Seinäjoen Aalto-keskus

Seinäjoella on yhden arkkitehdin suunnittelema monen virallisen rakennuksen muodostama keskus.

 

Siltä varalta, että Etelä-Pohjanmaa tulee pikapuoliin olemaan taakse jäänyttä elämää, kävin tutustumassa Seinäjoen päänähtävyyteen, Aalto-keskukseen.

 

Seinäjoen keskustassa nimittäin on laskutavasta riippuen viiden tahi kuuden Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen kompleksi.

 

Ensimmäisenä eli vuonna 1960 on valmistunut Lakeuden risti-niminen kirkko. Sanamuoto 'laskutavasti riippuen' johtuu siitä, että pitääkö seurakuntakeskus laskea yhteen kirkon kanssa vai ei. Seurakuntakeskus on myöhäisempi, vuodelta 1966, mutta seurakuntakeskus ikään kuin ympäröi kirkon edustaa kolmelta puolen ja muodostaa sen kanssa suljetun kokonaisuuden.

 

Lakeuden ristin torni ei näy läheskään niin pitkälle kuin huhu väittää, eikä se suoraan sanottuna ole kaksinen kauempaa nähtynä. Jotain pointtia on siinä, miten sen asema tai liittyminen muihin alueen rakennuksiin muuttuu sitä lähestyttäessä tai eri kulmista katsottaessa.

 

Pidin omituisena kirkon kapeiden pystyikkunoiden päällä olevia kaari-ikkunoita, joiden kaaret vaikuttavat epämääräisiltä. Niissä on systeemi, mutta niin hatarasti hahmottuva, että kaaret näyttävät pikemminkin suunnitteluvirheeltä.

 

Heikoin puoli on se, että minulle oli epäselvää, mistähän tähän kirkkoon pääsee sisään. Minusta sisäänkäynnin pitäisi hahmottua rakennuksesta välittömästi. Ylipäätään koko seurakuntakeskuksen ja kirkon kokonaisuus on hajanainen, niin hajanainen, että se on vaatinut massiiviset opasteet, selvästi jälkikäteen lisätyt.

 

Rakennuksissa oli kyllä Aallon tyypillisiä mielenkiintoisa valaisimia. Mutta ne eivät nekään ole sinällään tainneet käytännössä riittää, sillä ainakin seurakuntasalin parvelta näkyi kohtalainen lisävalojen patteri. Seurakuntasalissa noin ylipäätään oli liikaa kaikenlaisia arkkitehtoonisia lisukkeita, joita minä äärifunktionalistina vierastan.

 

Mutta pidin kirkon takana olevasta puistosta, jota näytti halitsevan hauska pihlajapuistikko. Voin kuvitella paikan olevan kaunis, kun pihlajat kukkivat tornin ja kirkon taustalla.

 

Kuvittelin, että ed. rakennuskompleksia vastapäätä oleva pytinki olisi kirjasto. Hengen valoa kadun molemmin puolin, nääs. Se oli mielenkiintoisemman näköinen, varsinkin hauska pyöreä lasitettu tiilipinta miellytti minua, vaikka olikin tummansininen. Samaa tummansinistä pyöreää lasitettua tiiltä oli seurakuntakeskuksen seinissä siinä kohti, kun ne muodostivat ikään kuin porttikäytävän kirkolle, mutta siinä se näytti siltä kuin varsinainen rakennusmateriaali olisi loppunut kesken ja hätäpäissään olisi jouduttu turvautumaan noihin tiiliin.

 

Mutta kyseessä oli vuodelta 1962 oleva kunnantalo.

 

Sen vieressä oli ällistyttävän vaatimaton kirjasto vuodelta 1965. Sana kulttuuri tulee viljelyä merkitsevästä sanasta, ja toki minulle oli jo tullut tutuksi, että Etelä-Pohjanmaalla kulttuurissa painotetaan sanan alkuperäistä merkitystä eli maanviljelyä, ja siksi olin odottanutkin, että kirjasto ei ole Seinäjoen mahtavin rakennus kuten se useissa muissa Suomen kaupungeissa on. Mutta sen pienuus tuli silti järkytyksenä. Seinäjoen kaupunginkirjasto on Suomen pienin pääkirjasto. Se lienee pinta-alaltaan jopa pienempi kuin Parikalan kunnankirjasto, kenties jopa pienempi kuin Parikalan kunnan Uukuniemen kylän sivukirjasto...

 

Pienuutta koristi se, että kirjat eivät mahtuneet sinne. Ja mahtumattomuutta puolestaan korosti se, että tila on kuitenkin pääsalin kohdalta korkea. Ylhäällä oli tilaa vaikka miten, mutta alhaalla kirjahyllyt olivat kuin silakat suolassa. Ja se tilanne pilasi koko hienon pylväin reunustetun hienon kaarevan käytävän!

 

Museovirasto valvoo haukkana, että Sysmän renoveeratun teatteritalon seiniin ei pistetä nastaa, mutta Seinäjoen kaupunginkirjaston saa sulloa niin täyteen, että se pilaa tilan. Sitä tilaa ei tosiaankaan ole tarkoitettu tuollaiselle määrälle tavaraa. Ja minä nyt sentään rakastan kirjoja!

 

Myöskään kirjaston sisäänkäynti ei ollut silmäänpistävyydellä pilattu. Se näytti jonkun varastotilan sivuovelta.

 

Kunnantalon ja kirjaston välistä kulku kävi vasta vuonna 1987 rakennetulle teatteritalolle ja aivan rakennuskokonaisuuden päästä loisti sitten valtion valo - siinä oli poliisiasema. Siinä vaiheessa projektia Aallolta näyttää jo puhti hävinneen. Vuodelta 1968 oleva valtion virastotalo näytti aika tavanomaiselta.

 

Parhaalta koko rakennusryhmä näytti mielestäni poliisiasemalta katsottuna. Lakeuden ristin torni näytti mukavan matalalta, vain hiukan kunnantaloa korkeammalta, toisin kuin keskustasta katsottuna. Näyttävin näkymä, joskaan siitä ei näkynyt suurtakaan osaa kokonaisuudesta, oli seurakuntakeskuksen ja kunnantalon kulmaus. Sympaattisin oli kirkon 'takapiha'. (9.5.2011)