Huomasin, että tänä iltana tulisi telkkarista Tappajahai. Se on minulle joulumuisto. Oli varmaan äidilleni ja tädilleni viimeisiä jouluja ennen avioeroruljansseja, ja tätini perheineen oli meillä Kuopiossa jouluna, kun uusi talomme oli ensimmäistä joulua asumiskunnossa. Tapaninpäivänä sitten pääsimme serkkujeni kanssa elokuviin – katsomaan Tappajahain.
Joulukortit eivät enää ole muodissa, ja varmaan minäkin tästä perinteestä alan luopua, mutta tänä vuonna laitoin uukuniemeläistaustaisille sukulaisille oheisia pitsinpätkiä eri värisille kartonkipohjille liimattuina – tai taisi joku mennä jonnekin muuallekin….
Pitsi on alkujaan valkoinen ja peräisin värikkäästi kirjotusta pöytäliinasta, josta teettämässäni tunikassa käyskentelen Uukuniemi-juhlilla, joskin sen nimenomaisen pöytäliinan jälkeen se oli kiinnitettynä yhteen valkokirjontaristipistoliinaan, jonka sitten pitseineen värjäsin vihreäksi. Tarina on äitini kertoma. Ja pitsi on äidin tädin Emman nypläämä. Se on nyplätty presiis näihin liinoihin tai pöytäliinat tehty presiis tähän pitsiin, sillä kulmat olivat kulmiksi nyplätyt, ts. niissä ei ollut mitään liitossaumoja. Tarkkaa valmistusvuotta ei ole tiedossani, mutta perheen elinolosuhteista päätellen pitsi on oltava vähintään sata vuotta vanha.
Pitsi oli jo ennen värjäämistä pääosin rikki. Kun irrotin pitsin, totesin, että saan tästä pätkän yksiin "hihoihin" – pitsiä oli kohtalainen määrä, pöytäliinahan oli aika iso, niin iso, että siitä sai sen tunikankin. Lopuista ehjistä kohdista tekisin joulukortteja.
Joten samoin kuin viime vuonnakin: hyvää joulua yli sadan vuoden takaa. (24.12.2022)
Hyvää Emman syntymäpäivää!
Emma (s.25.12.1884) kuuluu niihin ihmisiin, joiden osa on syntyä, elää hetkensä, kuolla ja hävitä muistoista sen kummempaa jälkeä jättämättä. Hän oli myös ihminen, josta väkisin tulee miettineeksi, mitä hänestä oilsi mahtanut tulla, jos hän olisi voinut elää toisenlaisissa oloissa, ehkäpä toisenlaisena aikanakin, sillä Emma oli lahjakas nainen. Sitä ei välttämättä tosin tiennyt kukaan.
Emma ei tullut menneeksi naimisiiin. Hän eleli veljensä ja äitinsä kanssa kolmestaan aika pitkään, ennen kuin Juoso-veli vanhoilla päivillään päätti mennä naimisiin mummoni kanssa. Silloin taloon alkoi tupsahdella lapsia, ensimmäinen äitini sisarusparvesta vuonna 1924, mistä olen päätellyt, että Emman vaativampien käsityöharrastusten aika loppui viimeistään siihen. Eilen julkaisemani pitsinpätkän on erittäin työläs ja kärsivällisyyttä koetteleva tehdä. Monien esiäitien pitsinnypläysharrastuksen seuraukset koostuvat yksinkertaisista, toistuvaista kuvioista kuten vinoneliöistä tms ja ovat kapeita. Tämä pitsi on 10 senttiä leveä ja koostuu hyvin monenlaisista osakuvioista, ja sitä paitsi pitsin mallikerta on aika pitkä – pitsi vaatii geometrista hahmottamista ja aika vaikeiden laskutoimistusten suorittamista kaiken aikaa lennossa. Eilen postaamani kaltaista pitsiä ei nyplätä muiden maalaistalon töiden päälle, jos vieressä parkuu tai viipeltää lapsia. Noihin aikoihinhan ei yksityisyyttä niin kauheasti tunnettu muutenkaan.
Voin hyvin kuvitella, että joissain muissa oloissa Emma olisi käyttänyt elämänsä vaikeiden hypoteesien kehittelyyn, testamiseen ja teorioiden käytäntöön soveltamisen innovointiin.
Tosielämässä hänestä ei tullut siltainsinööriä vaan hän joutui viisikymppisenä vanhana piikana yksinhuoltajaksi eli viemään orvoiksi jääneet veljensä ja kälynsä nuorimmat lapset mukanaan evakkoon ja yrittäen kasvattaa nämä – ja äitini kohdalla ehkä onnistuikin.
Oheisessa kuvassa on Emma kurkistamassa mustan neliön takaa. Kansikuvassa käytetyn valokuvan takana on vuosiluku 1921. En ole varma, pitääkö paikkansa, voi pitääkin. Emma ei ollut mikään karelianisti, vaikka olikin karjalainen. Hän oli moderni nainen niiltä osin kuin pystyi, siinä Venäjän rajalla. Siksi kansikuvassa on musta neliö Malevitšiin viitaten. (25.12.2022)
