Uusi kristillinen lastenkirja

Kurki, Jenni & Pekka. Yllättävät eväät. Helsinki 2014.

 

(Layers-lastenkirjaprojekti. Seinäjoen ammattikorkeakoulu 2011-2013)

Tulimme siis Suonenjoelle muutama päivä sitten tarkoituksenamme olla täällä jonkin aikaa, mutta kolmantena päivänä eli eilen piti isännän nousta kuolleista ja lähteä Kuopioon katsomaan joku elämää suurempi potkupallon paikallisottelu. Mutta niinpä hän saattoi äsken palatessaan laskea käteeni eilisin postin, mikä sisälsi tämän käsillä olevan kirjan.

Kyseessä on Jenni ja Pekka Kurjen kristillinen lastenkirja Yllättävät eväät. Jenni ja Pekka Kurki edustavat kristillisyyden 'heavy usereita' toimien ns. vapaissa suunnissa, helluntailaisuuden ja vapaaseurakunnan piirissä (jotka kuulema ovat asian harrastajien mielestä jokseenkin sama asia, vaikka historiallisestihan niillä on eri tausta). Kirjan on kustantanut Kustannus Oy Uusi Tie, joka on Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisäisen uuspietistisen liikkeen, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen, kustantamo. Kansanlähetys edustaa siis evankelisluterilaisen kirkon sisäistä 'heavy user'-osastoa, joka arvostelee kirkkoa, kun niikseen tulee.

Lastenkirjamarkkina on vaikea markkina. Ensinnäkin se on kylläinen - maailmassa ei periaatteessa tarvita enää yhtään lastenkirjaa lisää. Paradoksaalisesti lastenkirjoja väsätään mahdottomalla innolla, sillä niitä on lysti tehdä. Tässä runsauden pulassa lastenkirjantekijän pääsyä markkinoille vaikeuttaa sekin, että vallalla on pitkään ollut (ja saattaapa olla edelleen…) ylen yksiviivaisen konventionaalinen käsitys lapsille sopivuudesta, mitä söpöstelyä Tatu ja Patu ovat mielestäni onnistuneesti rikkoneet.

Kristilliset lastenkirjat ovat ehkä vieläkin pahemmin konventioden läpitunkemia kuin muut. Parhaimmissakin kristillisistä lastenkirjoista on sitä paitsi päällä niin paksu suggestion lima, että minä joudun pitkään pyykimään käsiäni niiden käsittelyn jälkeen. Tällä en tarkoita, ettenkö ymmärtäisi, miksi niissä tämä suggestion lima on. Mutta voisiko uskonnollista lastenkirjaa uudistaa siten, että suggestion liman alta paremmin hahmottuisi järjenkin käsitettävissä oleva merkityssisältö?

Miten Jeesus toimisi tämän päivän maailmassa? Ratkaisu alkoi jo häämöttää Jenni ja Pekka Kurjen kirjan työnimessä 'viisi näkkäriä ja kaksi purkkia tonnikalaa'.

Kertomus Jeesuksen ruokkimisihmeestä tuli sitten sijoitetuksi nykyaikaiseen välimerelliseen miljööseen. Hahmot on päivitetty pohtimalla, minkä näköisiä Raamatun kertomusten tyypit saattaisivat olla, jos eläisivät meidän aikanamme. Jos syntyneestä lopputuloksesta saa valittaa, Jeesus on mielestäni liiaksi kunnon pojan näköinen. Tätä henkilöä on vaikea kuvitella ajautumassa konfliktiin vallanpitäjien kanssa. Periaatteessa idea hahmojen uudelleen kuvittelemisista on kyllä hyvä, sillä Raamatun kertomusten henkilöiden luonteet helposti jäävät näkymättömiin vuosituhantisten kerrosten alle. Helpoin näistä uustulkinnoista on varmaan Pietari - minäkin jopa tunnistaisin hänet tästä modernisoinnista, jossa Pietari on harmissaan perässä pyörivistä kansanjoukoista, mutta joutuu nielemään kiukkunsa, kun Jeesus ei jaa hänen käsitystään.

