Nuorisoseuroista
22.07.2025
blogi/etusivu >>

Tulin hieman tutustuneeksi nuorisoseuraliikkeen historiaan sen tiimoilta, että Uukuniemen nuorisoseura tuli täyttäneeksi tuossa noin viikko sitten 130 vuotta.

Nuorisoseura-idea keksittiin siinä samassa 1800-luvun jälkipuoliskon sivistysryöpyssä kuin mm. kansakoulut. Tilanteen taustalla oli pitkään jatkunut tilattoman väestön kasvu ja yhteiskunnan jo selvästi näkyvä muutos – järisyttävine keksintöineen rautateistä sähköön sun muuhun – myös maaseudulla kohti muita elinkeinoja kuin maatalous. Ja mitä maatalouteenkin tuli, oli jo varmaa, että kehitystä oli välttämättä edessä. Ja niinpä kansakoulut siinä kuin muukin rahvaan sivistäminen oli etenkin eliitin vaaran veräjällä seisomista, sillä oli uhka, että ellei rahvasta sivistetä vakiintuneen järjestyksen sisältä, se saattaa ottaa ohjat omiin käsiinsä ja romuttaa koko tunnetun yhteiskunnan säätyjärjestelmnen, päivineen. (Mikä kylläkin sitten tosiassa tuli toteutumaan.)

Karjalassa oli myös maaseudulla iät ja ajat ollut käytössä toinenkin elinkeino maantalouden ohella, ja tämähän oli kauppa. Se ei ollut suoranaisesti laillista, sillä kaupankäynnin piti tapahtuman kaupungeissa. Karjalassa oltiinkin kuitenkin havaittu sivistystarve oma-aloitteisesti ja eliiteistä riippumatta, sillä siinä karjalaisen kansainvälisen kauppan muodossa, nimittäin laukkukaupassa, rahdinajossa ja mm. voin Venäjälle viennissä, oltiin jo havaittu, että eri kieliä oli hyvä osata ja samoin olla perehtynyt alueellisiin kulttuurieroihin. Tämän ansiosta esim. suuret nälkävuodet 1866–1868 eivät iskeneet Etelä-Karjalaan, koska oltiin jo hyvän aikaa totuttu ostamaan Venäjältä halpaa viljaa siinä kuin viemän sinne sitä voita.

Karjalainen kauppamies toimi kuitenkin vain osittain hyötymistarkoituksessa – useinhan karjalaisten kauppareissuilla varsinkin Pietariin kului enemmän rahaa kuin tuli. Motiivina kauppamatkoihin oli myös uteliaisuus ja seikkailunhalu. Kauppaa harjoitettiin siis ehkä jopa useinmiten lähinnä huvin vuoksi, ja sama periaate siirtyi Karjalassa myös sivistyksen harjoittamiseen laajemminkin. Tämä hyödyn ja huvin huvipainotteinen yhdistelmä tulikin olemaan karjalaisen sivistyksen erityispiirre sivistyksen siirtyessä pois vanhojen säätyläiseliittien kontrollista, ja eräs seuraus on se, että karjalaisten osuus jokseenkin missä tahansa taiteen lajissa on suurempi kuin heidän osuutensa koko väestöstä.

Kolmas motiivi sivistysinnolle oli valtiollinen itsenäisyyspyrkmys. Tämä kiinnitti venäläisen vallanpitäjän huomiota, ja kaikki, mihin Suomen suuriruhtinaskunnassa liittyi sanan sivistys, joutui tikunnokaan – se tulkittiin separatistiseksi poliittiseksi toiminnaksi. Kun ensimmäinen muualta kuin eliiteistä nouseva sivistysominta eli ensimminen nuorisoseura, Kauhavan nuorisoyhtiö alkuperäiseltä nimeltään, perustettiin 1881, se päätyi korostamaan epäpoliittista luonnettaan. Päämääräksi ilmoitettiin yksilöiden itsekasvatus ja tiedollisen ja taidollisen sivistyksen lisääminen niin yksilöiden kuin perheiden elinehtojen parantamiseksi.

