Lännen pelinsiirto

24.06.2022

Vitutukseen ei kuole, mutta sillä kyllä tappaa aika paljon.

Eilen tuli telkkarista mainio elokuva, Jafar Panahin Cannesissa parhaana esikoiselokuvana palkittu Valkoinen ilmapallo vuodelta 1995.

Yle mainosti elokuvaa lapsikuvauksena, ja sitä se tietysti yhdeltä tasoltaan onkin. Seitsenvuotias, erittäin päättäväinen pikku punahilkka haluaa äitinsä kanssa kaupungilla näkemänsä hienon kultakalan perheen uudeksi uudenvuodenkalaksi. Kaupungilla nähdyt kalat olivat pulskija ja liehuvaeväisiä, kun taas perheen omat kultakalat kotipihan lammikossa, josta naapuritkin kävivät niitä hakemassa, olivat laihoja luikkuja.

Kaupungilla tyttö oli nähnyt myös miehiä koolla käärmeenlumoojan luona, mutta äiti oli hakenut hänet heti pois, kun tyttö oli matkalla sinne kurkistanut.

Kun äiti sitten lopulta suostuu siihen, että tyttö saa käydä ostamassa sen kultakalansa, tyttö syöksyy ensitöikseen käärmeenlumoojia töllistelevän miesjoukon sekaan. Hänelle on käydä sielä hullusti, ja kun yksi vieras rouva tuonnempana kysyy, miksi hän oli mennyt sinnee, eikö äiti ollut sanonut, ettei se ole sopiva paikka pikkutytöille sen enempää kuin vanhoille rouvillekaan, pikku punahilkkamme vastaa, että kyllä on sanonut ja että hän menikin sinne saadakseen tietää, miksi se oli kiellettyä.

Käärmeenlumoojilta tyttö sai vielä äidin antaman setelin takaisin tirauttamalla pari kyyneltä; sitäpaitsi paikalla on paljon katsojia, ja toisekseen homma oli yleisesti tiedossa huijaukseksi, koko käärmeenlumomisspektaakkeli kaikkinensa. 

Mutta sitten tilanne muuttuu vaikeammaksi. Kun tyttö on jo ostamassa hienoa kalaansa sitä, joka on kaunis kuin morsian, hän huomaa, että raha on kadonnut matkalla loppujen lopuksi kilttien huijareiden luota kauppaan.

Kun tyttö saa kalan lasimaljassa käteensä, hän toteaa, että sehän on väärä kala, ei ollenkaan se pulska, jonka hän oli valinnut. Kauppais selittää, että kala näyttää nyt laihemmalta, kun hän katsoo sitä suoraan silmiensä tasolta, mutta jos hän nostaa maljan ylös, se näyttää samalta kuin silloin, kun hän katsoi sitä korkealla sijaineessa kauppiaan akvaariossa. Tyttö kohottaa maljan ja on tyytyväinen.

Käärmeenlumoojien lisäksi häntä tulee vielä piinamaan sotilas… joka on sonnustautunut  länsimaistyyppiseen sotilaspukuun. Namusetä. Nyt paikalla ei ole muita näkemässä. Tyttö onnistuu noudattamaan kieltoa olla ottamatta vierailta mitään, mutta ei kieltoa olla puhumatta vieraiden kanssa.

Joten ei ole vaikea tulkita pikku punahilkkaa Iraniksi, joka haaveilee morsiamenkauniista kalasta ja tässä lapsekkaassa himossaan uskoo naiivisti omiin kansallisiin huiputtajiinsa siinä kuin on sortua länsimaistyylisten sotilaiden tarjoiluihin, kunhan nämä vain selittävät, että on heilläkin pikkusiskoja.

Elokuvan tyttö on mahtava näyttelijä. Ehkä kaikki iranilaslapset ovat tuollaisia nokkelia, itsepäisiä ja suorasanaisen nenäkkäitä? Mutta eivät kasva aikuisiksi vaan haaveilevat kultakaloista, jotka ovat kauniita kun morsian vain, kun niitä katsoo riittävän kaukaa korkealle ylöspäin?

 

Ja se valkoinen ilmapallo on ilmapallonmyyjä-afgaanipojalla, joka auttaa tyttöä ja tämän veljeä ostamalla purkan, jolla ilmapallokeppiin kiinnitettynä nostetaan kellarikuiluun pudonnut raha. Ja kaikki jatkuu entisellään.

 

Jafar Panahia ei päästetty Cannesiin osallistumaan gaalaan, ja hänen elokuvantekemistään yritettiin estää.

Viimeksi muokattu: 24.06.2022
Kommentit (0)
« Edellinen sivu 15 / 39 Seuraava sivu »