Emman malleja uuteen muotoon
Aikaisempia malleja täällä blogillani onkin jo käsitelty, mutta nyt otin työn alle jugendtyylisen liinan, joka oli meillä lapsuudenkodissani vanhempieni vielä naimisissa olleessa isän ison radion päällä.
Oheisen kuvan "alkuaineet" ovat itse asiassa jo toiseen yritykseen tästä aiheesta. Ensimmäinen oli pieni, mutta kuitenkin ihmiskokoinen, ehkä n. 10-vuotiaalle lapselle sopiva versio, jossa tein jugendkuviosta villapaitaan kaarrokkeen lankana ihan vain standardi Seitsemän veljestä. Kaarroke kyllä toimi, mutta kuviosta tuli siihen valtavan iso, ja koska lankakin oli niin paksua, siitä tuli vielä kömpelökin. Tein kokeiluvillapaidan valmiiksi siihen asti, että kainalot on ompelematta ja muutenkin langanpäät päättelemättä, joten siitä kyllä näkee, että se tulee puretuksi ja käytetyksi villasukkiin, ellei jostain ilmaannu joku, joka kaipaa jollekin alakoululaiselle kaarrokevillapaitaa jollain muulla kuin Strömsö-kuviolla.
Uuteen yritykseen ostin ohuempia, joskin hintavampia Seppälän luomukaritsan lankoja. Kahtaväriä, ja värit ovat ne, minkä värisiä lampaat ovat sattuneet olemaan. Aiemmin olen ostanut vastaavia Uukuniemeltä, mutta sikäläiseltä yrittäjältä ei ole ollut viime aikoina lankoja saatavilla, joten turvauduin nyt savolaiseen lampolaan. Kolmanneksi väriksi olen ottanut yhden teollisen merinovillan, josta teen myös kaula-aukon tienoon, sillä tämä karitsanvilla on aika karkeaa.
Kuvassa on siis kulma Emman liinasta eli sen peruskuvio sekä Emman keritsimet ja lampaankello. Kuviosta tekemästäni ruutupiirroksesta näkee, että olen mokannut kuviota. Käytän sen tällä kertaa villapaidan helmassa niin, että nuo "jugendsojttimet" ovat ylöspäin, joten teen kukan helmaan päin tulevan alalaidan sulkeutuvammaksi kuin Emman versiossa. (15.2.2023)
Mattoja on kertynyt tosi vähän...
Kudontani on nyt pahasti hidastunut johtuen siitä, että olen sen suhteen nyt "uudessa järjestelmässä". Omia kangaspuita minulla ei ole eikä myöskään tule, joten olen joutunut sopeutumaan. Niinpä olen saanut syksyn ja talven kuluessa aikaiseksi vain kaksi pientä mattoa. Uudessa "järjestelmässä" kutomaan on periaatteessa päässyt vain joka toinen viikko ja vain kolmeksi tunniksi kerrallaan, ja varsinkin jos on tehnyt jotain sellaista kuin kuvan taustalla oleva mattoni, jota ei ole poljettu ns. normaalijärjestyksessä, on joka kerta kahden viikon jälkeen kutomaan mennessään joutunut muistelemaan, että mitenkäs tämä minun oma systeemini menikään. Matto on minulle tyypilliseen tapaan kierrätysmateriaalia, paitsi tietysti loimet. Musta on vanhoja mustia T-paitoja ja enää päälle mahtumattomia mustia housuja, samassa viriössä molempia, ja kalpean punainen, joka ei oikeastaan tuossa matossa juurikaan punerra, on purettua puuvillaneuletta, joka on virkattu ketjusilmukaksi.
Palasin tänä sesonkina vanhan rakkauteni keramiikan pariin. Siinä ongelma on puhtaasti henkilökohtainen eli se, etten tarvitse tässä elämässä enää yhtään astiaa, eikä meille mahdu enää veistoksiakaan. Koska veistokset vievät enemmän tilaa kuin kipot, olen siirtynyt soveltamaan taiteellisia ambitioitani kippomuotoon. Kuvassa yksi erä, ja jatkoa seuraa… (4.3.2023)
Celadon-lasitetta!
Takavuosina yritin etsiä Kiinasta – useammallakin reissulla – itselleni edes yhtä celadon-lasitettua mukia. En löytänyt kuin taiwanilaisvalmisteisia, enkä niitä tietenkään manner-Kiinasta ostanut.
Kuitenkin celadon-lasite on kiinalainen keksintö. Sitä, ettei celadon-lasitteisia esineitä Kiinasta löydy, selittänee ensinnäkin se, että kiinalaiset arvostavat omassa kulttuurissaan aivan eri asioita kuin me länsimaiset ihmiset arvostamme heidän kulttuurissaan, ja toiseksi se, että vaikka kiinalaiset ehkä ovat keskimääräistä taiteellisesti lahjattomampia ihmiskunnan kansojen keskuudessa ylipäätäänkin, heillä on myös surkean huono maku, joka puolestaan voi johtua ihan toisestakin tekijästä kuin lahjakkuuden puutteesta, nimittäin ilmaisuvapauden eli harjoituksen puutteesta. Mitään sellaista ei Kiinassa saa tehdä, mikä ei ole poliitikkojen erikseen hyväksymää, ja Kiinan poliittiset päättäjät lienevät nyt sitten ihan eksplisiittisesti erikseen kieltäneen länsimaisen katsannon mukaan kauneimman kiinalaisen keksinnön, celadon-lasitteen.
