Manipulaattoreiden maailma

Äidin uusi mies. Käsik. Sarah Williams. Britannia 2020.

Olin katsonut kaksi osaa normikatseluaikaan brittisarjasta Äidin uusi mies, ja eilen katsoin Yle Areenasta loput, yhteensä siis neljä.

Nykyisin on tullut näitä tv-sarjoja, jotka ovat pikemminkin käsikirjoittajan kuin ohjaajan juttuja, ja tämä Äidin uusi mies on juuri on tällainen. En edes löytänyt sille ohjaajaa, mutta käsikirjoittaja mainitaan: Sarah Williams.

Toinen selvästi käsikirjoittajan sarja oli taannoin nähty ranskalainen Le Bureau, joskin Äidin uuden miehen vertaaminen siihen on kyllä epäoikeutettua muussa mielessä – Le Bureau nyt oli todellakin aivan omaa huippuluokkaansa. Mutta Äidin uutta miestä yhdistää Le Bureauhon käsikirjoituskeskeisyyden lisäksi sekin, että myös Äidin uudessa miehessä on mahtavia hahmoja, ja kerronnan kohteena ovat juuri nämä erilliset hahmot. Tämä paljastanee jotain individualistisesta ajastamme. Sillä ennen muinoin kerrottiin tilanteista, kerrottiin kertomuksia, kuvattiin isoja kuvioita, joissa yksilöiden osa oli olla lastuina lainehilla muiden joukossa jonkun suuremman virtauksen heitteleminä.

Nykyisin mitään suurta kuviota ei ole. Le Bureaussa jokainen yksilö käytti valtion tiedustelupalvelua oman elämänprojketinsa toteuttamiseen ja jokaisen toisen elämänprojektin manipuloimiseen. Kyse on samantapaisesta Äidin uudessa miehessä, jossa psykopaatteja lähestyvät manipulaattoriyksilöt pyrkivät pakottamaan lähimmäisiään omaan tahtoonsa. Jokaiselle Äidin uuden miehen hahmolle jokainen toinen hahmo on vain oman tahdon toteuttamisen ehto tai välikapale.

Jutun äiti täyttää 70 ja on sen kunniaksi hommannut uuden miehen, jonka kanssa reissailee ja menee naimisiin Gibraltarilla. Äidillä on kolme lasta, joiden elämät ovat sekaisin, ja nämä pitävät elämänsä sekaisina, koska heillä on varaa siihen: maailmaanhan jää kuitenkin aina yksi kiinteä piste, yrittäjä-pärjääjä äiti, johon voi aina nojata vipuvartensa uusiin sekoiluihin. Lisäksi on naapurin Mary, jolle sarjan äidin perhe on muodostunut sijaiselämäksi. Hänen ei ole tarvinnut elää omaa elämää olenkaan, kun on ollut seurattavana, mitä naapurissa tapahtuu, mihin on tarjonnut erinomaisen tilaisuuden puutarha, jonka hän onkin saanut hämmästyttävällä tavalla kukoistamaan meren rannan tuulessa ja tuiverruksessa. Mutta nyt naapurin äiti on mennyt uusiin naimisiin ja heidän talonsa on myynnissä. Maryä vaanii muutoksen riski. Ja itsehän ihminen saa aina muuttua niin kuin haluaa mutta muut eivät, sillä jos muut muuttuvat, ennakoimattomuus lisääntyy ja oma tuvallisuus vähenee.

Lapset ja naapurin Mary näkevät äidin uudessa miehessä siis ilmeisen vihollisen. Jotain sellaista on muuttumassa, joka uhkaa heidän etujaan. Mies on leski ja eläköitynyt kirurgi, josta ei löydetä yrityksistä huolimatta mitään virallista vikaa. Hänen potilaansakaan eivät ole valittaneet hänestä. Äidin 70-vuotissynttäreillä mies onnistutaan saamaan hengiltä. Tai ainakin niin luullaan. Neljännen osan viimeinen kuva on, että mies avaakin sairaalassa silmänsä, joten tähän lienee toinen tuotantokausi luvassa.

Vilkaisin muutamia arvosteluja, ja jouduin jälleen toteamaan, että olen taas jotakuinkin tarkalleen päinvastaista mieltä kuin maailman muut ihmiset. Tätä nimittäin pidetään yleisesti rikos- ja saippuasarjan risteymänä. Tämä ei kuitenkaan  ole rikos-ja saippuasarjan risteymä.

Toki tässä käytetään noiden genrejen välineitä. On vaikea esittää suorasanaisesti tai uusilla, helposti torjuttavailla keinoilla niin epäkonventionaalinen väite kuin tässä tehdään, joten tarvitaan junttigenreissä hyväksyttyjä palikoita. Väite on kaksiosainen:

Tässä esitetään, että pärjääjä saattaa joissain tilanteissa ollakin psyykkisesti hyväksikäytetty – joskin tähän asti sarjan äiti on sen hyvin kestänyt –  ja tässä kysytään, onko tilanteita, joissa pärjääminen riittävän läheisiä, loismaisia ihmisiä kohdatessaan kääntyy pärjääjää vastaan. Kysymys iskee länsimaisen yhteiskunnan ytimeen, jossa pärjäämistä ja perhettä arvostetaan. Mielenkiitoista on myös se, että aina psykoanalyysin aamusta vanhempia on syytetty lapsiensa elämän rajoittamisesta, mutta tässä on toisin päin.

Toiseksi tässä väitetään, että valtaosa ihmisistä elää vain ja vain manipuloidakseen lähimmäisiään. Ei ole väliä, mitä tarkoitusta varten, sillä mitään päämäärää ei välttämättä ole, vaan toisten pakottaminen johonkin, mitä nämä eivät itse halua, on itseisarvo.

Sarja on tehty ennen koronaa, ja jäämme jännittyneinä seuraamaan, tuleeko  koronatoimilla olemaan vaikutuksena, että tuo tendenssi vahvistuu enemmän kuin Äidin uuden miehen tekijät ovat irvokkaimmillaankaan voineet visioida…

Itse olen jatkanut tässä näpräämisen juhlia. Eilisen illan nimittäin väkersin oheisia mantelimassaruusuja. Värjäsin mantelimassankin itse, kun sattuu olemaan vanhoja karamellivärejä. Ruusuja riitti naapuriin asti. Kakku ruusujen alla on aamiaskakku: ruiskeksipohja ja hyytelöt maidosta ja rahkasta sekä mangosta. Niin että terveellistä pääsiäistiä ainakin meille.

 

Mutta jos ihminen on muutaman päivän sisään virkannut nilkkasukat, tehnyt 25 tupsua ja kiinnittänyt ne itsetekemäänsä tuolinpääliseensä sekä valmistanut kakun muotoillen sen varjolla yli kaksikymmentä mantelimassaruusua lehtineen ja nuppuineen, se kyllä rupeaa riittämään. Joten alkanen tästä pitäen puhdetyöstää vaihteeksi kirjoitushommiani. (4.4.2021)