Talvisesongin 20/21 kässät

Kohtaamisia historian kanssa.

Wieniläis-sesessionistinen matto

 

Koska järkevät suunnitelmani tälle viikolle menivät mönkään, päätin pyhittää niille varatun ajan järjettömille asioille kuten matonkudonnalle ja vanhojen villapaitojen purkamiselle.

Tulos matonkudonnan osalta on oheinen. Kuopion kansalaisopistolla kudontaa opettava Merja Hyvärinen oli suunnitellut erikoisen sidoksen, jossa kulkee pystyraitoina palttinaa ja toimikasta. Hän oli kutonut siitä mallin, josta saatoin havaita systeemin ja sitten tehdä oman, radikaalisti erilaisen version, joka siis vieressä.

Aika hauska, vaikka itse sanonkin. Pystyraidoista ei tule tällä sidoksella reunoltaan skarpit kuten kuvikkaassa, ja olen mielestäni hyödyntänyt tämän rustiikkisen ominaisuuden. Olen myös hyödyntänyt sen, miten toimikkaan kuvio muodostuu tai ei muodostu palttinapuolellekin riippuen siitä, millaiset ovat toimikaspuolen värit. Matto siis näyttää 'kuviollisemmalta' kuin se on, jos näin voi sanoa.

Mutta aikaa tähän meni, ja koska polkusia oli kohtalainen määrä ja niistä osa todella jäykkiä, tuli saatua jopa liikuntaa, kun poljeskelin tätä metrin levyistä mattoa 235 cm. (20.11.2020)

 

Jouluaskarteluja

 

Savossa on satanut vähän lunta. Se on pysynyt sen verran maassa plus-asteista huolimatta, että ollaan päästy käymään kahdesti hiihtämässä. Sellaiset pienet viiden kilometrin lenkit vain.

Viime viikonlopun jouluaskartelin ympäripyöreät päivät. Itseänikin ihmetyttää moinen. Minä tunnetusti tykkään kaikenlaisesta räpeltämisestä, joskin elämässäni oli vuosikymmeniä, joina äidin kehoituksesta ostin joulun kaupasta jos tein sitäkään. Nyt havaitsin, että on hiukan ylimääräistä aikaa ja energiaa, joten olen jopa ensimmäisen kerran yli neljään vuosikymmeneen maalannut joulukorttejakin akvarelleina. Toki olin varautunut askarteluasiaan jo kesällä kuivaamalla pietaryrttejä ja siankärsämöitä. Ja nyt kävin vielä puolukassakin, siis puolukanvarpujen perässä tällä kertaa. Jne.

Tässä onkin nyt sitten ollut jouluaskartelua kerrakseen, ja arvelen, että jouluaskarteluille käy vastedes kuten puutarhuroinnille, eli se taitaa loppua tähän. Minulta on yleensä jäänyt joka jouluntienoona vähän askartelutarpeita yli, mutta nyt meni jokaikinen hopeiseksi suihkutettu harmaamalvikin siemenkotaoksa ja viimeinenkin millimetri metallisista sidontalangoista.

Jouluaskartelujen lomassa virkkasin loppuun oheiset nilkkasukat. Nämäkin ovat nyt viimeiset lajiaan, sillä näihin meni viimeinen niistä äitivainaan virkkaamista pitsiliinoista, jotka saivat pian viisi vuotta sitten purkutuomion – pari olen säästänyt, toisin en tiedä mihin ja miksi.... Värjäsin luonnonvalkoisen liinan tällaisesi petroolinsiniseksi samalla kun värjäsin lakanoita sun muuta matonkuteiksi. (2.12.2020)

 

Sisustusobjekteja

 

Minulla on edelleen säkkikaupalla eri tahoilta kertyneitä langanpätkiä. Juuri mitään laatua ei ole niin paljoa, että niistä saisi mitään yksistään kokonaan tehtyä. Vaan nyt oli kansalaisopistolle ilmaantunut mielenkiintonen poppanaloimi, ja sehän on se ja sama, mitä niiden loimien väliin mättää, joten mätin nyt sitten noita epämääräisiä lankoja.

