blogi/etusivu

Koska käsityöproggikseni olivat eilen sellaisessa vaiheessa, että ne vaativat pitkäaikaista paneutumista mekaaniseen puuhaan, kerkesin 'kuunnella' televisiota. Minähän en katso telkkaria juuri ollenkaan – enkä kuuntelekaan.

Olen kuvitellut olevani maailman ainoa älykäs ihminen, mutta Maarit Tastulan vetämää Flinkkilä & Tastula -ohjelmaa kuunnellessani jouduin toteamaan, että on olemassa toinenkin älykäs olento. Olen kyllä epällyt, että kolmas voisi olla Pekka Vahvanen (en ole vielä saanut käsiini hänen uutta kirjaansa, joten varmaksi en osaa sanoa), mutta tuo eilen tietoni saatettu henkilö on Jyri Engeström, vaikka hänen eettisessä kehittyneisyydessään onkin puutteensa. Hän on älyteknologian alalla rikastunut, älyteknologiaa ihmiskunnan vahingoksi käytävä yrittäjä yhtäältä, mutta toisaalta hän sentään käsittää, että hänen tekemänsä tuotteet ja se konsultointi, jota hän muillekin yrityksille suorittaa, on ajamassa ihmiskuntaa kohti tuhoa. Hänen omilla, toisella kymmenellä olevilla lapsillaan ei ole älypuhelimia Engeströmin omien sanojen mukaan siksi, että jos tietää, miten makkara on valmistettu, ei syö sitä itse. Hänen lapsensa käyvät myös kotikoulua, sillä jenkkien julkisissa kouluissa on vakavia ongelmia, mutta yksityiset ovat kalliita ja pitävät siksi yllä eriarvoistumista – sitä eriarvoistumista, jota Engesröm itse työkseen kaiken aikaa luo. Hän on myös sillä kannalla, että elämän eläminen mielekkäästi vaatii sivistystä, ja hänen kotikoulunsa ohjelmaan kuuluu runous, ja siellä suoritetaan opintoja myös esimerkiksi Shakespeare'in tuotannosta.

 

Hän on siis kaksinaismoralisti.

Minä en antaisi lapsilleni älypuhelimia siksi, että en haluaisi Engeströmin perustamien kaltaisten firmojen kerätä lapsistani algritmikelpoista tietoa ennen kuin nämä ovat lähestulkoonkaan kykeneviä ymmärtämään seurauksia.

 

Mitä sivistykseen tulee, Engeström oli sitä mieltä, että se edistää kykyä ilmaista itsään allegorisesti, eli hänestä runoden ja vaikkapa niiden Shakespeare'in näytelmien arvo elämässä on lähinnä välillinen. Itse olen sitä mieltä, että etu on välitön, sillä jos ihminen joutuu tekemisiin esimerkiksi aikuisen vihan kanssa ensimmäisen kerran silloin, kun joutuu itse sen myrskyn silmäkkeeseen, se on liian myöhään – siinä menee nirri, kuten veljellini kävi, sillä hänellä ei ollut mitään välineitä tarkkailla tuota vihaansa ulkopuolisen silmin, tajuta, että monet ovat kokenet samaa eikä hallita sitä – ja Shakespeare'in kanssa oppii kyllä näkemään, mitä viha voi teettää. Mutta toki muitakin aspekteja on, mutta tämä nyt tuli mieleeni nimeomaan Shakespeare'ista.

Liikuttavaa oli, että heti perään tuli Nenäpäivän mainos, jossa sanottiin, että nyt auttamaan maailman lapsia suoraan kotisohvalta omalla älyphelimella. Eli saa auttaa maailman lapsiakin, mutta ensin pitää antaa algoritmeille, mikä algoritmeille kuuluu.

Näitä ennen kuuntelin lähetystä Kirjamessuilta. Haasteltavana oli mm. Pekka Haavisto ja Timo Honkela, tekoälytytkija, joka on sitä mieltä, että tekoäly on hyödyksi esimerkiksi kansainvälistä konflikteista neuvoteltaessa. Pekka Haavisto totesi, että ikävä kyllä siellä, missä käydään vaikeimpia neuvotteluita, ei yleensä ole sähköä ollenkaan tai sitten se katkeilee, ja missään tapauksessa siellä ei ole tietoverkkoja. Mutta koska Honkela on sairas mies – aivosyöpä – Haavisto ei ruvennut häntä enempää älyllisellä rehellisyydellä kiusaamaan vaan meni vähän niin kuin mukaan keskusteluun tämän reppanan ehdoilla.

Mitä käsityöproggiksiini tulee, olen pitkään yrittänyt ratkaista nokoskuidun kehräämiskelpoiseksi saamisen ongelmaa. Netistä luin takavuosina, että liima-aineet ja päistäreen saisi pois pääpiirteissään irti vedetyistä kuiduista keittämällä pesuainetta sisältävässä vedessä. No, netissähän ei ole mitään kunnollista, joten tämä 'tieto' oli samaa paskaa kuin kaikki muukin internetissä oleva. Liima-aineet eivät irronneet mihinkään, mutta jos sinnikkyyttä olisi, näin saattaisi voida valmistaa jonkinlaista paperia koristeellisiksi kääreperiksi, korteiksi tms.

Nyt olin pitänyt kesällä irtivedettyjä kuituja –joihin siis aina jää ylimääräistä – tuossa pihalla kahden muoviverhon välissä siinä tarkoituksessa, että luonto lahottaisi ylimääräisen aineksen. Näin toisaan kävi, mutta siinä on oma hommansa saada se ylimääräinen roju karistetuksi kuiduista. Se kuitenkin nyt edes jotenkin irtoaa.

Tällä hetkellä minulla on tuossa etupihalla, missä emme talvella lainkaan liiku, samojen verhojen välissä talven koeteltavana eilen kerättyjä, pystyyn kuihtuneita nokkosia sellaisinaan, siis ilman, että kuituosaa oltaisiin irrotettu edes suurin piirtein. Katsotaan, mikä on tulos keväällä. Luultavasti kokeiluni kiinnittää ennen lumien tuloa ohikulkijain huomiota, joten tulkoon näin ilmoitetuksi, että tästä siinä on kysymys.

Viimeksi muokattu: 28.10.2018
Kommentit (1)
« Edellinen sivu 3 / 41 Seuraava sivu »