Terroristi vain anti-Kristus?

Mungiu, Cristian. Yli vuorten. Romania 2012.

Viime vuosina olemme koko maailma kamppailleet sen kanssa, että uskonnolliset terroristit ovat sabotoineet maallisia yhteisöjämme. Cristian Mungiun elokuva Yli vuorten kertoo nunnaluostariin ujuttautuvasta eräänlaisesta materialistiterroristista, ihmispolosta, joka kärsii uskonnollisen yhteisön arvoista samalla tavalla kuin uskonnolliset fundamentalistit maallisen yhteiskunnan arvoista. Ja hän on yhtä valmis väkivaltaan, vaikkei suoranaisesti onnistu tappamaan.

Nunnaluostari yrittää saada tunkeilijaa kuriin, ja tuntuu, että tunkelijakin lopulta haluaa sopeutua, mutta hänen fundamentalisminsa on niin syvä, että vaikka hän omasta mielestään jo kääntyi siitä pois, materialismi osoittautuu niin hänen syvimmäksi sydämekseen, että hän kuolee ilman sitä. Ja kaiken aikaa kannattaa kysyä, miksi hän piinasi köyhää luostaria, jolle oli valtava rasitus, eikä lähtenyt pois, vaikka käskettiin ja vaikka itse kärsi siellä.

Elokuvassa on sama tematiikka kuin edellisessä näkemässäni Mungiun elokuvassa 4 kuukautta, 3 viikkoa 2 päivää (2007), eli se, miten auttaja saattaa joutua suurempaa liemeen kuin se kärsivä sielu, joka vaatii apua ja sitä saa. Altruismi on Mungiun elokuvissa kallista harjoittajilleen. Tämä uudempi elokuva (2012) on ehkä hiukan lempeämpi, ja auttamisesta seuraavan auttajien kärsimyksen jakajiakin on enemmän, mutta yhtä kaikki, edellen aiheena on altruismin hinta, kun autettavana on itsekäs ja itsekeskeinen paskiainen, joka on kuitenkin myös kärsivä ihminen.

Elokuvan päähenkilöt ovat entiset tyttökaverukset orpokodista jossain Romanian vuoriston pikkukaupungissa. Toinen on ollut töissä Saksassa, mutta hänpä onkin tuntenut siellä olonsa kylmäksi ja yksinäiseksi, ja päättää hakea lämmittäjäkseen nyt jo nunnaksi ryhtyneen kaverinsa. Kaveruus on ollut myös seksuaalista, eikä se kenttä orpokotimiljöössä jäänyt vain siihen. Kun nunnatyttö kaverinsa mieliksi käy hakemassa matkustusluvan, virkamies kysyy, liittyykö Saksaan lähtö jotenkin siihen saksalaiseen mieheen, joka oli käynyt orpokodissa ottamassa valokuvia. Nunnatyttö vastaa, että ei. Virkamies kysyy, millaisia kuvia mies otti. Nunnatyttö vastaa, että kaikenlaisia, ja virkamiehen edessä olevasta tyttöä koskevasta kansiosta pilkottaa paljasta ihmispintaa. Virkailija kysyy, haluaako nunnatyttö saattaa miehen edesvastuuseen. Nunnatyttö vastaa, että ei. Nunnatytön lähtöä virastosta seuraa pitkä otos, jossa tämä söpö tyttönen istuu bussissa ja tutkii passiaan; otoksen aikana katsojakin ehtii käsittää, että nunnatyttö käsittää, että jos hän lähtee Alinan matkaan, hän päätyy Alinan paritettavaksi. Ja tällä aikaa Alina on sairaalassa, minne nunnaluostarin väki oli joutunut toimittamaan hänet hänen ruvettuaan luostarissa räyhäämään.

Alinan ja nunnatytön välillä on kuitenkin koko ajan puhe auttamisesta. Kun Alina vaatii nunnatyttöä lähtemään mukansa, hän nimenomaan sanoo, että "minä autoin sinua orpokodissa". Mihin nunnatyttö kylläkin kuitaa, että autoin minäkin sinua ja antaa ymmärtää, että niiltä ajoilta puntit ovat kyllä tasan.

Valitettavasti sairaala ei pystynyt pitämään Alinaa eikä Alina suostunut (heti) menemään siihen perheeseen, joka oli orpokodin jälkeen ottanut hänet jonkinlaiseksi puolipiiaksi, vaikka Alina oli jättänyt sinne kaikki tavaransa ja rahansakin karatessaan Saksaan. Siispä luostari joutuu ottamaan hänet takaisin. Tulee uusia raivokohtauksia, Alina yrittää jopa polttaa sen rakennuksen, johon hänet on suljettu. Häntä yritetään lopulta myös viedä tuohon edellä mainittuun perheeseen, mutta koska nunnatyttö ei jääkään sinne hänen kanssaaan, hän ei suostu jäämään itsekään, vaikka rakastaa omaa kylpyhuoneta ja lämpimiä suihkuja. Eli hän hankkiutuu taas luostarin niskoille. Lähdettäessä Alina päättää luopua kaikesta maallisesta. Hän käy perheen varastossa läpi tavaroitaan. Hänellä on esimerkiksi videokamera, jonka hän käskee perheen äidin myydä. Hän vaatii itselleen vain säästöjään, mutta ne ovat oudosti huvenneet. Luostarin toimesta ja Alinan veljen avulla on käyty hakemassa rahaa Alinan sairaalakuluihin. Luostarin Äiti korostaa, että kaikki rahat on käytetty Alinan omiin tarpeisiin. Alina jättää ottamatta viimeisetkin 500 euroa, vaikka oli säästänyt vallan taloon.