Oli aika vaikea pitää yllä tätä imagoa epäpoliittisuudesta, kun Kauhavan nuorisoseuran perustaja Matti Sipola oli mukana Suomen ensimmäisen rekisteröidyn työväenyhdistyksen perustamisessa jo 1883, heti kaksi vuotta nuorisoseuran perustamisesta, ja seuraava puheenjohtaja Santeri Alkoi oli perustamassa Maalaisliittoa 1906.

Ajatus kuitenkin oli, että nuorisoseurat, joita alkoi nopeaan tahtiin pullahdella pitkin maata ja etenkin Etelä-Karjalaa, pysyisivät itse epäpoliittisina, vaikka jäsenet olisivatkin mukana myös polittiseessa toiminnassa.

Politiikasta oltiin pääsemättömissä, sillä kun Venäjä antoi vuonna 1899 Suomen autonomiaa kaventavan helmikuun manifestin, tuohonnuorsoseurat ottivat yhteiseksi linjakseen vastustaa manifestia ja puolustaa suomen perustuslaillista itsehallintoa.

Uukuniemellä tilanne oli kinkkinen, sillä kirkkoherra Walle ja hänen jälkikasvunsa olivat perustamssa paikallista nuorisoseuraa. Kirkkoherra itse oli jäsenmaksua maksamaton kunniajäsenheti alusta pitäen, mutta nuorisoseurassa oli eri aikoina ja vähän laskutavasta riippuen joskus jopa kuusi eri Wallea, jotkut myös johdossa.

Kirkkoherra Walle oli kuitenkin sitä mieltä, että venäläistämistoimena julistettu helmikuun manifesti 1899 oli One big beautifulla bill act eli hän oli tillilleen päinvastaisella kannalla kuin nuorisoeurat. Uukuniemelläkin vastustettiin manifestia. Sitä vastaan eli Suomen perustuslaillisen autonomian puolesta allekirjoitti ns. Suuren addressin 610 uukuniemeläistä, vaikka sitten kävikin niin, ettei keisari suostunut ottamaan addressia vastaan.

Jo ensimmäisenä kriisivuonna 1899 piti isoäitini isä räätäli Antti Sihvonen Uukuniemen nuorisoseurassa kaksi kriittistä puhetta. Ensimmäisen kesällä lukiessaan nuorosioseuran kokouksessa ns. Wolffin puheen. Kyseessä oli konsuli Wolffin puhe sen johdosta, että Suurta addressia ei oltu otettu vastaan, ja puhetta levitetiin sitten painettuna. Konsuli Wolff, muuten, tuli karkotetuksi maasta vuonna 1903. Syksyllä isoäitini isä piti vielä esitelmän aiheesta "Suomen kansan vaiheista", mikä oli tuohon aikaan jo todella vaarallinen aihe vaikka sitten vain nuorisoseuran sisäisessä kokouksessa.

Kriisi saavutti sellaiset mitat, että Uukuniemen nuorisoseuran jäsenluetteloista puuttuvat vuodet 1901, -02, -03 ja -04, ja Wiipuri-lehdessä kirjoitettiin kriisin 1904 , että "Uukuniemen nuorisoseurat owat waipuneet oikein syvwään uneen".

Tänä päivänä Uukuniemen nuorisoseura on jälleen vähän lamassa. 130-vuotisjuhlissa puheenjohtaja Heikkonen kertoi nuorisoseuran arkistoja selatessan törmännensä päytäkirjaan vuodelta 1899, jossa oli toivottu nuorisoseuralaisten miettivät kysymystä "Mikä on Uuuniemen nuorisoseuran tehtävä?" Puheenjohtaja tarkoitti kysymystä nyt pohdittavaksi nykyajassa, mutta tuolloin 1899 kysymys mitä ilmeisimmin liittyi noihin tuolloin meneillään oleviin poliittisiin tendensseihin huolimatta siitä, että alunalkujaan nuorisoseurat olivat sitoutuneet epäpoliittisuuteen. Tuolloin vuonna 1899 vastausta ei kaiketi löytynyt, ja vaikka olisi löytynytkin, Venäjä teki sen pian tyhjäksi, sillä vuonna 1901 helmikuun manifestin mukaisesti Venäjä halusi Suomen suuriruhtinaskunnan armeijan omaaan komentoonsa. Seurasivat ikävät, vastalauseita nostattaneet uudet kutsunnat, joista piti kuuluttaa kirkoissa.