 

Loimi oli suunniteltu pallokuviota silmällä pitäen, mutta minä olen aika kulmikas tyyppi.

 

Niinpä tein ruutuja: yhden tyynyt, jossa toinen puoli on tämän näköinen, ja koska mitään ei pidä tehdä kahta samanlaista, ei edes tyynyn puolia,

 

 

 

 

 

 

 

 

toinen näyttää tältä.

 

Taustalla häämöttää toisen tyynyn ainekset, jossa siinäkin toinen puoli on hiukan erivärinen kuin toinen. Kokeilin, miten pienellä värierolla saan kapean suorakaidejonon näkyviin. Toisena lankana on Lidlistä ostettu alennysmyyntiakryylilanka, aika paksu, ja toisena kaksinkertainen purkulanka. Kun Gina Tricot vuosia sitten lopetti Kuopiossa, kävelin siitä läpi ja huomasin kimalleneulepuseroita. Olivat sen näköisiä, että saumoja ei oltu laskettu saumurilla, joten ne voisi purkaa. Ostin vitosella suurimman mahdollisen koon, ja siitähän sai hirmuisesti lankaa. Nyt siitä on tehty viime syksynä yksi hartiashaali ja nyt tämä tyyny(n aihio). Pidän kangasta kansalaisopiston ohjaajan vinkin mukaan itsenäisyyspäivän pöydällä ja ompelen tyynyksi sen jälkeen.

 

Viimeistelyissä meni eilinen ehtoo, ja toisella aivopuoliskolla pohdiskelin, miksei olla kerrottu, mitä koronavirusrokotteet maksavat. On sanottu, että rokotukset ovat kansalaisille ilmaisia, mutta eivät ne ilmaiseksi lääketehtaalta tänne tule. Eli jotain se rokotuskampanja kansakunnalle maksaa. Kiinnostaisi ihan vain yleissivistyksen vuoksi tietää, että paljonko... (4.12.2020)

 

Tänä syksynä jäi käymättä itärajan takana

 

Huomenna on venäjänkurssini lukukauden viimeinen tunti. Rupesin päivällä katselemaan läksyjä eli lueskelemaan oppikirjamme, Marjatta Alestalon Kafe Piteri I:n kolmanneksi viimeista kappaletta eli numeroa 16. Oppikirjatekstejä ei ehkä ole tapana arvioida taiteellisessa mielessä, mutta minä nyt satun arvostamaan tämän kirjan tekstejä. Yleensä kirjan kappaleisiin kuuluu useita kulloiseenkin aihepiiriin liittyviä pieniä tekstinpätkiä. Ja tässä kappaleessa 16 on meneillään venäläiset juhlat. Vaikka kyseessä on periaatteessa yksinkertaisten alkeisoppikirjatekstien setti, tästä kappaleesta 16 tajusin jotain siitä, minkä takia siirtokarjalaisäitini piti juhlista: ovatpa kirjassa sydämelliset juhlat.

Ja tästä puolestaan tuli taas mieleen Serebrennikovin elokuva Kesä, josta en edelleenkään ymmärrä, mikä on ollut syynä siihen, että elokuvan kuvausten aikana ohjaaja suljettiin kotiarestiin leikkaamaan filminsä yksikseen siitä, mitä oltiin satuttu siihen mennessä kasaan saamaan.

 

Elokuvassa on lopulta paljon tuollaista venäläistä sydämelisyyttä. Elokuvan rokkarit, vaikka edustavat vastakulttuuria, ovat lopulta lähinnä söpöjä höppänöitä. Oliko se 1980-luvun rockista innostuneiden syy, jos tuon ajan Leningradista sai helpommin huumeita kuin vessapaperia? Ja onko se muka joku uutinen, että näin oli?

