blogi/etusivu

Pekka Martio toteaa teoksensa Säkkijärveltä Kouvolaan – Kouvolan kotiteollisuuskoulun 100-vuotishistoriikki alkusanoissa, että hämmästyttävän monet maamme (teoksen kirjoitusajankohdan 1987) kotiteollisuuskouluista oli lähtöisin Karjalasta. Nimet olivat evakkoon siirryttyä ja uusille paikoille vakiinnuttua toki vaihtuneet. Kymenlaaksossa Kouvolassa sijainnut Kouvolan kotiteollisuuskoulu, sitteemmin Kouvolan Käsi- ja taideteollsuusoppilaitos ja vielä myöhemmin Kymenlaakson ammattikorkeakoulun muotoilun ja viestinnän koulutusohjelmat ovat alkujaan olleet vuonna 1887 toimintansa Viipurin läänissä aloittanut Säkkijärven miestyökoulu ja 1904 perustettu Säkkijärven naistyökoulu. Karjalassa on perustettu näitä kouluja eniten, ja ne ovat siellä myös varhaisempia kuin muualla Suomessa. Lisäksi niiden päämäärä on ollut enemmän taiteelliseen tasoon kallellaan kun taas  esimerkiksi Kuopioon Mathias Ingmanin toimesta perustettu Ingmanin käsityökoulu oli Ingmanin itsensä määräämiltä periaatteiltaan ennen kaikkea köyhäinhoitoa.

Säkkijärven mies- ja naiskäsityökoulujen taustalla oli Martion mukaan brittilähtöinen Arts and Crafts Movement, jonka ohjelmallisena tavoitteena oli taideteollisuuden nostaminen arvostuksessa samalle tasolle kuin taide ja arkkitehtuuri. Taustalla oli koko joukko muitakin vaikutteita lähtien yleisestä yhteiskunnallisesta tilanteesta eli ns. ensimmäisistä routavuosista, mutta mukana oli myös kulttuurisia tekijöitä. Säkkijärven naiskäsityökoulun kohdalla vaikutti Martion mukaan esikuvana Hämeeninnaan Frederika Wetterhofin perustama Työkoulu, jolla oli sosiaalisia päämääriä, mutta myös 1879 toimintansa aloittanut Käsityön ystävät, joka kansallisromantiikan hengessä painotti perinnemalleja ja -työtapaja sekä 1890-luvulla alkanut marttatoiminta.

Itse haluaisin lisätä Martion taustatekijälistaan ulkomaisten lehtien ilmaantumisen Karjalankin kunnaille aina Uukuniemeä myöten, mikä toi uusia vaikuteita ja toisaalta lisäsi ehkä perinnemallien arvostusta mutta toi myös selvästi uusia tuulia sanottiin niitä nyt sitten muodeiksi tai esteettisiksi vaikutteiksi. Osansa oli varmaan silläkin, että maakauppa vapautui, ts. kauppojen perustaminen maaseudullekin mahdollistui, ja tämä toi käsityöläisille vinkkejä niin uusista malleista ja kuoseita kuin materiaaleista. Darja Heikkilä kertookin artikkelissaan Käsityön ammatillinen opetus Suomessa 1700-luvulta nykypäiviin, että kotiteollisuus nähtiinkin kaupan ja maatalouden elvuttäjänä.

Ensimmäiset naisille tarkoitetut käsitylökoulut olivat kehruukouluja. 1800-luvulla erilaiset yhdistykset kuten kaupunkien rouvasväen yhdistykset perustelivat kotiteollisuuskouluja, joissa ensialkuun opetettiin vain kudontaa esivaiheineen mutta sittemmin myös ompelua. Ilmeisesti kouluksen kentän sekavuden tähden valtiovaraintoimikunta teetti vuonna 1887 kotiteollisuuden tilasta selvityksen, ja sen tulosten perusteella kotiteollisuukouluille alettiin myöntaa avustuksia. Jokaiseen lääniin piti tulla yksi mies- ja naiskotiteollisuusopettaja, jonka tehtävänä oli maanviljelyseurojen valvonnassa pitää kuukauden mittaisia käsityökursseja. Maanviljelyseurat valikoituivat järjestäjiksi, sillä niillä oli ennestään kattava maanlaajuinen organisaatio, ja ne vastasivat muutenkin paikkakuntiensa sivustyshankkeista. Näin saivat alkunsa kiertävät kotiteollisuuskoulut, joista käytettiin edelleen myös nimitystä käsityökoulut.

