Merkkien merkitykset eivät pysy

28.11.2022

Salter, Colin. 100 Symbols That Changed the Wolrd. Kiina 2022.

Tämä Colin Salterin toes 100 Symbols That Changed the World on populaari teos periaatteeessa hyvästä aiheesta. Ulkoasussakin on huolehdittu siitä, ettei kukaan kuvittele tämän olevan tieteellistä tavaraa – kirjassa on yksinkertainen taitto niillä tyylikkään graafisen suunnittelun kriteereillä, jotka vakiintuivat 40 vuotta sitten. Sommitelussa on kuitenkin ankaran oikeaoppisesta typografista eli laadusta jonkin verran joustettu viihteellisyyden hyväksi. Populaareissa teoksissa on toimittava näin, etteivät ne torjuisi luotaan maksaviksi kirjanostajiksi kaavailtuja suuria massoja. Liehuladonnassa ei sentään ole jaettu sanoja eli rivien päissä ei ole tavuviivoja – jos olisi, se puolestaan jo olisi sellainen typografinen "jousto", että karkottaisi merkkien ammattikäyttäjät kuten graafiset suunnittelijat lukijakunnasta.

Aihe on niin hyvä, että olisi kestänyt analyyttisemmänkin tarkastelun. Koska en enää seuraa aihepiiriä, en tiedä, onko tästä tehty tieteellisesä mielessä parempaa esitystä missään. Mutta aihe siis on symboliset merkit. Symbolia ei ole määritelty minkään teoreettisen viitekehyksen mukaan, mutta kirjassa käytännössä noudatetaan nykyisin vakiintunutta semioottista käsitystä symbolista sovittuna merkkkinä, ja kiitettävästi tässä todellakin pidetään kiinni mm. siitä, että merkkien merkitykset muuttuvat siirtyessään ajasta/konteksista toiseen. Lähtökohta siis on, että symbolisen merkin sisältö pitää tietää, ts. se on opittu. Kirjaa voisi näin ollen melkein pitää uuden, postpsykoanalyyttisen ajan versiona Jungin teokselle Man and His Symbols, jossa merkki määriteltiin psykoanalyyttisesti, ikuisesti samana pysyväksi, alitajunnasta kumpuavaksi sisällöksi, ts. ei oikeastaan merkiksi ollenkaan vaan arkkityypiksi, joka sai erilaisia ilmiasuja (merkkejä) yhteiskunnallisissa kulttuurisissa todellisuuksissa. "Psykoanalyyttinen" merkki tai pikemminkin merkin sisältö ei koskaan itse muutu vaan kaikki tietävät sen myötäsyntisesti.

 

Salterin lähestymistapaa voisi pitää lähinnä historiallisena.

Kirjaan on otettu sekalainen seurakunta erilaisia merkkejä. Osa on niitä, joita psykoanalyyttisestikin orientoituneet kirjoittajat ovat käsitelleet kuten kiinalainen yin-yang -kuvio. Kristittyjen ristiä on käsitelty myös historiallisesti, ja koska se on lopulta aika myöhäinen keksintö, on käsitelty myös vanhempaa kristittyjen tunnusta, ikhtystä eli kalaa. Jotkut symbolit ovat kehittyneet vuosisatojen ellei tuhansien kuluessa, eikä joidenkin alkuperäisestä merkitykestä ole enää hajuakaan. Tällainen on esimerkiksi triskelon, johon törmästin sattumalta jo, kun tämä kirjastosta lainattu kirja lojui vielä lukemattomana pöydälläni. Nääs kun oli tullut puhetta ihan muissa yhteyksissä tatuointikuvioista ja tämä kuvio oli tullut keskustelun kuluessa mainituksi. Nyt saatoin lukea, että tämä merkki lienee ollut käytössä aina 4 400 eaa. pitäen. Salter arvelee, että alkuperäisin versio olisi ollut kolmen jalan nivusista yhdistetty, vähän yin-yang -kuvion kaltaisesti "pyörivä" kärrynpyörä, mutta että se sittemmin olisi liikaa piirustustaitoa vaatineen stilisoitunut kolmesta spiraalista koostuneeksi. Vaikka se on selvästi pakanamerkki, sitä alttiin kuulemma käyttää myös Pyhän kolminaisuuden symbolina, mutta enpä muista ikinä nähneeni sitä tällaisissa yhteyksissä. Kuviolla ei ollut edes nimeä ennen kuin 1800-luvun lopulla, jolloin numismaatikot keksivät sen pystyäkseen kommunikoimaan Etelä-Turkin alueen kolikoista, joissa merkki oli tuo vanha kolmesta sivulta kuvatusta kintusta koostuva. Sittemmin merkki on ajautunut Man-saaren lippuun.