Viime viikolla kirjoitin elokuvaa pohtiessanii jo siitä, että lännestä salakuljetettuja levyjä kopioitiin käytetyille röntgenkuville, mihin Serebrennikovin elokuvassa viitataan yhdessä sanoituksessa, jossa laitetaan soimaan kuva toisen ihmisen keuhkoista. Onko virallisia tahoja ärsyttänyt tämä ja muu tämäntyyppinen pimeä teollisuus, jossa Neuvostoliiton viimeisellä vuosikymmenellä tahkottiin virallisten sosialististen ihanteiden vastaisesti rahaa? Ja tämän paljastaminen niille mahdollisille katsojille, jotka eivät sitä ennestään tienneet? Eräässä toisessa sanoituksessa suomennos julistaa laulajan olevan "keikari". Mutta käytetty sana, stiljaga, ei tuolloin tarkoittanut varsinaisesti keikaria vaan henkilöä, joka palvoi läntistä roinaa ja sekä osti että usein myös välitti sitä, ts. laittomasti maahantuodun tavaran sitäkin laittomampaa kauppiasta. Ongelmaa vaikeutti se, että laittoman länsitavaran niin myyjät kuin kuluttajat olivat nomenklatuuran jäseniä tai sen jälkeläisiä eli ylintä virkamieseliittiä, jonka olisi oikeastaan pitänyt nimenomaisesti estää moinen pelleily. Esimerkiksi Kesä-elokuvan toinen päähenkilö, Majk Naumenko, oli käynyt englannin kieleen painottuneen koulun, mikä luultavasti edellytti vanhemmilta jonkinlaista asemaa. Ja netissä pisti silmään, että Naumenkon vanhemmista ei ole mainintoja toisin kuin Tsoin

Trokausongelma oli ilmeisesti suurempi kun rajan tällä puolen aavisteltiin. Shikalov kertoo kirjassaan Markat, farkut ja sukkahousut, miten stiljagoista kehittyi fartskovka, ulkomaalaisten kanssa käytävä laiton kauppa noin ylipäätään, ilman erityisiä tyyli-ihanteita, jolloin ruohonjuuritason viranomaiset kuten miliisikin jo oli mukana bisneksessä. Näin oli lopullisesti syntynyt varjotalous, jota ilman virallinen talous ei enää edes kyennyt toimimaan. Suomesta ei Kesä-elokuvassa puhuta, mutta Shikalov väittää erään KGB-everstin todenneen ironisesti: "Jos Suomi hyökkää tänne, niin ilmeisesti miliisimme loikkaavat heti suomalaisten puolelle" (s. 238). Ja kuitenkin samaan aikaan suomalaisia tsuhnia pidettiin Neuvostoliitossa pölvästeinä.

Meikäläisestä moinen varjotalous kuulostaa pelkästään lapsekkaalta kiiltävän perässä juoksemiselta.

Äiti tunnusti suoraan tykkäävänsä kaikesta, mikä kiiltää. Minusta kiilto tekee rumaa melkein mistä tahansa. Mutta äidin kuoleman jälkeen, yrittäessäni käsittää karjalaisuutta, olen joutunut pohtimaan myös kiiltelyä ainakin sen verran, että ostin viimeksi puuhena olleen kimallepuseron purkaakseni sen langoksi, joista olen nyt vuoden sisällä yrittänyt tehdä jotain siedettävää, vaikka se lanka kiiltää. Nimittäin käsittäminenhän vaatii käsitöiden tekemistä – käsittäminen tapahtuu käsillä.

Jonkinlaista välittävää rengasta sydämellisen, kimaltelulle person venäläisyyden ja pölvästimäisen, minimalistisen suomalaisuuden välillä edustavat jotkut Aki Kaurismäen elokuvat kuten Pidä huivistasi kiinni, Tatjana, joka alkoi tänä itsenäisyyspäivänä televisiosta, kun olin tehnyt venäjän läksyni. (6.12.2020)

 

Kutomossa taas – vaan onko se turhuutta?

