Samettia vai ei?

16.01.2022

Laurén, Anna-Lena. Samettidiktatuuri – Vastarintaa ja myötäilijöitä nyky-Venäjällä.  Ei painopaikkakuntaa – mistä ratkaisusta en pidä, sillä se on ollut vanhastaan tapa aina kirjapainotaidon aamusta vaikka painopaikka olisikin sitten sepitetty – 2021.

Pitipäs sattua, että tämän meneillään olevan kriisin aikana meidän huusholliin on tupsahtanut paljon kirjaston varauksia Venäjä-aiheisista kirjoista. Nyt sain juuri luetuksi Anna-Lena Laurénin teoksen Samettidiktatuuri.

Heti alussa Laurén kiteyttää nyky-Venäjän ongelman, mutta vaikka hän nimittää sitä Putinin hallinnon ongelmaksi, se on tosiasiassa ollut jo Neuvostoliiton ongelma ja ehkä jopa sitä edeltäneen Venäjän ongelma: "Putinin hallinnon pahimpia puolia on se, että yhteiskunta rankaisee kaikkia, joilla on ideoita. Ei lyö leiville ajatella itse ja työskennellä ahkerasti. Opportunismilla sen sijaan voi päästä pitkälle."


Menetelmä, jolla työnteosta rangaistaan, on se, että jos joku pienyrittäjä alkaa menestyä, jostain tulee mahtava hallinnon suosima liikemies, joka kaappaa yrityksen. Tämän voi toki tehdä myös valtiovalta suoraan. Laurénin esimerkkinä on maanviljelijä Viktor Zelenski, joka viljeli 120 hehtaarin vuokrapeltojaan, jotka pian "vähennettiin" pala palalta 40 hehtariin. Vuokrapeltojen kohdalla voidaan tietenkin lopettaa vuokrasopimus, mutta suoraviivaisempaakin tapahtuu kuten uhkailua tai että menestyvälle pieneläjälle hoidetaan syyte jostain tekaistusta rikoksesta jne. Zelenskin Tapauksessa FSB oli kuulustellut Laurénia tunnin ennen haastattelua, haastattelun aikana häntä ja haastateltavaa seurasi FSB:n auto, joka kaartoi suoraan Zelenskin pihaan heti, kun Laurén oli vasta tekemässä lähtöä jutuntekokeikaltaan. Zelenski oli osallistunut myös mielenosoituksiin ja istunut siitä hyvästä vankilassakin.

Katastrofaalisen selvästi tällaiset korruptiokuviot näkyvät jätehuollossa, jossa keplotellaan jätteet lajittelematta piiloon maaseudulle, mutta otetaan rahat valtion kassasta aivan kuin homma olisi hoidettu. Tämäkin on aiheuttanut mielenosoituksia, ja Arkangelissa mielenosoittajat kerrankin voittivat ja saivat jopa valtion median puolelleen.

Yleensä näin ei kuitenkaan käy. Yksi Putinin kikka vähätellä mielenosoituksia ja muita mielenilmauksia on väittää niitä ulkomailta johdetuiksi. Laurén toteaa : "Omakuva on jakomielinen: ollaan yhtaikaa sotilaallinen suurvalta ja muiden juonittelun avuton pelinappula." Laurén ei sano tätä, mutta siitä, että Laurén valitti, miten Navalnyi ei anna ulkomaiille toimittajille haastatteluja, tuli mieleeni, että Navalnyi lienee valinnut tämän strategian juuri siksi, ettei päästäisi väittämään, että häntä johdetaan ulkomailta – itse asiassa mieleeni tuli, että hän on ehkä esittänyt nationalistiset lausuntonsakin samasta syystä, joskin ne ehkä kääntyivät häntä itseään vastaan. Myös Navalnyin "älykäs äänestäminen" on hyvin "kansallista", mihinkään ulkopuoliseen apuun turvautumatonta, sillä sen periaatehan on äänestäjien antaa äänensä sille Yhtenäistä Venäjää edustamattomalle ehdokkaalle, jolla on parhaat läpimenomahdollisuudet riippumatta siitä, miellyttääkö tämä ehkokas äänestäjää muuten.

