Jokeri ja Fedor Karamazov

17.10.2019

Batman ei välttämättä ollut keksijöidensä näkökulmasta yksiselitteisesti hyvis.

Tänään oli Hesarissa kiinnostava Jussi Ahlrothin juttu Batman-sarjakuvista itsenäiseksi irronneesta Jokeri-hahmosta. Jutussa vertailtiin lähinnä näitä jo irtaantuneta hahmoja eri elokuvissa. Ahlroth ei jäljittänyt hahmoa pidemmälle menneisyyteen.

Niinpä en malta olla huomauttamatta, että Batmanin ovat luoneet juutalaiset Robert Kane ja Bill Finger vuonna 1939, ja tämä on jonkin verran oleellista, sillä Ahlroth väittää, että Batman olisi hyvis ja Jokeri pahis. Lepakko, saksaksi Ledermaus, kuuluu juutalaisessa perinteessä samaan ryhmään kuin muutkin rotat, ja juutalaisuuden suhde rottiin on poikkuksellisen kielteinen. Jo tästä syystä kannattaa epällä, onko Batman välttämättä tarkoitettu yksiselitteisesti hyvikseksi.

Olen kirjoittanut aiheesta enemmän tämän blogin osiossa 'muita kirjoja' ja siellä moniososaisessa Singeriä käsittelevässä juttusarjassa, joten kun nyt väitän, että Jokerin kaltaiset hahmot ovat syntyaikanaan (siis se 1939) ja sitä edeltäneinä kolmena vuosisatana joissain juutalaispiireissä eli sabbatealaisten ja frankilaisten keskuudessa olleet oikeastaan hyviksiä eivätkä suinkaan pahiksia,  tarkennusta väitteseen voi hakea sieltä.

Tästä viimeisimmästä, vastikään markkinoille tulleesta elokuvasta Ahlroth kirjoittaa, että sen Jokeri, koomikko ammatiltaan, on yrittänyt kaikin keinoin noudattaa sääntöjä, mutta maailma ei ole vastannut siihen hänen odottamallaan tavalla. Juutalaisuus, Batmanin luoneiden henkilöiden uskonnollinen viitekehys, on hyvin sääntökeskeinen, ja tämä sääntöjen noudattaminen on ajanut juutalaiset useampaankin otteeseen pulaan. Joko niin, että heitä on vainottu saivartelevaa erilaisuuttaan, tai niin, että olot ovat muuten olleet niin ankarat, etteivät varsinkaan köyhät väestönosat ole käytännössä pystyneet uskonnollista lakia noudattamaan niin tarkasti kuin on vaadittu tai itse olisivat halunneet. Sabbatealaisuus ja frankilaisuus perustuvat suoranaiseen petokseen, lain ja moraalin kumoamiseen kaikin mahdollisin keinoin, mutta sovinnaisempiakin ratkaisuja oli kuten hasidismi, joskin hasidesta, jopa hyvin kunnioitetuistakin, on sittemmin paljastunut sabbatealaisia tai frankilaisia.

Jokeri on siis sabbatealainen tai frankilainen hahmo, näiden juutalaisten lahkojen käsityksen mukaan hyvä tyyppi, sillä hän kumoaa sietämättömän ankaran lain, joka on niin vaikea noudattaa, että kaikki eivät siihen pysty, ja niillekään, jotka pysytyvät, se ei takaa sitä onnea ja menestystä, jota noudattajilleen lupaa.

Toissa päivänä puskin itseni Filosofiailtaan, minne ehdin kuin ehdinkin ajettuani Kuopioon Valamosta ja pestyäni pyykit. Siellä oli aiheena Vääristävätkö tarinat aina todellisuutta? Alustaja hiukan ärsytti minua siksi, että hän piti tarinaa synonyyminä kertomukselle, kun taas minulla kulttuuriantropologian epämääräisten opintojeni jäljiltä on sellainen pinttymä, että kertomus on yläkäsite ja tarina tietynlainen kertomusten laji. Kertomuslajit eroavat toisistaan mm. sen mukaan, miten niihin uskotaan, ja tarina on perinnelajianalyyttisestä näkökulmasta sellainen kertomus, johon uskotaan; sen uskottavuutta perustellaan kertomuksen sisällä väittäen, että tapahtumat ovat sattuneet jollekin isän äidin kummin kaimalle, ts. se perustuu "tositapahtumiin". Alustaja kuitenkin puhui tarinoina myös taidekirjallisuudesta, jonka tapahtumiin lukijat eivät tällä tavalla usko vaan ne tiedetään kuvitelluiksi, vaikka niiden oletettaisinkin vastavan todellisuutta psykologisesti. Minusta on jonkin verran oleellista kertomuksen  mahdollisen todellisuutta vääristävyyden kannalta, uskotaanko kertomukseen ylipäätään siten, että tapahtumien uskotaan tapahtuneen todellisuudessa vai siten, että tapahtumiin ei faktisesti uskota, mutta niitä pidetään psykologisesti uskottavina/mahdollisina.