Celadon-lasitteita ei ollut viimeimmäksi keramiikkaa harrastaessani saatavilla kuin puu- ja kaasu-uunikäyttöön. Nyt vuosikymmenten jälkeen asian äärelle palattuani oli markkinoille ilmaantunut harrastelijalasitteita, sivetimellä vedeltäviä, joilla saa aikaan hämmästyttävän lähelle oikeaa celadon-lasitetta tulevan efektin. Näiden harrastelijalasitteiden etu, siveltimellä levitettävyys, merkitsee sitä, että esinettä ei tarvitse kastaa lasitteeseen eli lasitetta ei tarvita litratolkulla.
Kuvan lautasta olen jo käyttänyt tiskikoneessa, ja vaikka suhtaudun aina varauksellisesti kaikkiin askartelutarvikkeisiin, tämä celadonmainen sivellinlasite nyt ainakin yhden tiskikerran kesti. Lautasen kuvioon kokeilin usein takavuosikymmeninä käyttämääni tekniikkaa, jossa kuvio on lasitettu vain yhdellä kerrokselle ja muuten kahdella; epäilykseni, että siveltimellä sutiessa kuvio ei jää yhtä selväksi kuin lasitteeseen kastettaessa, osoittautui tietenkin oikeaksi, mutta kyllä kuvio silti erottuu.
Minulla on ollut yhden kerran elämässäni ennen tätä onni käyttää celadonlasitetta. Nämä lasitteet vaativat tavallisesti kovan kuumuuden, ja minäkin kokeilin sitä sen elämäni kerran posliinilautaseen. Lautanen vääntyi ja lasite kuroutui… Mutta kuroutunut lasite voi olla aika hienon näköistä…
Kiina ei siis onnistu näyttäytymään länteen parhaimmillaan. Jostain syystä se eritoten haluaa näyttäytyä vugäärinä, julmana ja saastaisena. Ilmeisesti sikäläisissä diplomaattipiireissä ollaan sitä mieltä, että näin pidetään yllä jonkinlaista pelotevaikutusta. Kiinassa ei saa tehdä mitään kaunista, sillä jos tehdään, länsi ei enää pelkää Kiinaa.
Tänään oli Reutersilla pitkä juttu, jota varten oltiin käyty läpi kiinalaisia avoimia lähteitä aiheesta Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Jutussa käsitellään paljonkin erilaisia sotilaallisia venpeleitä, mutta myös Muskin Starlinkiä, kohtalaisen matalalla lentäviä, helposti korvattavia satellitteja, joka on valtiovallan ohjauksen ulkopuolella syntynyt täysin kaupallinen keksintö, joille on Ukrainassa löydetty mahottoman käyttökelpoista sotilaallista käyttöä. Mitä varsinaisiin sotilaallisiin toimiin tulee, joista minä siis en ymmärrä höykäsen pöläystä, jutussa kerrottiin Kiinassa käsitellyn Venäjän tappioita vain mekaanisen sotilaallisen johdon ongelmina. Esimerkiksi ei kiinnitetty lainkaan huomiota siihen, että Kiovaan tankkijonossa maleksittaessa sotapojat olivat ruvenneet myymään dieseliä Venäjän armeijan kalustosta paikalliselle ukrainalaisväestölle ja ostamaan viinaa sekä juopottelemaan. Siihenkään sangen huomattavaan "sotilalliseen" epäonnistumiseen, joka johtui sotilaiden yksityisestä kännykänkäytöstä, minkä johdosta joukot saatettiin paljastaa, ei kiinalainen sotilasasiantuntijajaoukko kiinnittänyt huomiota, vaikka kiinnitti siihen, että Kiinalla ei ole taistelukokemusta kuin vuodelta 1979 Vietnamista.
Nimittäin sehän on sillä tavalla, että kiinalaiset sotilaat tulisivat taistelutilanteessa toimimaan aivan samalla tavalla. Alkaisi mahdoton bisnes, ja sitä että näin tapahtuu, ei saataisi ihan helposti selville.
Se on tietenkin meidän onnemme, että näin on, mutta Kiina ei voi luottaa kansalaisiinsa/sotlaisiinsa, sillä tokkopa guanxi lakkaa olemasta olemassa sillä siunaaman sekunnilla, kun Kiina hyökkää Taiwanille )tai Japaniin, minne se on imoittanut Gloal Tiesillä hyökkäävänsä, sinnekin). Kiinassa nimittäin on järjestelmä, jonka valta ylittää Kiinan kommunistisen puolueen vallan, ja itse asiassa Kiinan kommunistisen puolueen valta perustuu tälle toiselle järjestelmälle, sekin, ja tämä järjestelmä on guanxi, Kiinan oma erityinen korruptiojärjestelmä, jossa periaatteessa lainkirjaimenvastaisiakin palveluksia kierrätetään ja vaihdellaan henkilökohtaisissa suhteissa samaan tapaan kuin rahaa.