Laurénkin kirjoittaa tavan mukaan Navalnyinin myrkytystapauksesta, että Venäjä myöntyi kansainvälisen painostuksen alla siihen, että Navalnyi saatiin viedä Saksaan saamaan hoitoa. Laurénkaan ei spekuloi, millä painostettiin. Moraaliin vetoaminenhan ei Venäjällä pure. Itse tykönäni olen arvellut, että taustalla saattoi olla se, että tieteen, varsinkin lääketieteen, taso on Venäjällä surkea johtuen siitä, että ala vaatii niitä itsenäistä ajattelua ja kovaa työtä, jotka ovat Venäjällä mahdottomia. Mutta Venäjälläkin saatetaan sairastua, jopa johtoporras, ja se haluaa sairauksiinsa hoitoa – ja oman maan korruptoituneiden yliopistojen ja tutkimuslaitostan seurauksena sitä voi saada vain ulkomailta. Mieleeni juolahti, että oltaisiinko Lännestä luvattu, että Saksassa hoidetaan vastaisuudessa jotain Putinin suosikkiakin, jos nyt saadaan tutkia ja hoitaa Navalnyi?  – Ainakin tällainen tilanne aktualisoitui pian, kun elokuvaohjaaja Andrei Zvjagintsev sairastui vakavaan koronaan ja hänet piti saada hoitoon – Saksaan tietysti. Tätä seikkaa Laurén ei mainitse – liekö asia tapahtunut kirjan painoonmenon jälkeen? Yhtä kaikki, Laurén tuntuu arvostavan Zvjagintsevia, joka on kyllä runsaasti palkittu, mutta omasta puolestani joudun kyllä nyt sanomaan, että ne hänen elokuvistaan, joiden kanssa minä olen joutunut tekemisiin, ovat olleet sentimentaalista hömppää (Rakkautta vailla) ja Putinin sotapropagandaa (Leviathan). Mutta Venäjällä on monia muita elokuvaohjaajia joita arvostan – esimerkiksi terveydenhoitoalaan liittyen Boris Khlebnikov, jonka Arytmiassa näyttelijäntyö on aivan järkyttävän hyvää, joskin kiitoksen ansaitsee myös lavastus ja valaistus, joka osoittaa selvästi, mutta sympaattisesti, miten erilaisissa miljöissä elokuvan kaupunkilaiset elävät.

Lauren mainitsee Putinin ja Venäjän kansan välisestä ikään kuin sopimuksesta, että kunhan Putin huolehtii, että elintaso nousee, hän saa muuten toimia miten lystää. Laurén muistuttaa, että kansa rupesi vähän pettymään johtajaansa 2011. Tätä en ollenkaan epäile, mutta koska olen reissaillut Venäjän Karjalassa aika taajaan kohtalaisen pitkän ajan, on pakko todeta, että ihmiset aikuisten oikeesti ovat vuosi vuodelta eläneet siellä paremmin, myös vuoden 2011 jälkeen. En itse ole kauhean innoissani Karjalaankin ilmestyneistä länsimaista kahviloista ja sushiravintoloista – kulttuurisen diversiteetin kannattajana olisin mieluummin nähnyt, että kehitys olisi pysynyt omaperäisellä venäläisellä linjalla – mutta vielä 2008 sai Sortavalassa pelätä keskellä päivää ympäriinsä hoipertelevia, pulloja heitteleviä humalaisia, jollaisia ei viime vuosina ole todellakaan näkynyt, ja juuri ennen koronan puhkeamista talvella 2020 teimme Karjalan reissun, jona emme havainneet ensimmäistäkään juoppoa.

Ilmeisesti Venäjällä ei olla tyytyväisia asioiden etenemissuuntaan, vaan ollaan toiveikkaita sen suhteen, että populistiset puolueet jylläävät Lännessäkin – Putin on tukenut näitä melko avoimesti. Miksi? Siksi, että populismi johtaa korruptioon ja sitä myötä tieteen tuohoutumiseen, ja näin loppuu Lännestäkin kunnollinen sairaanhoito. Ja niin ei Venäjän tarvitse enää tuntea itseään Länttä huonommaksi. Ja ihmisten myrkyttäminenkin helpottuu.

On kuitenkin muistettava, että 1990-luku oli Venäjällä todellakin jotain aivan hirveää, eikä siitä kahteen otteeseen saman vuosikymmenen aikana pyörähtäneestä hullunmyllystä ole kuin parikymmentä vuotta aikaa. Olisi luullut, että venäläiset olisivat kaiken sen jälkeen halunneet nauttia vielä vastikään vallinneista rauhallisemmista oloista, mutta ei – sotaa vain haastetaan... 

 

Eli aika on nyt ajanut tämän Laurénin kirjan ohi aika nopeasti, kun diktatuuri on muutaman viikon sisällä menettänyt samettisuutensa.

Viimeksi muokattu: 16.01.2022
Kommentit (0)
1 / 39 Seuraava sivu »