Kertomuksen juonikin valkenee uudella tavalla, kun miljööt on kuviteltu nykyaikaisiksi. Alla näkemys siitä, millainen voisi tänä päivänä olla se autio pakka, jonne Jeesus vetäytyi opetuslapsineen lepäämään opetettuuan koko viikon kaupungissa ja missä ruokkimisihme tapahtui. 

Codex-mallista kirjaa on tässä siis käytetty myös teknisesi hiukan tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Motiivi tälle on lukemistapahtuma - lastenkirjaahan lapset eivät välttämättä lue yksin vaan heidän kanssaaan luetaan, mikä on näin ollen sosiaalinen tapahtuma ja mahdollisuus keskustelulle, johon tämä kirjan sivujen kanssa pelaaminen rohkaisee. Kertomuksessa tapahtuu käänne tai paljastuu uusi aspekti, kun aukeaman oikeanpuoleisen taitoksen kääntää auki. Esimerkiksi yllä sivun ollessa kiinni Jeesus siunaa säilykerasian, ja kun sivu avataan, tapahtuu ihme.

 

Ja isommille ryhmille lukemisessa tästä on etua siten, että kun aukeaman kääntyvän sivun kääntää auki, lukija voi pitää kirjaa pystyssä teksti itseensä päin, jolloin yleisö voi katsella rauhassa isoa kuvaa.

Arvostan myös kirjan painettuja etulehtiä.

Kaiken kaikkiaan kustantaja on pistänyt tähän rahaa. Toivotaan, että se osoittautuu investoinnksi eikä kuluksi.


Layers-lastenkirjaprojekti
 
Seinäjoen ammattikorkeakoulun lastenkirjaprojekti aloitettiin syksyllä 2011. Jenni ja Pekka Kurki olivat mukana jo tässä ensimmäisessä erässä, jossa päämääränä oli kehittää ja toteuttaa toimiviksi protoiksi asti lastenkirjoja (laajasti ymmärrettynä) kirjastojen käyttöön (laajasti ymmärrettynä). Seinäjoen ammattkorkeakoulussa kun sattui olemaan sekä graafisen suunnittelun että kirjasto- ja tietopalvelun koulutusta. Näiden yhteistyönä haettiin aiemmin kokeilemattomia, enemmän tai vähemmän kirjamuotoisia (sis. myös esim. sähköiset kirjat) myös kirjastojen satutuokiohin sopivia ratkaisuja, joihin saattoi liittyä satutuokioita elävöittäviä sanottakoon nyt sitten vaikka oheistuotteita. Esimerkiksi Pekka Kurki oli tällöin kuvituksesta päävastuullisena mukana työryhmässä, jonka kirja oli Prinsessan sänky -niminen, periaatteessa tavanomainen kurkistuskirja, jonka kurkittavat kuvat saattoi kuitenkin kurkkia myös lattiatyynyistä, joilla lapset satutuokion aikana istuivat tyynyjen kuvapuolet alaspäin. Kuvituksen erikoisuutena oli lisäksi epätavanomainen prinsessa, tälläkin kertaa nykyaikaistettu sellainen = ei röyhelöitä. Tuotokset esiteltiin näyttelyssä Vaasan pääkirjastossa - Seinäjoen oma uusi pääkirjasto oli tuolloin vielä rakenteilla.

Toisessa, syksyllä 2012 alkaneessa vaiheessa päämääränä oli edelleen kirjastokäyttö, mutta lisäksi piti valittaman, tekikö itse kukin työryhmä kirjan jostain lukemisen erityisvaikeudesta kärsiville lapsille vai maailmankatsomuksellisen lastenkirjan. Jälkimmäisessä tapauksessa lastenkirja saattoi siis olla uskonnollinen. Tätä ei käsittääkseni oltaisi voitu edes yrittää muualla kuin Seinäjoella, missä ammattikorkeakoulun yhden suuntautumisalan vuosikurssin opiskelijoista saattaa puolella olla julkituotu uskonnollinen vakaumus.

