Oppenheimer. Ohj. & käsik. Christopher Nolan. USA 2023. (Perustuu teokseen  Birdin, Kai & Sherwin, Martin J. American Prometheus 2005)

(Hagendorn, Ann. Nukkuva agentti – Atomivakooja, jota ei koskaan saatu kiinni. Makulointikelpoinen laitos 2022 – ei tietoa, miksei oltu pantu makkeliksi, vaikka kustantaja on WSOY:n omistama Docendo, joita molempia olisi luullut tämän häiritsevän)

Savosta käsin on aika vaikea käsittää sitä, että media toitottaa Christopher Nolanin elokuvan Oppenheimer olevan kassamagneetti. Kävimme nimittäin eilen katsomassa sen, ja salissa oli me isännän kanssa mukaanlukien 6 ihmistä, joista yksi  läksi kesken pois.

Elokuvahan ei ole jännityselokuva. Ei se ole elämäkertakaan, vaikka perustuu Yhdysvaltain ydinasekehityksen uranurtajasta ja ensimmäisen atomipommin käytännössä toteuttaneen Los Alamosin tutkimuskeskuksen johtajasta Robert Oppenheimerista kirjoitettuun elämäerralliseen teokseen American Prometheus. Kirjan nimi viittaa mytologiseen hahmoon, joka antoi ihmisille keksinnön, tulen, jolla ihmiskunta kykeni paitsi paljoon hyvään myös paljoon pahaan.

Elokuvaa voi olla vaikea seurata, sillä tässä ovat elämäkeralliset tapahtumat pelkkinä takaumina suhteessa kahteen kuulusteluun, ja mukana on myös mielikuvituskohtuksia. Toisessa kuulusteluista Oppeheimer on kuulusteltavana, ja toisessa puolestaan Strauss, joka ei halua Oppenheimerin ääntävän nimeään saksalaisitain vaan amerikkalaisittain vähän niin kuin äännettäisiin Straws. Kuulustelut on eroteltu toisistaan ehkä vähän epäjohdonmukaisesti siten, että jälkimmäinen on mustavalkoinen, mikä viittaisi siihen, että se olisi vanhempi, kun taas vanhempi kuulustelu on värillinen. Oppenheimerin kuulustelussa kuullaan myös Oppenheimerin työtovereita, kun taas Strauss vastaa itse itsestään. Yksi elokuvan teemoista onkin se, että monet eri asiat voivat olla tosia yhtaikaa, minkä Oppenheimer esittää itse ensimmäisessä amerikkalaisessa työpaikassaan opettajana, tuolloin vain yhdelle ainokaiselle oppilaalle näin: onko valo hiukkanen vai aaltoliikettä vai voiko se olla molempia, ja vastaus kuuluu, että voi.

Elokuva kertoo siis sitä, miten useimmat ihmiset pystyvät näkemään asiat vain yhdestä näkökulmasta ja jos joku näkee useammasta, tämä halutaan pakottaa valitsemaan kantansa tai puolensa, ja 'kanta ja  'puoli' taas ovat aika usein sama asia…

Elokuvan opetus on, että lopulta voittaa se, joka pystyy näkemään monet näkökulmat ja tasot. Oppenheimerin kehitystä tähän kuvataan mm. sillä, miten hän näkee vallankumouksen tapahtuvan yhtaikaa tieteessä, kuvataiteessa, kirjallisuudessa ja yhteiskunnissa.

