Äsken tuli telkkarista Viimeinen sana -niminen mediakriittinen ohjelma, jossa oli tällä kertaa puheena taidekritiikki. Ohjelmassa Oskari Onninen loihe lausumaan, että taidejournalismilla olisi paljon oppimista urheilujournalismilta.
Tästä juolahti mieliimme isännän kansa, miten aikoinaan Itä-Hämeessä asustellessamme olimme mukana Sysmän kirjakylässä ja minä tein lehteä <[{(*)}]>, jossa oli isännän pitämä palsta lopulta nimellä nimeltä Urheilukriitikko. Sille parempi puoliskoni rustaili urheilusta sellaisia juttuja, joita tämäniltaisen Viimeisen sanan panelisti Oskari luonnehti naistenlehtityyppisiksi: näissa urheilujutuissa ei puututtu paskankaan vertaa siihen, mitä puheena olevat urheilijat olivat mahtaneet urheilussa saavuttaa vaan vain siihen, mitä nämä olivat sössineet muilla elämän saroilla.
Tämä urheilukritisointi alkoi 1990-luvulla, eikä kukaan kiinnittänyt asiaan mikäänlaista huomiota. Vallan harmitti, ettei yksikään urheilujournalisti vetänyt edes pikkuruista hernettä nenänsä.
Yllä ensimmäinen lehden Urheilusivujen vinjetti vuodelta 1997 ja eräs pääotsikko, ja alla viimeinen vuodelta 2003, myös pääotsikko mukana, kun palstan nimi oli muutettu osoittelevammaksi Urheilukriitikoksi. Mutta ei sekään auttanut... (21.4.2023)