No, lopussa alustaja alkoi puhua siitä, että "tarinat" (pidän alustajan termin ed. syistä lainausmerkeissä…) vääristävät ainakin kaunokirjallisuudessa ja viihteessä todellisuutta siten, että niiden loput usein väittävät, että on saavutettu ratkaiseva, sankarillinen voitto. Todellisuudessa tällaisia yksittäisiä koko elämän hyväksi muuttavia päämäärien saavuttamisia ei ole, vaan elämä jatkuu puurtamisena siitä eteenpäinkin. Totuutta vastaavampana hän tuntui pitävät uutta ranskalaista romaania, josta narratiivi saattaa puuttua kokonaan ainakin tuollaisessa sankaritarinatyyppisessä muodossa. (Itse luokittelen sankaritarinatyyppisen kirjallisuuden lastenkirjallisuudeksi sijaitsipa tällainen kirja missä tahansa kirjaston luokassa.)

Tähän yleisön taholta kommentoitiin, että Kalle Päätalon tuotanto ei perustu sankaritarinatyyppisiin voittoihin vaan tasaiseen, toistuvaan puurtamiseen. Alustaja ei ollut perehtynyt tähän kirjailijaan…Mutta yleisöstä löytyi useampikin Päätalon ystävä.

Itse huomautin, että myöskään Dostojevskin kirjoissa, etenkään Karamazovin veljeksissä, ei ole sellaista referoitavaa narraatiota, joka voitaisiin tulkita sankaritarinatyyppiseksi. Kukaan ei voi kertoa lyhyesti, mitä tuossa kirjassa tapahtuu, vaikka sen aiheista voidaankin jotain lausua. Alustaja ei ollut kanssani samaa mieltä, sillä hän piti Karamazovin perinteisenä romaanina ja kertomuksena eräästä rikoksesta ja syyllisyydestä. Tähän totesin, että me ihmiset myös luemme kirjoja eri tavoilla, sillä minun mielestäni se rikos – taisin sanoa Mitjan rikos, vaikka eihän Mitja sitä suorittanut, hänet vain tuomittiin siitä – on aivan mitätön yksityiskohta verrattuna vaikkapa siihen arvoitukseen, miksi veljekset ylipäätään tulivat isänsä taloon, vaikkeivät käytännöllissti katsoen edes muistaneet tätä lapsuudestaan.

Tämä liittyy Jokeriin siten, että veljesten paskiaismainen isä Fedor Karamazov on Jokeri-hahmo. Dostojevski selittää tätä hänen menneisyydellään siten, että tämä oli ollut nuorena muiden pöydissä loisena syövä köyhimys, joka alkoi hiljalleen rikastua. Suurimman muutoksen Fedor Karamazovissa Dostojevksi sijoittaa ajanjaksoon, kun tämä oli muutaman vuoden pois maatilaltaan, Odessassa, missä oli tutustunut juutalaisiin, ja tämän jälkeen hänestä oli tullut vielä entistäkin ennakoimattomampi käytöseltään ja taitavampi sijoittamaan omaisuuksiaan. Fedor Karamazov kuvataan hillittömäksi tyypiksi, lähimmäistensä sietämättömäksi piinaajaksi, joka mielellään esiintyi narrina, tieten tahtoen itseään hullun lailla muka pilkaten.

Mainitsenpa vielä, että Fedor Dostojevski on antanut hulttioisä Fedor Karamazoville oman etunimensä...

Viimeksi muokattu: 17.10.2019
Kommentit (0)
« Edellinen sivu 2 / 35 Seuraava sivu »