Mielenkiintoista Reutersin jutussa oli myös se, että Kiina tunnustaa Ukrainan voittaneen informaatiosodan ja että siellä aprikoidaan, häviääkö Kiina informaatiosodan samalla tavalla kuin Venäjä. Luultavasti näin käy. Ensinnäkin Kiina on harjoittanut kuuluisaa velka-ansadiplomatiaansa pitkin Afrikkaa ja eteläistä Aasiaa: se on myöntänyt lainoja itse ehdottamiinsa valtaviin infrastrukturihankkeisiin, joita nämä reppanamaat eivät tarvitse, mutta jotka kuulostavat noiden valtioiden diktaattoreista hienoilta, varsikin kun niitä ehdottaa nopeasti kehitysmaasta maailman toiseksi suurimmaksi taloudelliseksi mahdiksi noussut Kiina. Nämä uhrimaat eivät tietenkään pysyty koskaan maksamaan noitia velkojaan, ja systeemiin kuuluu, että jos eli kun eivät maksia, nuo Kiinan rahoilla rakennetut satamat sun muut siirtyvät Kiinan omistukseen. Kiina siis pala palalta ostaa noita reppanamaita, eikä se näytä pitävän huomionarvoisena sellaisai seikkoja kuin noiden maiden kansojen kursjituminen ja mahdoliset kansannousut, kun valtioiden romahdukset nälänhätineen niille paljastuvat, tai sitten se katsoo, että muu maailma korjaa jäljet.
Kiina ei ole näiden sen omien asiantuntijoidensa tekemien analyysien seurauksena muuttamassa diplomatiaansa. Nyt on pari päivää ollut uudet ministerit, näistä hurjimmasta päästä uusi ulkoministeri Qin Gang, joka astui pestiin toimittuaan ennen suurlähettiläänä Yhdysvalloissa. Ilmeisesti Qin oli kokenut jenkeissä suurta ahdistusta. Kiinalainen diplomatiahan on jonkinlaista julkista psykoterapiaa siten, että diplomaatien tehtävänä on esitellä tunteenpurkauksiaan pitkin maailmaa. Pari päivää sitten Qin Gang ilmoitti, että se pistää Taiwanin ja Manner-Kiinan yhdistymisen voimaan rauhanomaisesti aiemmpaa arviotua läheisemmässä tulevaisuudessa – ts. julisti kiinalaisin sanakääntein Taiwanille sodan. Jo heti Venähän ja Ukrainan välsien sodan ensimmäisenä päivänä Kiinan ulkomaalaisille suunnattu propagandasivusto Global Times kysyi kansainväliseltä yleisöltään, suhtautuisiko länsi samalla tavalla kuin nyt Ukrainaan, jos Kiina hyökkäisi Taiwanille; nyt Kiina ilmeisesti on päättänyt kokeilla, vaikka se onkin huomannut, että Venäjä on pärjännyt sodassaan huonommin tai ainakin toistaiseksi hitaammin kuin Kiina arveli, joskin minä arvelen, että tämä voi olla myös suunniteltu juttu, vaikka kukaan muu ei sitä uskokaan. Kiina on siis saattanut Venäjän kanssa sopia, että annetaan lännen kuluttaa voimiaan Ukrainassa, ja sitten Kiina hyökkää Taiwanille.
Mitä Kiina sitten haluaa Taiwanilta? Venäjälle saattaa Ukrainalla olla jokin symbolistis-uskomuksellienen merkitys, mutta kinalaiset ovat käytännöllisiä paitsi ehkä diplomaattiensa lapsekkaissa raivonpurkauksissa. Taiwan on vehreä saari – manner–Kiinassa sitä vastoin ei ole mitään vehreää. Taiwanista halutaan asuinpaikka puolueen eliitille. Manner-Kiina on käytännöllisesti katosen jo asuinkelvoton. Sitä ei ehkä huomaa, jos käy siellä vain viikon, parin turstireissulla asuen hienoissa, hyvin ilmastoiduissa hotelleissa ja liikkuessaan hyvin ilmastoiduissa länsibusseissa, mutta jos joutuu oleskelemaan pidempään kansanomaisemmissa oloissa, saastuneisuuden taatusti huomaa. Kiina ei kielläkään ympäristöongelmiaan. Keltaisestajoesta on vesi kadonnut jo toista vuosikymmentä sitten, omin silmin olen nähnyt, ja vaikka omin silmin näin, että Jangtsessa sentään vielä muovipullomössän alla vettä virtaa, viime kesänä kerrottiin Jangtsenkin ainakin väliaikaisesti kuivuneen. Nyt Kiina ostaa Venäjältä hiilivetyjä, mutta aikuistenoikeesti se ei voi niitä itse käyttää sellaisia määriä, mitä se nyt on tuonut, joten jonnekin se ne vie.
