Otin kesälukemiseksi yli 20 vuotta vanhan kirjan kauppakorkeakoulun ylikirjastonhoitaja Henri Bromsin  vuoden tai parin piipahduksista islamilaissa maissa. Kirjan nimi on Saudishampanjaa – spriten tai alkoholittoman oluen ja omanmehun sekoitus – johtuen siitä, että kirjan eräänlaisena kehyskertomuksena on hänen puolentoista vuoden pestinsä tietopankkiasiantuntijana Riadissa.

Työ tapahtui melko vahvasti ulkomaisin voimin toimivassa, mutta saudien itse omaan tyyliinsä johtamassa Saudi-Arabian National Center for Science and Technologyssa. Työnteon arabiongelmista on uudempaakin kuvausta kuin tämä, eritoten Liisa Liimataiselta, ja vieläpä parempaa. Paras osa tästä Saudishampanjasta kertookin Bromsin omasta tutkimusalasta, joka on ollut Iran ja shiialaisuus, persian kieli ja kirjallisuus, etenkin runous ja suufilaisuus.

Lisensiaattityönsä Broms oli tehnyt Intian tiimoilta, mutta ei ilmeisesti ollut käyny maassa ennen kuin Saudi-Arabiasta käsin pari viikkoa luksuslomalla. Tässä yhteydessä Broms kertoo, että olot Persiassa muuttuivat epävakaiksi mongolihyökäysten johdosta 1200-luvulta lähtien ja jatkuen aina 1400-luvulle. Mongolit tuhosivat tapansa mukaan kaiken altaan, ja erityisen kriittistä oli, että he tuhosivat Persiassa tuolloin jo 2000 vuotta vanhat, kymmenien kilometrien pituiset maanalaiset kastelujärjestelmät.

Niinpä Persian mystikkorunoilijat siirtyivät Intaan, jo vanhastaan uskontojen ja mystiikan sulatusuuniin. Persian maaperällä mystiikassa oli useinmiten ollut kyse tiedosta juopumisesta. Rakkausmystiikkakin oli jo syntynyt, ja kuten muissakin naisia haveksivissa kulttuureissa, Persiankin tämän lajin runous käsiteli usein homoerotiikkaa. Rakkausmystiikka kehittyi Intiassa aivan uudelle tasolle, kun se sai innostuneen vastaanoton.

Broms huomauttaa, että sana moguli tarkoittaa kyllä periaatteessa mongolia, mutta Intian mogulit olivat  persialaistuneita urbaaneja mongoleja Turkestanista ja siis jo aivan eri ihmisiä kuin Tšingis-kaani joukkioineen.

Koska kirja on jo kohtalaisen ikäinen, aika monet asiat ovat muuttuneet eivätkä välttämättä tasan siihen suuntaan kuin Boroms kaavaili. Hän ennusti mm. islamilaisen maailman ja Kiinan liittoutumista, mutta ei siis osannut arvata, että Venäjä lähtee messiin ja tulee olemaan tämän liittoutuman ydin Kiinan kanssa Lähi-idän lähinnä tuumaillessa ja katastellessa. Toinen esimerkki: Broms arvostelee saudien intoa kehittää aurinkoenergiaa. Hän ei näe moisessa mitään jrkeä, kun öljy on maassa halvenpaa kuin vesi – eli ilmastonmuutos ei ollut Bromsin mielestä vielä 2003 huomioon otettavan arvoinen seikka.

Itseaäni ehkä ärsytti se, että Bromsin mielestä kehitys tarkoitti aina muuttumista länsimaiseksi – länsimaisen teknologian, tieteen yms. omaksumista. Hän näkee kyllä, että islamilainen maailma arvostee eritoten lännen uskonottumuutta, mitä tieteellinen maailmankuva oikeastaan edellyttää. Tätä lännen uskonnottomutta – pikemminkin kuin kristinuskoa – vastustetaan myös lännen maaperällä, ts. islamilaisen maailman ulkopuolella väkivaltaisestikin. Tämä ei kuitenkaan Bromsin mielestä liity siihen, etteikö islamilaisen maailman pitäisi omaksua länsimainen tieteellinen maaimankuva. Hmmm… Hän toteaa, että vaikka saudit eivät tosiaankaan ole kovin ahkeraa porukkaa, nämä oppivat, ja saudeja yritetään kaikin keinoin, joskin jatkuvasti epäonnistuen, saada innostumaan ponnistelusta tieteellisessä opiskelussa ja tuottavassa työssä, ei vain pomottamisesta.

Opiskeluaikoinaan Broms oli ollut Iranissa ennen vallankumousta. Hänen mielestään shaahin aikaan kaikki oli paremmin, jos kohta hänkin toteaa niin kuin kaikki muutkin, että huolimatta hurskautensa julistamisesta imaamit ovat jokseenkin kaikki naippoja, juoppoja, narkomaaneja ja korruptoitunieta suhteessa maalliseen mammonaan. Kun Saudi-Arabiassa oli mahdollista jättää auto tienposkeen lukitsematta asioille mennessään, se ei olisi tullut kuuloonkaan Iranissa. Näiden Bromsin kuvaamien Iranin epäkohtien suhteen kaikki muukin lukemani, paitsi tietokirjallisuus myös kaunokirjallisiuus samoin kun näkemieni elokuvien viestit ovat täysin yhtäpitäviä. Muita käsityksiä Iranin moraalin ja uskonnollisen hallinnon rappiosta ei yksinkertaisesti ole olemassa. Mutta shaahin aikaan hallintoa oli kuulemma mahdollista arvostella, mikä ei nykyisin onnistu ilman että henki lähtee. Mitä Iranin vallankumoukseen tulee, Broms ei näe sille oikeutuksena sitä, että britit olivat shaahin avustuksella anastamassa koko Iranin kansallisomaisuuden – minä taas katson, että jonkinlainen vallankumous siellä oli pakko tehdä, etteivät britit olisi aivan kaikkea varastaneet.

Mutta mutta… Yhtä kaikki Broms arvostaa Persian vanhaa runoutta. Ja minä Iranin 2000-luvun alun graafista suunnittelua.