Sukukirjariemua

23.09.2020

Matikainen. Pirkko. Uukuniemen Matikaiset. Vaasa 2012.

Äiti ei tuntenut itseään vanhaksi edes viikkoa ennen kuolemaansa, vaikka katseli käsiään, joiden ruttuisuutta ja mustelmia ihmetteli. Silloin ajattelin, että yritän itse säilyttää realiteettien tajuni paremmin. Se ei ole onnistunut, sillä en tunne itseäni yhtään sen kummemmaksi kuin vaikkapa 30-vuotiaana.

 

Nyt olen kuitenkin kohdannut varmaakin varmemman vanhuuden merkin. Nimittäin jos ihminen riemastuu villisti saadessaan kirjastosta kaukolainana jonkun verrattain marginaalisen sukukirjan ja lukee sen yöllä putkeen kannesta kanteen, se on tosiaankin kiistämätön osoitus pitkälle edenneestä ikääntymisestä.

Niille, jotka eivät ole tutustuneet sukukirjoihin, kerrottakoon, että ne ovat luettelomaisia esityksiä pitkin maailmaa levinneistä erilaisista asiakirjoista poimituista tiedonmuruista koskien sukulinjoja.

Tämä nyt riemastukseni herättänyt teos on Pirkko Matikaisen Uukuniemen Matikaiset. Tämä eroaa omaa sukuani läheisemmin koskettavista Anja Kukkosen laatimista siten, että ensinnäkin tässä on vähemmän sukutauluja, mutta ehkäpä siitä syystä tähän on jäänyt tilaa erilaisille muille huomautuksille. Minua eivät tunnetusti suurmiehet ja aateliset kiinnosta vaan pikemminkin aina nimettömäksi harmaaksi massaksi historiankirjoituksessa alistettu tavallinen väestö, ne suurmiesten ja aatelisten alamaiset, joita ilman heillä ei edes olisi, mihin valtaansa käyttää.

Matikaiset liittyvät vähän äitini isän sukuun. Suvusta ei ole tehty mitään kätevää sukukirjaa, sillä kukaan ei ole halunnut antaa siihen tietojaan siksi, että kukaan ei halua olla julkisesti sukua äitini isän veljelle. Minäkään ei välittäisi koko suvusta paskaakaan, ellei veljeni olisi ampunut itseään, ja minä nyt satuin kyökkipsykoanalysoimaan, että yksi syy hänen ongelmiensa taustalla saattoi olla psykologisesti peritty ylisukupolvinen talotrauma. Oletan toki silti, että psykoanalyysin piirissä ei ole koskaan kuultu talotraumasta.

Yksi mutka talotrauman purkamisessa on ollut Anna Matikainen, joka on pullahtanut esiin ystäväni  H:n arkistonkaivelussa tavoin, joka ei ole vaikuttanut aina loogiselta. Kun Uukuniemen kirjastossa ihan viime minuuteilla huomasin Matikaisten sukukirjan, en ehtinyt saada selville kuin sen, että jopa Pirkko Matikaisen tutkimusten mukaan Anna Matikaisia on epämääräinen määrä, eikä heistä tosiaankaan ota selvää, kuka on kuka.

Kerron tässä yhden talotraumaattisen Anna Matikais - tapauksen. Puuseppä Antti Matikainen ja vaimonsa Anna olivat ostaneet vuonna 1907 Onnela-nimiseen tilaan tilanumero 2/11 kuuluneen Myötävaara-tilan. Niukkalan tila 2 oli Kuikan perintötila, mutta tilan 2/11 myivät Suutariset. Anna Ollintytär Matikainen oli omaa sukuaan Kuikka. Pirkko Matikainen kertoo Myötävaaran ostamisen rahoitetun Annan Niukkalan tilasta 7 perimillä varoilla. Tässä vaiheessa Kuikilla on siis ollut jo Niukkalan tila numero 7, muttei enää tilan 2 osaa 11. Tila Niukkala 7 puolestaan on ollut alkujaan nimenomaan Matikaisten tila. Arkistoetsivä H on lähettänyt minulle Niukkalan isonjaon kartan, johon on joku jopa tuonnempana omalla eli kartantekijän käsialasta poikkeavalla kirjoituksellaan merkinnyt Matikaisen tilaksi kartan kohda C eli tilan 7. Se on selvästi suurempi kuin tila 2, kartassa kirjaimella B, joskin (7 tai) C sijaitsee aika paljon tuonnempana city centeristä.