Mitä Kiina todellisuudessa Venäjältä haluaa, se on vesi. Olen ostanut Kiinasta useinkin Saudi-Arabiassa pullotettua vettä. Okei, juomavettä voidaan tuoda vaikka tankeissakin mistä hyvänsä, mutta kun Kiinan pintavedet ovat niin saastuneita, ettei niitä voida puhdistaa edes kasteluvedeksi, niin ainoaksi vaihtoehdoksi oikeastaan jää jonkinlainen putkitoimitus, ja sitä ei ole niillä nurkilla mahdolista tehdä enää kuin Venäjältä. Keltaisenjoen kuivuminen johtuneekin siitä, että sen vedet on jo vuosisatoja sitten kanavoitu varsinaiseta uomasta muihin suuntiin ja siksi ehtyneet, ja Tiibetistä päinkin on kaikki joet jo käännelty ajat sitten.
Kiina luultavasti jatkaa aggressiivista diplomatiaansa, sillä se on kauhuissaan. Kun ihmiset tai kansat pelkäävät, ne toimivat aggressiivisesti. Niin se vain on. Ja silloin ne eivät halua, että niissä nähdään mitään hyvää, sillä kakenlainen hyvä olisi niiden mielestä heikkouden merkki muiden silmissä. Siksi Kiinan kommunistinen puolue pelkää celadon-lasitetta.
Kuvassa on taustalla rättimatto, josta taisi tulla vähän liian pieni… Pintarakenne siinä on kyllä ihan hyvä. (8.3.2023)
Pitkästä aikaa sukat – ja Kiina-spekulaatioita
Nyt on niin onnettomasti, että talvisesongin ensimmäiset sukat valmistuivat eilen, kevätpäivän tasauksena. Lanka on ostettu joulutorilta, eikä sitä tuottavaa tehdasta kuulemma ole enää olemassa. Lanka on paksua, ja kun neule on kuvioneuletta kirjoneuleena, sukat ovat todellakin paksut. Samaa neuletta on myös pohja. Laitoin sukkiin nahkapohjat. Kylläpä on pehmoista näillä tassutella kuivalla kelillä vaikka postilatikolla.
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Eilen eli 20.3.2023 matkusti Xi Jinping Venäjälle. Samana aamuna saatiin lukea, että Keski-Afrikan tasavallassa oltiin tapettu yhdeksän kiinalaista ja kaksi oli lisäksi loukkaantunut. Asailla olivat olleet venäläiset Wagner-sotilaat. Olisipa lysti olla kärpäsenä Kremlin katossa kuuntelemassa aiheesta käytävää keskustelua.
Minä suhtaduin heti alkuunsa epäluuloisesti propagandaan Kiinan ja Venäjän välisestä rajattomasta ystävyydestä, sillä olen ollut tilaisuudessa henkilökohtaisesti havainnoida, miten hirveästi venäläiset ja kiinalaiset inhoavat toisiaan ihan arkisen kanssakäymisen tasolla. Eikä pidä unohtaa, että Neuvostoliitto taisi olla sillä ja hilkula hyökätä ydinasein Maon Kiinaan 1969, mistä ei siis ole kovin pitkää aikaa edes. Eilen kuultiin aihepiiristä kotimaista asiantuntijaa, Jyrki Kalliota, niin Ylellä kuin muuallakin, ja hän totesi saman minkä minä jo silloin yli vuosi sitten: Kiina ja Venäjä eivät ole ystäviä, eikä se riipu siitä, mitä erilaiset mediat syystä tai toisesta yrittävät tuputtaa.
Miksi moista sitten tuputetaan, vaikka kukaan – ainakaan vähääkään näihin valtioihin perehtynyt maallikko – ei kertakaikkiaan usko? Tapaus muistuttaa takavuosien Arabikevättä, jonka väitettiin alkaneen siitä, että yksi hedelmäkäuppias tappoi itsensä ja Syyrina tilanteen alkua, jonka väitettiin syttyneen, kun muka pari pojanjolkkia oli maalannut graffiteja Deraassa ja saanut pikaisen kuolemantuomion tästä hyvästä. Nämä tapaukset selvisivät toki, mutta todella pitkän ajan kuluessa ja pikkuhiljaa, ja juuri painattamani omakustanteeseen Itäisiä blogijuttuja pistin peräjälkeen blogijutut, joissa kirjasin ylös länsimedian viestintää ja epäilyksiäni aina siiheksi, kun uskottava versio tapahtumain kulusta syntyi. Siitäkään ei toki voida tietää, onko sekään varsinainen totuus, mutta ainakin lopulta saatiin aikaan uskottava keitos.
Covid 19 -juttujakaan en ole tähän mennessä uskonut. Tauti itsessään on satavarma fakta, sairastin sen itsekin, tosin lievänä sen vaiheen, jona virusta oli kotitestin mukaan elimistössä, mutta seurauksena oli ankara väsymys "parantumisen" jälkeen, mikä on saattanut olla viruksen kehittämisessä jopa se varsinainen päämärä.
Minä nimittäin en ole uskonut minuuttiakaan, että virus olisi lähtenyt liikkeelle wuhanilaiselta torilta suoraan hevosenkenkälepakosta.
