Viimeiset Leningrad-värit

Nyt se sitten koitti, se pelätty hetki: lapsuuden loppu.

 

Ryhdyin tuossa aamutuimaan etsiskelemään vanhoja vesivärejäni, muovilaatikkoa, johon olin vuosikymmenten saatossa päässyt kiintymään kuin konsanaan aivoihini.

 

Kyseessä olivat Leningrad-värit. Opiskeluaikoinani niitä käytiin asiakseen Leningradissa ostamassa, mutta niitä saattoi ostaa myös matkaoppaalta, joka toi niitä tilauksesta. Muistaakseni käypää valuuttaa olivat Suomen markan lisäksi grafiikanlehdet.

 

Minäkin osteskelin niitä useamman kokoisia sarjoa, myös pieniä, joista täydentelin 24-paikkaista vakiolaatikkoani värinappien siitä loppuessa.

 

Ihan viime vuosina olin tosin joutunut jo turvautumaan länsivalmisteisiin koboltin  ja ultramariinin sinisten kohdalla, samoin kaikkien keltaisten. En, muuten, muista, että olisin ikinä käyttänyt loppuun ainoataakn punaista vesiväriä. Muita värilaatuja kylläkin on kulunut punaisinakin, muttei vesivärejä...

 

Mutta en löytänyt patinoitunutta värilaatikkoani. Lienee Pohjanmaalla. Sain luvan kaivella varastojeni pohjilta viimeisen täydellisen 24 värin Leningrad-vesivärilaatikon. Viimeisen! Viimeisen, josta ei oltu otettu yhden yhtykäistä nappia täydennystarkoituksiin!

 

Ja mikä pakkaus! Kuin olisi suoraan ajalta ennen sotia, mutta se näytti kyllä antiikkiselta jo ostaessani sen. Painettu neljällä PMS-värillä, joista yksi on kulta. Suunnittelussa on pyritty ottamaan huomioon, että neuvostokohdistus ei tule olemaan täydellinen, mutta kohdostusvirheet pistävät silmään silti. Harmi, että kosteusvaurio on purrut tuohon yhteen pahvilaatikon kulmaan, mutta saattaa olla, että tämä päätyy silti kehyksissä meille kotiin seinälle, Gogolin nenä-nimisen kirjakaupan paperikassin viereen. (10.6.2010)