Olen joskus mietiskellyt sitä, minkä verran Uukuniemeltä lähdettiin Pietariin. Sinnehän tehtiin kauppaa, luvalla tai ilman, ja rahdinajo oli kivisten peltojen lahjoitusmaa-alueella paljon kannattavanpaa kuin maanviljely. Pietariin vietiin mm. lihaa, minkä oli niiden kylmäkuljetusolosuhteiden vallitessa tapahduttava elävien eläinten muodossa, ja meilläkin on äitini äidin suvun puolella, jota on paremmin tutkittu ylipäätäänkin, ainakin yhdessä haarassa useammassa polvessa toimittu sikasaksoina.

Mutta Matikaisten suvsta löytyy mielenkiintonen Pietariin-lähtötapaus, jälleen nimeltään Anna Matikainen, tarkemmin sanottuan Anna Maria Juhontytär (1854-1934). Hän meni ensin naimisiin ylikannuslaisen talollisen Antti Jeremiaanpoika Hanhinevan kanssa. Pariskunta muutti jossain vaiheessa Niukkalaan tilaan 7 kuuluneelle Sileätie-tilalle. Mutta jostain syystä pian Antti ja Anna lähtivät Pietariin, missä Antti toimi työmiehenä. Anna vietti Pietarissa kaksi jaksoa, ensimmäisen vuosina 1871–1906 Antin kanssa, ja toisen Antin vuonna 1911 kuoltua vuosina 1911-1917. Anna meni uudelleen naimisiin, nyt Matias Matiaksenpoika Gerdtin kanssa, joka oli työnjohtajaksi siirtynyt entinen hopeaseppä. Pirkko Matikanen ei tiedä kertoa, missä Matais oli työnjohtajana. Matias oli kuitenkin Pietarissa jo valmiina, kun Anna sinne tuoreena leskenä saapui, ja Anna oli Matiakselle kolmas puoliso. Vallankumouksen jaloista parikunta tuli Uukuniemelle, ja niin Anna kuin hänen molemmat miehensä on haudattu samaan hautaan, jolla on vain Antti Hanhinevan nimellä varustettu risti.

Toisena Pietarin-kävijänä mainitakoon Karoliina Matintytär os. Matikaisen, naiduksi tultuaan Pölläsen, poika, joka ei ole tykännyt Pöllänen-nimestä vaan on vaihtanut sen Beijeriksi. Tämä Gustav Beijer (1873-1916) oli rautatieläinen ja lähtenyt ammattiinsa kouluttautumaan Pietariin jo 17-vuotiaana. Hän oli kerran koettanut mennä naimisiin vuonna 1904, mutta morsiamen veli oli kieltänyt kuulutukset. Toinen yritys vuonna 1908 onnistui paremmin, joskaan lapsia ei siunaantunut. Gustav Beijerille on Uukuniemelle pystytetty kiinnostava muistokivi, joka on valokuvattuna tähän mielenkiintoiseen teokseen. Lienenkö koskaan nähnyt sitä Uukuniemen hautausmailla? Siinä on koukeroinen pääteksti ja pienellä yksinkertaisemmin kaiverretut kaksi riviä, joilla lukee "Viimeinen tervehdys Puolisolta ja Tovereilta".

Paljon kiinnostavampaa tämä rahvaan historia kuin suurmiesten historia.

Viimeksi muokattu: 23.09.2020
Kommentit (0)
« Edellinen sivu 2 / 40 Seuraava sivu »