ITE-Aulis-kotimuseo.
Herralanmäentie 399, Suonenjoki.

Tältä sesongilta museo on suljettu, paitsi että vastaan voidaan elokuun ajan ottaa sopimuksen mukaan ryhmiä, joiden minimiosallistujamäärä on neljä. Syy tähän on se, että vasta äskettäin museon aseman saaneen kokoelman teosluettelointi on vielä kesken ja museo toimii vapaaehtoisvoimin  – vielä on lomia jäljellä, joten elokuussa on mahdollista saada tätä työtä tehdyksi.
 

Kävimme toissapäivänä upouudessa ITE-Aulis-kotimuseossa. Museo on avattu kuluvana kesänä, ja monia asioita kuten massiivisen teosmäärän luettelointi on vielä vaiheessa. Mutta kun tuolloin viimeisenä varsinaisena yleisölle avoinnaolopäivänä siellä vierailimme, kokoelma oli kyllä hahmotettavissa, semminkin kun paikalla oli museota vapaaehtoisvoimin pystyttäneitä Suonenjoen taideseuran jäseniä kertomassa ITE-taiteilija Aulis Jalkasesta ja hänen tuotannostaan.

ITE-taide on osa Outsider Artiksi kutsuttua ilmiökokonaisuutta. Viime vuoden syyspuolella tyhjensin tämän blogini, ja siinä yhteydessä poistin mm. kaiken sen, mitä olin tänne Outsider Artista kirjoittanut. Tekstit päätyvät, jos niikseen tulee, kirjaan, johon kerään jonkinlaisen valikoiman kaikesta, mitä olen sattunut eläessäni taiteesta kirjoittamaan paitsi blogille myös lehtiin ja oppimateriaaleiksi, joten en nyt rupea tähän tarkemmin selittämään Outsider Artin syvintä olemusta. Totean kuitenkin, että Outsidet Artiksi luokitellaan kaikki kuvataidemuotoiset tuotokset, jotka eivät syystä tai toisesta ole etabloituneet  taiteeksi vakiintuneiden taideinstituutioiden kautta. Myös se on syytä muistaa, että taideinstituutioita on kautta aikain haastettu. ITE-taiteen isäksi Outsidet Artiin kuuluu mm. mielisairaiden tekemästä taiteesta se osa, joka ei ole "pelkkää" ns. taideterapiaa. Viimemainitun tekijöillä saattaa olla taidekoulutustakin, he vain eivät ole päätyneet osaksi establishmentia.

ITE-taiteilijoilla ei ole muodollista, yhteiskunnan virallistamaa korkeataiteen taidekoulutusta.  ITE-taiteilijat ovat elättäneet itsensä jollain muulla työllä. ITE-taitielijoiden ja kuvataiteen harrastelijoiden erottaminen voi joskus olla vaikeaa, sillä molemmilla saattaa olla takanaan vaikkapa kurssitusta alalle ja myös hyvin laaja tuotanto. Näppituntumalla olisin taipuvainen erottamaan harrastelijataiteilijat ja ITE-taiteilijat seuraavailla kriteereillä: ITE-taiteilijat suhtautuvat asiaan vakavammin eli työnä, heillä on omaperäinen tyyli ja heillä on asema (vaikkakaan ei virallisen taiteen piirissä) eli Heideggerin sanoja käyttääkseni heidän teoksillaan on vaalijoita. Asema ei välttämättä ole omassa paikallisyhteisössä – esimerkiksi ITE-taiteilija Rönkköseen kohdistettiin parikkalalaisten taholta paitsi kiusaamista myös suoranaista ilkivaltaa. Asema ITE-taiteilijana on useinmiten savutettu sitä kautta, että potentiaalisesta ITE-taiteiljasta ovat kiinnostuneet etabloituneet taiteilijat, vakavat taiteenharrastajat, ITE-taiteen tutkijat ja tiedotusvälineet. ITE-taide ei siis esimerkiksi kuulu varsinaisesti taidehistorian piiriin vaan pikemminkin kulttuurihistorian. Tässä yhteydessä on ehkä syytä muistaa sekin, että läheskään kaikki ITE-taide ei ole vaikkapa nyt naivistista semminkin kun naivismi kuuluu taidehistorian tontille ainakin osittain.

Aulis Jalkasella (s.1935) oli hieman koulutusta taiteeseen. Hän nimittäin kävi aiheesta kirjekursseja. Olen sivunnut yleisesti kirjekurssiaihetta aiemmin Karjalaisuuksia-kirjassani. Kirjekurssejahan alettiin pitää, kun 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla kansaa alkoi kalvaa opin nälkä. Osin tämä oli iloista mielenkiintoa sivistykseen, joka alkoi tulla yhä useampien ulottuville, mutta useimmissa tapauksissa kalvavaan opin nälkään oli syynä faktinen kalvava nälkä. Ammatit, joihin asioihin alettiin tarvita muodollista koulutusta, lisääntyivät samalla kun työmahdolisuudet vaikkapa perinteisissä töissä vähenivät. Varsinkaan juuri maaseudulta ei ollut juuri mahdollisuuksia irrottautua opiskelelmaan ajalla ennen opintotukia. Tätä tarevitta täyttämään olivat jo aiemmin syntyneet kiertävät käsityökoulut, joissa koulu siis tuli oppilaan luo eikä päinvastoin, mutta kansakoulujärjestelmän ansiosta eli lukutaidon yleistyttyä voitiin ruveta kouluttautumaan kirjeitse.

