Suomenniemeltä ristiin, rastiin

17.11.2017

Hurme, Juha. Niemi. Liettua 2017.

Olisin ihaillut tätä Juha Hurmeen Niemi-teosta suuresti nuorena. On se minusta hyvä nytkin, mutta saattaa olla, että olen tätä nykyä vähän skeptisempi tällaisten ensyklobedististen esitysten suhteen, olkoonkin, että tämä kirja ei ole olevinaankaan tiedettä. Kyseessä on pitkä essee, ja teos onkin ehdolla Finlanadia-palkinnolle, siis sille alkuperäiselle kaunokirjalliselle.

Ennen kaikkea tämä on mukavaa lukemista niille, joiden historianharrastuksen on tappanut klingeläinen hienosteleva ylimielisyys. Kirja on kirjoitettu lupsakkaan, arkikieliseen tyyliin, eli se rinnastaa meidän aikamme jo kielellisestikin menneisiin vuosisatoihin ja -tuhansiinkin.

Miten sitten skeptisyyteni suhtautuu tähän kirjaan, kun selvästikin pidän tätä mainiona tekeleenä? Tässä on pyritty esittämään kaikki, mitä Suomen niemeen ikinä liittyy aina alkuräjähdyksestä pitäen noin 13.8 miljardia vuotta sitten. Mutta kun se kaikki, mikä mahtuu yhden kirjaan kaikkeen, vaikka sitten 440-sivuun, ei voi mitenkän olla kaiken olemassa olevan kaikki, joten jotain on pitänyt jättää pois. Ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän minua kiinnostaa se, mikä seuloutuu pois, kun eliitit valikoivat kirjoihin ja kansiin sopivaa materiaalia, sitä, minkä esittävät kaikkena tietämisen arvoisena.

Ilahduttavaa tässä kirjassa on se, että valikointiperuste on verrattain erikoinen, eli tässä jäljitetään jonkinlaista alkupäräistä suomalaisuutta kaunokirjallisuuden ja musiikin läpi (kuvataide loistaa poissaolollaan...). Lähtöpisteenä on niin ensimmäinen runous kuin on suinkin löydetty, ja siitä jälkeä on seurattu sillä linjalla hoipertelematta aina Aleksis Kiveen (1834-1872) ja Minna Canthiin (1844-1897). Hurme ei kauheasti viljele vuosilukuja, mutta kun Kiven ja Canthin syntymä- ja kuolivuosia tarkastelee, ei voi kuin ihmetellä, että he tosiaan olivat aikalaisia. Hurme arvostaa suuresti Kiveä, minä ehkä enemmän Minna Canthia. Heidän syntymävuosiensa väli on 10 vuotta, mutta Canth on selvästi modernimpi kuin Kivi. Canth eli jo aivan eri maailmassa. Eli kova oli muutoksen tahti, joka silloin yhteiskunnassa jylläsi. Ja me brassailemme oman aikamme kehitysnopeudella!

Tässä kirjassa on Niemen elämää rinnastettu siihen, mitä muualla samaan aikaan tapahtui, ja mielenkiintoisia rinnastuksi on runsaasti. 1700-luku paljastui ainakin minulle oudommaksi kun olin luullut. Ei siksi, etten olisi tiennyt, mitä missäkin paikassa kulloinkin noin suurin piirtein oli tapahtunut, mutta olin ajatellut näitä vain kulloisenkin asian omalla jatkumolla. Mutta kun Hurme pisti janat rinnakkain, näkymät tosiaankin saivat uusia sävyjä.

1700-luvullahan, kuten Hurmekin kertoo, meillä Suomenniemellä alkoivat ensinnä länsirannikon naisten hurmosherätykset, sivistyneistön kartanopietismi ja loppupuolesta vuosisataa Savon ja Pohjanmaan herätys. Mutta sillä aikaa muualla oli esimerkiksi ruotsalainen Svedenborg (1688-1772), joka oli tosi villi jätkä. Hurmeen mukaan sen lisäksi, että Svedenborg oli matemaatikko ja tähtitieteilijä, hän oli myös kirjansitoja, kaivertaja, kelloseppä, huonekalupuuseppä ja linssinhioja. Edelleen Hurmeen mukaan myös vuori- ja sielutiede olivat hänen alojaan, ja Lontoossa vuonna 1745 hän sitten koki mystisen ilmestyksen, jossa henkimaailmakin avautui hänelle. Lopun elämäänsä hän kirjoitteli latinaksi matkoistaan taivaaseen, helvettiin ja muille planeetoille. Svedenborgin aikalainen Immanuel Kant (1724-1804) hankki käsiinsä joitain Svedenborgin tekstejä, tällä kun nyt oli joitain tieteellisiäkin ansioita, mutta niihin tutustuttuaan suuri filosofi Kant – joka ei minun tietääkseni ole ollut humoristin maineessa – Hurmeen mukaa kirjoitti: "Kun hypokondrinen tuuli riehuu sisuksissa, tulee se ulos sieltä suunnasta, mistä se pääsee; jos se menee alaspäin, sieltä tulee pieru, mutta jos se menee ylöspäin, niin on se ilmestys tai pyhä innostus".

Mutta minulle tuli mieleen sitten jotain, mitä Hurme ei mainitse 1700-luvulta, ja se on John Wesley (1703-1791), anglikaaninen pappi, joka helluntaina 1738 koki hänkin herätyksen, mikä vaikutti hänen puheidensa kautta koko joukkoon muitakin ihmisiä. Porukkaan pesiytyi heti erimielisyyksiä, ja kalvinistisen pelastuskäsityksen omaksunut haara voitti ja Wesleyn kanta, että pitäisi pysyä anglikaanisen kirkon sisällä, kuihtui pois. Näin syntynyt liike sai nimekseen metodismi, ja se on taustalla useimmissa vapaiksi suunniksi kutsuissa liikkeissä kuten tällä hetkellä nopeiten leviä kristillisperäisessä liikeessä, helluntailaisuudessa.

 

Ja samalla vuosisadalla Pietari Suuri (1672-1725) rakensi Pietaria, ja Venäjällä valtaan kerkesi tulla vielä Katariina Suurikin (1728-1796)!

Mutta tämä, että lukijalle tulee mieleen näitä omia, Hurmeen rinnastusten sekaan lisättäviä rinnastuksia, on oikestaan juuri teoksen varsinainen ansio. Kirjallisuuden varsinainen tehtävähän on lisätä ajattelun vireyttä, ei valaa painettuja käsityksiä omaan betoniinsa.

Huippukirja. Ei kuulu kategoriaan 'lastenkirjallisuus', johon suurin osa kaunokirjallisuutta kuuluu. Toivottavasti Hurme saa Finlandian.

Viimeksi muokattu: 17.11.2017
Kommentit (0)
1 / 35 Seuraava sivu »