Ensinnäkin on muistettava jo alkuasetelma. Lintuinfluenssa oli ehkä tapaturma, joka johtui kiinalaisten vapaamielisestä paskan käsittelystä. Kiinalaisia hämmästytti, miten tauti sai koko maailman hälytystilaan. Vuoden 2009 sikainfluenssakin saattoi olla vahinko – mutta saattoi myös olla, että sen kohdalla Kiina jo aktiivisesti kartoitti, miten koko maailman paniikista saatettaisiin hyötyä. Ainakin Kiina kehitti hienoja propagandasysteemeitä, ja minäkin katselin Kiinan sisäisillä lennoilla vetävästi räppääviä animaatiopossuja, jotka kertoivat, että kaikki vihannekset pitää nyt aina keittää. Kolmas kerta eli tämä vuonna 2020 ilmoille pärskähtänyt covid 19 ei näin ollen mitenkään voinut olla vahinko. Sitä voivat pitää puhtaana sattumana vain sellaiset henkilöt, joiden mielestä kaikki vierasta kulttuuria edustavat ovat tyhmiä. Ja minä voin kyllä kertoa, että Kiina on niin vaikea yhteiskunta, että jos kiinalainen on ylipäätään elossa, tämä on väistämättä erittäin älykäs, mistä yhtä väistämättä seuraa, että jos Kiinassa lähtee kolmannen kerran globaalisti liikkeelle hyvin samantapainen virus kuin kaksi kertaa aikaisemmin, tämä kolmas kerta ei ole vahinko. Maailmassa on harvoja yhtä varmoja asioita kuin tämä.
Toiseksi on muistettava, että hevosenkenkälepakko on kaakkoisaasialainen, trooppinen lepakkolaji. Wuhan, josta korona kaikkien yksimielisesti hyväksyman käsityksen mukaan alkoi räjähdysmaiesti levitä, ei sijaitse Kaakkois-Aasiassa vaan tuhansien kilometrien päässä Keski-Kiinassa. Wuhan ei siis ole tropiikkia.
Olen käynyt Wuhanissa. Wuhan on monimiljoonainen, useiden eri yliopistotasoisten koulujen kaupunki, joka on komeiden siltojen ohessa täynnänsä erilaista tutkimuslaitosta ja laboratoriota. Wuhanin yliopisto on se yliopisto, johon muut kuin Kiinan eliitin lahjakkaat lapset pistetään opiskelemaan. Se on ehkä tästäkin syystä melko vapaamielinen ja mm. Kiinan homotaivas. Toki on niin, että Kiinasa ei olla koskan suhtauduttu kovin ahdasmielisesti homoseksuaalisuuteen, mistä voidaan lukea vaikkapa edellämainitun Jyrki Kallion kääntämästä teoksesta Avain kungfutselaisuuteen – Valittuja kirjoituksia kolmelta vuosituhannelta.
Tavallaan Wuhan on melko suljettu kaupunki, eivätkä siellä toimineet ainakaan vuonna 2014 ulkomaiset luottokortit eikä kaupungista ollut ainakaan helposti löydettävissä hotellia, jonka olisi voinut maksaa tällaisella kortilla. Siellä ei ole ulkomaisille perusturisteille juuri mitään. Huolimatta asukasmäärästä sinne saatiin metro melko myöhään, 2014. Epäilemättä Wuhanissa ulkomaalaisia tutkijoita piipahtelee, ja on esitetty epäilyksiä, että se olisi ollut juuri yhteistyössä amerikkalaisten kanssa tekeillä ollut tutkimusprojekti, josta covid 19 -virus olisi ennen aikojaan jotenkin, ehkä vain kiinalaisen korruption siivittämänä, karannut ennen aikojaan. Kiinalaiset eivät päästäneet länsimaisia tutkijoita wuhanilaisiin laboratorioihin selvittämään viruksen mahdollista alkuperää, mikä viittaa siihen, että laboratorioista olisi voinut löytyä jotain raskauttavaa – miksi muuten oltaisiin kielletty?
Olen jonkin verran taipuvainen ottamaan huomioon tämän biologisten aseiden nikkaroimiseen liittyvän huhun, sillä kiinalaisten paljon paheksuntaa herättävät kasvojentunnistus- sun muut tekoälykehitelmät ovat syntyneet Microsoftin hedelmöittäminä laitoksessa, jonka nimi alkuun oli Microsoft Research China, sittemmin Microsoft Research Asia, enkä ole kuullut, että tämä laitos olisi lopettanut toimintaansa. Ilmeisesti jenkit suorittavat Kiinassa sellaisia kokeitaan ja tutkimuksiaan, joiden tekeminen Pohjois-Amerikan mantereella olisi epäeettistä.
Olen myös kuljeskellut kansantoreilla ympäri Kiinaa, ja olen nähnyt niillä kaupattavan mitä ihmeellisimpiä lieroja, äyriäisiä, tunnistamattomia ölläisiä, hyönteisiä eri kehitysvaiheissaan munista täysikasvuisin ja siltä väliltä, käärmeitä verkkokasseissa, ankkoja säkeissä siivet katkaistuna ja sammakoita sidottuina kolmen kimpuiksi jaloistaan. Mutta minä en ole nähnyt niillä lepakoita, ja jos olisin nähnyt niillä supussa olevan lepakon mieleen tuovia luunahkakimppuja, olisin kyllä kiinnittänyt niihin huomiota.