 

Maanantai, tiistai ja eilinen, keskiviikko, olivat minun jouluni. Väsäsin kansalaisopiston kutomossa 2 1/3 tyynynpäällistä poppanaloimeen, joskin poppanakuteen sijasta puuvilla- ja akryylilangoista. Tein samalla tekniikalla kaksi tyynyä jo pari vikkoa sitten. En saanut tämäkertaista hommaa siis ihan valmiiksi, ts. se piti ottaa kesken pois puista, sillä firma meni kiinni ja heillä tarvittiin inventaarioon maksuni siitä tekeleestäni. Mutta olen jo kehittänyt kikan, jolla saan tehdyksi 2/3 siitä viimeisestä tyynynpäällisestä…

Mutta kun eilen tulin kotiin, huomasin käteni kipeytyneen tuosta peukalon tyvestä ja ranteestakin. Ei voinut johtua kutomisesta sinällään, sillä olen viettänyt kutomossa pidempiäkin toveja tehden jopa 12 tuntisia päiviä rättimattojen kimpussa. Minulla koskee todella harvoin mihinkään – nyt pitäisi koputtaa maalaamatonta puuta… Koska olin vastikään vähän siivoillut, olin löytänyt yhden komeron alimmaisen hyllyn takanurkasta käsilastan 80-luvulta. Hyvä Helsingin Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön lasta. Pussissa oli mukana vielä ikivanha sideharsokäärekin. Joten minun ei nyt tarvinnut kuin käydä ottamassa se lasta sieltä piilosta ja kääräistä käpälään.

Silloin, kun se lasta oltiin jouduttu aikanaan laittamaan, taitoin opiskelujen ohessa Psykologia-lehteä. Pidin sitä jotakuinkin yhdentekevänä puuhana, sillä sen lehden ulkonäöllä ei ollut pienintäkään väliä. Sen olisi voinut jaella monistenippuina. Elimistöni päätti parhaansa mukaan tukea minua tässä mielipiteessäni, mutta realiteetit estivät minua ottamasta huomioon kehoni sen enempää kuin mielenikään vastalauseita tässä asiassa.

Sitävastoin pidin Psykologia-lehden poikimaa työtäni Kehitysvammaliiton julkaisujen parissa hyvinkin tähdellisenä. Kehitysvammaliitolla oli tuolloin useampiakin julkaisusarjoja yksittäisten erilaisten julkaisujen ohella, ja tein niihin kansia. Varsinkin yhteen sarjaan panostin, tutkimusraportteihin, sillä halusin tehdä jotain sympaattista niitä lukemaan joutuvien työpöydille. Rahaahan niiden painotekniikkaan ei voinut laittaa, joten ne tehtiin kahdella värillä, joista toiseksi olin valinnut kuusenvihreän, joka toistui läpi sarjan toisen värin vaihdellessa kirjasta toiseen. Askartelin jokaiseen tuon sarjan kanteen värit käsin erotellen neliönmuotoisen, osittain muodon rajat ylittävän kuvan siten, että sain kahdesta väristä mahdollisimman monivärisen vaikutelman. Erityisesti raadoin Portaat-varhaiskasvatusohjeman kanssa. Siinä on runsaasti lomakkeita, joista tein pelkistettyä, luettavuudeltaan maksimaalisia, äärimmilleen jäsenneltyjä, ei yhtäkään linjaa eikä varsinkaan laatikkoa, ei kertakaikkiaan mitän härpää, sillä ihmisen elämässä on kyllä jo riittävästi härpää, jos hänellä on kehitysvammainen lapsi. Siihen maailmanaikaan lomakkeita tehtin siten, että tilattiin valoladotut ladelmat ja leikkaa-liimaa-askartele -mentelmällä sekä piirtämällä ynnä reprokameraa käyttäen valmistettiin ns. paperipeistit. Se oli kohtalaisen työlästä. Mutta ei mitään tarvetta käden lastoittamisen niitä hommia tehdessä.

Mutta nyt kipeytyi peukalontyvi ja ranne. Joku mieleni alahyllyn takanurkassa on sillä kannalla, että tuhlaan lahjakkuuttani kutomossa katsomassa, mitä kaikkea jollain sidoksella saa aikaan, kun poljentaa vaihtelee, samoin lankojen paksuuksia ja muutakin laatua väreistä puhumattakaan. (17.12.2020)

Poljenta- ja muita kokeiluita

 

Eilen ja tänään viimeistelin alkuviikon tyynynpäälliseni. Tällä kertaa toinen eli tuo raidallinen tekele on jotakuinkin samanlainen molemmin puolin, paitsi että raitapintojen rakenteita olen kokeillut erilaisin materiaalieroin – nääs kun pinta koostuu aina kahdesta langasta – ja mitä siitä sitten tulee, vähän aina riippuu asian haaroista.