Ensimmäinen kirjaopetusta järjestänyt taho Suomessa oli 1920 perustettu Kansanvalistusseura. Seuraavan väiteen todentaminen vaatisi vähän tutkimusta, mutta uskallan esitää hypoteesin, että kirjeopetus tuli syrjäyttämään ylevämpiin sivistyksellisiin tarpeisiin vastaavat kansanopistot, kun kyseeseen tulivat sellaiset välineelliset tiedot ja taidot kuten oppikoulun suorittaminen ennen iltaoppikoulujen kehitystä/vakiintumista samoin kuin sellaiset käytännön tietopuoliset ammattitaidot kuten kirjanpito.

Sortavalan seminaarin lehtoreitten perustama sanomalehti Laatokka julkaisikin vuoden 1926 Laulujuhlien teemanumerossaan pitkän artikkelin kirjeopetuksesta. Kirjekurssien kerrotaan syntyneen kansan laajojen kerrostumien tiedonhalun tyydyttämiseen, ja todetaan, että "näiden tietojen jakamiseen eivät vielä nykyisetkään opetusmuodot ole tarpeeksi kehittyneet". Kirjeopetuksen eduksi katsotaan, että "Kirjeellisesti annettu neuvo tulee aina paremmin huomatuksi kuin suullisesti annettu neuvot", mutta kiinnitetään huomiota siihen, että oppikirjat pitäisi suunnitella erikseen kirjeopetusta varten, mihin kuulemma ulkomailla onkin jo panostettu.

Aulis Jalkanen on käynyt tällasita ulkomaista, joskin Suomessa suomeksi toiminutta kirjeopistoa, joka oli laatinut oppimateriaalinsa, ts. vihkomaiset kirjansa, erityisesti kirjeopiskelua silmällä pitäen. Kyseessä oli Pariisissa varsinaista kotipaikkaansa pitävä A.B.C. Piirustuskoulu, ja suomenkielistenkin vihkojen kansissa komeili emoyhtiön ranskalaista klassikkoa, Didot-nimistä kirjaintyyppiä (tai ehkä pikemminkin sitä käsin jäljiteltynä) oleva alkuperäiskielinen logo. ITE-Aulis-kotimuseosta löytyi (tässä vaiheessa ainakin) yksi tällainen oppimateriaalivihko, oppijaksot 7. ja 8. käsittävä, jossa ensin on opiskeltava aines ja perässä siihen kuuluvat tehtävät. Tässä vihkosessa, varsin pitkälle edenneessä, siis, on puhetta mm. anatomiasta, ja jälkimmäisen oppijakson Tehtävä 2. kuuluu: "Jäljentäkää niin tarkasti kuin mahdollista kuvisa 7,8 ja 9 esitetyt kolme luurankoa, sekä kuvien 26 ja 27 esittämät kolme lihaksistoa. Koettakaa sen jälkeen piirtää muistista samat kuvat. Jos havaitsette tämän liian vaikeaksi, niin piirtäkää musitista kuvissa 22 ja 23 olevat kolme kaavioita".

Että sellaista.

Samassa nivaskassa tuon opimateriaalivihkon kansa olivat Auliksen tehtävien suoritukset arvosteluineen, mm. nuo anatomiapiirustukset, joskin samassa nipussa oli selvästi muidenkin kurssien tehtäväsuorituksia. Aulis oli käynyt kursseja ilmeisesti – en kerennyt siinä kaiken muoseovieraspaljouden seassa tutkia nippua kovin tarkaan – ainakin vuonna 1957, mikä oli vielä kirjekurssien kulta-aikaa. Aulis Jalkanen oli tuolloin 22-vuotias, eli ihan normaalia taideopiskelijaikää. Silmään pisti arvostelijan palautekirjeen huomio, että oppilas suorittaa tehtäviä todella nopean tahtiin.

Tehtäviä oli siis monenlaisia, ja ITE-Aulis-kotimuseon luvalla oheistan tähän yhden näytteen, jossa on sekä verhokangasmalli että luonnos seinäryijyksi. Mutta mukana oli myös lehti-ilmoituksia ja kirjankansia, joten kurssilla on tähdätty siihen, että hankituilla taidoilla olisis myös käytännön merkitystä työelämässä.

Aulis Jalkanen olikin hyvin kiinnostunut grafiikasta, vaikkei ehkä sitten lopulta käyttö-. En nyt puutu tässä jutussa hänen taiteeseensa muuten kuin toteamalla sen, minkä monet muutkin, että iso osa niistä on eroottisia, muttei missään tapauksessa rivoja. Toisen näyttelyhoneen seinällä on Auliksen runo, jossa hän ihmettelee, mikseivät häneltä naisasiat suju, vaikka hän ei juo, kun taas kaikki juopporentut saavat hyvinkin naisia.

Naishahmoihin on vaikuttanut ajan populaarikulttuurin ja mainonnan kuvasto, mutta sitä on sovellettu Auliksen omaan tyyliin kuten oheisessa kuvassa. Nainen on ikään kuin "vaatetettu" kaikilta muilta osiltaan paitsi eroottisesti merkittäviltä. Auliksen teoksissa usein esiintyvä karhu lienee hänen alter egonsa. Jos työ pitäisi luokitella johonkin "ismiin", väittäisin kuvan edustavan maagista realismia.

On vaikea sanoa, ovatko Auliksen grafiikanlehdet toteutettu puupiirroksina vai linoleikkauksina. Koska puun syyt eivät näy, olen taipuvainen pitämään niitä linoleikkauksina kunnes pääsen mahdollisesti tutkimaan tarkemmin. Tämä työn kuten monet muutkin Aulis on vedostanut jollekin muulle kuin varsinaiselle puupiirrospaperille – kyseessä on violetinharmaa väripaperi.

Auliksella esiintyy myös jonkin verran kriittisen puoleista näkemystä lähimmäisistään kuten tässä ilmeisesti ihan vain monistepaperille vedostetussa karikatyyrissä kukkoilijoiden tanssiaisista. (24.7.2023)