Lande ja Lennon – siis Eeva Lennon

23.02.2019

Lennon, Eeva. Eeva Lennon, Lontoo. Tallinna 2018.

Olen tässä sairastellut sen verran, etten ole päässyt blogiani päivittämään, ja nytkin on aika tavalla muuta kirjoittamista kuin tämä. Mutta en malta olla panematta tänne paria sanaa Eeva Lennonin muistelmista Eeva Lennon, Lontoo. Kirjoittaja on monien medioitten pääasiassa freelance-ulkomaankirjeenvaihtajana Parisiissa ja Lontoossa työskennellyt toimittaja. Kuuluisin kaikille suomalaisille hän lienee jutuistaan Ylen uutisille, ja nehän päättyivät aina sanoihin: "Eeva Lennon, Lontoo".

Kirja kuuluu ikään kuin samaan 'sarjaan' – vaikka mitään sarjaa ei ole, kun kirjat ovat jopa eri kustantajilta – kuin Pekka Tarkan Onnen Pekka. Molemmissa ammattitoimittaja kertoo vastikään ajallisen ja psykologisen etäisyyden synnyttyä kirjoitettavaksi tulleista 60- ja 70-luvuista, joina sotia juuri ja juuri edeltävinä vuosina syntyneet saavuttivat yhteiskunnallisesti vaikuttavan iän ja tekivät pesäeroa sotasukupolveen.

Eeva Lennon on vain kolme vuotta nuorempi kuin Pekka Tarkka, mutta vaikka alkupuolesta kirjaa on miljöönä sama Helsinki kuin Pekka Tarkallakin kirjassaan, henkilöt ovat aivan eri. Lennon mainitsee toki vaikkapa nyt Pekka Tarkan, mutta samoja henkilöitä ei muuten juuri ole, ja jos on, näkökulma on eri. Saarikoski tekee paokkeuksen: hänestä Tarkka ja Lennon sanovat melkein kuin yhteisestä sopimuksesta, että tämä oli pelottavan ilkeä.

Kummallakin, niin  Tarkalla kuin Lennonilla os. Karikoski on elitistisen sutjakka tausta, vaikka molemmat pyrkivät sen kieltämään, ylättävästi myös Lennon, vaikka hänen isänsä oli loppupelissä Suomen työnatajainliiton toimitusjohtaja, ja Lennon pääsi nuorena tyttönä isänsä daamina presidentin vastaanotollekin.

Lennonin lapsuuden perhettä varjostivat kuitenkin huolet, joista suurin oli äidin mielisairauden puhkeaminen. Eevaa pelotti, että josko tauti on perinnöllinen, mutta pohdiskeltuaan äitinsä elämää hän tuntuu tuleen terveeseen johtopäätökseen, että olosuhteilla oli ilmeisesti suurempi osuus kuin genetiikalla. Äiti nimittäin oli nuorena tyttönä ollut Pariisissa Suomen suurlähetystössä töissä. Sinä aikana nuori Mika Waltari oli rakastunut toivottomasti tähän kaunottareen. Pariisin aikoina äiti Astrid tapasi myös useampian kihlausten jälkeen tulevan miehensä Väinö Karikosken – tämä oli siellä saamassa sotilaskoulutusta.

Epäilemättä elämä oli luvannut Astridille enemmän kuin se sitten antoi. Ensimmäinen tragedia lienee ollut se, että jatkosodan aikana muun perheen ollessa sotaa paossa maalla isä otti rakastajattaren ja piti tätä perheen Helsingin kodissa kaikkien naapureiden yms. nähden. Tämä kuului sota-ajan lieveilmiöihin, josta Kotiliesikin kertoi, minkä havaitsin takavuosina lehden kaikki sotavuosien numerot läpi käydessäni. Yksikin juttu oli otsikoitu jämäkästi 'Suomalainen sotilas, kotien rikkoja'. Tilanne kotona paheni, kun isä alkoi juoda, ja paheni lisää, kun isä kuoli vain 51-vuotiaana.

Eeva Lennon arvelee, että äidin sairastumiseen vaikutti eniten se, että tämä joutui pelkäksi isän varjoksi, koska ei voinut jatkaa työntekoa. Eeva päättikin huolehtia, ettei itse ikinä ajaudu kotirouvaksi. Tämän hän varmisti naimalla boheeminpuoleisen toimittajan, jonka yhdellä palkalla perhe ei taatusti eläisi.

Meidän suku sitten loistaa tässäkin kirjassa. Jo opiskeluaikojensa alussa Eeva Lennon mainitsee Lande Lindforsin, joka kymmenisen vuotta muita vanhempana piti filosofista hoviaan ja johon Eevakin tuli tutustumaan ja saamaan osuutensa tämän luennoimisesta kuppiloissa. Eeva Lennon toteaa, että Lande oli yksi hänen tuttavapiirinsä parista tunnustuksellisesta kommunistista. Mitä Landen palopuheisiin tulee, Eeva Lennon tuli hyötymään niistä, varsinkin Wittgensteinia koskevista, kun törmäsi aiheeseen tuonnempana Lontoossa. Landella oli omat heikoutensa, joista ryyppääminen oli yksi ja toinen se, että hän ei liene perinyt halveksimansa isoisänsä Otto Sihvosen kirjallista lahjakkuutta. Opintojensa loppupuolella, kun opintolainoja ei vielä oltu keksitty, Eeva joutui ottamaan konttoritöitä, ja yksi näistä hommista oli Landen kieliasunsa takia hylätty lisensiaattityö. Sen Eeva saattoi yliopiston ohjeistuksen mukaiseksi, ja niin Lande sai lisurinsa läpi.

Tämä teos on jo Eeva Lennonin työsaran takia laveampi kuin Tarkan. Muutama lapsus tässä on, kuten että 'nine-eleven' olisi ollut Isisin isku ja pari muuta, mutta niitähän sattuu. Erityisen mielenkiintoisena itse pidän kuvauksia viestintäteknologian muutoksista ja näiden vaikutuksista työn sisältöön. Kiinnostavia ovat myös brittiläisen yhteiskunnan edesottamukset 60/70-luvulta tähän päivään, jotka ovat nyt päättymässä Lennonin esityksen mukaan melkein itsestäänselvästi brexitiin.

Viimeksi muokattu: 23.02.2019
Kommentit (0)
1 / 17 Seuraava sivu »