 

 

 

 

 

Toinen tyynyistä on toiselta puolelta sitten ihan erilainen kuvioltaan, mutta siinäkin olen siis kokeilut, millaisia pintoja sitä ihminen aikaiseksi saa, miten pieni värioero näkyy ja miten värieron hahmottuminen on riippuvainen materiaalin muista ominaisuuksista kuin väristä. (18.12.2020)

 

 

 

 

 

 

 

Lisää tyynyjä tarvitaan kovina aikoina

 

Olen taas viettänyt aikaani kutomossa survomassa langanpätkiä poppanaloimien väliin. Hidasta, kun pitää tehdä niin lyhyistä pätkistä. Nyt tosin alkaa viimein vaikuttaa siltä, että äidin langannysät on käytetty.

 

Tällä kertaa meni kyllä jo vähän omiakin.

 

Näiden tyynyjen ideahan on se, että on käytetty lankoja, joista ei voi tehdä sukkia ja joita on aina lajiaan niin vähän, ettei niistä saa enää mitään kunnollista. Materiaalina on siis sekalainen akryyli ja puuvilla.

 

  

Tyynyjä on kaksi, ja puolet ovat erilaiset. Vaalenapunaisessa tyynyssä on erityisesti kaiken maailman kummallisia bucklélankoja. (14.1.2021)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Iloinen kuplamatto

 

Viime aikojen erityispuhdetyöni, Uukuniemi-juttujen toimittaminen suorasanaiseksi yhtenäiseksi tekstiksi jo blogikirjoihin siirtyneistä pikkujutuista, on sen verran raskasta lähteiden tarkastuksineen sun muineen, että pystyn tekemään sitä tunnin, parhaimmillaan kaksi, vuorokaudessa. Enkä joka päivä sitäkään. Ihan erilaista kuin lehtijuttujen kirjoittaminen. Vaatii eläytymistä.

Siispä joudun harrastelemaan jotain muutakin, ja niinpä olen piipahtanut taas kutomossa. Sinne oltiin jo jokin aika sitten laitettu uudenlainen loimi, kuusivartinen ruusukas, kun ennen oli ollut vain nelivartista, eli nyt saa norminmukaisesta kuviosta isompaa. Olen toki tehnyt norminmukaistakin kuviota, nimittäin nelivartiseen, mutta nyt tässä kuusivartisessa oli aivan uusia mahdollisuuksia. Tunnin verran kokeilin kaikenlaisia kuviopolkusten (6kpl) ja palttinapolkusten (2kpl) yhdistelmiä, ja tällaista löytyi. Aika hauska, vaikka en tiedä, hittoako tällä matolla teen. Leveys on 120cm ja pituu hitusen alle 2m.

Amerikassa on ainakin väliaikaisesti rauhoituttu, kun on presidentti, jolla ei näiden viimeisten elinvuosiensa aikana ole muuta tekemistä kuin panna sitä maata edes vähän järjestykseen. Se voi jonkin verran onnistua, kun hänen ei tarvitse ottaa lukuun tulevaa uraa, sellaista kun ei tämän pestin jälkeen enää ole olemassa.

Venäjällä ovat meneillään mielenosoitukset. Putinia ei olla nähty julkisuudessa miesmuistiin. Hän on kuulemma piilossa jossain etelässä, mutta Sauli väittää pirauttaneensa tälle, joten tämä lienee elossa. Navalny, jonka vangitsemista vastaan nyt mieltä perustellusti osoitetaan, lienee myös edelleen elossa.

Niissä Venäjä-kirjoissa, joita ilmestyi viime vuosikymmenen puolivälissä, Navalnyista oli paljonkin puhetta, mutta usein oltiin epäluuloisia hänen nationalisminsa takia, mikä esti ulkovaltoja tuntemasta sympatiaa häntä kohtaan. Historia on opettanut suhtautumaan varovasti venäläisiin nationalisteihin, ehkäpä vielä varovaisemmin kuin nationalisteihin yleensä. Minua kiinnostaisikin nyt enemmän Navalnyin eukko. Joka on nyt tänään myös pidätetty.

