Tämä on aika hyvä, tämä Ben Creediksi itseään kutsuvan kirjoittajaparivaljakon, Chris Rickabyn ja Barney Thompsonin Aaveiden kaupunki, ollakseen Neuvostoliittoon sijoittuva sellaisten ulkomalaisten tekemä rikosromaani, jotka eivät itse ole eläneet kuvaamaansa aikakautta.

Sikäli kun oikein laskin– minä tosin olen kyllä aika huono laskemaan – tässä oletetaan liikuttavan vuoden 1951 Leningradin kaupungissa ja Leningradin piirikunnassa. Tekijäparivaljakon toinen puolisko on opiskellut Pietarin konservatoriossa. Liepeen kuvasta voisi päätellä, että tämä on voinut ehkä tapahtua jopa Leningradin aikaan, mutta sitä minä en nyt tiedä. Hänellä on selvää paikallistuntemusta ja Leningradin/Pietarin paikat kyllä hahmottaa, kun tarve vaatii. Mutta tässä väitetään, että Leningradissa olisi ollut yleisesti vessapaperia 1950-luvun alussa, mitä en tältä lukemalta usko, kun sitä ei ollut kaupoissa saatavilla edes 80-luvulla. Lisäksi puhutaan Petserin luostarin arkkimandriitasta, kun asiayhteydestä on pääteltävä, että tarkoitetaan igumenia eli luostarin johtajaa, joskin yleensä igumenit kyllä saavat tämän arkkimandriitan arvonimen. Luostarin johtajaa se ei kuitenkaan suoraan tarkoita.

Venäjä- ja musiikkiasiantuntija on siis ollut Barney Thompson, sikäli kun asialla ylipäätän on tällaisessa tapauksessa väliä, semminkin kun hän on toiminut myös kustannustoimittajana eli on kirjallisuusasiantuntija siltä sektorilta. Rickaby puolestaan pitää omaa mainostoimistoa, joten hän lienee romaanin vetävyyden takana. Ja kyllä – tarkkaan laskemalla on saatu aikaan napakka kypsän iän saavuttaneille aikuisille kohdistettu rikosromaani, joka sijoittuu kohderyhmää kiinnostavaan paikkaan ja aikaan ja on klassisen musiikinkin piiriinkin sijoittuessaan aikuisen, maksukykyisen lukijakunnan makuun.

Romaani siis sijoittuu musiikin sfääreihin, ja jos omaa klassisen musiikin asiantuntijuutta, tästä saanee enemmän irti kuin minä. Kirja ei ole vertahyytävän jännittävä, vaikka tässä maalaillaan kauheita näkymiä. Enempiin juonipaljastuksiin sortumatta kerrottakoon, että tapahtumain käänteiden ytimessä on  Leningradin piiritys, josta ei vuonna 1951 ollut vielä kovinkaan kauan, ja henkilöiden kohtaloihin, niin absurdiin herkkäuskoisuuteen kuin julmuuteen, ovat vaikuttaneet heidän kokemuksensä piiritetyssä kaupungissa, jossa eliitin ulkopuolinen väestö pakotettiin näkemään nälkää usein aina siihen kuolemiseen asti. Kirjassa muistutetaan siis, että kaupungissa oli kyllä ruokaa, sitä vain ei kaikille annettu. Tätä problematiikkaa on käsitelty monissa tietokirjoissa niin kuin kaunokirjallisissakin teoksissa.

Kolmas teema on tietenkin Stalinin kauden viimeiset vuodet, koko se yhteiskunta totaalisine kauhukabinetteineen, kidutussysteemeineen, ilmiantojärjestelmineen,  mutta myös joinekin inhimillisyyden pilkahduksineen.