Eri vinkkeli filosofiaan |
| 02.12.2025 |
Harvoin joutuu kilpaielmaan kirjasta kirjakaupassa kuten minulle kävi tämän Jussi Ahlrothin Kirje Buddhalta teoksen kanssa Kuopion Rosebudissa. Olin varannut sen, ja kun menein hakemaan, myyjä kiirehti tunnustamaan, että oli myynyt kirjan juuri siinä vieressä olleelle miehelle, kun tiskin alla nyt oli ollut yksi kappale tuota teosta – siis se minulle varattu. Mutta onneksi edellisenä päivänä tulleessa kuormassa oli ollut joku ylimääräinen kappale, ja niin minäkin sain siitä mukaani tämän hämmästyttävän teoksen.
Melkeinpä hämmästyttävintä on se, että kirja on ylipäätään saanut kustantajan. Ja se on SKS. Aihe ei ihan ensisilmäyksellä vaikuttaisi kuuluvan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ydinalueeseen.
Toisaalta millekään muulle kustantamolle tätä ei voisi kuvitellakaan, sillä tälle ei liene odotettavaissa vallan hirmuista myyntiä, vaikka Kuopion Rosebudissa nyt sattuikin tuo edella kuvattu tapaus. Aihe on erikoinen. Kirjan lukeminen on hidasta. Sivuja on 700 ja risat, joskin kirjainkoko on verrattain iso.
Näkökulma on tosiaan vähintäänkin epätavanomainen. Kanonisoitua mannermaista filosofiaa lähtien Sokrateesta käydän läpi buddhalaisesta, vieläpä vähemmän filosofisesta vajrayanabuddhalaisesta (eli tiibetinbuddhalaisesta) näkökulmasta. Lähtökohtana on Pyrrhon Elsiläisen kirjoittama(ksi oletettu) fragmentti. 300-luvulla eaa. elänyt Pyrrhon kuului Aleksanteri Suuren seurueeseen tämän valloitellessa itäisiä maita, ja tässä yhteydessä Pyrrhon tutustui Gandharan Taksilassa johonkin ilmeisen buddhalaisperäiseen meditaatioperinteeseen, johon kuului käsitys tutkia ajattelua muulla kuin ajattelulla. Tämä muutti hänet ihmisenä, ja punaisena lankana kirjassa kulkeekin se, että jo Sokrateen päivistä länsimaisella filosofialla on voinut olla päämääränä muuttaa harjoittajansa elämä.
Ahlroth on ottanut tehtäväkseen käydä läpi ne mannermaisen filosofian suurmiehet, joiden ajattelussa on ollut viitteitä siitä, että ne joko olisivat saaneet vaikutteita Pyrrhonilta tai joiden ajattelu on muuten kulkenut tuollaiseen suuntaan. Kukaan heistä ei lopulta päätynyt buddhalaiseen kaiken tyhjyyden näkemykseen, jossa kaikki liittyy kaikkeen erottamattomasti. Lähimmäksi Ahlroth mainitsee tuleen Derridan. Kyseessä ei näin ollen ole yleinen länsimaisen filosofian historian yleisesitys vaan nimenomaan tarkastelu tästä tietystä näkökulmasta.
Ja tällaisena kirja on todellakin mielenkiintoinen.
Väkisin tulee lopulta puheeksi filosofian ja uskonnon suhde. Ahlrothin kertomus päättyy siihen, miten hän itse luopui filosofiasta ja päätyi uskontoon.
Tämä ei nyt ole kritiikkiä, sillä kirjoittaja tekee kyllä heti alkuunsa asetelmansa selväksi – tämä on hänen näkemyksensä tästä buddhalaisuusaspektistakin eikä mikään buddhalaisuudenkaan yleisesitys. En silti malta olla huomauttamatta, että buddhalaisuus näyttäytyy näin ehkä turhan puhtaan ateistisena. Hän ilmoittaa buddhaalisuuteen kuuluvan, että asiat otetaan sellaisina kuin ne eteen tulevat, ilman jumalia sun muita, mutta nyt sattuu myös olemaan, että buddhalaiset tempelit ovat täynnään erilaisia kuvia buddhista ja bodhisattvoista, jotka eivät varsinkaan tavallisten palvojen käsityksissä juurikaan eroa vaikkapa nyt muinaisen Kreikan jumalista. Itse asiassa pidän muutenkin länsimaisena virheenä sitä, että buddhalaisuus halutaan nähdä länsiälymystölle mieluisasti ateistisempana kun se todellisessa elämässä sen varsinaisilla harjoittamisalueilla on.
Tekstistä syntyy myös käsitys, että kirjoittaja näkisi vajrayanabuddhalaisuuden yhtenäisempänä kuin se on. Kilpailevia suuntia on kuitenkin monia – esimerkiksi juuri suhtautumisessa noihin jumaluuksiin – ja Ahlroth välttää myös puuttumasta mantrojen käyttöön, sillä mantroihinkin suhtautuminen vaihtelee, ja sitä voisi olla vaikeahkoa selittää.
Vajra voi tarkoittaa timanttia tai salamaa, ja yleinen symboli tiibetinbuddhalaisilla alueilla on vajra rituaalisena aseena, salamavaltikkana, mikä juontaa siihen Ahlrothinkin monesti mainitsemaan seikkaan, että buddhaliselle kuuluu soturin asenne, se, että ryhtyy tehtävään, vaikka se maksaisi oman hengen. Tällainen tehtävä on aina myötätunnosta syntyvä, sillä varsinkin vajrayanassa myötätunto on ennen kaikkea teko, ei vain tunne.
Vajroja, varsinkin kaksoisvajroja, myydään Tiibetin tienoilla muodossa jos toisessa kuten avaimenperinä. Itse laitoin yhden tällaisen kaksi vajraa ristikkäin käsittävän eräseen muistitikkuun merkiksi, mutta ei kaksoisvajra ainakaan sitä suojellut, sillä muistitikku rikkoontui niin kuin niille silloin tällöin käy.
Viimeksi muokattu: 02.12.2025 21:58:05
Kommentit
Lisää kommentti
