Dekkareiden suosion salaisuus

10.12.2020

Dekkarit eivät neuvo, mitä niistä pitää ajatella.

Olen ratkaissut kysymyksen, miksi dekkarit ovat suosittuja verrattuna muuhun proosaan. Rupesin nimittäin taannoin lukemaan kirjaston vaihtohyllystä mukaan tarttunutta Betty Smithin romaania Puu kasvaa Brooklynissä. Olen ollut ymmärtävinäni, että mainitulla teoksella olisi Jenkkilässä jotan merkitystä.

Ja kirja alkoikin aika mukavasti. Aiheena on elämänmeno New Yorkin köyhällistökaupunginosassa, jossa vuonna 1912 piti joka sunnuntai käydä kirkossa; kuuden messussa oli enemmän väkeä kuin myöhemmässä, sillä siihen menivät suoraan kotona käymättä ne, jotka olivat juhlineet koko lauantain ja sunnuntain välisen yön.

Mutta sitten kirjailija alkoi analysoida omaa, epäilemättä omaelämäkerrallista kirjaansa. Hän ei enää vain kuvaillut tapahtumia vaan alkoi selitellä. Ikään kuin kirjailija ei olisi oikein tiennyt, halusiko olla kirjailija, kirjallisuuden tutkija, psykologi vai ehkä kirjallisuuskriitikko.

Dekkaristit eivät koskaan sorru moiseen. Dekkarit on rakentamalla rakennettu niin, että lukija pääsee itse tekemään johtopäätökset tapahtumista ja vain tapahtumista. Ja tästä syystä dekkarit ovat suosittuja.

Ja samasta syystä Dostojevski on hyvä kirjailija. Dostojevski ei ikinä alennu analyseeraamaan henkilöitään vaan kuvaa vain heidän niin fyysisiä kuin mielensäkin liikkeitä. Sellaisinaan.

Jätin Smithin suosiolla kesken, ja tartuin pitkästä aikaa suurena kertojana pidetyn Thomas Mannin ensimmäiseen suurteokseen, Buddenbrookeihin. Olin kesällä lukenut Mannin melko myöhäiset tuotoksen, Joosef-sarjan, vieläpä ensimmäistä kertaa tässä elämässä, ja onneksi en ollut lukenut aikaisemmin, sillä en olisi tajunnut sitä. Joosef-sarja on aivan mahtava tarina. Ja siinä todellakin vain kuvataan. Myös loppu. Lopussa ei mitenkään psykologisoida Jakobin motiiveita. Kerrotaan vain hänen päätöksistään, ei pohdita, miksi, ja niin lukija pääsee tekemään itse johtopäätökset, jotka eivät edes olisi verbaalisesti analysoitavissakaan – jos olisivat, koko romaanisarjaa ei olisi tarvinnut kirjoittaa.

Buddenbrookeissa Mann loppupuolesta sortuu selittelemään. Harmin paikka.

Viimeksi muokattu: 10.12.2020
Kommentit (0)
« Edellinen sivu 15 / 32 Seuraava sivu »