Informaatiografiikka ja markkinointi

Smiciklas, Mark.

The Power of Infographics. USA 2012.

Lankow, Jason

& Ritchie, Josh & Crooks, Ross. Inforgaphics,

The Power of Visual Storytelling. USA 2012.

Informaatiografiikasta ilmestyy kirjoja kuin sieniä sateella. Kaikilla ei suinkaan ole sama fokus.

Esimerkki ääripragmaattisesta, pelkkien tieteen standardien täyttämisestä kiinnostuneesta informaatiografiikan puolestapuhujasta on Edward Tufte. Tufte, tämä taloustieteilijä, on toisaalta kiinnostunut myös taiteesta, hän jopa tekee itse käsitetaiteellisia veistoksia. Visuaalinen kansantajuistaminen sen sijaan ei ole hänen heiniään. Lisäksi hän suhtautuu sangen piittaamattomasti graafiseen suunnitteluun sen jaloimmassakin muodossa eli typografiassa.

Toista ääripäätä eli raakaa kaupallisuutta edustavat nyt käsillä olevat teokset, Mark Smiciklasin The Power of Infographics ja Lankowin, Ritchien ja Crooksin Infographics - The Power of Visual Storytelling.

Smiciklasin lähtökohta on yksinkertaisesti ja koruttomasti hänen havaintonsa, että datan saattamisella informaatioksi visualisoimalla se voi tehdä rahaa. Informaatiografiikalla on siis hänelle lähinnä bisnesarvo. Sen avulla yritys saa oman viestinsä perille.

Smiciklas käyttää jopa suureellista termiä visuaalinen tutkimus. Koska informaatiografiikka on tilastojen ja tutkimustuloksien visualisoimista ymmärrettävämpään muotoon, se merkitsee niin yrityksen sisäisen kuin myös ulkoisen viestinnän tehostamista. Kuten kaikessa viestinnässä, informaatiografiikassakin pitää tietää, kenelle viestii eli kenen pitää ymmärtää ja miten, ja tarpeet vaihtelevat sen mukaan, ovatko viestinnän kohteena yrityksen asiakkaat vai omat työntekijät, potentiaaliset asiakkaat vai muut yhteistyökumppanit, mahdolliset tulevat työntekijät vai media.

Informaatiografiikan eduiksi Smiciklas ilmoittaa ensinnäkin tiiviyden. Informaatiografiikan muodossa kohderyhmä saadaan parhaassa tapauksessa ymmärtämään suuriakin datamääriä. Toiseksi informaatiografiikalla voidaan välittää näkemys: yleisö näkee numeroiden sisältämän tarinan. Näiden seikkojen seurauksena päästään kolmanteen etuun eli nopeampaan päätöksentekoon ja toimintaan. Neljänneksi eduksi muodostuu ihmisten sitoutuminen, sillä visuaaliset seikat vetävät paremmin ihmisten kiinnostusta puoleensa kuin pelkät numerot ja taulukot lisäten esimerkiksi työntekijöiden halukkuutta tiedon käyttöön käytännössä, ts. osallistumiseen ideoiden tuottamiseen, ongelmaratkaisuun yms.

Toki Smiciklas on tietoinen myös riskeistä. Informaatiografiikan tekijällä pitää olla kykyä ymmärtää tilastotietoa. Jos ei älyä, että eri datamassat eivät ole vertailukelpoisia, mutta survoo ne silti samaan grafiikkaan, kyseessä ei ole informaatio vaan disinformaatio, ja kun se paljastuu, yleisö lakkaa luottamasta lähettäjän välittämään 'tietoon' vastaisuudessakin.

Koska Smiciklas on markkinamies, hän suhtautuu sangen myönteisesti designereiden tekemiin hienonnäköisiin visualisointeihin, mutta myöntää, että niissä on vedetty joskus överiksi. Hänen mielestään viestinnällisesti ihan yhtä hyvään tulokseen päästään tekemällä informaatiografiikka talon sisällä kunhan vain asiaan ryhdytään. Kyky tuottaa visuaalisia ideoita on kuitenkin kohtalaisen harvinainen geneettisesti periytyvä ominaisuus, ja siksi ammattisuunnittelijan palkkaamiseen saattaa joskus ilmetä syytä. Se saattaa olla kallistakin. Mutta kustannuksissa voi yrittää säästää hankkiutumalla yhteistyöhän taideopiskelijoiden kanssa. Tässä kohti Smiciklas kuitenkin varoittaa, että töllöin on syytä tehdä selväksi, kuka projektia johtaa.

