Mahorkan kaltainen bändin nimi

31.03.2020

...ja muita tarinoita.

Ei ole ainutlaatuisimmasta päästä pohdiskella ihmisten hinkua sepitellä kertomuksia. Kun opiskelin perinnetieteitä nuoruuteni päivinä, tarinaksi kutsuttiin sellaista kertomusten lajia, jossa oli vähän jotain todellisuuden kaltaista siteeksi, mutta ei kauheasti. Vastikään suuren järkytyksen vallassa lukemani Thomas Mannin Joosef-sarja kuvaili tätä ilmiötä, ihmisten hinkua sepittää omansa ja muiden elämä ja säveltää todellisuus aivan uusiksi. Omituisinta on se, että jotkut ihmiset saavat muut uskomaan ilmiselvät sepitelmänsä, vaikka nämä muut olisivat itse paikalla havainnoimassa, että sepitelmä ei pidä kutiaan. Joosef on tällainen taituri. Toisaalla, muistaakseni Tohtori Faustuksessa, Mann kiteyttääkin tämän ytimekkäästi lauseeksi "Voimia kohottava epätotuus vetää aina vertoja hyvelliselle mutta hedelmätömälle totuudelle".

Ihmisen kyky kuvitella, että asiat olisivat toisin kuin ovat, on ihmiskunnan selviytymisen ytimessä. Kuvitelmien perusteella todellisuutta voidaan manipuloida, muuttaa toiseksi.

Joosefille tarinoiden merkitys kirkastuu vankilan johtajan kautta. Tämä nimittäin kirjoittaa romaania ja lisäksi harrastaa tiedettä. Romaanin kohdalla on jo eksplisiittisenä lähtökohtana, että se ei kerro todellisuudesta. Tieteen kohdalla tilanne on implisiittinen, mutta silti pitkälti sama: kertoillaan hypoteeseja, heitellään koepalloja todellisuuden mahdollisesta toiminnasta, ja sitten hypoteeseja testataan. Vankilan johtaja harjoittaa nimenomaan lääketiedettä, joka on oikeastaan sosiaalitiede, ja jos nykyaikaisista lääketestauksista jotain on opittu niin se, että lumelääke toimii monesti paremmin kuin kemiallisesti laskelmoitu, todellisuuden todellisuusluonteeseen perustuva ainesekoitus. Suomessakin on monesti kokeellisesti todistettu, että lumeleikkaukset – siis pelkästään valkotakkisten henkilöiden näytteleminen – parantavat ihmisiä paremmin kuin oikeat leikkaukset. Varsinkin komplikaatioit jäävät vähiin, mikä on lumeleikkausten toinen etu oikeisiin verrattuna..

Jo ennen Joosef-sarjan lukemista olin pohdiskelut sitä, miten eri verran eri ihmisistä jää jäljelle, kun he kuolevat. On niitä, joista ei jää oikeastaan mitään ja joita kukaan ei sen koommin muista eikä ehkä haluakaan. On niitä, joista jää kaunis muisto läheisille ja joita siis muistellaan vaikka vuosisatojakin jälkeenpäin heidän hyvyytensä tähden. On 'suurhenkilöitä', joista jää merkintöjä merkittäviin asiakirjoihin ja sitä myötä historian lehdille ikuisiksi ajoiksi. Ja kaikki liittyy sihen, kerrotaanko tarinoita vai ei ja minkälaisia. Edes asiakirjat eivät muutu tarinoiksi, jos kukaan ei niitä tarinoiksi kerro – ne voivat hyvin hautautua vaieten arkistoihin.

Maailmassa on kilpailua siitä, kuka saa kertoa tarinan. Varsinkin, jos sillä on mahdollisuus päästä historiaan. Nyt kilpaillaan siitä, kuka saa kertoa tämän koronatarinan, Sanna Marin vai Sauli Niinistö. Tämä on mahtava tarinointitilanne, sillä tilannetta ei voida edes testaamistarkoituksessa toistaa kuten useat muut lääketieteelliset kokeet voidaan, vaan tämän tarinan totuus jää niin sanoakseni kertalaakista ainaisesti voimaan.

Mutta voi kilpailua esiintyä paljon vaatimattomammissakin tapauksissa, ja se voi silti olla veristä. Vaatimattomien tapausten kohdalla potentiaaliset kertojat tosin joutuvat punnitsemaan panosta ja tuotosta, sillä tarinan kertomisessa on oma vaivansa, joten laiskuus saattaa estää osallistumasta kilpailuun.

Kyse ei ole aina pelkästä vallasta. Tarnoihin voi liittyä piristäviäkin puolia, ja itse asiassa tämä viihdeaspekti on vallantavoittelutarinoinnissakin se, mikä saa muut uskomaan kaiken.

Silkasta piristävästä tarinasta käy esimerkiksi se, kun isännän blogilla kommentoija ilmoitti tietävänsä, että isäntä soittaa balalaikkaa Jori Otsa ja Mah'Orkka -nimisessä bändissä. Hän oli nähnyt isännän yhtyeen videoilla tässä puuhassa.

Isäntä ei soita balalaikkaa Jori Otsa & Mah'Orkassa. Se ehkä suorastaan harmittaa häntä, semminkin kun hän omistaa Neuvostoliitosta tuodun balalaikan ja hän fanittaa mainittua orkesteria kuten kaikki muutkin vähänkään älykkäät ihmiset. Kommentoija ilmoitti kenties ajavansa heinäkuussa Kokkolaan bändin keikalle ja isäntää tapaamaan.

Isäntä ei heinäkuussa ole Kokkolassa, mutta hän on heinäkuussa Sysmän Kirjakyläpäivillä, joilla on myös Jori Otsa ja Mah'Orkka. Menemme kuuntelemaan. Paitsi minä siinä tapauksessa, että yhtyeen esiintyminen menee päällekkäin kaunokirjoitustapahtuman kanssa, sillä minä aion osallistua ensisijassa siihen. (Isäntä puolestaan ei lähde kaunokirjoittamaan missään tapaukessa.)

Saa nähdä, mihin asti tuo varma tieto isännän balalaikansoittajan roolista on levinnyt. Mutta se on sentään hauska tarina, vaikka yhtä epätosi kun tarinat yleensäkin.

Viimeksi muokattu: 31.03.2020
Kommentit (0)
« Edellinen sivu 2 / 35 Seuraava sivu »