Eli kaakoisaasialaisesta tropiikissa elävästä hevosenkenkälepakosta ei ole voinut vahingossa levitä virus Wuhanissa.
Tämä kuulostaa nyt kyllä salaliittoteorialta, mutta minkäs sille voi, että kyllä tästä väkisin mieleen juolahtaa, suhtautuipa salaliittoteorioihin periaatteessa vaikka miten kielteisesti, että Venäjä on saanut jotain vihiä tästä viruksenkarkaamishommasta ja kenties jopa tietää perimmäisen syyllisen. Me pidämme mielellämme venäläisiä, toista kulttuuria kun edustavat nämäkin, vähän tyhmänpuoleisina. Mikä on virhe. Venäläiset osaavat kyllä laskea siinä kuin kiinalaisetkin. Venäjän kauppa Kiinan kanssa on jotain 190 miljardin dollarin luokkaa kun Kiinan ja EU:n on 821 miljardia ja Kiinan ja Yhdysvaltojen 734 miljardia. Monilla tahoilla väitetän, että Venäjä nöyristelisi Kiinaa. Itse veikkaan, että se pikemminkin kiristää. Venäläiset pystyvät esittämään nöyristelijää – lukekaapa vaikka Dostojevskin Karamazovin veljeksistä, miten jokerimainen hirviö isä-Karamazov on nöyristelevinään, kun se on hänen kieroille päämäärilleen eduksi.
Venäjä on saanut maailman uskomaan, että se haluaa ja jopa kuvittelee saavansa Ukrainan, itsenäisen europpalaisen valtion. Venäjä ei voi meidän mielestämme mitenkään sitä saada ainakaan millään edes lähes kohtuullisella hinnalla. Mutta ehkä se ei edes tavoittele sitä?
Jotenkin Venäjä kuitenkin näyttää saaneen Kiinan uskomaan, että Venäjä voi saada Ukrainan ja että se on läpihuutojuttu. Siinä auttoi, että kiinalaisilla kuten miellä kaikilla muillakin on liioiteltu käsitys omasta kyvystämme ennakoida asioiden sujumista ympärillämme. Olemme, me kaikki ihmiset, ikuisia optimisteja, jotka olemme aivan varmoja, että asiat sujuvat niin kuin toivomme, vaikka olemme koko ikämme nähneet, että niin ei juuri koskaan käy.
Olettamukseni on, että Putin tietää jotain covid 19 -viruksesta, samoin kuin hän tietenkin tietää sen, että yksikään Kiinaa vähänkään tunteva taho ei usko, että covid 19 -virus olisi jotenkin vahingossa lähtenyt liikkeelle aika hitsin kaukaa hevosenkenkälepakon luonnollisista asuinpaikoista. Venäjä on pitkittänyt sotaa, mutta Kiina julistaa Global Timesillä, että sitä pitkittääkin länsi, mitä en suoraan sanottuna usko kiinalaisten tavantallaajienkaan uskovan – mutta Global Times onkin ulkomaalaisille suunnattu propagandasivusto, ja aivan kuten me uskomme kiinalisten olevan tyhmiä, kiinalaisetkin ovat satavarmoja, että me olemme tyhmiä. Jos Kiina tukee sodassa Venäjää, Kiina menettää EU:n ja Yhdysvaltojen kauppasuhteet. Se on kaikille selvää. Jos ei tue, on riski, että Venäjä paljastaa, mitä tietää tästä maailmalle aika kalliiksi tulleesta pandemiasta, jolloin se menettää, silloinkin, mainitut läntiset kauppasuhteet, jolloin niillä pienilläkin Venäjän kauppasuhteilla on väliä. Jos Venäjä voittaa sodan jossain mielessä, Kiina voi menettää läntisten kauppasuhteiden lisäksi myös Taiwanin. Kiina suhtautuu Taiwaniin samalla tavalla kuin Venäjä ainakin propagandassaan Ukrainaan, paitsi että Taiwan ei ole koskaan ollut hetkeäkään osa Kiinan kansantasavaltaa vaan paikka, jonne Kuomintag eli kommunistisen puolueen "viholliset" pakenivat, kun Mao voitti. Kiinalla on siis vielä vähemmän oikeutta Taiwaniin kuin Venäjällä Ukrainaan. Jos yhtälö menee näin, se on itse asiassa Kiina, joka nöyristelee.
Kuviota sotkee Wagner. Juuri siinä aamutuimaan ennen Venäjälle laskeutumistaan Xi tuomitsi Wagnerin suorittamat kiinalaisten murhat Keski-Afrikassa. Ihmishenki on Kiinassa halpa niin kuin se on Venäjälläkin, mutta vaikka ihmispolot ovat ihmispoloja, bisnes on sentään kuitenkin bisnes, eivätkä kiinalaiset pidä siitä, että venäläinen palkkasotilasarmeija sotkee heidän bisneksiään Afrikassa.