Pikkuisen prompi asenne on Lanckwin, Ritchien ja Crooksin teoksessa Infographics. Kirja kylläkin on oikeastaan mainos. KIrja nimittäin kertoo lähinnä heppujen omasta firmasta nimeltä Column Five. Pääosa kuvituksesta esittelee firmaan omaa tuotantoa, joskin esimerkiksi alun lyhyessä historiaosassa mukana ovat mm. klassikkokuvat Nightingale'in ruusu, Minardin Napoleonin Venäjän retki ja 30-luvun Fortune-lehden karttoja.

Kirjoittajat suhtautuvat kriittisesti Tuften kuvitusta sisältävän informaatiografiikan tuomioon. Tufte puhuu 'datajunkista' eli ymmärtämisen kannalta tarpeettomista graafisista elementeistä, joita hänen mukaansa siis ei pidä käyttää. Lankow, Ritchie ja Crooks ovat toista mieltä. He katsovat, että informaatiografiikalla tähdätään kolmeen seikkaan, joista ykkönen eli tärkein on vetovoima. Informaatiografiikasta pitää seurata kohderyhmän vapaaehtoinen sitoutuminen viestiin. Tämä yleensä edellyttää, että informaatio tehdään jotenkin viehättäväksi viestin vastaanottajalle, ja tämä tapahtuu yleensä kuvituksenoloisella materiaalilla.

Vasta toisena tulee ymmärtäminen. Informaatiografiikkaa ei nimittäin kertakaikkiaan ole mahdollista ymmärtää, ellei sitä ensin suostu katosmaan, ja vetovoima näin ollen edeltää ymmärtämistä. Ja kolmanneksi viesti pitää muistaa. Jos näitä ei tapahdu, informaatiografiikka on turhaa, tai itse asiassa kyseessä ei ole informaatiografiikkaa lainkaan.

Pikkuisen proomi asenne näkyy seikkaperäisemmässä selvityksessä vaikkapa nyt infografiikan materiaalina käytettävän datan vertailukelpoisuuteen. Kirja pyrkii olemaan oppikirjamainen, muta koska se toisaalta on ilmiselvä PR-tuote, en käyttäisi tätä kurssikirjana, vaikka mukana onkin paljon kurssikirjamaista ainesta. Esimerkkinä tällaisesta mainittakoon vaikkapa nyt muotoilukouluista tuttu suunnitteluprosessikaavio, jossa lähdetään ideasta, ja edetään taustatutkimuksen kautta sisällön luomiseen, sen pukemiseen vetoavaksi tarinaksi ja saattamiseen lopulliseen muotoon. Kirjassa on myös hyvät oppikirjamaisesti pelkistetyt esimerkit informaatiografiikan eri lajeista.

Ideathan ovat aina kiinnostavia. Kiinnostavaksi ne tekee se, että kaikilla on kyllä aina ideoita, mutta tosiasia on, että kaikki ne eivät ole hyviä. Graafisten suunnittelijan helmasynti on pitää hyvinä sellaisia ideoita, jotka he henkilökohtaisesti haluavat toteuttaa, ja tällöin syy saattaa olla vaikka kokeilla tietynlaista typografiaa, tiettyä kuvitustyyliä, tekniikka tms. asiaa, jolla ei ole viestin sisällön tai kohderyhmän tavoittamisen kanssa mitään tekemistä.

Lankow, Ritchie ja Crooks kehoittavat kysymään itseltään sellaisia kysymyksiä kuten onko informaatiografiikka, joka nyt sitten halutaan tehdä, varmasti kohderyhmän kannalta oleellista tietoa. Pitävätkö muut ihmiset kyseistä tuotosta varmasti kiinnostavana? Elleivät pidä, miksi hitossa tehdä se… Onko po. tuotos valmiina varmasti riittävän omaperäinen vai onko haluttu vain tehdä itse jotain, ikään kuin harjoitusmielessä, minkä joku muu on jo tehnyt riittävän hyvin. Ja ennen kaikkea, miten kyseinen graafinen esitys todella auttaa saavuttamaan viestinnälliset päämäärät?

Kyllä on sarkaa kyntää tässä informaatiografiikassa…(16.5.2013)