Kaikkea pitää minunkin vanhoilla päivilläni joutua näkemään. Pitkään olen elänyt, mutta näin sekaisin ei maailma ole elinaikanani koskaan ennen ollut. (23.1.2021)

 

 

70-luvun tunnelmia

 

Yritin kirjoitella koko tämän jalon sunnuntaipäivän, mutta se ei kertakaikkiaan onnistunut. Ei vain pää kestä. Niinpä olen katsonut 70-luvun Derrickejä, ja hetken ihmettelin, miksi ne eivät näytä niin vanhanaikaisilta kuin pitäisi, kunnes tajusin, että ihmisillähän on niissä "kännykät", ts. niiden vastineena tupakat ja sytkärit, jota kanniskelevat hyvin samaan tapaan kuin nykyisin kanniskellaan kädessä puhelimia.

Rupesin myös leikkaamaan matonkuteeksi tunnelmaan sopien vanhempieni makuuhuoneen verhoja, jotka ovat kyllä antiikkisemmalta ajalta kuin nuo Derrickit eli 60-/70-luvun vaihteesta.

Yritän lukea mahdollisimman vähän mitään Karjalan ulkopuolista, mutta Venäjän tilanteen tiimoilta rupesin lukemaan hyvin pieninä kerta-annoksina Timo Vihavaisen vanhahkoa eli juuri Krimin valtauksen jälkeen ilmestynyttä kirjaa Vanhan Venäjän paluu. Timo Vihavaisen asenteessa naisiin on mielestäni toivomisen varaa, mutta kyllähän hän sujuvasti kirjoittaa. Jo heti alussa olen kiinnittänyt huomiota ajatukseen, että venäläisen mentaliteettiin kuuluu vapauden ihannointi sellaisessa muodossa, jossa oma vapaus ei lopu siihen, mistä muiden alkaa, eli vapauden merkityksessä täydellinen edesvastuuttomuus. Jostain syystä Venäjällä lähdetään oletuksesta, että pää ei koskaan tule vetäjän käteen. (24.1.2021)

 

Merkitystasoja

 

Olen taas käynyt heittelemässä outoja langanpätkiä loimien väliin, ja vieressä on tulos. En hirveästi pidä oranssista enkä ruohonvihreästä, mutta näin olen päässyt eroon sen värisistä langoista. Ehkä joku huolii tämän... Kun oikein paljon huiveja kudoskelin, jakelin niitä ihmisille, jotka olivat jeesailleet minua muutama vuosi sitten, kun elämä mätti minua turpaan. Nyttemmin olen siirtynyt jakelemaan ikoneita…

Olen mietiskellyt yhtä Emman tekemää kangasta. Hän on varmaan tarkoittanut sen punapoimintatyön pöytäliinaksi, ja sitä käytettiinkin siinä tarkoituksessa meillä lapsuudenkodissani siinä joulujen jälkipuolella, kun valkoinen juhlaliina oli jo pesukelpoinen. Sittemmin se oli meillä mökillä seinällä, kunnes äiti toi sen pois ennen kuin siskoni alkoi emännöidä siinä rakennuksessa.

Se on peräisin evakkoajoilta, sillä Emma yritti tienata rahaa käymällä taloissa kutomassa. Mm. tästä olen päätellyt, että hän on sen puolitoista vuotta vuosina 1903-1905 Jaakkimassa asuessaan käyttänyt johonkin käsityökouluun. Kerran evakkopaikan kudontatalon emäntä oli sitten luvannut Emman käyttää itselleen loput pellavaloimesta, aika leveästä, olisiko vallan metrinen – en ole mitannut.

