Kauppiasnäkökulma maailmaan

12.01.2022

Frankopan, Peter. Silkkitiet – Uusi maailmanhistoria. Keuruu 2021.

Eilen odotettiin jännittyneinä, miten tästä loppiaisesta selvitään. No, jokseenkin samanlainen tapahtuma saatiin nyt kuin viime vuonnakin, nyt vain eri puolella planeettaa eli Kazakstanissa.

Lueskelin kohtuuttoman pitkään Peter Frankopanin massiivista opusta Silkkitiet – Uusi maailmanhistoria. En ihan täysin ymmärtänyt, mikä siinä oli uutta, sillä kyllähän perinteinenkin käsitys maailmansistoriasta on, että kaiken takana ovat luonnonvarat ja niistä johdetut hyödykkeet ja sitä myötä niiden liike ja hallinta. Tämä kirja on siis maailmanhistoria kaupan näkökulmasta, siitä, miten silkki, kulta ja orjat  ovat kulkeneet läpi kulloinkin tunnetun maailman Lähi-idän solmukohtein kautta valikoiman kasvaessa ensin mm. posliinilla ja vehnänviljelyalueilla korvautuen lopulta maaöljyllä ja päätyen kiistaan oikeudesta ydinvoimaan. Jollain on aina ollut ylin valta, ja tämän vallan jaosta on kamppailtu ajoittain niin, että se on ollut tuhota kamppailijoidenkin valtionkassat, joskin häviäjien kohtalohan on ollut täysi tuho, ei vain kassojen, nämä kun ovat olleet niitä, joista/joiden hallussa olleista resursseista ovat ulkopuoliset keskenään taistelleet.

Tästä kirjasta tekee hidaslukuisen se, että lukija joutuu vähän väliä pohtimaan, että hetkinen: tähän  ja tähän maailmanaikaan tapahtui jotain muutakin. Vaikka tämä "muu" olisi kirjassa mainittukin, sen merkitys määritellään nyt vain kauppayhteyksin kautta, ja niinpä asiat näyttäytyvät hiukan eri tavalla kuin mihin on ehkä päästy tottumaan.

En tiedä, minkä verran tämä kaupantekokeskeisyys muita häiritsee, mutta minua kyllä vähän, vaikka olenkin kolmen vartin karjalainen eli itsekin osin kauppakansaa (vaikkei sitä elämässäni kyllä huomaa…). Olen tässä tutkiskellut äidinpuolesta sukuani: äitini isä on kuulunut serkusparveen jonka jäsenet (ei kuitenkaan isoisäni) perustivat porukalla pankin, ja äitini äidin isä kuului puolestaan serkusparveen, joka perusti herätysliikkeen. Jos lasketaan suoritettuina ylempinä yliopistollisina loppututkintoina, kumpi suku on pärjannyt paremmin, herätysliikeosasto hakkaa pankkioaston yli kymmenkertaisesti. Pankkihaarassa saattoi olla joitain suurempia henkilökohtaisia varallisuuksia, mutta jos päästäisiin laskemaan tulojen keskiarvot, luulen heratysliikehaaran hakkaavan pankkihaaran mennen tullen, vaikka herätysliikepuolella otettin vakaumuksen tähden paljon henkilökohtaisia riskejä, jotka joskus toteutuivatkin. Herätysliikkeellä – Uukuniemen herätyksellä, siis – oli yhteyksiä Sortavalan "lehtoreiden herätykseen" ja sen myötä syntyneeseen Sortavalan Evankeliseen Seuraan ja edelleen sen "jatkojalosteeseen" Suomen Kirkon Sisälähetysseuraan, joka teki uraauurtavaa työtä mielisairaiden ja kehitysvammaisten hoidossa samalla kun diakonin piirissä yleensäkin. Myös Uukuniemen herätyksellä oli oma lastenkoti ja olipa oma kansanopistokin. Ed. pankki on fuusioitu sittemmin moneen kertaan eikä tuolla fuusiolla ole enää edes konttoria paikkakunnalla, vaikka pankki jäi sodan jälkeen rajan tälle puolen. Sitä vaastoin lastenkoti ja kansanopsito toimivat edelleen ja ovat toimineet pysyvästi siinä, mihin sotien jälkeen uuden rajan toiselta puolen muuttivat.

Boyer on määritellyt uskonnot luopioidentunnistamisjärjestelmiksi, mitä olen tällä blogilla vähän kritisoinut sillä perustella, että sellaisina uskonnot toimivat sitten kyllä luvattoman huonosti päätellen siitä, että jopa johtoon päätyy usein erilaisia vallanväärinkäyttäjiä. Oma tapani ilmaista asia on ehkä vain painopisteen siirtämistä pois päin noista luopioista niihin, jotka eivät luovu, sillä selvästikin uskonnot ovat väyliä pysyä lojaalina jollekin huolimatta siitä, mitkä kulloinkin ovat ulkoiset olosuhteen ja henkilökohtaiset edut.