Vuoden 2012-2013 tuotokset esiteltiin jälleen toimivina protoina näyttelyssä keväällä 2013 Seinäjoen uudessa pääkirjastossa. Kirjoja oli melkoinen määrä, ja pari sai loppuun saaattamista varten apurahojakin. Näiden lisäksi tekee mieleni kiinnittää huomiota eräisiin muihin. Kaipaan markkinoille Jesse Pyysalon, Juri Laitisen ja Kati Pynnöniemen Mir-kirjaa. Sen avaruusseikkailu alkaa kissojen planeetalta ja laajenee koko aurinkokuntaamme. Siinä on jonkinasteista maailmankatsomuksellisuutta… Kuvastoon nimittäin on ammennettu aineksia kommunisisten maiden, lähinnä Neuvostoliiton ja Kiinan, propagandakuvastosta tavalla, joka muistuttaa Ultra Bra -yhtyeen asennetta eli on lähinnä tunnelmallinen. Ryhmä määritteli itse kirjansa lukihäiriöisille suunnatuksi, mutta luultavasti se ei tälle kohderyhmälle toimi. Lukihäiriöisille kertomus saisi olla aika yksiulotteinen - tässä kulkee päällekkäin kaksi asiaa, kissojen planeetan tapahtumat ja opettava faktaosuus aurinkokuntamme planeetoista, ja kolmantena ehkä vielä sen yhden hiiren seikkailut. Myös kuvitus saisi lukihäiriöisille olla homogeenisempaa -  tässä kuvitus rakentuu useista estetiikaltaan erilaisista kerroksista. Taustoina ovat teollisuusmaaleilla spayatut komeat, vähän synkkämieliset maisemat, kun taas näihin upotetut hahmot ovat iloisen lastenkirjamaisia akvarelleja. Mutta jos tuloksesta tuli ansiokas joillain muilla kriteereillä kun määritetyillä, kuka käskee kaupitella sitä enää tässä vaiheessa lukihäiriöisille suunnattuna? Liekö kirja saanut kustantajaa?

Mitä kuvalliseen merkkien yhdistelemiseen tulee, projektin kuluessa kartoitettiin tätä hiukan lukihäiriöisillä. Koska kyseessä on julkinen opinnäytetyö ja koska tekijä itse manitsee siinä olevansa lukihäiriöinen, rohkenen kertoa tässä yhden jutun Marianne Mäen opinnäytetyöhön liittyen. Työn taustalla oli hypoteesimaisena häilyvä Marianne Mäen oma huomio, että hänen on lukihäiriöisenä vaikea ymmärtää esimerkiksi lentoasemien opasteita. Ja niissähän on yhdistelty yhteen merkkikokonaisuuteen osamerkkejä, joiden suhde objektiinsa vaihtelee. Marianne Mäki esimerkiksi näytti lukihäiriöiselle lapselle erään kuvan. Kyseinen lapsi ei käsittänyt lainkaan, mitään se voisi esittää, ja arveli, että kyseessä on 'nalleräjähdys'. Siinä kun oli kulmikas monisakarainen kuvio taustalla ja sen päällä jotain, mikä näytti pelkistetyltä nallen päältä. 'Nallen pää' on merkki, jonka suhde objektiinsa on ikoninen eli merkki on jotenkin samannäköinen kuin objektinsa; 'räjähdys' on symboli eli sovittu merkki (räjähdys ei näytä todellisuudessa monisakaraiselta tähdeltä), josta sopimuksen lapsen kanssa ovat tehneet sarjakuvalehdet = po. merkin merkitys on mielivaltaisesti sovittu ja ulkoaopittu. Tilanteessa läsnä ollut lapsen lukihäiriötön sisarus sitten lurautti, että sehän on leijona! Lukiäiriötön lapsi siis tulkitsi sarjakuvien räjahdysmerkin tapaisen kuvion leijonan harjaksi, kun se oli 'nallen pään' ympärillä.