Paaskosken ja Talkan Etelä-Karjalan historiassa on mielenkiintoinen toteamus. Sen mukaan jokaisessa paitsi yhdessä ainoassa Etelä-Karjlan kirkossa vastustettiin kutsuntoja joko poistumalla niitä koskevien kuulutusten ajaksi kirkosta tai laulamalla sinä aikana kovaäänisesti virsiä. Ja se yksi poikkeus oli kuulemma Uukuniemi. Tässä yhteydessä on muistetava, että Wallea vastustettiin jo ennen helmikuun manifestia. Joukko nuoria oli ruvennut käymään Uukunimeen kirkon sijaan Kesälahden kirkossa ja pitämään sitten omia ns. ahoseurojaan jo vuonna 1897. Joten luultaasti oli niin, että ne, jotka olisivat kutsuntoja vastaan Uukuniemen kirkossa vakaumuksestaan vastustaneet, eivät olleet paikalla laisinkaan.

Nuorisoseura ei siis ollut mikään saari vaan sen toiminta ja samoin kuin muu, nuorososeuroista riippumatonkin samankaltainen aktiivisuus, ilmeni suhteessa aikakauden muihin tapahtumiin alkaen paikkakunnan henkilökemioista ulottuen valtiollisin kriiseihin asti.

Taakse päin tarkasteltuna nuorisoseurojen tehtävä tuolloin 1800-luvun lopussa oli epäpoliittisena organisaationa tarjota yhteistyöväylä sivistyksen parissa kaikille riippumatta siitä, mitä poliitista linjaa ajoivat muuten. Mahtavan kaunis ajatus, jonka käytännön toteutukselle olisi varmaan periatteessa tarvetta nytkin, kun yhteiskunta polarisoituu ja sota vaikuttaa elämiimme. Mutta periaate on aina eri asia kuin käytännön toteutus. Vaikuttaa siltä, että tällä hetkellä ei vielä koeta aitoa käytännön tarvetta tälliselle näkemyseroja ylittävälle sivistysharrastukselle.

Nuorisoseurat ovat pysyneet pystyssä. Keskustalaisesta poliittisesta leimasta ne eivät välttämättä ole päässeet ainakaan ulkopuolisten silmissä aina eroon, sillä Santeri Alkion ollessa johdossa nuorisoseuroista vakiintui kuva maalaisliiton nuorisotoimintana.

Uukuniemen nuorisoseuran mielestäni merkittävin piirre kautta sen historian on ollut harrastelijateatteri. Harrastelijateatteri eroaa ammattiteatterista monessakin mielessä, eikä vähiten siksi, että sen esiintyjät ja muut teatterintekemiseen osallistujat ovat tosielämässä jotain aivan muuta kuin näytelmää rakentaessaan. Heillä on aivan eri roolit arkisessa yhteisönsä elämässä, joten kun he ovat näyttämöllä, tiedetään, keitä he ovat ei vain käsikirjoituksen mukaan näyttämöllä vaan myös muuten.

Harrastelijateatterin pointti onkin mielestäni siinä, että siinä pohditaan, millaista olisi olla joku muu, ja kun joku näyttämöllä yrittää sitä, voidaan vielä kysyä, että miten tuo esiintyjä onnistui olemaan joku muu kuin vain itsensä. Seuraa lisää enemmän tai vähemmän tietoisia kysymyksiä: Voisinko minä ruveta toisenlaiseksi tässä oikeassa omassa elämässäni, millaisia tietoja ja taitoja tarvitsisin sitä varten, olisiko se jotenkin kiinnostavampaa ja hyödyllisempää kuin nykyinen elämäni, mitä menettäisin, jos rupeaisin joksikin toiseksi ja mitä voisin saavuttaa.

Harrastelijateatteri on ehkä kokonaisvaltaisin sivistykseen ohjaava toiminnanlaji mitä olemassa on. (22.7.2025)