Tällaisten vanhojen symboleitten lisäksi Salter sanailee, kylläkin vähän kepeähkösti, aivan toisenlaisista, eli niistä, jotka on keksimällä keksitty. Osa näistä on laadittu helpottamaan vaikkapa matemaattista ilmaisemista – hämmästyttävän uusia merkkejä ovat +, - ja yhtäläisyymerkit. Jopa neliöjuuren merkki on vanhempi. Ja lisäksi tulevat kaupallisiin tarkoituksiin kehitetyt merkit. Niitä joudutaan tunnetusti modernisoimaan vähän väliä, etteivät ne alkaisi näyttää vanhanaikaisilta; tämä tehdään niin, että tuotteen kuluttajat mahdollisimman vähän huomaisivat tapahtunutta eivätkä missään tapauksessa alkaisi kuvitella tuottemerkin sinänsä muuttuuneen toiseksi. Tässä kirjassa esimerkkinä on Microsoft – suomalaisessa graafisen suunnittelun opetuksessa on vanhastaan käytetty esimerkkinä "Nortti"-askia, jonka käyttäjät luultavasti väittäisivät, että aski ei ole ikinä muuttunut miksikään.

Rahahan on sitten aivan oma merkkijärjestelmänsä. Tähän liittyen kirjassa on selkeä virhe. Kirjassa väitetään leipätekstissäkin – joten kyse ei ole kuva- tai kuvatekstivirheestä – että kiinalaisissa vanhoissa kolikoissa olisi ollut pyöreä reikä ja japanilaisissa neliön muotinen. Asia on kuitenkin tarkalleen päinvastoin. Yhdestä pyöreäreikäisestä rahasta on kuvakin, ja sitä väitetään kuvatekstissä kiinalaiseksi, vaikka kuvan rahassa lukee suurin ja selkein kanji-merkien – joka on se kirjoitusjärjestelmä, joka on japanilaisille ja kiinalaisille yhteinen, joskin japanilaislla on lisäksi pari muutakin – että se on Japanin raha.

Toinen virhe tai asian sivuuttaminen liittyy merirosvolipun kalloon ristissä olevin sääriluineen. Salter kertoo, että Temppeliherrat olivat ottaneet sen tähän käyttöön ristiretkiaikojen oltua ja mentyä ja sitä myötä heidän köyhdyttyään siihen mittaan, että entisen elintason ylläpitäminen ei ollut muuten mahdollinen kuin rupeamalla merirosvoamaan. Sitä Salter sen sijaan ei selvitä, mistä syytä he valitsivat juuri nämä entiteetit lippuunsa. Hän viittaa vain epämääräsiesti momento mori -ideaan.

Huhujen mukaan Jeesus olisi ristiinnaulittu tillilleen siihen paikkaan, jonka alla olisi ollut Aatamin hauta. Tämä esitettiin varhaisissa ristiinnaulitun kuvissa ja ikoneissa pääkallona ja luina ristin alla ikään kuin sysipimeässä luolamaisessa onkalossa, ja usein ne ovat ortodoksissa ikoneissa mukana edelleen molemmat, vaikka usein on tyydytty vain kalloon. Sitä vastoin ortodoksisen skeemamunkin asussa kallo ja luut ovat juuri niin kuin uudemmassa klassikossa, merirosvolipussa, joten oma hypoteesini on, että  merkki on kotoisin itäisen kristillisyyden piiristä, jossa se oli Temppeliherrojen aikaa ennen jo vakiintunut. Kallo ja luut esiintyivät Ristiinnaulitun kuvissa länsimaisessakin kirkkotaiteessa pitkälle renesanssiin ja katolisella puolella barokkiin ellei suorastaan ihan meidän päiviimme. Uskonpuhdistuksen piirissä ne kuvissa hylättiin.

Salter ei todellakaan mainitse tätä, mikä ihmetyttää, sillä hän ei ol voinut olla tietämättä asiaa. Luulisi hänen joskus ainakin katolisessa kirkossa käyneen... Ainoaksi selitykseksi jäävät, että hänellä on jokin agenda ja/tai että kustantaja on kieltänyt asiasta kirjoittamisen – kustantaja on saattunut pitää liian rajuna juttuna kertoa suurelle yleisölle, että merirosvolippu olisi oikeastaan yksi vanhimmista kristillisistä symboleista.

Parasta tässä kirjassa siis on irrottautuminen täysin psykoanalyyttisesta symbolin määrittelystä ja merkkien tarkastelu historiallisesta ja semioottisesta näkökulmasta. Edellämainitun seuraus oikeastaan on se toinen etu, nimittäin että tarkasteluun on otettu upouusia merkkejä, joita nykyaikana vuosituhantisen hiljaisen kehittely sijaan keksiskellään palavereissa palkkatyönä ja otetaan käyttöön vaikuttamaan ihmiskunnan tajuntaan pikavauhtia.

Vaikka ei uusia merkkejä laadittaessa aivan tyhjästä aina lähdetä. Bluetoothin merkki on lähellä vanhaa riimukirjoituksen B:tä. (25.11.2022)

Viimeksi muokattu: 28.11.2022
Kommentit (0)
« Edellinen sivu 2 / 36 Seuraava sivu »