Näyttäisi siis siltä, että lukihäiriö vaikuttaa kuvien lukemiseen tavalla, joka tuo mieleen joustamattomuuden merkkien yhdistämisessä, ikään kuin kysymys olisi jonkinlaisesta kyvyttömyydestä nähdä yhdessä merkissä useampia mahdollisia lenkkejä erilaisiin merkityksiin riipuen siitä, mitä tulkintaa ympärillä olevat muut merkit vaativat.

Käsillä olevassa Jenni ja Pekka Kurjen kirjan otsikkotypografaissa oli vielä tuossa näyttelyvaiheessa joitain kirjaimia koottu pelkistetyistä kaloista. Sellainen kyllä eppäilyttää. Varsinkin lasten, joilla on työn alla vakintuneiden kirjainmuotojen opettelu, saattaa olla erittäin vaikeaa käsittää, mitä kalat tekevät kirjainten keskellä - vaikka po. lapset eivät olisikaan lukihäiriöisiä. Painettuun kirjaan otsikotypografia olikin muutettu.

Kun nyt rupesin saivartelemaan, saivartelen siitäkin, että yhdessä Jenni ja Pekka Kurjen kirjan kuvassa on mukailtu heprealaista kirjotusta. Itselleen vieraiden kirjotusjärjestelmien merkkejä pitäisi varoa. Hepreassa arkikäsialakirjoitus ja arvokirjoitusmuodot (sis. kalligrafia ja 'painokirjaimet') ovat rakenteellisesti hyvin erilaisia. Tässä on enemmän 'painokirjaimen' muotoja kuin arkikirjoituksen, mutta ne ovat hitusen pielessä, mitä on vaikea hahmottaa, ellei ole joutunut niitä oikein piirtämällä piirtämään. Laitan tähän kuitenkin osan samasta kuvasta, pienen osan, jossa on oikein tehtyä 'vierasta' kirjoitusta. Nämä limsapurkin kiinalaiset kirjoitusmerkit/japanin kanjit ovat oikein. Eli kirjassa on joitain tällaisia pikku juttuja, jotka vähentävät aikuisen pitkästymistä kirjaa mahdollisesti kerrasta toiseen luettaessa.

Kolmas mielenkiintoinen projektin tuottama lastenkirja kertoi jänön ja ketun retkestä. Idea ja kuvitus olivat Janina Ojanperän ja Pinja Tuorin, ja tekstin loppuunsaattamiseen olivat osallistuneet myös Rosa Hahkala ja Sanna Leinonen. Vaikka idea onkin julkisesti näyttelyssä ja eräissä painotuotteisssa esitelty, en kerro juonta tarkemmin. Ettei vaan kukaan varastaisi… Mielenkiintoni perustuu sille, että periaatteessa kettu on jäniksen vihollinen. Nyt nämä viholliset kuitenkin lähtevät yksissä tuumin suorittamaan tehtävää, johon ne tarvitsevat välttämättä vielä yhden eläinlajin apua; lisäksi ne maaeläiminä joutuvat turvautumaan kahteen uuteen elementtiin. Hieno jungilainen kertomus siitä, miten selfiin integroidaan voimavaroja tiedostamattomasta. Toivoisin, että myös tämä kuulovammaisille suunniteltu lastenkirja näkisi painomusteen valon, vaikka luulen, että näyttelyssä esillä ollutta kuvitusta pitänee osittain tehdä uusiksi. Tai mistä minä tiedän. Ehkä tämäkin on jo painettu… (24.6.2014)