Ulkoiset kovalevyt

Merkit, nuo mainiot keksinnöt.

Olen antanut kertoa itselleni, että lukihäiriöisillä voi olla vaikeuksia nimetä tietyntyyppisiä kuvia, vaikkapa sellaisia, joita on pelkistetty merkkimäisiksi. Jossain vaiheessa matkalla selkeästä ikonisuudesta/esittävyydestä/valokuvamaisuudesta päin merkkimäisyyttä kuulema tapahtuu niin että lukihäiriöinen tietää, mitä kuva esittää, mutta ei pysty nimeämään sitä.

Olen myös antanut kertoa itselleni, että jo yksivuotiaille lapsille aletaan opettaa viittomia, eli siis visuaalisia merkkejä, ja että he oppivat niitä hyvinkin nopeasti.

Lisäksi olen antanut kertoa itselleni vielä jotain sellaistakin, että älyllisest kehitysvammat saattavat aiheuttaa sen, että henkilö ei kykene lukemaan perspektiivistä kuvaa, vaan pienempi hahmo, joka on perspektiivisesti kuvattu kauempana olevaksi, mielletään yksinkertaisesti vain pienemmäksi.

Ellen olisi tällainen vanha haaska, rupeaisin opiskelemaan kognitiotiedettä. Mutta menee tämä näinkin: antamalla kertoa itselleen yksityiskohtia. Ja ehkä kuolinpäivääni mennessä saan jonkun käsityksen siitä, miten ihmisen pää toimii visuaalisten merkkien kanssa.

Visuaaliset merkit, jotka välitetään jonkinlaisessa välittäjäaineessa, merkitsevät eräänlaista ulkoista kovalevyä, jonne ihmiskunta varastoi yksilöiden aivojen ulkopuolelle asioita säilymään yli yksilöiden henkilökohtaisen vaikutusajan- ja paikan. Ja se sitten on minusta loistavaa, se. Ihmetyttää, ettei tämä asia ketään muuta ihmetytä. (21.11.2012)