Turun Luostarinmäellä

Niin sitä joutuu itäsuomalainen tutustumaan Länsi-Suomeen.

 

Kävin eilen Turussa. Olen toki käynyt siellä jo moneen kertaan, mutta nyt sattui kaunis kevätkesäinen sää ja saatoin vierailla työasioissa ja museon sulkemisaikaan Luostarinmäen museokortteleissa.

 

Sää suosi jopa kohtuuttomasti, joten kuvista tuli liian jyrkkiä. Koska museo ei ollut auki, kuviin ei kuitenkaan tunkenut ihmisiä. Tosin ymmärrän, että kaupungin käsitteeseen kuuluvat ihmiset... Katukuvaa värittivät mitä moninaisimmat, lähinnä käsityöläisten liikekyltit.

 

Turun Luostarinmäellä, tosi pienellä alueella, oli kivipaino, kirjapaino, ja sitten vielä jotain muutakin kirjoihin liittyvää.

 

Kivipaino eli litografia, ensimmäinen laakapainon muoto, oli 1700/1800-luvun vaihteen keksintö, joten Luostarinmäellä on oltu ajan hermolla.

 

Muutamissa Luostarinmäen rakennuksissa on tällainen viehättävä ruohokatto.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Luostarinmäellä on syntynyt painotuotetta myös perinteisemmällä menetelmällä eli kohopainolla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tässä on sitten arvauksen paikka: liekö tässä ollut kirjakauppa vai kirjansitojan työpaja?  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pääasiassa Turun Luostarinmäellä vaikutti erilaisia käsityöläisiä.

 

 

Käsityöläisistä jotkut ovat aina olleet arvostetumpia kuin toiset. Tämä näkyy myös Luostarinmäen kylttien yksityiskohtaisuudessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ja kyllähän kyltin yksinkertaisuus kertoi jotain myös tuotteiden jalostusasteesta ja hintatasosta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kultaa lisäämällä ilmeisestikin ilmoitettiin asiakkaille ja yhteistyökumppaneille, että nyt ovat tuotteet ainakin joiltain osin vähän luksusta katteet vähän isompia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mutta kyllä nämä pitkälti toista sataa vuotta vanhat kyltit hakkaavat mennen tullen markettien umpeen teipatut ikkunat. Ja sitten ollaan olevinaan jotenkin muka kehittyneempiä kuin noilla menneillä vuosisadoilla.

 

Mutta minkäs sille teet: jos puotien kyltit olisivat tällaisia kuin Turun Luostarinmäellä, se romahdutaisi sellaisia suuren mittakaavan korkean teknologian teollisuuden aloja kuin lääketeolisuuden, sillä masennuslääkkeiden popsiminenhan loppuisi kuin seinään. (1.6.2010)