En ole päässyt selville, mikä siinä on sidos. Kaisulta perimäni kankaankudontaoppikirjan mukaan se voisi olla joku taalainkudos. Kysyin asiaa viisaammaltani eilen kansalaisopiston kutomossa, mutta asia on edelleen auki. Yhtä kaikki, sidos on jonkin verran erikoinen, ja Emma on kutonut sen tasaruutuiseksi, vaikka siitähän olisi toisin polkemalla varmaan saanut puoli maailmaa, ja tehnyt siihen punapoiminnan. Hän lienee päätynyt ratkaisuun samalla logiikalla kuin minäkin viimeaikaisissa tekeleissäni, eli tehdään siitä, mitä on, paras mahdollinen, vaikka se paras mahdollinen olisi hiukan epäkonventionaalinen. Nimittäin rutiköyhällä evakolla ei tietenkään ollut tasavärisiä lankoja, vaikka ne olivatkin toki kaikka ns. luonnonvärisiä. Ehkä Emma oli saanut loppueriä langoistakin joiltain ihmisiltä köyhänapuna? Joten Emma teki näistä epätasalaatuisista langoista leveähköjä raitoja, vähän epätasaisessa rytmissä aina sen mukaan, mitä oli ja mikä vaikutti suurin piirtein siedettävältä, ja vetii siihen epäsäännöllisen raitarytmin päälle täydellisesti tasarytmiset punapoimintaraidat, kahta erilaista kovioraitaa vuorotellen.

Kansalaisopistolla oltiin sillä kannalla, että Emman pöytäliinaa/seinävaatetta pitäsi tuon tarinan takia säilyttää lasin alla – taidetekstiiliksihän siitä ei ole –  mutta koska minun sukulinjani maailmaloppu tulee samalla kuin minun loppuni, sitä ei kannata suuremmin säästellä. Minä käytän sitä minkä kerkeän, ja sitten, kun minusta aika jättää tai minusta ei muuten ole huolehtimaan asioistani, joku asuntoani tyhjentämään tilattu roskakuski vie sen kaatopaikalle ongelmallisena tekstiilijätteenä.

Olen piirtänyt Emman punapoimintaraidoista neulontamallit, ja olen aloittanut niistä toisella villasukat. Voi olla, että minulla olisi yhtä ja samaa pohjaväriä riittävästi, mutta kunnioituksesta Emman (ja omaanikin noissa huiveissa sun muissa) kekseliäisyyttä kohtaan käytän useampilaatuisia harmaita. Punainen tulee olemaan koko ajan sama. Toinen Emman punapoimintaraita koostuu kahdesta selvemmin erilliseksi hahamotettavasta kuvionpätkästä, jotka pätkät ovat samanlevyiset – sillä kuviolla voi siis tehdä pintaa, ts. sitä voi jatkaa rajattomiin myös korkeussuuntaan. Tästä viimemainitusta teen jotain muuta.

Läksin taannoin yhden kulttuurintutkimuksen graduntekijän haastateltavaksi. En varmaan paljasta liikaa hänen työstään, jos ilmoitan omaksi motiivikseni, että sitä kautta voin ilmoittaa edes joillekin, joiden on pakko palkkansa tai opintopisteidensä eteen lukea se gradu, mitä mieltä olen siitä, että kulttuurin piiriin kuuluvia asioita arvotetaan nykyisin vain terveydellisten ja taloudellisten mittareiden mukaan. Näin on tietenkin siksi, että kaikki julkisuuskynnyksen ylittävät tutkimukset on tehty joko kansantaloudellista tai lääketieteellistä paradigmaa käyttäen. Aineistosta ei voi saada kuin sellaisia vastauksia, joita tutkimuskysymukset kysyvät, tietenkään. Taloudellinen ja terveydenhoidollinen diskurssi ovat niin hegemonisoituneet, että jos kansalaisilta kysyisi, millä muulla tavalla asioita voidaan arvottaa, nämä eivät mitä luultavimmin edes osaisi vastata tai vastaukset yrityksistä huolimatta palautuisivat aina noihin paradigmoihin.

Kaikkein järkyttävintä on, että nekin, jotka ovat kulttuurisista asioista kiinnostuneita, ovat myös itse langenneet talouden ja lääketieteen ansaan.

