Joseph Beuysin villasukat?

Valkola, Marja-Leena. Villasukasta.

Galleria G12, Kuopio
22.11.-18.12. 2014

Kävin eilen katsomassa Galleria G12:n Kuopion toimipisteessä Marja-Leena Valkolan näyttelyn Villasukasta. Taiteiliijalla on ikää 60 vuotta ja hän on ollut koko elämänsä aktiivinen taiteilijana mutta onnistunut silti välttämään minut aina tähän asti. Eli en tiedä entuudestaan hänen tuotannostaan mitään.

Parhaiten po. näyttelyä kuvaamaan sopinee termi ekletismi. Töissä on sekaisin vähän kaikkia modernismin suuntia ja jotain jo vähän sitä varhaisempaakin, mutta soveltaen toisella tavalla kuin niiden omana syntyaikana.

Jo heti alkuunsa Valkolan näyttelytöiden taustalta häämöttää vanha hyvä Arts and Crafts Movementin (1800-luvun jälkipuolisko) pyrkimys saattaa käsityöläisyyden hedelmät samalle arvostuksen tasolle taiteen ja arkkitehtuurin tuotosten kanssa. Käsitellänhän töissä villasukkia, käsityötuotteita.

Synteettisestä kubismista puolestaan muistuttavat kollaasimaiset osuudet kuten tapetinpalojen ja itse näyttelyn aiheen, sukkien, liimaaminen suoraan maalauksiin. Mutta Picasso ja Braque tekivät tämän aikanaan kuvatakseen silmän eri astesta tarkentumista kohteeseen. Braquen kohdalla tämä liittyi jo  Arts and Crafts Movementista tuttuun taidekäsityöläisyyden kunnioitukseen, olihan hän itsekin alkuperäiseltä ammatiltaan koristemaalari, ja monissa Braquen töissä saammekin ihailla hänen ootraajan taitojaan. Mutta Valkola ei toimi kubismin periaatteilla vaikka toimiikin vähän synteettisen kubismin näköisesti. Esimerkiksi tapetinpalat ovat Valkolan maalauksissa pikemminkin siihen tyyliin kuin entisöijät jättävät eri kerrostumia näkyviin korjattuihin seiniin. Eli Valkola on kiskaissut Ars and Crafts Movementin jalon käsityöläisyyden ylistyksen ja synteettisen kubismin teoreettisesti motivoidun idean aivan toiselle, entisöinnin tasolle.

Toinen silmäänpistävästi sovellettu idea on vanha tuoli, joka tuo mieleen kaksikin klassikkoa käsitetaiteen puolelta. Ensimmäinen on Joseph Kosuthin One and Three Chairs (1965), jossa Kosuth yhdisti ensinnäkin oikean, konkreettisen tuolin, toiseksi valokuvan siitä ja kolmanneksi tuolin sanakirjamääritelmätekstin ikään kuin kattaakseen koko tuolin käsitteen kulttuurissamme. Valkolalla on installaation osana myös ehta vanha tuoli, mutta Kosuthin valokuvan ja tekstin on korvannut kollaasilla ryyditetty maalaus. Valkolalla työn nimi ei liitä tuolia tuolin käsitteen 'kolmiulotteisuuteen' vaan villasukkien kautta niiden parsimiseen, ikään kuin villasukien entisöimiseen, ja oheisen työn nimi onkin Parsimuspaikka. Villasukkien syvintä olemusta kun ei saada selville käymällä läpi kaikkia niiden käsitteeseen liittyviä kuvallisia ja sanallisia määritelmiä vaan niiden tutkiminen tapahtuu kertakaikkiaan arkisella ja kenties vähän vanhentuneella tai ainakin muodista pois jäänellä toiminnalla, parsimisella.

Toinen käsitetaiteen klassikko, johon villasukat materiaalinsa puolesta samoin kuin edellämainittu tuolikin luovat mielleyhtymiä, on tietenkin Joseph Beuys ja hänen teoksensa Fat Chair (1964). Joseph Beuys ammuttiin toisen maailmansodan aikana alas lentokoneineen, mutta hän pelastui varmalta kuolemalta siten, että hänet löytäneet tataarit käärivät pahoin loukkaantuneen lentäjän rasvaan ja villahuopaan. Tämän seurauksena rasva ja huopa muodostuivat Beuysin taiteen päämateriaaleiksi, pelastumisen symboleiksi. Kun Beuys veti homman överiksi ritualisoimalla nämä materiaalit, Valkola banalisoi Beuysin Rasvatuolin idean ikään kuin julistamalla, että parsiminen se on se, mikä pelastaa.

Näyttelyssä siis ikään kuin sanotaan, että säilyttäminen on arkista puuhaa. Se ei ole pakollista eikä mitenkään suurta ja jaloa. Vanhaa pikemminkin voi kuin pitää säilyttää nykyelämää varten ja nykyelämässä eikä säilytettäville asioille tarvitse eikä pidä pystyttää mahtipontisia muistomerkkejä teoretisoiden ne siinä matkalla tyhjiksi. En tiedä, minkä verran tämä on ollut Valkolalla itsellään mielessä, mutta minua on henkilökohtaisesti ärsyttänyt vaikapa Museoviraston toiminta. Se instanssi kun entisöi pytingin, se julistetaan saman tien niin pyhäksi, ettei koko rakennusta saa käytännössä enää käyttää - edes nastalla ei saa seinään paperinpalaa kiinnittää. (24.11.2014)