Taannoisella "ulkomaanmatkallamme" Heinolaan totesin Sivistyksen yössä, että kaipaisin sellaista uutismediatuotetta, jossa olisi pelkkää asiaa, ja sekin vain kerran, paitsi jos siitä saadaan aidosti oikeaa uutta tietoa; mainitsin lähellä tätä idealia olevana esimerkkinä Frankfurter Allgemeine Zeitungin, jossa lisäksi on ylimaallisen hyvä typografia.

Jo jonkin aikaa on liikkunut huhuja, että maahamme olisi syntymässä uusi uutisverkkolehti, Uusi juttu nimeltään. Pääponttina huhuissa on ollut, että Sanna Marin on sijoittanut siihen. Vaikka en tiedäkään, onko huhun pannut liikkeelle Uusi juttu itse, olen olettanut näin, ja jos lehti markkinoi itseään tällä tavalla, kysessä ei tule olemaan lehti, joka minua kiinnostaa.

Tänään Ylen Aamu tv:ssä oli kuitenkin juttua Ylen ongelmista erityisesti ja nykymedian ongelmista yleensä. Ohjelmassa nousi esiin Uusi juttu, ja sen edustajana haastateltiin sen perustajiin kuuluvaa Olli Seuria. Seuri kun on "tv:stä tuttukin", onhan hän entinen Ylen toimittaja. Kuinka ollakaan, hän kuvaili nykymedian rikkiolemista sillä, miten vastikään yhden entisen ammattilaisjääkiekkoilijan, vieläpä mediahuomion kannalta kivasti homon, traagisesta murhasta on kirjoitettu hirveät määrät juttuja, eikä suinkaan siksi, että olisi aina seuraavaan otsikkoon mennessä saatu uutta tietoa vaan siksi, että datadiagnostiikka on osoittanut, että tapaus kiinnostaa.

Ikään kuin olisin itse ollut astialla.

Omaan laskuuni kirjoitan nyt vielä, että klikkiotsikoiden kalastelussa on jotain samaa kuin ihmisten keskinäisessä mielistelyssä – joskus se voi tulla lähelle patologista tilaa. Kun uutismediastakin on tullut kaikin keinoin yleisöltä (välillisesti pennosia eli) klikkauksia eli hyväksyntää kerjäävä vaurioitunut lapsi, onko se enää ainakaan uutismediaa.

Lehtien, verkkomedioiden sinä kuin paperistenkin, perustaminen on vaikeaa. Kun verkkoviestintä ilmaantui ilmoille, kaikille tuli pakkomielteinen tarve saada itselleen/firmalleen/yhdistyksensä tai muulle organisaatiolleen netisivut. Kävi ilmi, että ne ovat turhat, ellei niille saada ihmisiä vierailemaan. Paljastui, että ihmisten saamiseksi niitä käyttämään pitä turvatua muuhun markkinointiin. Sitten tuli some, ja nyt kaikki halusivat itsensä/firmansa/yhdistyksensä tai muun organisaationsa aluksi facebookiin. Kävi ilmi, ettei yleisö suostunut lukemaan kenenkään facebook-päivityksiäkään noin vain, ei edes, vaikka oltaisiin kaverit. Päinvastoin kaiken maailman päivitykset kävivät ihmisten hermoille, ja faceen ilmaantui mahdollisuus sulkea kavereita pois silmistä tavalla, joka ei kuitenkaan katkaissut kaverisuhdetta, ts. näkymättömäksi suljettu taho ei saanut edes tietää, että hänen päivityksiään ei haluttu.

Uusi juttu pyrkii rahoittamaan toimintansa tilauksilla. Ne "päivitykset" pitää haluamalla haluta eli niistä pitää maksaa. Kuulemma Uuteen juttuun ei tule mainoksia.

En tiedä, millainen linjasta tulee. He ovat kuitenkin jo luvanneet, että samoja asioita ei toisteta alituiseen. Kävin vilkaisemassa Uuden jutun esittelysivuilta toimittajien kiinnostuksen kohteita. Toimittajia ei tosiaankaan ole nyt (vielä?) montaa, mutta sikäli kun oikein ymmärsin, rekrytointi oli vielä kesken ja hakemusten jättöpäivä umpeutui vasta 13.10. Yksi toimittaja – pitäisikö sanoa että toinen heistä – ilmoitti kiinnostuksensa kohteeksi datajournalismin. Ja minun päässäni tietysti kuului sillä hetkellä että pling.

Datajornalismin on aivan järjettömän vaikeaa, varsinkin, jos se halutaan saattaa ilmoille grafiikkana. On olemassa ohjelmia, jotka tekevät standardigrafiikoita kaikesta, mikä niihin numeroina syötetään, mutta ollakseen tehokasta informatiografiikka pitää oikeastaan tuottaa tapauskohtaisesti. Jos olisin nuorempi, hakisin nyt työpaikkaa.

En vielä katsonut, voiko Uuden jutun tilata vain vuodeksi ilman, että tilaus pitää erikseen vuoden päästä keskeyttää. Jos voi, taidan tilata ihan vain nähdäkseni, miten saavat homman käyntiin. Siinä tulee olemaan paljon vaikeuksia, joiden ratkaisemisessa esimerkiksi raha ei sellaisenaan auta. Epäilykseni ovat siis suuret, mutta odotan kyllä mielenkiinnolla. En nimittäin suinkaan luule, että olisin ainoa nykyiseen uutismediakulttuuriin kyllästynyt.