Lisäksi 5.3 kuluvaa vuotta Kiina kuulemma ehdotti Taiwanille rauhanomaista yhdstymistä, ei käytännössä uhkasi sitä sodalla, ts. päätti kokella kepillä jäätä sen suhteen, miten arvokkaina länsi pitää kauppasuhteita Kiinan kanssa. Sattaa nimittäin olla, että Kiina ei uskonut Euroopan irrottautuvan Venäjän fossilisista polttoaineista tätäkään vertaa. Se siis uskoi, että fossiliset polttoaineet olisiva lännelle arvokkaampia kuin ne sitten olivat. Irrottautuminen niistä ei ole ollut täydellistä, mutta kyllä Euroopassa on saatu mahdottoman hyvin alkuun vihreä siirtymä. Samaan ei tosiaankaan oltaisi päästy ilman Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, joten asiassa on, jos näin makaaberisti voidaan sanoa, hyvätkin puolensa. Ehkä kauppasuhteet Kiinaan ovat Euroopalle samanarvoisia kuin Venäjän fossiiliset polttoaineet, ts. korvatavissa?
Eli jos tässä on meneillään lännen ja Venäjän välinen sota niin on tässä meneillään Venäjän ja Kiinankin välinen sota. Ja jos paljastuu, että Venäjä ja Kiina todellakin ovat ystäviä ja Kiina mm. antaa anteeksi Wagnerin puuhat ja kauppasuhteiden menettämisen lännen kanssa – vaikka kiinalaisessa kulttuurissa ei ole edes olemassa mitään anteeksiantamisen perinnettä tai edes mitään sitä muistuttavaa – niin lupaan kyllä Jyrki Kallion kanssa hämmästyä. (21.3.2023)
Kauden kässät 2
…ovat tosiaankin myöhässä, sillä ajauduin talveksi kurssille, joka kokoontui vain joka toinen viikko reilun kolme tuntia kerrallaan periaatteella, että kutomassa sai käydä muuten milloin halusi. Paitsi että minulle asti ei riittänyt avainta käydä milloin halusin ennen kuin myöhään kevällä, kurssin loputtua…Mutta kävi se näinkin.
Kutomiseni on näin ollen ajoittunut loppukevääseen ja kesään ja jatkuu itse asiassa edelleen, mutta sainpa kuin sainkin jo pois puista kaksi tyynyä. Tämä ylempi, ryijyreunuksilla varustettu, tulee ihan normaaliin kotikäyttöön. Materiaalina ryijyosassa ovat kaiken maailman ylijäämäiset puuvilla- ja akryylilangat, ja osa on sellaista höttöä, että on vaikea arvioida, minkähän aikaa tämä kestää kuosissa. Sininen keskiosa on purettu puuvilla-pellavaneulepusero, jota en ollut varmaan käyttänyt kuin ehkä kolmesti. Oli pitsineulosta eli ei oikein meikäläisen tyyliä. Tyynyn sinisessä pinnassa on rustiikkista nyppyä, sillä pusero oli vetäisty kasaan saumurilla, mistä seurasi, että lanka purkautui lyhyinä pätkinä ja siihen tuli paljon solmuja; virkkasin langanpätkät ketjusilmukkanauhaksi, että sen saattoi kutoa poppanaloimeen.
Alalaidasta pilkottaa äitivainaan tekemä seinäryijy/vihkiryijy, jota yritän pontevasti käyttää loppuun jäljellä olevan elämäni aikana. Kuten on monesti tullut mainituksi, minulla ei ole perillisiä.
Tein myös Lidlin ja Tokmannin heräteostospuuvilalangoista samaan mustaan poppanaloimeen tyynyn ripsipalttinalla siten, että värillinen kude on aina kaksinkertaisena (jo pujotustekniikankin tähden) ja välissä kulkee ohuempi harmaa yksinkertainen välikude. Tässä, toisin kuin tavallisessa palttinassa, loimi jää näkyviin pystyraitana, ja nyt siis mustana harmaapilkullisena raitana.
Tyynyn puolet ovat erilaiset.
Pari muuta juttua on vielä kesken…Eli "viime talven" käsitöihin joudutaan palaamaan vielä tuon tuostakin. (11.7.2023)
Vihdoinkin viimeistelty
Käsityökausi ajoittuu talviin, syksystä kevääseen. Kuten on yleisesti tiedossa, me ehtoisat emännät emme tee käsitöitä puutarhanhoito- ja marjastus- ynnä sienestyssesonkeina. Viime kässäkaudella yllätti jo hyvän aikaa ennen joulua korona, joka ei ollut kovin paha, se itse tauti tartuntavaiheessaan, vaan kurimus alkoi vasta sen jälkeen järkyttävän väsymyksen muodossa.
Joten kaikki venyi…
Vasta nyt kuluvan uuden sesongin puolella olen saanut viimeisteltyä periaatteessa viime kauden kateliinanpätkät. Nämä ovat ehkä kateliinoiksi leveänpuoleisia, mutta ei se mitään. Kyseessä on kilpikangas ja loimi on siis yksivärinen. Kunnon ihmiset tekevät tämän samanvärisellä kudelangalla kuin loimi, jolloin kuvio nousee esiin sidoksesta. Kunnon kutoja tekee sinne lomaan korkeintaan jotain yhdenväristä raitaa, ja/tai tässä nimenomaisessa tapauksessa ruutua, kun oli sellainen malli.
