Taideseuran vuosinäyttely 2017

Suonenjoen Taideseura ry:n vuosinäyttely

 

Kellarikalleria 4.-27.10.2017
Olavi Leskisen katu 12, Suonenjoki

Suonenjoen kaupungin ylläpitämässä, kauniissa Kellarikalleriassa avataan jälleen pari uutta näyttelyä. Tänään olivat riputustalkoot, ja huomenna ovat avajaiset. Yleisölle 4.-27.10. ovat avoinna Suonenjoen Taideseuran vuosinäyttely pienemmässä harmaassa salissa ja pyöreässä valkoisessa tilassa akvarellinäyttely Ann Larsson-Dahlinilta, Lena Johansson Fahlénilta, Anja Jääskeläiseltä ja Ulla Vehviläiseltä.

Aiemmista kokemuksista viisastuneena tarjosin Taideseuran vuosinäyttelyyn vain neljää pientä työtä, sillä kesällä maksoin itseni kipeäksi kuljetuksista, kun raahasin parimetrisiä töitäni kahteen näyttelyyn ympäri Pohjois-Savoa. Sillä nehän ovat pelkkiä menetettyjä rahoja, ne. Takaisin kuluja ei saa, sillä eihän niitä tekeleitä kukaan osta. (Huokaus…)

Ihan oman auton perässä siis vein Kellarikalleriaan yllä olevan kuolleen tuomenlehden ja haukivainaan kallon. Haukivainaan kallo on edes jonkun kokoinen.

Samalla seinällä edellisten kanssa on myös Kakkisen koivukivi, joka on rekonstruktio huonon valokuvan pohjalta. Kuulemma asialla on paikallishistoriallista merkitystä.

 

 

 

 

 



Ja peräseinällä on vielä tämä sarkastinen Enso, zenbuddhalainen symboli ja meditaatio-objekti, jonka mietiskelemisen pitäisi tapahtua siten, että rinkula piirretään siveltimen kertavedolla per meditaatiosessio. Tämä on jyystetty mahdolllsimman monella vedolla ja kuviteltu, että asia paranee, kun lätkäistään lehtikultaa päälle.

Töitä Taideseuran vuosinäyttelyssä on kenties vähemmän kuin kesänäyttelyssä, mutta omiani lukuunottamatta ne ovat parempia. En tiedä, johtuuko tarjonnasta vai jyrytyksestä. Omistani ovat esillä kaikki, jotka tarjosin, mutta kesällä näytillä olleet olivat sisällöltään vähän painavampia kuin nämä. Yhtä kaikki, nyt kannattaa poiketa Kellarikalleriassa, jos sattuu Suonenjoen suunnalla liikkumaan. Vaikka vain ihmettelemässä pikkukaupungin ylläpitämäksi kerrassaan upeaa näyttelytilaa. (2.10.2017)

 

 

Taiteen turhuudesta – ja elämän...

 

Taas on näyttely purettu. Elämäni kolmas, ja vasta näin ehtoopuolella.

Järkyttävää, miten hyödytöntä näyttelyihin osallistuminen on. Ei lehtijuttuja, mutta toisaalta, ei mediajulkisuutta voi syödä. Ei yhden yhtykäisiä kuvaa myyty. Ei edes tiedusteltu. Ja kun laskeskelen, mitä muuta olisin voinut tehdä niillä rahoilla, jotka olen kuluttanut töitteni roudaamiseen ympäri maakuntaa, alkaa kauhistuttaa.

Se, minkä verran niiden maalausten tekeminen on maksanut, ei kauhistuta, sillä siitä olen saanut oman iloni, mutta näyttelyihin osallistuminen on idioottimaista.

Jonkinlaiseksi lohdutukseksi Kohtalo tai joku järjesti niin, että tänä kuvataiteellisen pettymyksen päivänä meni sentään blogilla miljoonan kävijän raja rikki. Mutta isäntä on pitänyt blogia vain pari vuotta kauemmin kuin minä, mutta hänen blogilaan on vierailtu yli viisi ja puoli miljoonaan kertaa. Niinpä ei ole syytä suuremmin iloita tästäkään.

Mutta sen verran juhlistamme, että syömme pian päivälliseksi bigosia, puolalaista kaali-liha-makkara-perinnepataa ja otamme proseccoa ja lettuja päälle. (27.10.2017)