Maaseudun ja kaupunkien käsityönharjoitus haluttiin pitää erillään myös kouluksessa. Ammattikuntalaitoksen murentuessa kaupunkeihin oltiin määrätty jo 1840-luvulla perustettaviksi tietopainotteisia sunnuntaikouluja tulevien ammattikäsityöläisten työssäoppimisen tueksi. Ennen 1920-lukua kaupunkien käsityöläiset ja teolliset tuottajat eivät olleet olleet kilpailijoita. Itse asaissa kaupungistuminen oli lisännyt käsityöalan yritteliäisyyttä ja toimintaeellytyksiä. Uhkanaan kaupunkien käsityöläiset ja teollisuus pitivätkin maaseudun käsityöläisiä, jotka eivät pysyneet kotitarvetuotannon rajoissa niin kuin kaupunkien yrittäjien etujen mukan olisi pitänyt. Pertti Ivanoffin perimistä kaupparyssä, sittemmin maanviljelijä, Mikko Ivanoffin papereista löytyykin kirje, jossa  Jaakko Karppinen kirjoittaa liiketuttavalleen vuonna 1935 erittäin kauniilla käsialalla seuraavaa: "Ilmoitan, että tänään kävin nimismiehen luona ottamassa selvää siitä, että annettaisiinko myydä kankaita markkinoilla johon sain kielteisen vastauksen, ei sallita myydä mitään tehdastuotteita, ainoastaan kotona valmistettuja kappaleita ja siihenkin vaaditaan todistus että ovat kotona valmistettuja".

Kaupunkien käsityöyritykset kehittyivät kohti pienteollisuutta, mutta myös maaseudulla ansiokotiteollisuus kasvoi 1900-luvussa. Ennen pitkää koko sana kotiteollisuus tuli tarkoittamaan maaseudun käsityötä erotuksena kaupunkien käsiteollisuudesta. Maaseudulla pidetyissä kouluissa järjestettiin sitten ammattiin tähtäviä ja kotitarvekäsityökursseja erikseen. Kiertävien koulujen kursseista tuli jopa vuoden kestäviä. Hieman nykykatsannossa harhaanjohtavasti meidän aikanamme kursseina pidetyistä koulutuksita käytettiin nimitystä koulu, ja näitä kursseja/kouluja saattoi olla samalla järjestäjällä useita, jolloin eri paikkakunnilla pidettyjä erotti järjestysnumero. Eli kun Anna Joronen oli saanut todistuksen keväällä 1946 Karjalaisten 1. kiertävästä Naiskotiteollisuuskoulusta (joka, muuten, oli ennen sotia ollut nimeltään Itä-Karjalan kiertävä Naiskotiteollisuuskoulu), se tarkoitti, että Karjalaisten kiertävällä Naiskotiteollisuuskoululla saattoi olla samana vuonna muitakin vastaavia kouluja/koulutuksia, niillä vain oli eri järjestysnumero.

Olipa valtiovallan tarkoitus ollut kotiteollisuuskoulutusta uudelleenjärjestäessään mikä tahansa, varsinkin naisten käsityökoulut kaupungeissa tulivat lopulta palvelemaan porvariston tyttäriä, joiden kasvatukseen käsityö oli ennestäänkin kuulunut, ja maaseudunkin käsityökouluja kävivät lähinnä talollisten tytöt. Ennen pitkää kävi myös niin, että maanviljelysseuroilta ei enää riittänyt aikaa käsityökoulujen pyörittämiseen. Kouluja alkoivat tämän jälkeen pitää maatalousseuroista itsenäistyneet kotiteollisuusyhdistykset tai vaikkapa marttapiirit.

Kun kotiteollisuustarkastajan virka perustettiin vuonna 1908, sen valvonnan piiriin kuului 105 nais- ja mieskotiteollisuuskoulua, josta 45 oli kiertävää ja 69 kiinteää. Opettajien koulutuksen puutteellisuus oli pitkään aiheuttanut jonkilaisia opetuksen laatuongelmia ja epäluottamusta koko alan koulutuksen tarkoituksenmukaisuutta kohtaan. 1930-luvulle tultaessa tämäkin asia alkoi olla kuosissaan. Frederika Wetterhofin Työkoulu valmisti naiskotiteollisuuskoulujen opettajia, ja Helsingin puuteollisuusammattikoulu vastasi mieskotiteollisuuskoulujen opettajankoulutuksesta.  Vielä vuonna 1964 kiertäviä kotiteollisuuskouluja oli nelisenkymmentä.

Viimeksi muokattu: 03.02.2019
Kommentit (0)
« Edellinen sivu 3 / 16 Seuraava sivu »