Mutta koska minä en syvistä periaatteellista syistä malta tyytyä siihen, mitä pitää, olen tehnyt tänne kaikkiea mahdollista kuten käyttänyt pujotustekniikkaa, mutta kontrastin lisäämisesksi olen kyllä kutonut sellaisiakin kohtia, jossa kuvio kohoaa oikeaoppisesti näkyville vain sidoksesta.
Liinat ovat pidempiä kuin näihin kuviin on mahtunut. Olen rajannut näitä tietysti pituus- mutta hiukan myös leveyssuuntaan. Lanka on aika ohutta.
Kilpikangas on loimivaltainen sidos, joten loimilangoista voi tehdä sekaan omia raitojaan polkemalla "väärin", mikä taitaa näkyä parhaiten viereisessä kuvassa. Efekti paljastui, kun tein jossain vaiheessa poljentavirheen, mutta tein tuollaisia pikkusten poikkilankojen raitoja muuallekin asian snaijattuani. Jos joskus vielä pääsen kilpikankaan kimppuun, aion eritoten kokeilla, mitä efektejä normista poikkeavilla poljennoilla saa ja miten niitä kannattaa hyödyntää. Nyt huomasin, että kudelangan kannattaisi olla aika erivärinen tai ehkäpä jopa -laatuinen, jos haluaa hyödyntää noita pystysuuntaisia nastoja. (22.10.2023)
Vihdoinkin!
Hämmästykseseni sain valmiiksi nämä laukut, joiden synnytys kesti 9kk.
Tuo vähän korimainen materiaali on anoppivainaan varastosta löytynyttä, niinen väriseksi värjättyä muovinarua, jonka kudoin Lidlin alennusmyyntipuuvillalangan kanssa ripsipalttinaksi mustaan poppanaloimeen. Toinen päämateriaali on vanha ulkoilutakki ja kolmas huonekalutehtaan jätenahkasuikaleet. Sisätaskut ovat vanhoista reisitaskuhousuista yms.
Etummaisen kassin yritin kuvata niin, että näkyisi, että siinä on vetoketjulla varustettu, sisälle painuva osa (äitivainaan vanhaa housunlahjetta) niin, että siitä tulee kymmenisin senttiä lisäkorkeutta, jos niikseen tulee. Pitipä sattua, että löytyi tuollainen anoppivainaan narun värinen ja sopivan mittainen vetoketju kolmisenkymmentä vuotta sitten kirppikseltä ostetusta vetoketjupussillisesta.
Taaemmassa isommassa kassissa on syvyyttä vähemmän, mutta periaatteessa sama rakenne suussa. Tämä kantolaite on tarkoitettu levymäisten kapineiden kuten akvarellialsustojen yms. kuljettamiseen, ja niinpä joka nurkassa on nahkaiset kantit, sillä taitoskohdathan joutuvat tässä tarkoituksessa koetteille. Sitä paitsi ei ole tiedossa, mitä tuo anoppivainaan naru kestää, sillä oletan sillä olevan ikään noin puoli vuosisataa, ja kyllähän muovi siinä iässä rupeaa hapertumaan. Tässä yhteydessä saatoin huomata, miten raskasta materiaalia nahka on. Toki tämä maalauskampekassi on isompikin kuin tuo toinen, mutta kyllä nahkakulmat/reunat, kun niitä on syrjien ympäri joka puolella, nostivat painoa aika tavalla.
Pikkulaukku on pelkkää ulkoilutakkia ulkoa päin. Laukku on iPadin kokoinen ja risat, joten laitoin sisälle kovikkeeksi iPad-pakkauksessa olleen ohuen styroxlevyn – mitäänhän ei pidä heittää pois ennen kuin se on ihan rikki ja murusina – reisitaskuhousuista tehdyn rakenteen sisään, ja samalla tuli laukkuun sisätaskut.
En ostanut noita laukkuja varten mitään muuta uutta kuin poppanaloimen. Kaikki muu on kierrätysmateriaalia ja vuosikymmenet nurkissa pyörinyttä tavaraa. Mutta työtunteja tuli niin hirveästi, että jos laskisin itselleni vaikka 30€ tuntipalkan, Vuittonin laukut olisivat halpiskamaa. Nahkaosat on siis ommeltu kahdella neulalla suutarintikillä, ja sehän vie aikaa tällaiselta harrastelijakäsityöläiseltä.
Tuo lihava hahmo olkalaukkutelineenä on liimapaperivalos omasta olemuksestani. Se on tehty sovitusnukkekurssilla Rautalammilla. Suosittelen kurssia, jos sitä vielä joskus järjestetään. Kesti kaksi rankahkoa päivää. Nukke tehdään niin, että kurssilaiset käärivät toisensa mm. liimapaperiin, ja märän liimapaperin pitää kuivua siihen päälle ennen kun sen voi varovasti leikata auki ja liimata sitten takaisin kasaan kovaksi, ontoksi nukeksi. Kurssi ei näin ollen sovellu henkilöille, jotka eivät jaksa seisoa kokonaista päivää, eikä myöskään niille, joilla on ahtaanpaikankammoa tms. Sama opettaja pitää Rautalammilla myös kurssia, jolla voi tehdä mm. historiallisia pukuja, jollaisia varten hänellä on kaavoja. (4.11.2023 )
