Maalaustaide, vanhentunut media?

(Nanna Susi 31.5.-26.6.2014.

Galleria12, Kuopio)

Laitoin tuon Nanna Suden näyttelyn tuohon vasemmalle sulkuihin, sillä en oikeastaan kirjoita tuosta hänen näyttelystään vaan se oli pikemminkin vain kipinä kirjoittaa näistä aivan muista asioista.

Käyn aika vähän näyttelyissä. Taiteessa minua kiinnostavat pikemminkin sen rakenteet, etenkin se, miten megaluokan taide valikoituu megaluokan taiteeksi.

Taidetta on tätä nykyä karkeasti kahta lajiketta. Toinen on sitä suurten gallerioiden ja museoiden giganttista, merkityksiä luovaa taidetta, jota yksittäiset taiteilijat eivät kykene yksin tuottamaan vaan joka tuotetaan suurissa työhuoneissa tai muissa työryhmissä avustajakaartin kera kuin renessanssiaikaan konsanaan. Näitä taiteilijoita ei voida luokitella perinteiseen tapaan vaikkapa vain taidemaalareiksi, vaikka he myös maalaisivat. Yleisin väline tässä taiteessa on installaatio; toinen menestyksekäs on performanssi - maailman taloudellisesti menestyvin naispuolinen taiteilijahan on performanssitaiteilija Marina Abramović.

Ja se toinen ryhmä taiteilijoita ovat sitten ne, joiden mielestä on kivaa tehdä kuvia, varsinkin maalata niitä. Tällaiset maalatut kuvat ovat se, mitä suuri yleisö stereotyyppisesti mieltää taiteeksi. Mutta tosiasia on, että maalaamalla ei voi enää esittää tälle ajalle oleellisia 'väitteitä', tälle ajalle välttämättömällä volyymilla, eikä sillä voi juurikaan tienata rahaa.

Suuren yleisön mielestä taiteilijan ei kuulukaan kiinnittää huomiotaan rahaan vaan taidemaalarin pitää maalata sydämensä kyllyydestä ja aineellisista eduista piittaamatta. Tästä modernismin myötä syntyneestä käsityksestä taiteilijasta jonkinlaisena hillittömien tunteiden pakonomaisena välittäjänä periytynee se, että hämmästyttävän suuri osa niistä, jota yrittävät tienata leipäänsä öljyvärimaalatuilla kuvilla, on ekspressionisteja. Niin on Susikin. Ja sitä parempi, jos sekaan saadaan vähän symbolismia, ja tämä symbolistinen ekspressionismi se vasta on suuren yleisön mielen mukaista taidetta.

Tämä varmaan kuulostaa siltä kuin minulla olisi jotain kuvia vastaan. Tylyintä tässä onkin juuri se, että minusta itsestäni on niin lystiä maalata kuvia. Mutta kuka tarvitsee öljyvärimaalattuja kuvia siinä mitassa, että tekijä ansaitsee niillä elantonsa? Ne eivät edes pysty olemaan kovin kiinnostavia tuosta yllä mainitusta syystä - niillä ei voida esittää tälle ajalle tarpeellisen järeitä 'väitteitä'. Sitä paitsi nykymaalaus kuin nykymaalaus tuo mieleen koko joukon toisia, aiempia maalauksia tai muita kuvia, jotka ovat jotenkin samanlaisia ja aikaisemmuuttaan yleensä parempia ja aidompia.

Tuosta meneillään olevasta Nanna Suden kuopiolaisessa Galleria12:ssa olevasta näyttelystä oltiin tähän päivään mennessä myyty yksi työ ja varattu kaksi muuta. Ostettu työ on nimeltään Fortuna, ja se esittää naishahmoa, jolla on käsissään pikkuinen paketti. Se tuo mieleen Kirsi Neuvosen graafiikantyöt pitkistä leveähelmaisista juhlapuvuista, sen pitkän, pitkän sarjan, koska naisen puku on hyvin samanlainen. Gallerian ikkunassa oli kaksi vastaavanlaista naishahmoa lisää, eli Susikin on tehnyt sarjaa. Sivumennen sanoen ikkunassa olevat ovat parempia kuin sisällä oleva ostettu työ…

Olen nähnyt Sudelta paljon töitä, joissa on joko pää- tai sivuosassa liekki- tai kruunumainen, kolmisakarainen kukka. Tässä näyttelyssä näitä oli vain yksi nimeltä Floora. Näissä minua on aina häirinnyt, että 80-luvulla yksi jos toinen kuvittaja teki aivan samannäköisiä. Se ajan postikorttitelineetkin olivat täynnä mainitunlaisia kukkia.

Suden värit näyttävät harmaantuneen vuosien saatossa…

Kiinnostavampaa kuin Nanna Suden työt olisikin tietää, paljonko hänen työnsä maksavat, paljonko summasta saa taiteilija ja paljonko galleristi, eli po. toiminnanlajin taloudelliset reunaehdot. Sillä kyllä minua hämmästyttää, että kuvien maalaamista edellen voidaan tehdä ja sillä tulla toimeen, vaikka mediana se on selkeästi vanhentunut tapa viestiä visuaalisesti. Suurin osa näistä kuvien maalaajista tulenee toimeen ennen kaikkea apurahoilla, joka on mielestäni omituinen toimeentulotuen muoto. Tässä yhteydessä muistutan jälleen, että kuvien maalaaminen on itsestänikin lystiä, ja kysyinkin galleriassa töissä olleelta pojalta, paljonko po. gallerian vuokra mahtaa olla. Hän ei osannut sanoa.

Siispä tyydyin ostamaan kahdeksan konvehdin rasiallisen Neuhausin suklaata, joka oli tullut kuulema eilen myyntiin. Kuopiosta ei tietääkseni saa Neuhausin suklaata muualta. Galleriassa on myös parin pöydän kahvila ja lukukappaleet Taide-lehteä, joka on mielestäni ratkaisevasti parantunut Pessi Raution ohjastuksessa. Ulkonäöltään lehti edustaa asiakaslehtigenreä, eli en siis edelleenkään kykene sanomaan lehden aiheiden ja ulkonäön perusteella, mikä sen kohderyhmä on. Minä siihen en ainakaan kuulu. Mutta tämä on toki parannus verrattuna aiempaan Taide-lehteen, jota tiety kaveriporukka vaikutti tekevän toisilleen ja taisivat väsätä keskenään ulkoasunkin. (18.6.2014)