Jerusalemissa

Jerusalem 24 tuntia. Ohjaus Heise, Volker. 2013–2014.

Olen katsonut Yle Arenalta Jerusalem 24 -sarjaa. Se tuli telkkarista yhteen pötköön viime pääsiäisenä. Katsoin sitä silloinkin, mutta ymmärrettävästikään aivan koko aikaa ei voinut tv:n ääressä nököttää, ja paljon jäi sillä kertaa näkemättä. Nyt se siis on tullut tunnin pätkissä.

Se särkee sydämeni. Kaupunki, jossa kaikki ovat keskenään yhtä erimieltä kuin minä koko muun maailman kanssa. Ihana sarja, joka lievittää moraalista yksinäisyyttäni.

Siinä on sinnikäitä ellei jopa suorastaan itsepäisiä tyyppejä. Kolmeen kertaan ympärileikattu katolisuudesta kääntynyt ortodoksjuutalainen komikko. Yhdeksänkymppinen maallistunut laivaemäntä, joka jäi omasta tahdostaan vanhaksi piiaksi, vaikka se ei juutalaisuudessa ole periaatteessa kovin toivottava ratkaisu. Ja hänen vastapainokseen on sitten uskovia niin nuoria naisia kuin miehiäkin, jotka kärvistelevät ympäristönsä naimapaineiden alla. Upeaa uutta arabimusiikkia, jonka sanoituksissa on inhorealistismia ja mustaa huumoria. Häitä, joiden kohdalla selostaja sanoo, että nyt tässä sitten aletaan katsoa, rikkoutuvatko unelmat vai käyvätkö toteen. Selostajan äänestä kuulee, ettei hän ole tyhjänpäiväinen optimisti.

Avioliittojen kohdalla unelmat näyttävät usein rikkoutuvan, ja siitä sitä syntyy pahaa jälkeä. Siis noin ylimalkaan eikä tässä Jerusalem 24:ssä. Isäntä muistaa välillä muistuttaa, että minua on onnistanut naimamarkkinoilla, ja varmaan näin on. Mutta juuri muuten minua ei sitten olekaan onnistanut. Paitsi ehkä Kiinan reissuillani. Olen nimittäin kirjoittamassa Kiina-päiväkirjojeni pohjalta matkamuisteloita, ja yhden päivän olen jo päässyt nauramaan aamusta iltaan (Xi'anista kirjoittaessani). Tuossa välillä oli vähän tylsempiä juttuja, mutta kun tänään pääsen Xiamenissa yhteen kohtaan, nauru luultavasti taas maittaa.

Jerusalem 24:ssä on ihmisiä, jotka ovat joutuneet elämänsä aikana aloittamaan alusta moneen kertaan. Eivät vain toisesta maailmansodasta ja keskitysleireistä selvinneet vaan monet muutkin. Suurin osa kaupungin väestä on tullut jostain muualta ja mitä erilaisimpina aikoina. He ovat joutuneet opettelemaan sen tekohengitetyn kielen, heprean, joka ei alkujaan ollut kenenkään äidinkieli. Siihen kaupunkiin on jotenkin pesiytynyt porukkaa, joka on hirmuisen sitkeää ja nousee jalolleen aivan toivottomista tilanteista ja pysyy elossa Jerusalemin monikulttuurisissa, monimutkaisissa oloissa, joissa joutuu väkisin tottumaan siihen, että hengenlähtö on lähellä.

Luultavasti heidän salaisuutensa on se, etteivät he jumitu menneisiin vääryyksiin. On turha hirttäytyä kokemiinsa epäoikeudenmukaisuuksiin sun muihin kurjuuksiin, kun aikaa nyt vain ei kertakaikkiaan saada kulkemaan taaksepäin. Tämän ohjelman teema on oikeastaan, että aika ei paranna haavoja vaan opettaa elämään niiden kanssa. Ja juutalaisuuden eräs periaatehan on, ettei ikinä saa unohtaa. On muistettava, jotta voi jatkossa pitää varansa ja välttää saamasta uudelleen samalla tavalla turpiinsa. Turpiinhan kyllä tulee, mutta on parempi, että tulee jolloin ennenkokemattomalla tavalla. Ei pidä toistaa itseään. Silloin pääsee aina oppimaan jotain ja ehkä vähän viisastuu elämäänsä lusiessaan.

Loistava sarja. (25.9.2015)