Toiseksi teemaksi tässä elokuvassa ehkä nousee meille eurooppalaislle hieman tuntemattomampi, amerikkalainen, näkökulma 1900-luvun ensivuosikymmeniin. Kiinnitin tähän huomiota nyt erityisesti siksi, että olen juuri lukemassa vähän omituista kirjaa. Kirja on minulle ennestään täysin tuntemattoman Ann Hagendornin Nukkuva agentti, alaotsikoltaan Atomivakooja, jota ei koskaan saatu kiinni. Kun rupesin kirjaa lukemaan, pistivät silmään väitteet, jotka olisivat vaatineet lähteen sekä ilmaisut tyyppiä 'erään tutkijan mukaan' ilman mitään vinkkiä siitä, että kenenkäköhän tutkijan ja mikä oli asiakirja-aineisto. Tulin jo siihen johtopäätökseen, että minä en voi käyttää jäljellä olevaa vähää elämääni tällaisen paskakirjan lukemiseen, kunnes vahingossa huomasin, että lopussa on kyllä numeroidut lähdeviitteet – numeroita merkitsevät kohdat vain puuttuivat leipätekstistä. Outo juttu, jonka olisi mielestäni pitänyt johtaa kirjan makuloimiseen, semminkin kun kirja on vielä sellaisella tavalla sekavasti kirjoitettu, että on vähän vaikea tietää, onko vika alkuperäistekstin vai suomentajan. Mutta yhtä kaikki, vaikka en nyt luota tähän teokseen, se pani pohtimaan sitä, miten kansallissosialismin noustessa Saksassa monet amerikkalaiset, etenkin juutalaiset mutta myös muut, näkivät Neuvostoliiton ja kommunsmin ainoana vaihtehtona sille. Kesti oikeastaan hämmästyttävän pitkään ennen kuin jenkit tulivat siihen tulokseen, että Neuvostoliittohan se on, se heidän vihollisensa. Ensimmäisen maailmansodan tietämissä ja ennen edes diplomaatisuhteiden solmimista tämän kirjan mukaan venäläiset toimivat Yhdysvalloissa jo hyvin aktiivisesti ja hämmästyttävän organisoidusti, ja nämä toimijat olivat pääsääntöisesti juutalaisia. Siis jo vallankumouksen aikoihin ja vuosina välittömästi sen jälkeen – ja sittemmin toiminta tietysti vain kiihtyi. Osin väylänä, mutta vain osin, käytettiin USA:n kommunistista puoluetta (CPUSA).

Oppenheimer oli Euroopassa opiskelemassa näihin aikoihin, ts. 20-luvulla, kun antisemitismi nousi Europpassa, varsinkin Saksassa, mutta muuallakin, mikä usein unohdetaan. Ensimmäistä Brittein opiskelujaksoa seurasi opintoja Euroopan saksankielisillä alueilla. Eräällä junamatkalla Oppenheimer kertoo vuonna 1928 Radille, että painostusta juutalaisuuden tähden ei esiinny yliopistojen fysiikan laitoksilla, joilla hän tunteekin olonsa mukavaksi, mihin Radi toteaa, että näin on, koska siellä kaikki ovat juutalaisia, minkä Oppenheimer myöntää.

Elokuvassa metsästetään Los Alamosin vakoojaa. Säteilymittareilla on havaittu ydinkoe, jota ei olisi voitu toteuttaa muuten kuin siten, että tiedot oltaisiin saatu Los Alamosista, koska se nyt vain oli paikka, missä olivat kaikki maailman fyysikot, matemaatikot, kemistit ja insinöörit, joilla oli mitään mahdollisuusia sellaisen edellyttämiin keksintöihin. Kokeen suorittaja oli pakosta Neuvostoliitto. Vuotajaksi epäiltiin kommunisteja nuoruudessaan sympannutta Oppenheimeria. Elokuvassa vakoojaksi paljastuu Fuchs, jota ei kuitenkaan kuvatuissa kuulusteluissa virallisesti syytetä – alkujaan saksalainen, josta oli tullut britti sen jälkeen, kun Hitler oli ilmoittanut hänelle, ettei hän ole saksalainen.

Hagendornin kirjassa tämä vakooja on Yhdysvalloissa venäläisille kommunistivanhemmille syntynyt George Koval, jolle Putin kuulemma antoi postuumisti Venäjän federaation sankarin arvonimen vuonna 2007.

Tuon ajan tapahtumilla näkee helposti yhtäläisyyksiä omaan aikaamme. Oli laskeva tähti, Saksa, jonka kanssa solmi liiton nouseva tähti, Neuvostoliitto, jonka Saksa petti – on laskeva tähti, Putinin Venäjä, ja on nouseva tähti, Kiina, jonka kanssa Venäjä on liittoutunut ja jonka Venäjä on tosiasaissa pettänyt. 1930-luvulla Neuvostoliiton oli hyvin vaikea sietää tai edes tajuta asiain saamaa käännettä aivan niin kuin Kiinan on nyt hyvin vaikea sietää nyt tapahtunutta käännettä. Ukrainan piti olla nyky-Venäjän "Itävalta"; Valko-Venäjä kylläkin näyttää onnistuneesti olevan Venäjän "Puola".

Saattaa olla, että jos suinkin ehdin marjastukselta ja sosieteettitapahtumilta, joita on nyt elämässäni suma, käyn katsomassa sen toisenkin kassamagneetin, Barbie-elokuvan. Pelkään, että olen katsomossa yksin, sillä piankos savolaisille selviää, ettei se ole lastenelokuva. (27.7.2023)