Otin tämän kirjan 50 centillä kirjaston poistomyynnistä. Odotukset eivät olleet suuret, mutta kaipasin puoliasiallista viihdelukemista. Ja siihen toiveeseen tämä kirja, Joseph Kanonin dekkari Jaettu Berliini, vastasi.
Kirja kertoo juuri päättyneen toisen maailmansodan Berliinistä. Tai päättymässä olevan. Kirjassa kuvataan, miten sota ei loppunut rauhanjulistuksiin sun muihin, ja miten sotasyyllisien tilillesaamisessa jouduttiin joustamaan.
Kirjassa on siis puhe ihmisen heikkoudesta. Sekavassa tilanteessa yksi jos toinen vetää välistä, ja kallionlujiksi oletetut ihmiset pettävät. Eniten riesaa on kuitenkin moraalisesti heikoista, ja eivätkä moraalinen heikkous ja teoreettinen lahjakkuus välttämättä ole verrannollisia suoraan vaan ehkäpä nimenomaan kääntäen. Moraalisesti heikot, älykkäät ihmiset ovat suuri vaara niin yhteiskunnille kuin onnettomuudekseen heidän läheisikseen joutuneille yksilöillekin.
Koska kyseessä on dekkari, jota suosittelen, en suorita nyt juonipaljastuksia, mutta otan esille pari seikkaa. Meneillään olevassa sodassa Ukrainassa on ihmetelty venäläisten hinkua viedä sotasaaliina vessanpönttöjä. Tämän käsillä olevan kirjan mukaan – ja kirja on siis kirjoitettu vuosikymmeniä ennen meneillään olevaa Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan – venäläisten toiminta aikoinaan Berliinissä oli samanlaista: "He ovat ryövänneet kaiken, mikä ei ole naulattu kiinni. Purkivat palasiksi ja kuskasivat kotiin. Kaiken – tehtaat, vesijohdot, vessatkin hitto vie." Kun Berliinissä valmisteltiin toisen maailmansodan voittajavaltioiden konferenssia, vessapaperi jouduttiin tuomaan Lontoosta – tämän kaunokirjallisen tuotoksen mukaan kolmeuhatta rullaa. Sitä kirja ei kerro, onnistuttiinko niitä varjelemaan venäläisiltä. Retoriikkakin Neuvostoliitolla oli sille langenneen Saksan osan suhteen sama kuin nyt Ukrainassa uhkailtu: "Sotilashallinnon Saksan-suunnitelmassa on neljä d:tä, Ron sanoi tiedottajan äänellään. "Demilitarisointi, denatsifiointi, dekartellisointi ja demokratia". Paitsi että Neuvostoliittolainen/venäläinen käsitys länismaisesta käsitteestä demokratia on tarkalleen päinvastainen länsimaiselle käsitykselle, eikä voi olla hämmästelemättä venäläistä kyvyttömyttä omaksua kielellisä seikkoja. Raiskauksetkin kuvataan tässä neuvostiliittolaisille tyypillisenä sodankäyntimuotoina, mitä ne ovat nyt olleet nyt Ukrainassakin, ja kuulemma erityistä herkkua olivat raskaanaolevat ja juuri synnyttäneet naiset, mitä hinkua hyökkäillä nimenomaan naistensairaaloihin on ollut havaittavissa Ukrainan sodassakin.
Venäläiset ovat aina olleet pelkkiä hirviöitä ja ovat todistaneet olevansa sitä edelleen tänäkin päivänä.
Mutta siihen pääteemaan, hirviömäisyyteen ylipäätään. Kirjassa kysytään siinä keskitysleirien raunioilla, onko olemassa hyviä saksalaisia. Onko? Amerikkalaisten mielestä hyviä saksalaisia ovat ne, jotka voitiin viedä Yhdysvaltoihin kehittämään rakettitiedettä, vaikka nämä olivat juuri käyttäneet matemaattisia kykyjään sen laskemiseen, missä ajassa ihmiset pakkotyössä kuolevat tietyillä ravinnon kalorimäärillä. Mutta hyviä venäläisiä ei ilmeisesti ole olemassa missään mielessä?
Loppua sodalle Ukrainassa ei ole näköpiirissä, ja jos jonkinlainen rauha joskus saadaan, sota ei siihen lopu – siihen viittaa tämä teos. (22.2.2023)
