Viime vuosina yleistä ihmetystä ovat aiheuttaneet uudenlaiset polittiset liikkeet, joskus puolueiksi asti järjestäytyneet, joita yhdistävät populistisiksi määriteltävät piirteet. Jotku näistä ilmenevät uudelleen lämmitettynä nationalismina, ja tästä syystä on arveltu, että ne ovat reaktio globalisaatioita vastaan. Kaikkein omituisinta tässä on ehkä se, että jopa Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa, joka on vuosikymmeniä ollut maailman ainoa poliittinen ja taloudellinen supervalta, viihteellisen kvasikulttuurinsa massalevittäjä ja sitä myötä enimmäinen ja suurin syyllinen maailman yhdenmukaistumiseen, on myös tuottanut tällaisia liikkeitä.

Näitä kysymyksiä käsittelee amerikkalainen Amy Chua viime vuoden best sellerissään Political Tribes – Group Instinct an the Fate of Nations. Teoksessaan Chua esittelee pikemminkin esimerkkejä aliarvioidun tribalismin seurauksista kuin sen syntymisen mekanismeja, joita hän ehkä jonkin verran yksinkertaistaa.

Mielenkiintoisin ja kirjoittajalta itseltäänkin eniten sivuja saa Yhdysvaltojen ja Vietnamin välinen sota, jossa amerikkalaiset luulivat olevansa vapauttamassa koko Vietnamia pohjoisten kommunistien sorrosta ja ihmettelivät, miksi menestys oli niin huono. Jenkit hävisivät lopulta koko sodan kaikessa sotilaallisessa ylivoimassaan. Chuan selitys tälle on se, että vietnamilaiset eivät itse mielestään käyneet sotaa amerikkalaisia vastaan sen enempää kuin heidän kanssaankaan, eivät pohjoisvietnamilaiset eivätkä etälävietnamilaisetkaan, vaan heidän näkökulmastaan vihollinen oli maan sisäinen taloudellista ylivaltaa käyttävä kiinalainen vähemmistö. Vietnamilaisten mielestä vihollinen oli Kiina (joka oli kommunistinen maa) joka soditutti sotansa amerikkalaisilla. USA ei missään vaiheessa älynnyt olleensa vietnamilaisten mielestä Kiinan aseveli.

Taloudellista ylivaltaa pitäviä vähemmistöjä vastaan syntyy helposti poliittista heimoutumista, joka ei Chuan mukaan synnyttyään yleensä lopu ennen kuin tuo ylivoimainen vähemmistö on tuhottu. Toisen maailmansodan jälkeen on ylistetty Saksaa siitä, miten hienosti se on hoitanut toisen maailmansodan kammotuksensa. Kukaan ei muista, että mikäs niitä oli hienosti hoitaessa, kun ennen sotaa ylivoimaiseksi koettu vähemmistö oli sodan kuluessa tuhottu.

Ylivoimainen vähemmistö ei välttämättä ole etninen ryhmä. Tällä hetkellä USA:n sydänmailla ylivoimaiseksi vähemmistöksi koetaan rannikoiden korkeastikoulutettu eliitti, jonka hifistelevää korrektiutta vastaan Chuan mukaan selittyy esimerkiksi Trumpin suosio. Trump muistuttaa Amerikan keskiosien juntteja, jotka pitävät itseään uhatuna enemmistönä. Trump on heidän poliittista heimoaan.

Amerikkalaisten heimoutumisessa on muitakin erityispiirteitä. Poliittinen heimoutuminen voi uhata kaupallisia heimoja eli brändejä. Brändi tulee amerikkalaisten karjamerkkejä tarkoittavasta sanasta, ja brändejä alettiin ensimmäisenä soveltaa bulkkituotteisiin, joita myytiin kauhalla laarista – kuten jauhoihin ja pesuaineisiin. Näin ostajille ei pian kelvannut mikä tahansa pesupulveri vaan he halusivat tietynmerkkistä. NASCARin ovaalinmuotoisella radalla ajettavat autokilpailut ovat nykyisin amerikkalaisen jalkapallon jälkeen suosituin jenkkien urheilulaji, ja sen ympärille on muodostunut erikoislaatuinen heimo, joka on onnistunut alistmaan kaupalliset, kilpailujaan sponsoroivat brändit itsensä alaisiksi osiksi. Tämän luulisi huolettavan tuotebrändejä, sillä poliittisten heimojen merkittävä piirre on, että ne sulkevat ulkopuolelleen kaikki muut, ts. NASCARin osaksi päädyttyään sen harrastajat saattavat pyrkiä sulkemaan tuotemerkin ostajakunnan ulkopuolelle muut kuin nascarilaiset.

Poliittisten heimojen ongelmallinen piirre on, että ne, kuten ylipäätäänkin mitkä tahansa ihmisryhmät, suosivat omiaan ja uskovat vain jäsentensä esittämiä väitteitä. Näin heimoutuminen asettaa alttiiksi totuuden jopa siinä mitassa, että todellisuuteen perustavan totuuden puhujat tulevat heimon taholta rangaistuiksi, jos esittävät heimon 'totuuden' vastaisia väitteitä.

Tässä mielessä sangen kiinnostavia ovat Prosperity Gospel -seurakunnat. Nimensä mukaisesti niiden kristillisyys perustuu vaurauteen siten, että Jumala on tarkoittanut kaikki ihmiset rikkaiksi. Silti ne olevinaan fundamentalistisia, tarkasti Raamattuun perustuvia. Näitä seurakuntia eivät kiinnosta sellaiset Jeesuksen suuhun Raamatussa kirjatut väitteet kuin että ei voi palvella kahta herraa, Jumalaa ja rahaa tai että kamelin on helpompi kulkea neulansilmästä kuin rikkaan miehen päästä taivasten valtakuntaan. Nämä korvataan sellaisilla selityksillä kuin että vauraus lankesi Jeesuksen osaksi heti syntymässä, kun viisaat miehet toivat hänelle kultaa, mirhaa ja suitsukkeita.

Prosperity Gospel ei ole etnisessä mielessä rasistista, sillä sen sanomaan nimenomaan kuuluu, että ei ole valkoisia, keltaisia, punaisia tai mustia ihmisiä, sillä kaikki on vihreitä, rahan vihreitä.

Vasemmisto ei ole mitenkään poliittisen heimoutumisen älyllisestä epärehellisyydestä vapaa, ja tästä esimerkkinä Chua käyttää Occupy-liikettä, joka omasta mielestään oli huono-osaisten asialla, mutta liikkeeseen ei kuulunut muita kuin hyvinkoulutettuja hyväosaisia. Eräänä esimerkkinä älyllisestä epärehellisyydestä Chua mainitsee, että lopulta liikkeen jäsenet päätyivät toimimaan vain netissä, missä huono-osaisimmat eivät juurikaan toimi, ja tapahtumiin jätettiin menemättä, koska se oli liian vaivalloista nettikirjoitteluun verrattuna semminkin netissä olivat kaikki kaverit. Eli heimo oli tosiasissa se juttu, ei huono-osaisten hyväksi toimiminen, mikä olisi vaatinut konkreettisia tekoja.

Ihan kiinnostava kirja.