Arvostus ei vastaa vaatimuksiin

Sladkowski, Jerzy. Don Juan. 2015.

Eilen illalla tuli televisosta puolalais-ruotsalaisen Jerzy Sladkowskin Venäjälle sijoittuva dokumentti Don Juan. Onneksi katsoin sen Hesarin esittelystä huolimatta, sillä elokuvahan ei kertonut ollenkaan siitä, mistä Hesarin Harri Uusitorppa väitti.

Alun asetelma on se, että Olegin äiti haluaa Olegin muuttuvan, ja hän oli kokellut aivan kaikkea. Äidin mielestä Oleg on autisti, mutta autistiksi tämä on aika kommunikaatiokykyinen ja terävä argumentoimaan äitiään vastaan. Mummon diagnoosi puolestaan on, että Olegin puhe aikoinaan myöhästyi siksi, että tämän isä oli heittänyt tämän porraskäytävään yksin kolmeksi tunniksi itkemään, mistä naapurit löysivät tämän aivan sinisenä ja puuttuivat asiaan. Epäilemättä Oleg on luuseri siinä mielessä kuin hänen äitinsä tarkoittaa, mutta lukuisat ovat ne kerrat, kun Oleg selittää äidilleen, että hän ei suostu sellaiseksi kuin äiti haluaa, vaikka yrittääkin tehdä tälle mieliksi siinä mitassa kuin voi.

Loppujen lopuksi ongelma on se, että äidillä ei ole ketään, jota rakastaa, ei muita kuin iljettävä poikansa, ja hän haluaa pojan muuttuvan, että tämä olisi hänen rakkautensa arvoinen. Että poika ostaisi hänelle vaatteita, kosmetiikkaa, maksaisi kauneushoitoloita ja suojelisi häntä. Tosin sanoen hän haluaisi, että Oleg olisi pikemminkin hänen miesystävänsä, jota voisi esitellä muille ja riistää taloudellisesti. Oleg vastaa, ettei hän halua olla rahantekokone, ja jossain vaiheessa Oleg kysyy äidiltään sitäkin, miksei tämä sitten ole hankkinut itselleen miestä, kun sellaisen haluaa. Miksi sen sijaan, että äiti alkaisi itse seurustella niitä meikkejä ja puseroita ostelevan miehen kanssa, hän vaatii Olegia, poikaansa, muuttumaan sellaiseksi?

Kuvissa pariin otteeseen piipahtava isoäiti tuomitsee tyttärensä 'kasvatusmenetelmät' täydellisesti, mutta tytär inttää vastaan ja itkee kuin hullu. Hänellä on mielestään oikeus saada sellainen poika, jollaisen haluaa. Hän vaatii äidiltään tukea projektiin, eikä saa. Ja hän vaatii äidiltäänkin rakkautta. Vaatimalla vaatii. Ja rakkaudella hän selvästikin tarkoittaa sitä, että toinen alistuu hänen tahtoonsa ja muuttuu tarkalleen sellaiseksi kuin hän haluaa. Hän ei siis itse lähde etsimään ihmisiä, jotka olisivat valmiiksi hänen haluamansa kaltaisia.

Toinen äidin motiivi on, että hän haluaa eroon Olegista, eikä hän tiedä mitään muuta keinoa kuin saada tämä seurustelemaan ja naimisiin ja siten pois niskoiltaan.

Ja kun Olegilta kysytään, mitä hän tekisi, jos joku nainen lähestyisi häntä, hän vastaa, että hän työntäisi tämän lempeästi pois, ja korostaa moneen kertaan, että lempeästi.

Lopussa Oleg esittää hyvän kysymyksen äidilleen: miksi te mummon kanssa kumpikin epäonnistuitte rakkaudessa?

Tämä elokuva esittää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Se tuo mieleen väkisinkin lempikirjani, David Grossmanin romaanin Hakusana: rakkaus, ja Carson MacCullersin pikkukirjan Love is a lonely hunter, joka jostain syystä on suomennettu lähes päinvastaista tarkoittavalla nimellä Yksinäinen sydän.

Mielestäni Oleg on oikeassa suhtautuessaan epäluuloisesti rakkauteen. Se on usein vallanhimon ja pakottamisen toinen nimi. Aika usein ihmiset väittävät rakastavansa jotakuta, vaikka ovat vain viimein löytäneet jonkun, joka suostuu alistettavaksi. (20.12.2016)