Käsitöitä tekevät puolestaan lankeavat helposti muinaiskulttuuriansaan. Kerran osallistuin uukuniemeläisten käsitöitä koskevaan facebook-keskusteluun, joka alkoi ihan lupaavasti, mutta eipä aikaakaan kun hukuttiin pärekorien ja tuohivirsujen suohon. Siitä ei sitten päästy enää ylös. (3.2.2012)

 

Tyynyjä ja pattitilanne

 

Olen saanut viimeistellyiksi viikonlopun "kangaspuiden hedelmät". Tein taas jätelankatyynyn, jossa on erilaiset puolet, ja toisen "kuplamaton", tällä kertaa vähän lilahkon.

Nyt jatkuu korona-ahdistus. Minua ei välttämättä häiritse sosiaalisten kontaktien puute vaan se, että maailma noin ylimalkaan on aivan seis.


 

Olen pitänyt aina itseäni sangen kekseliäänä olentona, mutta nyt joudun kasvotusten aivan toisenlaiset itseni kanssa. Minulle ei todellakaan juolahda mieleen mitään kiinnostavaa – siis kiinnostavaa – mitä voisi tehdä. Tiedän monia, jotka myhäilevät nyt tyytyväisyyttään. Näitä henkilöitä kun on ottanut joskus pattiin, kun olen aina keksinyt ties mitä juttuja oloissa, jotka näiden muiden mielestä ovat olleet täydellisiä pattitilanteita, ja ne jutut ovat näiden joidenkin harmiksi aina onnistuneet.

Mutta piti minun nyt sitten nähdä tämäkin päivä… Minä en keksi mitään! (17.2.2021)

 

Emma-sukat

 

Kerroin tällä blogilla taannoin, että olen ruvennut tekemään villasukkia äitini tädin Emman punapoimintapöytäliinan kuviolla sekä sillä periaatteella, että kuvion taustassa on erilaatuisia lankoja kuten Emman liinassakin.

 

Onneksi tämä oli hidasta, sillä meidän ahkerien ihmisten ongelma on se, että aina, kun jotain tekee – ja ahkerat tekevät paljon – maailmaan ilmaantuu jotain rojua, ja sitähän maailma, ikävä kyllä, on jo entuudestaan aivan täynnä. Ahkeruus on aika epäekologista...Mutta näiden sukkien tekeminen oli todella hidasta, niin että planeetta kuormittui suhteessa aika vähän. Siunatkoon sentään, jos olisin tehnyt tämän ajan jotain muuta! Olisi siinä rojua syntynyt!

 

Toisekseen tuo leveä kuvio on sen verran monimutkainen, että neuloessaan pääsi hyvin tarkkailemaan, että mitenkä se oma pikku lyhytkestoinen muisti oikein jakselee. (23.2.2021)

 

Emma-sukat 2

 

Lyhyestä virsi kaunis, eli Emma-tädin punapoimintaliinan kuvioraidasta varioitua pintaa sukan varressa. (17.3.2021)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sukupuu paperilla ja lapsenlapset nukkena

 

Rukkasin taannoin "sukupuulakanan"  ja printtautin suvun patriarkalle 90-vuotislahjaksi. Hän jos kuka löytää siitä minulle kaikki virheet. Hän on terävä kuin partaveitsi ja itseään viisi vuotta vanhemman vaimonsa omaishoitaja.

Mutta sitten minun rupesi tekemään itsenkin mieli sellaista rukattua sukupuuta, ja printtautin sellaisen itsellenikin…On se vaan hieno!

Muuten en ole suvun hyväksi mitään tehnyt, en edes lisääntynyt.

 

Koska kaikki muut ikäiseni naisihmiset neulovat hullun lailla lapsenlapsilleen vaikka mitä, minäkin aloin haluta neuloa vauvanvaatteita. Mutta minullahan ei ole niitä lapsenlapsia kun ei ole lapsiakaan. Onneksi on edes nukke. Tein sille kirjoneuletakin. Päähine oli tehtynä jo aiemmin. Kuviona on perinteinen rovaniemikuvio, vähän tietysti piti rukata sitäkin värivaihteluilla. Kuvio on myös takapuolella näyttävästi, vaikka ei edes näy, kun nukke on sohvan selustalla aina selkä seinää vasten…(23.3.2021)