Luostarissa pohditaan pohtimasta päästyä, miten räyhähenkisestä, jatkuvasti ihmisten ja omaisuuden kimppuun hyökkäilevästä Alinasta päästäsiin eroon, mutta eiväthän nämä kristityt voineet häntä kadulle ajaa. Ja niin Alina sidotaan vielä viimeisen kerran, tällä kertaa lankkuun, jonka päällä häntä voidaan siirtää, ja koska käsivarsia ei muuten saatu kiinnitetyksi, pohjalautaan iskettiin poikkipuu. Sitten hänestä yritetään manata paholaista pois. Kaikesta tästä on hirveästi ylimääräistä työtä, sillä on on tulossa pääsiänenkin ja luostarin kirkossa on paljon kävijöitä. Anti-Kristus -symboliikkaa on tulkittavissa joka paikassa, ja käypä niinkin, että  eräs nunna pyörtyy, kun näkee halossa mustan ristin. Mutta luostarin Isä ei ole tyhmä. Kun nunnat kysyvät, mitä halolla tehdään, Isä vastaa, että poltetaan tietenkin.

Sitten tulee viimeinen yö. Nunnatyttö kerää kassiin muutaman välttämättömyystavaran kuten vettä pulloon, varastaa avaimet ja käy avaamassa ketjut, joilla Alina on kiinnitetty ja kuiskaa, että lähde pois täältä poistuen itse välittömästi pimeään. Sitten näytetään, miten nunnatyttö istuu selin itkemässä huoneessa, joka ei ole hänen oma huoneensa – ettei Alina etsisi häntä käsiinsä. Aamulla hänet kuitenkin herätetään omasta sängystään. Alina oli kuulemma herännyt, hän oli luopunut Saatanasta ja kysyi nunnatyttöä. Tämä rientää paikalle nähdäkseen kuinka Alina kaatuu maahan.

Kutsutaan taas ambulanssi. Annetaan taas pistoksia. On taas hirveä hässäkkä. Miten ihminen voi kuolla, kun on juuri luopunut Saatanasta? Nunnatyttö ja luostarin Äiti lähtevät mukaan sairaalaan. Lääkäri suuttuu, sillä potilas on kuollut, ja nyt sairaala saa kontolleen tuon kuoleman. Ambulanssihenkilökunta yrittää seittää, että tyttö oli vielä lähdettäessä elossa. Lääkäri puhuu jonkun kanssa kännykkään, sanoo, että kylään tullessa ei saa tuoda mitään, sillä taloa on jo täynnä leluja. Lääkäri katsoo Alinan ranteita, joissa on pahat hiertymät. Hän, tämä Alinan aatetoveri, syyttää nunnia ja sanoo kuten Alinakin olisi voinut sanoa, että hän itse joutuu mieluummin helvettiin kuin kristittyjen pariin. Luostarin Äiti ja nunnatyttö sitä vastoin itkevät hysteerisinä. He olivat yrittäneet auttaa. Lääkäri ei ollut. Materialistit eivät ikinä edes yritä auttaa kristuksiaan vaan toimivat kuin juutalaiset muinoin, kun painostivat aivan ulkopuolisen tahon eli roomalaiset tappamaan Jeesuksen. Markkinatalous ja kulutuskulttuuri olivat nyt toimittaneet oman kristuksensa luostariin tapettavaksi, aivan syyttömille. Vaikka luostarin väki oli vienyt tätä sairaalaan, entiseen perheeseen, yrittäneet kaikkea, mitä ikinä arvelivat yhteiskunnan maallisille jäsenilleen tarjoavan!

Poliisit tulevat luostariin. Kiinnittävät huomiota alustaan, johon Alina oli kiinnitetty: ristinmuotoinen. Ihmettelevät, miksi se haisi. Ilmoittavat, että ovat vain töissä täällä. Vievät Isän, Äidin ja muutaman nunnan mukanaan. Heidän katsotaan syyllistyneen kuolemaan johtaneeseen vapaudenriistoon. Odotettaessa syyttäjän puheille pääsyä poliisit jutustelevat rauhassa. Saisi jo talvi loppua. Tulee ilmoitus, että joku poika oli tappanut äitinsä ja laittanut kuvat nettiin. Mihin tämä maailma on menossa? Ohikulkeva auto roiskaisee ravat tuulilasiin, ja elokuvan viimeisessä kuvassa tuulilasinpyyhkijä huitaisee sen pois.

Elokuvan paras puoli on se, että elämässään selkeästi saamapuolelle jääneitä henkilöitä ei esitetä minä alieneina kuten yleensä. He ovat hyviä ihmisiä. He pyrkivät tekemään oikein. He pohtivat asioita kannalta jos toiselta ja päätyvät valintohinsa harkiten. Mutta maailma on liian monimutkainen. Maailmassa on liian monta tapaa valita. Liian monta oikeaa ja väärää. Mistä se surkea, rutiköyhä, entisistä orpolapsista koostuva nunnaluostari saattoi tietää, että se, mikä oli heidän parhaansa oli jonkun toisen huonoin? Semminkinkään, kun Alina ei ollut suostunut lähtemään sieltä, ei edes sitomisen uhalla, vaan oli toistuvasti ja jääräpäisesti jäämällä jäänyt sabotoimaan luostarin elämää?

Loistava elokuva. (20.1.2017)