa selvillä, mihin siinä lopulta tähdätään, mutta sinä on mielenkiintoisia kerroksia.

Yksi on se, että vangitsijat ikään kuin pelastavat heikon Urin ottamalla tämän kidutuksia johtavan miehen pojan opettajaksi.

Yksi juutalaisten ja palestiinalisten epäsuhdan syy on juuri koulutustason ero, ja se tulenee olemaan nojatuolifilosofisiin pohdintoihini perustuen pääasiallinen syy siihen, miksei palestiinalaivaltiosta tulisi mitään, vaikka sellainen perustettaisiinkin. Juutalaisten rinnalla palestiinalaiset ovat suurimmalta osaltaan kivikautinen örveltäjälauma. Siispä tilanne oni tästä(kin) syystä erittäin epäoikeudenmukainen, ja tämän sarjan juutalainen tekijä näyttää käsittävän sen.

No niin, yhtä kaikki, tapetuksi luultu kaveri Ami onkin nyt sitten hoidettu kuntoon, ja hän on tätä nykyä muslimi nimeltä Yusuf, ja kuinka ollakaan, hän vaikuttaa samassa rakennuksessa, jossa Uri oli käynyt vankeusaikanaan pitämässä koulua. Molemmat ovat siis olleet saman miehen suojatteja, mutta kaikkien epäonneksi tämä suojelija/kidutusten johtaja on nyt kuollut. Nyttemmin Ami/Yusuf toimii puhetorvena lahjontatoimissa erilaisissa ristiriidoissa YK-viranomaisten kanssa esim. jos muslimeiden asekuljetus on onnistuttu saamaan kiinni.

Niin koko ensimmäisen tuotantokauden kuin tämänkin nyt jo nähdyn toisen alun taustalla on kummitellut Urin kysymys kuulustelijalleen. Hän nimittäin ihmetteli, että tiesikö Israel tosiaankin koko ajan, missä heitä pidettiin vankeina. Kuulustelija oli kysynyt jotain tarkalleen tätä paikkaa ja sielläoloaikaa koskien, mistä saattoi päätellä, että Israelissa oltiin koko 17 vuotta tiedetty, missä vangit kullonkin Syyriassa olivat. Toisella tuotantokaudella kuulustelijakin on alkanut kysellä itseltään ja työtovereiltaan, että mistäs he oikeastaan sen tiesivät.

Nyt sopassa on pari uuttakin ainesta. Muslimiksi kääntyneen Amin sisaren, jonka on ollut vaikea hyväksyä veljen kuolemaa sotavankeudessa, seuraan on lyöttäytynyt upouusi nuori mies. Hän on kiinnostunut adoptoimaan yhden Amin jälkeensä jättämistä lukuisista ja harmillisista koirista. Ja kas, tämä tapahtuu samaan aikaan, kun siihen huusholliin, jossa Ami nyt muslimina vaikuttaa, on pullahtunut vankilasta uusi jäsen, Abdullah. Abdullah tunnistaa Yusufissa Amin, israelilaisen kuuluisan sotavangin. Tämä Abdullah on kärsinyt samanmitaista rangaistusta kuin juuri vapautetut israelilaisvangit, mutta israelilaisessa vankilassa, ja syy oli isku kouluun, jossa hän tappoi 17 vuotta sitten yhden pienen juutalaispojan isän. Tämä pieni poika on nyt iso, ja iskenyt silmänsä Amin sisareen. Jakson lopussa paljastui, että suunnitellusti.

Ja Nimrod, joka oli ennen vangiksi joutumistaan haaveillut mainostoimiston perustamisesta, on ruvennut bilettämään olan takaa. Eli hän on jättänyt vaimonsa Talyan, joka uhrasi koko elämänsä miehensä ja muiden tämän kanssa otettujen  sotavankien vapauttamiselle, vaikkei kukaan pyytänyt sitä häneltä. Ja koska sitä ei kukaan pyytänyt, kukaan ei nyt ole kiitollinenkaan. Ja kuten yleensäkin tällaisissa tapauksissa, alkaa näyttää siltä, että Talya on mukamas velvollisuuttaan uhrannut elämänsä jonkun toisen puolesta paetakseen vastuutaan omasta elämästään. Tässä kohden muistutan juutalaisesta etiikasta, jonka mukaan pitää aina huolehtia itsestään, ja itsensä uhraaminen jonkun toisen puolesta on synti. Tähän seikkaan perustuukin suurin kristinuskon ja juutalaisuuden välinen ristiriita, ja tätä natsit käyttivät tehokkasti hyväkseen - isoakin juutalaismäärää on helppo simputtaa, sillä simputuksen vastustaminen edellyttäisi, että joku uhraa aikaa, energiaa ja kenties jopa henkensä, että koko joukon simputus jouduttaisiin lopettamaan. Epäitsekkäästi muiden hyväksi työskentelevä ihminen on Singerin kirjojen pääperkele, ja tässä Sodan vangit -sarjassakin Talyasta ollaan rakentamassa paholaista. (29.3.2013)