Joten mitä opimme tästä? Aineelliset pyrinnöt ovat väistämättä lyhytjännitteisiä, sillä ne perustuvat poukkoiluun alati vaihtelevien mahdollisuuksien melskeissä. Ne, jotka toimivat yleisemmällä periaatteella, johon sisältyy näkemys, että on täällä muitakin kuin minun kaltaiseni ja meidän etumme, toimivat systemaattisemmin ja pitkäjänteisemmin.

Puistattavin esimerkki aineellisten etujen kanssa puokkoilusta kulloistenkin suhdanteiden mukaan on kirjan kuvaus Iranin kohtalosta Yhdysvaltojen näpeissä. Aina voidaan sanoa, että mitäs suostuivat suurvaltojen pelinappulaksi, mutta en rupea tähän edes referoimaan Fankopanin tekstiä...Karmeata... Ja kyllähän nämä Lähi-idän maat oppivat peluttamaan suurvaltoja toisiaan vastaan omaan laskuunsakin. Mielenkiintoinen anekdootti Afganistania koskien: "Kuten eräs tarkkanäköinen tarkkailija ilmaisi asian vuonna 1973 julkaistussa klassisessa kuvauksessa, afganistanilaiset upseerit, jotka oli lähetetty viralliseen koulutukseen Neuvostoliittoon ja Yhdysvaltoihin luomaan kontakteja ja solmimaan suhteita tuleviin johtajiin, vertailivat kotiinpalattuaan muistiinpanoja".

Kirjassa kerrotaan muutamia kiintoisa asioita, joita en tiennyt, kuten että Frankopanin Aasain selkärangaksi kutsumalla alueella olisi ollut useitakin valtakuntia, joilla juutalaisuus oli valtauskonto, vieläpä verrattain aggressiivinen toimiltaan. Kiintoisaa oli sekin, että Frankopanin kertoman mukaan kylmässä sodassa ei ollut kyse Itä-Euroopasta juuri lainkaan vaan pikemminkin Neuvostoliiton eteläosasta ja -puolesta: esim. Kazakstanissa sijaitsi pitkän kantaman ohjusten koekenttä ja Pakistanissa Yhdysvaltojen lentotukikohtia, kuunteluasemia ja kommunikaatioverkostoja.

Yksi hämmästyttävä paljastuskin teoksessa on seurauksena näkökulmavalinnasta. Useinhan kristinuskooon liittyvä historia on kirjoitettu kristinuskon ja etenkin sen voittaneiden haarojen omasta toimesta ja siten myös vinkkelistä. Minua on toki ihmetyttänyt, miksi ihmeessä Kyrilloksen kanta Jeesuksen jumallisen ja ihimillisen luonnon suhteesta voitti, vaikka se on järjetön, kun taas Nestorioksen looginen kanta hävisi. Fronkopan kirjoittaa: "Kyrillos oli synnynnäinen poliitikko, joka hankki häikäilemättä millä tahansa keinolla tukea näkemykselleen. Tästä todistaa pitkä luettelo hänen maksamistaan lahjuksista: vaikutusvaltaisille henkilöille ja heidän vaimoilleen annettiin käteistä rahaa ja ylellisyystuotteita, kuten hienoja mattoja, norsunluusta tehtyjä tuoleja ja kalliita pöytäliinoja". Mainittu kiista näkyy mm. käsityksessä Neitsyt Marian asemasta, jota olisi Nestorioksen mielestä kuulunut nimittää Kristuksensynnyttäjäksi eikä Jumalansynnyttäjäksi, sillä Maria oli synnyttänyt vain Kristuksen ihmisluonnon. Minusta tämä on aika järkevää. Vai? Mutta kuten sanottua, Kyrillos voitti, ja niinpä minäkin olen maalaillut lukuisia Jumalansynnyttäjän/äidin ikoneita.

Ja ehkä vielä yksi kuriositeetti 1980-luvun alusta: "Yhdysvaltain signaalitiedusteluoperaatioiden virasto perusti asemia Qitaihin ja Korlaan Xinjiangissa, ja niitä operoi Kiinan Kansanvapautusarmeijan pääesikunnan tekninen osasto yhteistyössä amerikkalaisten neuvonantajien ja teknikoiden kanssa". Onko meillä tässä selitys Kiinan näppäryyteen hakkeroinnissa? Xinjianghan on myös se uiguurialue, jossa Kiina pitää nyt melkoista jöötä, ja entisellä neuvostotasavallalla Kazakstanilla on pitkä raja Kiinan kanssa nimenomaan Xinjiangin kohdalla.

Viimeksi muokattu: 12.01.2022
Kommentit (0)
« Edellinen sivu 3 / 39 Seuraava sivu »